Myötätunto ja paraneminen – mitä tutkimukset sanovat?

Olin marraskuussa mielenterveysmessuilla pitämässä luennon myötätuntoisesta hoito-otteesta ja luentoa valmistellessani sukelsin kirjallisuuteen tutkimaan millaista tutkimustietoa myötätunnosta on olemassa hoitotyön saralla. Olen aina tiennyt myötätunnon olevan tärkeä osa psyykkistä hyvinvointia ja läheisiä sekä ammatillisia ihmissuhteita, mutta nyt minulle valkeni kuinka keskeinen osa se on myös fyysistä paranemista.

Sairastavien ihmisten paranemiseen vaikuttaa merkittävästi se, kuinka heitä hoitavat henkilöt käyttäytyvät. Nykyään tiedetään, että pelkkien oikeiden hoitotoimenpiteiden tekeminen ei riitä, vaan on oleellista millaisessa mielentilassa hoitotyötä tehdään. Hoitavan henkilön mielentila näkyy ulospäin hänen toiminnassaan ja asenteessaan, jolla hän kohtaa potilaansa. Tutkimukset osoittavat, että hoitavien henkilöiden myötätuntoinen ja ystävällinen käyttäytyminen nopeuttaa potilaiden paranemista, parantaa heidän elämänlaatuaan sekä kohentaa myös hoitavien henkilöiden omaa vointia. Myötätunto auttaa siis sekä sen antajaa että sen vastaanottajaa – vaikutus ulottuu ulospäin ja sisäänpäin.

Eräs tutkimusryhmä ⁽¹⁾ tutki 107 vakavaa keuhkosyöpää sairastavaa potilasta. Heidät jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään. Toinen ryhmä sai palliatiivista hoitoa (saattohoitoa) sekä halutessaan normaalia syöpähoitoa ja toinen ryhmä sai vain normaalia syöpähoitoa. Palliatiiviseen ryhmään kuuluvista 33% valitsi lisäksi aggressiiviset syöpähoidot ja toisessa ryhmässä 54% halusi näitä hoitoja. Palliatiiviseen hoitoon kuului lempeä ja myötätuntoinen potilaan kohtaaminen. Tuloksena oli, että palliatiivista hoitoa saaneet elivät pidempään (12kk) kuin toinen ryhmä (9kk). Lisäksi he kokivat elämänsä laadun paremmaksi. Vain 16% heistä sai masennusoireita, kun toisessa ryhmässä olleista 38% sai masennusoireita. Tulokset viittaavat siihen, että myötätuntoisessa ympäristössä hoidon saaminen tuotti paremman tuloksen kuin pelkkään lääkitykseen perustuvan hoidon saaminen. Se jopa pidensi merkittävästi elinikää.

Toinen tutkimusryhmä ⁽²⁾ havaitsi, että hoitavien henkilöiden ystävällisyys hoitotilanteessa vaikuttaa paranemiseen voimakkaammin kuin aspiriini vaikuttaa sydänkohtausten vähenemiseen. Ihmisten oireet lähtivät selvästi nopeammin helpottumaan sen jälkeen, kun heidät kohdattiin ystävällisesti ja myötätuntoisesti. Kolmas porukka ⁽³⁾ huomasi, että mitä myötätuntoisempaa hoitoa potilaat saivat, sitä vähemmän heidän verenpaineensa kohosi stressaavassa tilanteessa. He siis pysyivät rauhallisina, vaikka tilanne olisikin antanut aihetta ahdistumiseen. Hoitavan henkilön ystävällisyys ja myötätuntoinen suhtautuminen rauhoitti potilaita syvällisellä tasolla ja laaja-alaisesti.

Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kun potilasta kohdellaan myötätuntoisesti ensiavussa, hän suuremmalla todennäköisyydellä ei palaa takaisin sinne saman vaivan vuoksi. Myötätuntoisesti kohdatun henkilön vaiva lähtee paranemaan tehokkaasti, eikä uutta hätätilannetta synny niin helposti. Mahdollisesti hoitava henkilö on rauhallisesti toimiessaan pystynyt myös kuuntelemaan potilasta huolellisemmin ja osannut suunnitella hoitotoimenpiteet myös täsmällisemmin ja tehokkaammin ⁽⁴⁾.

Myös leikkauspotilailla on havaittu nopeampaa toipumista ystävällisissä käsissä. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että kun leikkauspotilaat saavat rohkaisua anestesiologiltaan heti leikkauksen jälkeen, he paranevat nopeammin ja pääsevät pois sairaalasta aikaisemmin, koska tarvitsevat vähemmän kipulääkkeitä. Lääkärin antamilla rohkaisun sanoilla on suuri merkitys siihen, miten potilas uskoo paranemisensa etenevän. Potilaan oma toiveikas asenne puolestaan auttaa hänen kehoaan paranemaan optimaalisesti ⁽⁵⁾.

Tutkimusten valossa vaikuttaisi siis vahvasti siltä, että myötätuntoisella hoito-otteella potilaan vaivojen paranemista saadaan tehostettua merkittävästi. Tämän lisäksi myötätunnon tarjoaminen näyttäisi parantavan myös hoitavan henkilön omaa vointia. On havaittu, että myötätuntoisilla ja ystävällisillä ihmisillä on alentuneet veren kortisolipitoisuudet (=stressihormoni) sekä vähemmän stressiä, ahdistusta ja masennusta kuin vähemmän myötätuntoisilla henkilöillä. Kun hoitavat henkilöt ovat ystävällisiä potilaille, myös potilaat ovat toisiaan kohtaan ystävällisempiä. Näin koko hoitoyksikön ilmapiiristä tulee myötätuntoinen, mikä tukee paremmin potilaiden paranemista ⁽⁶⁾.

Näyttäisi siltä, että myötätuntoisen hoitokulttuurin rakentaminen olisi vahvasti myös työnantajan etu, sillä työtiimin toiminta muuttuu selvästi tehokkaammaksi myötätuntoisessa hoitokulttuurissa. Siellä tehdään enemmän yhteistyötä sekä kollegoiden että potilaiden kanssa ja ollaan sitoutuneempia työhön ⁽⁷⁾. Tällaiselle henkilökunnalle potilaat kokevat myös voivansa kertoa oireistaan, huolistaan ja käyttäytymisestään tarkemmin ja luottamuksellisemmin. Näin hoitavat henkilöt saavat paremmin informaatiota potilaan tilanteesta, mikä puolestaan auttaa tarkempien diagnoosien sekä yksilöllisesti hyödyllisempien hoitopäätösten tekemisessä ⁽⁸⁾.

Näin joulun alla on mukavaa palauttaa mieleen myötätuntoisen asenteen tärkeys niin työssä kuin siviilielämässäkin. Olen huomannut, että myötätuntoisuus on olotila, johon voi palata aina halutessaan. Mitä enemmän aikaa sellaisessa olotilassa viettää, sitä mukavammin päivät sujuvat ja sitä ihanammalta maailma ja muut ihmiset näyttävät. Myötätunnon hyvää tekevä vaikutus on helppoa huomata omassa elämässä, mutta on aina jotenkin vakuuttavampaa, kun se on tutkimuksissakin todettu. Voidaan siis virallisesti todeta myötätunnon olevan tärkeä parantava voima. Ehkä voimme joukolla tehdä Uuden Vuoden lupauksen ja alkaa järjestelmällisesti lisätä myötätuntotaitojamme kaikille elämän osa-alueille.

Rauhaisaa ja nautinnollista Joulua kaikille ja valoisaa sekä toiveikasta Uutta Vuotta!

Toivottaa Pia Charpentier

Lähteet

1.     Temel JS yms (2010). Early palliative care for patients with metastatic non-small-cell lung cancer. N Engl J Med. 2010 Aug 19;363(8):733-42.

2.     Kelley JM ym. (2014). The influence of the patient-clinician relationship on healthcare outcomes: A systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials.
PLOS One, 9:4, 1-7.

3.     Cosley, BJ ym (2010). "Is compassion for others stress buffering? Consequences of compassion and social support for physiological reactivity to stress." Journal of Experimental Social Psychology 46.5: 816-823.

4.     Barsade SG, O’Neill OA (2014). What’s love got to do with it? A longitudinal study of the culture of companionate love and employee and client outcomes in the long-term care setting. Administrative Science Quarterly, 0001839214538636.

5.     Egbert, L. D., Battit, G. E., Welch, C. E., & Bartlett, M. K. (1964). Reduction of postoperative pain by encouragement and instruction of patients: A study of doctor-patient rapport. New England Journal of Medicine, 270, 825-827.

6.     Youngson R (2008). Compassion in health care. The missing dimension of healthcare reform. https://www.researchgate.net/publication/281256034

7.     Barsade SG, O’Neill OA (2014). What’s Love Got to Do with It? A Longitudinal Study of the Culture of Companionate Love and Employee and Client Outcomes in a Long-term Care Setting. http://asq.sagepub.com/content/59/4/551

8.     Larson EB, Yao X (2005). Clinical Empathy as Emotional Labor in the Patient-Physician Relationship. JAMA. 2005;293:1100-1106

Univaikeudet syömishäiriöiden yhteydessä (osa 2) – Keinoja univaikeuksien voittamiseen

Lokakuussa Omenatuvassa käsiteltiin univaikeuksien syitä syömishäiriöiden yhteydessä. Tässä kirjoituksessa paneudutaan keinoihin, joilla univaikeuksia voi helpottaa. Mikäli et vielä ole lukenut edellistä tekstiä, niin suosittelen sen lukemista ennen tämän tekstin lukemista, koska tässä kirjoituksessa kuvatut keinot on esitelty edellisessä kirjoituksessa kuvattujen univaikeuksien syiden mukaisesti. Edellisen kirjoituksen löydät täältä.

Ensimmäinen askel univaikeuksien selättämiseksi on aina univaikeuksien taustan selvittäminen. Aliravitsemuksen tai puutteellisen ruokavalion ollessa taustalla, on ensisijaista korjata aliravitsemustila ja ruokavalio. Ruuasta on saatava riittävästi energiaa ja ravintoaineita. Täsmäsyöminen auttaa usein siinä, että energiaa tulee riittävästi pitkin päivää, jolloin iltaisin uni ei vaikeudu nälän vuoksi. Syömishäiriöstä toivuttaessa tämä ei tietenkään ole se helpoin asia, mutta sen merkitystä ei voi kiistää. Mikäli aliravitsemuksen aiheuttama tihentynyt virtsaamistarve yllättää jatkuvasti öisin, on myös hyvä miettiä miten toteuttaa riittävän nesteytyksen päivän aikana. Juuri ennen nukkumaan menoa ei kannata juoda paljon nesteitä ja wc:ssä kannattaa käydä ennen nukkumaan menoa. Psykiatrin kanssa voi myös miettiä, olisiko unta hyvä tukea väliaikaisesti lääkityksen avulla aliravitsemuksen korjaantumisen aikana. Fysioterapeutilta puolestaan voi saada apua unta heikentäviin, aliravitsemuksen aiheuttamiin fyysisiin kipuihin, mutta aliravitsemustilan korjaaminen on myös tärkeää kivun lievittämiseksi.

Mikäli univaikeuksien taustalla on syömishäiriön luomia ajatusmalleja ja pelkoja, on niiden tutkiskelu, avaaminen ja tuettu työstäminen tarpeen. Rentoutumisen harjoittelu, ajatusmallien kyseenalaistaminen ja ajatusmallien vastainen toimiminen ovat tärkeitä askeleita. Ajatusmallit eivät yleensä muutu hetkessä, joten muutokselle on annettava aikaa ja pyrittävä rakentamaan muutosaskeleet sellaisiksi, että toipuva uskaltaa niitä ottaa.  Ajatusmalleja voi pyrkiä muuttamaan esimerkiksi seuraavan harjoituksen avulla:

• Kirjaa ylös nukkumista tai lepoa kieltävä ajatuksesi. Esim. Olen laiska, jos nukun yli neljä tuntia vuorokaudessa. 

• Arvioi miten voimakasta ahdistusta ajatuksen vastainen toiminta sinussa aiheuttaisi (0 ei yhtään, 10 erittäin voimakasta)

• Kysy itseltäsi millaiset seikat puoltavat sitä, että ajatuksesi on liian ankara, haitallinen tai virheellinen. Kirjaa seikat ylös. Esim. mitkään tutkimukset eivät tue ajatustani. Ihminen tarvitsee enemmän unta vuorokaudessa ja tämä on osoitettu useissa tutkimuksissa.

• Muuta sen jälkeen alkuperäinen ajatuksesi uuteen nukkumista edistävään muotoon. Esim. Ihminen tarvitsee lepoa. Nukkuminen ei ole merkki laiskuudesta. Voin  siis nukkua enemmän kuin neljä tuntia. 

• Arvioi nyt miten voimakasta ahdistusta alkuperäisen ajatuksen vastainen toiminta sinussa aiheuttaisi (0 ei yhtään, 10 erittäin voimakasta)

• Toista harjoitusta usein ja kirjaa uusia havaintojasi ylös. Ajan kanssa huomaat, kuinka ajatusmallisi muuttuvat armollisemmiksi ja ahdistus vähenee.

Ahdistuksen hallintakeinojen harjoittelu toimii parhaiten hetkessä, kun toipuvan olo ei ole niin ahdistunut. Kun ahdistuksen hallintakeinoja oppii ensin rauhallisessa hetkessä, niitä pystyy hyödyntämään paremmin ahdistuksen nostaessa päätään. Ahdistuksen säätelyn kehittyessä, toipuva oppii ehkäisemään unettomuutta ahdistuneisuuden vuoksi. Rentoutumista ei  myöskään yleensä voi oppia hetkessä, joten sen harjoittelussa voi lähteä liikkeelle esimerkiksi miellyttävän asennon löytämisestä, huomion suuntaamisesta hengitykseen ja/tai vaikka silmien sulkemisesta.  Asteittain harjoittelua voi viedä pidemmälle ja saada siten helpotusta nukkumista haittaavaan fyysiseen ja psyykkiseen levottomuuteen. 

Mikäli syömiseen liittyvät unet pelottavat toipuvaa ja saavat välttelemään nukkumista, voi unien käsittely toisen henkilön kanssa auttaa. Unien viesteihin voi pyrkiä löytämään neutraalia tai positiivista näkökulmaa. Toipuvalle voi esimerkiksi kertoa, että unessa kehosi kertoo sinulle sen, mitä sinä tarvitset. Päivällä tarve on täysin sama, mutta syömishäiriö pääsee vaikuttamaan ajatteluun, jolloin kehon viestit sen tarpeista jäävät helposti syrjään. Jos toipuva puolestaan välttelee nukkumista, koska pelkää toteuttavansa unensa ja syövänsä siten unissaan, voi häntä rauhoitella, että ainakaan hoitopaikassa unissaan syöminen ei ole mahdollista.  Yöhoitaja valvoo kaikkia ja ruuatkin säilytetään lukituissa tiloissa, joten kukaan ei pysty syömään vahingossa unissaan. Kotona toipuvaa voi puolestaan rauhoitella siten, että läheiset kyllä huomaisivat unissaan syömisen ja osaisivat tarvittaessa siihen reagoida. Unissaan syöminen on myös erittäin harvinaista, joten sitä ei kannata pelätä, mikäli siitä ei ole olemassa mitään viitteitä.

Viivästyneen tai kääntyneen unirytmin yhteydessä univaikeuksia voi helpottaa kirkasvalohoidolla aamuisin ja melatoniinilla iltaisin. Syömishäiriön yhteydessä lisäksi tulee työstää juuri sitä oireilua, joka saa yöllä valvomaan. Esimerkiksi yöaikaisesta ahmimisesta kärsivän kohdalla tulee panostaa päivien ruokailuihin sekä käsitellä mahdollista häpeää tai muita hankalia tunteita, jota syömishäiriöoireilu aiheuttaa. Päiviin on hyvä erikseen varata hetkiä, jolloin ahdistusta ja vaikeita asioita käsitellään ja siten opitaan muita keinoja selviytyä, kuin öinen murehtiminen.

Jos univaikeuksien syy on masennuksessa, on hoito syytä aloittaa siitä. Masennuksen hoidossa mm. psykoterapia ja mielialalääkitys tuovat monille helpotusta. Erityisen tehokkaita nämä ovat yhdessä. Masennuksen helpottaessa myös univaikeudet yleensä vähenevät. 

Traumojen ollessa univaikeuksien taustalla, on keskityttävä turvallisuuden tunteen löytämiseen ja vahvistamiseen. Ahdistuksen hallintakeinojen harjoittelu, esimerkiksi mielen palauttaminen ja ankkuroituminen nykyhetkeen, on tärkeää.  Ankkuroituminen nykyhetkeen heikentää traumakokemuksesta nousevia elävän tuntuisia muistoja ja auttaa huomaamaan, että tässä hetkessä ei ole mitään hätää. Ankkuroitumista voi harjoitella vaikka seuraavien harjoitusten avulla:

• Kiinnitä huomiosi ympäristöön. Tarkastele mitä värejä näet ympäristössäsi. Luettele ne kaikki mielessäsi tai ääneen. Kuulostele seuraavaksi millaisia ääniä kuulet ympäristössäsi. Käytä hetki niiden luettelemiseen. Voit käydä kaikki aistisi tällä tavalla läpi. Kerro itsellesi, että aistit tämän hetkisen ympäristön ja tässä hetkessä sinulla ei ole mitään hätää.

• Katso kelloa. Lausu mielessäsi tai ääneen lause: ”Tänään on x päivä x kuuta ja vuosi x, kello on nyt x. Olen paikassa x. Minulla ei ole tässä hetkessä mitään hätää.

• Pidä kädessäsi niin sanottua turvaesinettä. Turvaesine on mikä tahansa esine, joka tuntuu miellyttävältä ja herättää positiivisia tunteita. Se voi olla esimerkiksi kaulakoru, taskuun sopiva pieni kivi tai hahmo. Tunnustele sitä ja opettele aistimaan miltä esine tuntuu. Muistuta itsellesi, että aina kun kosketat tuota esinettä, olet nykyhetkessä, jossa sinulla ei ole mitään hätää. Toistaessasi harjoitusta usein, voit huomata, että jo pelkkä kyseisen esineen ajattelu voi auttaa palauttamaan mielesi turvalliseen nykyhetkeen.

Kun turvallisuuden tunnetta, luottamusta ja kykyä säädellä omia tunteita on saatu kehittymään, voi traumojakin alkaa käsitellä turvalliselta tuntuvan henkilön kanssa. Traumatyöskentelyn avulla traumat eivät lopulta enää kumpua mieleen hallitsemattomasti ja turvallisuuden tunne on helpompi saavuttaa, jolloin nukkuminenkin helpottuu.

Kun unen määrä vähenee kiireisen elämän myötä, tulee toipuvaa muistuttaa lempeästi riittävän unen tärkeydestä. Toipuvan kanssa voi vaikka yhdessä pysähtyä pohtimaan mihin aika kuluu ja onko päivissä havaittavissa niin sanottuja aikavarkaita, jotka vievät päivistä aikaa antamatta mitään. Sen jälkeen voi pohtia, millaisia asioita päivän toimista voisi karsia tai siirtää, jotta unelle jäisi riittävästi aikaa. Toipuvan kanssa voi myös sopia tavoitteesta yöunien pituudelle ja tarkastella muutoksia voinnissa, kun tavoitteeseen pääsee. 

Unettomuuden pelon yhteydessä on hyvä keskittyä tarkastelemaan ajatuksia, jotka saattavat olla haitallisia unen kannalta. Mieleen saattaa putkahdella ajatuksia, kuten ”En tule selviämään huomisesta, jos en nukahda pian” tai ”varmastikaan en saa tänä yönä unta”. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että unettomuudesta kärsivä opettelee tunnistamaan ajatuksiaan, jotka eivät välttämättä pidäkään paikkaansa ja kääntää ne unta tukeviksi ajatusmalleiksi. Alla on kuvattu esimerkkejä tästä:

• Minun pitäisi pystyä nukkumaan yhtä hyvin kuin normaalin ihmisen → Useat ihmiset nukkuvat huonosti, mutta voivat oppia nukkumaan paremmin. Minäkin pystyn nukkumaan hyvin harjoittelemalla.

• Sama juttu joka ilta. Kaikki yöt menevät valvomiseksi → Kaikki yöt eivät ole samanlaisia. Jotkut yöt ovat huonompia ja jotkut taas parempia.

• Jos en nyt nuku, en pysty suoriutumaan huomisesta esitelmästäni, joudun naurunalaiseksi ja saan hylätyn arvosanan kurssista. → Pystyn pitämään esitelmän, vaikka olisinkin väsynyt. Voin kuitenkin nyt levätä ja rentoutua, vaikka en saisikaan unta.

• En koskaan pysty nukkumaan kunnolla – En hallitse tätä tilannetta. → Unettomuutta voidaan hoitaa. Jos pystyn lopettamaan murehtimisen ja keskittymään positiiviseen tulokseen, pystyn voittamaan unettomuuteni. (Unettomuuden omahoito n.d.)

Unettomuuden pelko aktivoituu usein juuri iltaisin nukkumaan menemisen yhteydessä. Kun aivojen mantelitumake tulkitsee jonkin asian uhkaavaksi, se hälyttää muun aivojärjestelmän ja koko kehon mahdollista reagointia varten. Sympaattinen hermosto aktivoituu ja kiihdyttää elintoimintoja, jolloin rauhoittuminen vaikeutuu ja nukahtaminen estyy. Illalla pelon sammuttaminen sekä mielen ja kehon rauhoittaminen voi olla vaikeaa, joten pelkoa on hyvä opetella käsittelemään jo päivällä. Pelkoa voi käsitellä päivällä esimerkiksi seuraavan harjoituksen avulla:

• Pyri kuvittelemaan unettomuuden pelkosi äärimmilleen. Mieti kuinka pyörit sängyssä ja ahdistut, kun uni ei tule. Muistele kaikkia ajatuksia ja tunteita unettomuudesta, joita mieleesi tulee, kun yrität nukahtaa.

• Kun pelko alkaa nousta, voit sanoa itsellesi ”väärä hälytys, ei mitään hätää”. 

• Harjoitus on hyvä toistaa useita kertoja päivässä. (Unettomuuden omahoito n.d.)

Pitkäkestoisten univaikeuksien yhteydessä on myös hyvä huomioida, että pitkäaikainen vahva unilääkitys voi ruokkia univaikeuksia. Unilääkkeistä olisikin siten hyvä pyrkiä eroon, jos ne ovat jo olleet pitkään käytössä vailla vastetta ja/tai ne ovat alkaneet huonontaa unen laatua. Lääkityksen purku kannattaa aina tehdä yhdessä lääkärin kanssa. Liiallista demonisointia unilääkkeiden kohdalla ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä joskus ne ovat paikallaan. 

Lopuksi

Syömishäiriöoireiden työstäminen, aliravitsemuksen korjaaminen ja uusien ahdistuksen hallintakeinojen opettelu auttavat uneen pidemmällä tähtäimellä, mutta samalla riittävä uni auttaa juuri noiden muutosten tekemiseen. Siksi uneen on hyvä kiinnittää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa huomiota, vaikka se toipuvaa pelottaisikin. Riittävän nukkumisen laiminlyöminen johtaa usein stressitasojen nousemiseen ja sitä kautta vaikeuttaa toipumista kokonaisuudessaan. 

Univaikeuksista ja unettomuudesta on kuitenkin hyvä ymmärtää se, että niitä voidaan hoitaa – myös silloin, kun unettomuuden taustalla on muita tekijöitä, kuin syömishäiriö. Mielenterveystalo tarjoaa unettomuuden omahoito -oppaan, jossa on kuvattu unettomuuden syitä sekä keinoja unettomuuden voittamiseksi. Suosittelen lämpimästi tutustumaan oppaaseen, jos kärsit univaikeuksista.

Millaisia keinoja sinä olet löytänyt univaikeuksien voittamiseen?

Terveisin,

Venla Eronen

Lähteet

Unettomuuden omahoito n.d. Mielenterveystalo. Mitä unettomuus on? Verkkodokumentti. <https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/unettomuuden_omahoito/Pages/unettomuuden_omahoito_1_mita_unettomuus_on.aspx> Luettu 2.10.2019.

Univaikeudet syömishäiriöiden yhteydessä (osa 1) – Syitä univaikeuksien taustalla

Unen merkitys terveydelle on valtava. Sen laiminlyöminen johtaa usein moniin terveydellisiin ongelmiin. Syömishäiriöstä toipumisen aikana riittävä uni nousee erityisen tärkeään asemaan, koska toipuminen vaatii paljon voimavaroja. Ilman riittävää unta, toipumiseen tarvittavalle psyykkiselle työskentelylle ei riitä kunnolla voimia. Unen aikana aivot rakentavat uusia yhteyksiä ja oppiminen sekä tunteiden käsittely edistyvät siten yleensä unen aikana. Lisäksi uni on keskeisessä asemassa syömishäiriön aiheuttamien fyysisten vaivojen korjaamisessa.

Olen kuitenkin kohdannut vuosien aikana Syömishäiriökeskuksessa työskennellessäni useita syömishäiriöön sairastuneita, joilla on haasteita riittävän unen ja levon suhteen varsinkin hoidon ja toipumisen alussa. Siksi aihe ansaitsee mielestäni paikan myös täällä Omenatuvassa. Käsittelen aihetta kahden kirjoituksen verran. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen syitä univaikeuksien taustalla syömishäiriöiden yhteydessä. Käsittelen aihetta liian vähäisen unen näkökulmasta. Jälkimmäinen osa julkaistaan marraskuussa ja siinä käsitellään keinoja univaikeuksien voittamiseksi.

Syömishäiriöt johtavat usein aliravitsemukseen diagnoosista riippumatta, vaikka paino ei laskisikaan. Aliravitsemus itsessään aiheuttaa unettomuutta. Nälkäisenä nukahtaminen on yleensä vaikeaa. Myös tiettyjen ruoka-aineiden välttely tai yksipuolinen ravitsemus voi johtaa univaikeuksiin. Anoreksiaa sairastavilla, vaikeasta alipainosta kärsivillä on todettu tutkimuksissa syvän unen määrä vähenemistä, minkä vuoksi uni ei virkistä riittävästi. Myös aliravitsemuksen aiheuttamat tuki- ja liikuntaelimistön kivut saattavat vaikeuttaa nukahtamista tai herättävät kesken unien. Joillakin rakon pidätyskyky heikentyy aliravitsemuksen vuoksi, jolloin yöunet katkeavat toistuvien wc-käyntien vuoksi.

Aliravitsemuksen korjaaminen ei kuitenkaan yleensä yksinään riitä korjaamaan univaikeuksia. Kokemukseni mukaan monilla sairastuneilla liian vähäisen nukkumisen taustalla on myös nukkumista rajoittavia syömishäiriöön liittyviä ajatusmalleja ja pelkoja. Nukkuminen mielletään laiskuudeksi ja tehottomuudeksi, mikä on monille sairastuneille kauhistuttava ajatus. Herätyskello saatetaan silloin asettaa hälyttämään pitkin yötä tai liian varhaisin aamulla. Pitkällään oleminen voi myös tuntua niin pelottavalta, että syömishäiriöön sairastunut mieluummin sinnittelee istuma-asennossa, jolloin unen laatu heikkenee, vaikka uni tulisikin. Unen aikaiset lihastonuksen muutokset saavat unen silloin katkeilemaan, vaikka sairastunut haluaisinkin nukkua. Sairastuneet pelkäävät usein myös, että nukkuminen nostaa painoa ja sen vuoksi yö olisikin parempi hyödyntää vaikka jumppaamiseen tai ainakin edes johonkin ”tuottavaan tai järkevään”, kuten opiskeluun. Myös ahdistus päivän ruokailuista tai muista tapahtumista voi olla niin suurta, että nukahtaminen ei yksinkertaisesti onnistu.

Syömishäiriöihin liittyvä pakonomainen ruuan ajattelu voi myös ylettyä uniin. Olenkin kohdannut useita, joista unien näkeminen on kauheaa, koska unissa saattaa nähdä itsensä syömässä. Osa alkaa vältellä nukkumista sen vuoksi. Lisäksi osa pelkää sitä, että he myös toteuttavat unensa ja käyvät syömässä unissaan. Tämän vuoksi nukkumista ei voi sallia, sillä onhan kontrolloimaton syöminen monille pahinta mitä he voivat ajatella.

Joskus univaikeudet johtuvat taas viivästyneestä tai kääntyneestä unirytmistä. Osalla syömishäiriötä sairastavista merkittävin oireilu tapahtuu yöllä, jolloin oireilu on helpompi pitää salassa tai toteuttaa sitä ilman päivän velvollisuuksien tuomia häiriötekijöitä. Väsymys alkaa siten haitata päiviä ja yön tullen voi tuntua, ettei oireilua voi mitenkään hillitä väsymyksen vuoksi.

Syömishäiriö kulkee usein myös masennuksen kanssa käsikkäin. Masennus on merkittävä psyykkisistä tekijöistä johtuva univaikeuksien aiheuttaja. Univaikeuksien taustalla osalla on myös arvioni mukaan traumaattisia tapahtumia. Tämä on toki harvinaisempaa, mutta ei valitettavasti tavatonta. Yöt voivat muistuttaa traumaattisista tapahtumista, traumamuistot tulevat uniin ja trauman kokeneella voi olla tarve olla valmiustilassa mahdollisen vaaran varalta. Nukkuessa valmiustilaa on vaikea pitää yllä, joten valvominen voi tuntua ainoalta vaihtoehdolta.

Haasteita nukkumisessa voi toisinaan esiintyä myös toipumisen edettyä jo pidemmälle. Toipuvalla voi olla tarve elää ”menetettyä” elämää ja arki täyttyykin äkkiä tapahtumista, opiskeluista, töistä ja ihmissuhteista. Silloin kaikki eivät enää muista tai malta antaa unelle riittävästi aikaa. Myös avohoidon kontakteissa olevilla elämän kiireet voivat syrjäyttää unelle annettua aikaa. Unen merkitys keskeisenä osana itsestä huolehtimista unohtuu. Väsyneenä syömishäiriön viimeisten rippeiden karistaminen on hankalampaa, joten sen vuoksi kiire ei saisi olla esteenä riittävälle unelle.

Joskus univaikeudet ovat voineet olla niin pitkään matkassa mukana, että univaikeuksista ja unettomuudesta muodostuu itsessään ahdistuksen aihe. Negatiiviset ajatusmallit omasta nukkumisesta ja pelko unettomuudesta alkavat silloin ruokkia unettomuutta. Tähän kun yhdistää vielä liian pitkäaikaisen vahvojen unilääkkeiden käytön, voi univaikeus olla jo merkittävä. Unilääkkeet nimittäin menettävät ajan saatossa usein tehonsa ja voivat huonontaa unen laatua. Niiden käytössä pitäisikin yleensä pyrkiä varovaisuuteen ja käyttää niitä vain väliaikaisesti. On kuitenkin hyvä muistaa, että joskus unilääkkeet ovat tarpeen, joten niiden käyttöä on aina hyvä miettiä yhdessä lääkärin kanssa.

Syitä univaikeuksien taustalla voi toki olla paljon muitakin, sillä voihan unettomuudesta kärsiä ilman syömishäiriötäkin. Tässä kuvasin lähinnä niitä tekijöitä, joita olen usein kohdannut syömishäiriöiden yhteydessä. Lisää univaikeuksien syistä voit lukea esimerkiksi täältä ja täältä.

Millaisia syitä sinä olet huomannut univaikeuksien taustalla syömishäiriöiden yhteydessä?

Terveisin,

Venla Eronen

Ajatuksia toipumisen prosessista syömishäiriöiden yhteydessä

Sain taannoin ennakkoon luettavaksi juuri painoon lähetetyn Anssi Miettisen kirjan Elämä on ympyrän muotoinen – Kuuden vaiheen itsetutkiskelu. Kirjassa Anssi kuvaa, kuinka kuuden vaiheen itsetutkiskelun kehää toistamalla on mahdollista tarkastella ja muuttaa omaa toimintaansa. Kirja on Anssin henkilökohtaisen tutkimusmatkan tulos. Kirjasta inspiroituneena ajattelin, että voisin kirjoittaa syömishäiriöstä toipumisen prosessista, mikä kokemukseni mukaan on harvoin – jos koskaan – lineaarinen, koko ajan parempaan suuntaan menevä prosessi eikä edes edestakaisin sahaava prosessi, jolla on mielestäni varsin negatiivinen sävy. Perustellakseni asiaa, kuvaan hieman erimuotoisia prosesseja.

Lineaarinen, eteenpäin menevä prosessi

Lineaarinen prosessi etenee vaihe vaiheelta ja toipuminen edistyy ilman kummempia takapakkeja. Tai ainakin se ulospäin vaikuttaa joskus sellaiselta. Kuten edellä jo mainitsin, on melko epätodennäköistä, että toipuminen voisi olla suoraviivaista. Enemmänkin tällainen toipuminen antaa aihetta huoleen. Jos huonompia vaiheita ei ole tullut ollenkaan ja toipuminen on edennyt ikään kuin ”liian helposti”, herää helposti ajatus siitä, onko muutos todellista – toisin sanoen onko kyse silloin vain suorittamisesta, jota jaksaa jonkin aikaa, mutta todelliset kauaskantavat muutokset jäävät toteutumatta.

Lineaarisen prosessiin puutteellisuus johtuu siitä, että moni tärkeä oivallus syntyy virheen kautta ja lineaarisessa toipumisessa tällaisille virheillä ei ole sijaa. Niin sanotut takapakit toipumisen aikana ovat usein kuitenkin varsin tarpeellisia. Ne auttavat huomaamaan millaista työtä pitäisi vielä tehdä, jotta syömishäiriön kaikista rippeistä voisi päästää irti. Toipuvalle itselleen ja omaisille tämä saattaa olla raskasta hyväksyä. Kivuliaan syömishäiriön yhteydessä ainakin omaiset varmasti toivoisivat, että toipuminen vain edistyisi ja takapakkeja ei tulisi. Jos toipuminen ei olekaan jatkuvasti eteenpäin menemistä, saattaa silloin herätä turha epäilys siitä, että toipuva ei ole ”motivoitunut” tai hoito on huonoa. Tällainen epäilys ei ole kovin hedelmällinen pohja toipumiselle.

Edestakaisin sahaava prosessi

Monesti toipuminen näyttää siltä, että siinä otetaan yksi askel eteenpäin, yksi taaksepäin – parempi vaihe, huonompi vaihe, parempi vaihe huonompi vaihe jne. Edestakaisin sahaavalta vaikuttava toipuminen on varsin tavallista. Mutta kuvastaako se silti kovin hyvin sitä mitä toipuminen todella on? Itselleni tällainen kuvaus tuntuu siltä, että toipuva olisi jotenkin vain passiivinen, olosuhteiden pakosta tietyllä tavalla ajelehtiva. Siinä ei tule näkyväksi se, että toipuminen takapakeista huolimatta on aina vaatinut aktiivista työskentelyä omien ajatusten ja toimintatapojen muuttamiseksi ja takapakit vain viittaavat siihen, että toimivia ratkaisuja ei ole yrityksistä huolimatta vielä löytynyt ja etsimistä on syytä jatkaa.

Jos prosessi tulkitaan sahaliikemaiseksi, takapakit koetaan helposti negatiivisesti: ”Taas saa pettyä, eikö tämä koskaan miksikään muutu, juuri kun näytti siltä, että kaikki menee hyvin”. Samalla toipuvalle saatetaan asettaa kovia paineita korjata tilanne nopeasti takaisin ja ajatuksissa saattaa olla se, että toipuva tietää jo, miten korjausliike tehdään. On kuin toipuminen vain vaatisi tiettyjen taitojen jatkuvaa hyödyntämistä ja niillä voisi sitten ratkaista koko sairauden ja, jos ajattelu- tai toimintatapaansa  on saanut kerran jo muutettua, se olisi jotenkin automaattisesti pysyvää.

Kehämäinen prosessi

Itse koen Anssin kirjaa mukaillen, että toipuminen etenee enemmänkin kehämäisesti ja vaatii toipuvalta itsetutkiskelua uudelleen ja uudelleen, yritystä ja erehdystä, uuden oppimista, oivalluksia ja oivallusten myötä laaja-alaisten muutosten tekemistä pieni pala kerrallaan.

Kun muutos tapahtuu kehämäisesti, saattaa se ulospäin näyttää siltä, että syömishäiriöstä toipuminen sahaa edestakaisin. Todellisuudessa sahausliikkeeltäkin  vaikuttava prosessi kuvastaa kuitenkin sitä, että toipumisen eteen tehdään työtä. Toivuttaessa tulee yrittää, erehtyä ja oppia virheistä. Ja kun virheistä yrittää oppia, ei uusi ajattelu- tai toimintatapa ole automaattisesti parempi, vaan uusia tapoja ajatella ja toimia on etsittävä ja kokeiltava, kunnes yksilölle hyvät ja toimivat tavat lopulta löytyvät. Siksi ulospäin saattaa vaikuttaa, että toipuminen sahaa edestakaisin.

Ymmärtääkseen, että muutos on kehämäistä eikä vain sahausliikettä, voi esimerkiksi ajatella pituushyppääjää. Hän hyppää hypyn, jonka yliastuu. Hyppääjä analysoi hyppynsä ja seuraavalla kerralla hän muuttaa juoksumatkaa, jotta askeleet osuisivat paremmin kohdalleen. Hän ei kuitenkaan huomannut analysointia tehdessään, että myös juoksun alussa hänen askeleensa olivat toisenlaiset kuin tavallisesti. Uusi hyppy jää lyhyeksi, koska hyppääjä analysoi alkuperäisen epäonnistumisen syyt puutteellisesti. Hän hyppää siten aivan liian kaukaa, mutta katsojille se näyttäytyy jonkinlaisena edistymisenä. Kolmannella yrityksellä hyppääjä alkaa jännittää saako hän ollenkaan hypättyä hyvää suoritusta ja epäonnistuu siksi. Katsojat ajattelevat, että eikö tuo hyppääjä nyt opi millään ja pettyvät. Neljännellä yrityksellä hyppääjä onnistuu säätämään juoksumatkan ja askeleensa aiempien yritysten ja erehdysten analysoinnin avulla, saa rauhoitettu mielensä, ponnistaa laudalta itsevarmana ja hyppy onnistuu.

Pituushypyn onnistumiseen vaadittiin analysointia ja useita muutoksia. Kun analysoiva pohdinta ei tuottanut alussa tulosta, alkoi hyppääjän mieli tehdä esteitä ja hyppy vaikeutui siksi. Viimeinen hyppy onnistui, koska hyppääjä osasi analysoida epäonnistumisen syitä paremmin,  oppi yrityksen ja erehdyksen kautta, huomasi myös mielensä kahleet ja pystyi siten muuttamaan toimintaansa. Ulospäin tämä kehää kulkeva aktiivinen kehitysprosessi ei välttämättä näy. Siinä ei näy kaikki se työ minkä hyppääjä on tehnyt jo kauan ennen hyppäämistä eikä edes kunnolla se, minkä työn hyppääjä teki hyppyjä suorittaessaan. Syömishäiriöstä toipumisessa on monesti kyse vastaavasta prosessista.

Kun syömishäiriöstä toipuva löytää jonkinlaisen keinon esimerkiksi oireidensa karsimiseen, se ei aina ole automaattisesti parempi keino. Joskus oire vain siirtyy toisaalle. Joskus keino on taas hyvä, mutta se ei ole riittävä elämän muuttuviin olosuhteisiin ja siksi ”takapakkeja” voi tulla myöhemmin hieman toisenlaisissa ja joskus myös vastaavissakin tilanteissa. Toipuvan on etsittävä lisää keinoja. Keinoja etsiessä on tarkasteltava omaa ajattelua ja toimintatapoja sekä tapahtumia ja asioita menneessä, nykyisyydessä ja tulevassa. On pohdittava syitä omille ajatuksille ja toimintatavoille, pyrittävä ymmärtämään tapahtumia ja asioita sekä analysoitava joskus myös omaa osuutta tapahtumiin. Toipuvan tulee tehdä tulkintaa ja oivalluksia sekä yrittää muuttaa suuntaa pohdintansa ohjaamana. Harvoin suunta muuttuu täysin ensimmäisellä yrityksellä, vaan prosessia on toistettava ja kerättävä samalla lisää havaintoja sekä rakennuspalikoita toiminnan tai oman ajattelun muutokseen.

Anssin ajatuksia mukailen, sanoisin että toipuminen on eräällä tavalla kuin yksi suuri kehä, jota joutuu kulkemaan ja jonka sisällä kulkee pienemmiksi kokonaisuuksiksi pilkottuja vastaavia toistoa vaativia kehiä. Koska yhden suuren kehän analysointi ja sitä kautta muutoksen tekeminen olisi kenelle tahansa uuvuttavaa ja mahdotonta, on parempi pilkkoa toipuminen pienempiin osiin.

Joskus yhden pienen kehän läpi käyminen vie paljon aikaa, jolloin näyttää, että mitään ei tapahdu. Voi olla, että toipuva on onnistunut pohtimaan jo paljon, mutta siitä ei seuraa muutosta. Silloin ajatuksiin voi tulla, että toipuva vain puhuu kauniisti, muta ei halua muutosta. Voisiko kuitenkin kyse olla enemmän silloin siitä, että toipuva ei vielä ole löytänyt yhdentynyttä tulkintaa kaiken tuon oman ajattelun, toiminnan ja tapahtumien pohdinnan osalta ja ei ole saavuttanut sitä kautta löytyvää muutosvoimaa? Asioiden välisiä suhteita on vielä vaikea ymmärtää ja kokonaisuus ei hahmotu siten, että muutoksen pystyisi tekemään.

Kun syömishäiriöistä toipuneilta kysytään, mikä oli ratkaiseva tekijä heidän toipumisessaan, vastaavat he usein oman motivaation olleen merkittävin tekijä. Kehää kulkeva muutosprosessi tukee hyvin tätä vastausta, sillä onhan loppujen lopuksi kyse siitä, miten toipuva saa muutettua omaa ajatteluaan, suhtautumistaan ja toimintaansa. Tuollaisen muutoksen tekeminen on melko vaikeaa ilman syvällistä itsetutkiskelua, josta lopulta nousee muutosrohkeus, joka usein motivaatioksikin kutsutaan. Ulkopuolisen avun tarkoitus on puolestaan tarjota otolliset olosuhteet itsetutkiskelulle ja muutoksen tekemiselle rohkaisun, turvallisten puitteiden sekä herättelevien kysymysten avulla.

Lopuksi

Joku voi kysyä mihin prosessikuvausta tarvitaan, sillä onhan todellinen elämä yleensä melko vaikea kuvata kaavamaisesti paperille. Itse kuitenkin koen, että hyvät prosessikuvaukset antavat järjestystä kaaokseen, toivoa toivottomuuteen ja armollisuutta vaikeisiin hetkiin. Ne auttavat ymmärtämään toipumisen vaiheita ja tekevät toipujasta aktiivisen toimijan. Samalla ne ohjaavat toipuvan tukena olevia henkilöitä suhtautumaan toipumisen erilaisiin vaiheisiin ymmärtäväisesti ja tukemaan toipujaa lempeän jämäkästi toipumisen tielle.

Millaiseksi sinä kuvaisit toipumisprosessin?

Terveisin,

Venla Eronen

PS. Jos innostuit kehämäisestä prosessista enemmän, niin tiedoksi, että Anssi Miettisen Elämä on ympyrän muotoinen -kirjan julkaisutilaisuus on 21.9 Kalliola Setlementtitalolla klo: 16.00-20.00. Kirja ei ole suoraan syömishäiriöihin suunnattu teos, mutta se antaa eväitä niin toipumiseen, kuntoutumiseen kuin itsensä kehittämiseenkin vaadittavaan itsetutkiskeluun.