Syömishäiriö ja traumat

Suomen Syömishäiriöyhdistys järjesti viime viikolla mielenkiintoisen jäsenillan, jossa pidettiin kaksi alustusta aiheesta syömishäiriö ja traumat. Alustusten pitäjinä olivat Rasmus Isomaa ja Marita Kaijanen. Osoittautui, että trauma on hankala tutkimuksen kohde, sillä traumaksi luokiteltavat kokemukset eivät aina ole tutkimusmielessä selkeitä. Tärkeänä aiheena sitä kuitenkin tutkitaan paljon ja vastauksia pyritään löytämään ymmärryksen lisäämiseksi ja parempien hoitomuotojen kehittämiseksi. Rasmus on mukana ruotsalaisessa tutkimusryhmässä, jossa asiaa selvitetään suurilla tutkimusaineistoilla. Tärkeää tietoa on siis tulossa lähivuosina.

Traumaksi ajatellaan tapahtuma, joka on järkyttävyydessään liian vaikea henkilön mielelle käsitellä ja siten jää integroitumatta osaksi henkilön mieltä. Ihminen voi kokea trauman monella tavalla. Traumaattinen tapahtuma voi sattua kerran, esimerkiksi onnettomuutena, väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisena tai muuna yksittäisenä tapahtumana. Trauma voi muodostua myös toistuvien tapahtumien seurauksena. Tällaisia ovat esimerkiksi lapsuudessa koettu seksuaalinen tai muunlainen hyväksikäyttö, joka voi jatkua vuosikausia.

Ihmisen mieli joutuu soveltamaan hyvin erilaisia mekanismeja kertaluonteisia traumoja käsitellessään kuin pitkään jatkuvaa toistuvaa traumaattista tapahtumaa käsitellessään. Pitkään jatkuvat traumat muokkaavat ihmisen mielen rakenteita perustavanlaatuisesti ja vaikuttavat hänen persoonallisuutensa kehittymiseen. Tässä mielessä erilaisten traumojen vaikutus myös syömishäiriöön sairastumiseen toimii hieman erilaisten mekanismien kautta. Yksittäisten traumojen jälkeen sairastuvan mieli voi käyttää syömishäiriöoireita helpottamaan trauman aiheuttamaa tuskaista oloa. Tällöin sairauden merkitys liittyy voimakkaasti oireiden tuomaan välittömään olonhelpotukseen. Pitkäaikaisten traumojen seurauksena sairastuneen mieli puolestaan voi käyttää oireita pääasiallisena elämästä selviytymisen keinona. Tällöin oireet tukevat mielen rakennetta ja ”koossa pysymistä” – tosin kovalla hinnalla.

Syömishäiriöön sairastuvista noin puolet on kokenut trauman jälkeiseen stressihäiriöön (PTSD) johtaneen trauman¹. Tutkittaessa osastohoidossa olevia syömishäiriötä sairastavia, on havaittu jopa 74%:n kokeneen merkittävän trauman. Näistä 52%:lla diagnosoitiin PTSD². Trauman luonteesta seksuaalitraumat näyttäisivät olevan yleisimpiä ja muun väkivallan uhriksi joutuminen toiseksi yleisintä⁷.

Trauman kokeminen ei näyttäisi joidenkin tutkimusten mukaan välttämättä vaikuttavan syömishäiriön vakavuuteen, mutta yleiseen oireilun mutkikkuuteen kylläkin. Trauman kokeneilla nimittäin esiintyy syömishäiriön rinnalla usein muitakin psyykkisiä vaikeuksia, mikä osaltaan vaikeuttaa myös syömishäiriöstä paranemista³. Toisaalta toisessa tutkimuksessa todettiin, että erityisesti lapsuudessa tapahtuva seksuaalinen hyväksikäyttö vaurioittaa lapsen psyykettä pahasti ja on yhteydessä vakaviin syömishäiriöoireisiin ja niiden yhteydessä esiintyvään voimakkaaseen itsetuhoisuuteen⁵. Niinikään emotionaalinen pahoinpitely (liiallinen kritisointi, parjaaminen, yksin jättäminen yms.) kuuluu syömishäiriöiden taustalta löytyviin traumaattisiin kokemuksiin⁶. Myös syömishäiriötyyppiin trauman kokemisella näyttäisi olevan vaikutusta. Erään tutkimuksen mukaan ahmimisoireista syömishäiriötä (eli ahmimishäiriö ja tyhjentäytyvän tyypin laihuushäiriö) sairastavilla olisi pidättyvää laihuushäiriötä sairastavia enemmän traumataustaa³.

Hoidon kannalta on oleellista tietää, onko sairastunut kokenut trauman. Traumaa on nimittäin hoidettava syömishäiriön rinnalla. Sen voi huomioida esimerkiksi laittamalla enemmän painoa tunne-elämän vakauttamiseen ja uusien tunteensäätelykeinojen oppimiseen erityisesti hoidon alussa. Näin sairastunut saa välineitä kestää paranemisprosessin aikana esiin nousevat ahdistavat asiat ja pystyy työstämään niitä joutumatta turvautumaan oireiden apuun. Rinnakkain hoitaminen on välttämätöntä, sillä Ihmisen mielihän ei jakaudu sektoreihin, jossa yhdessä on trauma ja toisessa syömishäiriö. Ei siis voi ajatella, että toinen niistä hoidettaisiin ensin pois ja vasta sitten tartuttaisiin toiseen. Erilaisina näyttäytyvillä oireilla on juurensa samassa alkulähteessä, joten kokonaisuutta hoitamalla pääsee etenemään parhaiten.


Terveisin,

Pia Charpentier

Viitteet ja lähteet:

1.       Dansky BS, Brewerton TD, Kilpatrick DG, O'Neil PM. The National Women's Study: relationship of crime victimization and posttraumatic stress disorder to bulimia nervosa. Int J Eat Disord. 1997;21:213-228.




2.       Gleaves DH, Eberenz KP, May MC. Scope and significance of posttraumatic symptomatology among women hospitalized for an eating disorder. Int J Eat Disord. 1998;24:147-156.


3.       Brewerton, T.D. (2007). Eating Disorders, trauma and comorbidity: focus on PTSD. Eating Disorders, 15:285-304.

4.       Brewerton, T. D. (2008). The links between PTSD and eating disorders. Psychiatric Times, 25(6): 1-7.

5.       Wonderlich, SA, Crosby RD, Mitchell JE, Thompson KM, Redling J, Demuth G, Smyth J, Haeltine B (2001). International Journal of Eating Disorders 30:4:401-412.

6.       Kent A, Waller G, Dagnan D. (1999). A greater role of emotional than physical or sexual abuse in predicting disordered eating attitudes: the role mediating variables. International Journal of Eating Disorders 25:2:159-167.

7.       Mithcell KS, Mazzeo SE, Schlesinger MR, Brewerton TD, Smith BN (2012). Comorbidity of partial and subthreshold PTSD among men and women with eating disorders in the national comorbidity survey-replication study. International Journal of Eating Disorders 45:3:307-315.

Negatiivinen ajattelu voi asua arjessamme lähes huomaamattomasti

Huomasin yhtenä päivänä moittivani itseäni täysin järjettömästä syystä. Otin ajatuksissani neuletakin yltäni, vaikka minulla ei ollut siihen mitään tarvetta. Tuossa hetkessä sanoin itselleni ääneen ”hölmö Venla”. Sanat lausuttuani tajusin moittimisen järjettömyyden. Yritin paikata sitä itselleni. Menin peilin eteen ja sanoin itselleni ”ei Venla, et ole hölmö. Typerä kun noin ajattelit.”. Dadam ja hupsista. Tein siis itsesyyttelyä myös silloin, kun yritin korjata sitä.

Esimerkki kuvastaa mielestäni hyvin sitä, miten helposti ihminen voi puhua itselleen ikävään sävyyn lähes huomaamattomasti. Omassa esimerkissäni neuletakin riisumisesta, kukaan muu tuskin olisi huomannut mitään moitittavaa. Miksi siis ensimmäinen mieleeni tuleva asia itsestäni oli, että olen hölmö, ja kun tajusin asian järjettömyyden, korjasin sen ajatuksella omasta typeryydestäni. Olisinko ajatellut ystävästäni noin? En olisi.

Havaintoni sai minut kiinnittämään huomiota omaan negatiiviseen ajatteluuni. Päätin tehdä tutkimusmatkan siihen, miten herkästi itsensä sättiminen voi elää omassa arjessani. Aloin tarkastella, kuinka usein arjessa sorrun itseni sättimiseen ja millaisissa asioissa. Kirjasin huomioita viikon ajan ylös. Tässä huomioideni saldoa:

1. Päätin paistaa ranskalaisia. Meinasin laittaa leivinpaperirullan ajatuksissani jääkaappiin. Sanoin itselleni mielessäni ”idiootti”. Käskin itseäni ankaraan sävyyn keskittymään.
2. Kaadoin jäiset marjat vahingossa suoraan aamupuuron joukkoon, vaikka tarkoitukseni oli ensin sulattaa niitä hieman. Sanoin mielessäni itselleni ”mikä ihme sinua oikein vaivaa? Keskity!”. Ok, tämä ei ehkä ollut niin paha itsessään, mutta sitten ajattelin, että meneeköhän koko päivä pilalle, jos olen näin keskittymiskyvytön. Kevyt kaaosajattelu meinasi lähteä pyörimään ihan huomaamattomasti.
3. Asuntoni kaipasi siivousta. Minua väsytti ja ei huvittanut siivota, joten päätin katsoa televisiota. Samalla ajattelin, että kyllä nyt on laiskuus huipussaan. Siivosin asuntoni seuraavana päivänä, kun vireystilani oli parempi, mutta huomasin samalla ajattelevani, että sitä saa mitä tilaa. Jos olisin eilen siivonnut, niin olisin voinut tänään tehdä jotain mieluisampaa. Itsensä sättimistä tuokin oli siis tavallaan.
4. Sain yhden Omenatuvan blogikirjoituksen valmiiksi, mutta lukiessani ajattelin sen olevan negatiivinen, hieman kelvoton ja epämääräinen. Juttelin Pia Charpentierin kanssa kirjoituksesta. Pia sanoi, että hänestä se oli kiva, eikä hän huomannut siinä muuta korjattavaa, kuin yhden kirjoitusvirheen. Silti jäin miettimään, miten kirjoitusta voisi vielä vähän parantaa. Jonkinlainen armottomuus ja perfektionismi hyppäsivät siis hyvän palautteenkin jälkeen kuvaan.
5. Viestittelin itselleni läheisen ihmisen kanssa. Läheiseni ymmärsi viestin ehkä hieman väärin, mutta ajattelin, että minua hävettää oikaista väärinkäsitys. Tosi noloa, Venla hei! 

Viisi huomiota viikossa. En ole varma sainko itseni kiinni aina kaikissa hetkissä, mutta huomioni osoittavat minulle, miten pienistä asioita sitä voi itseään moittia. Jos hajamielisyyksissä tapahtunut sähläily, väsymys, oma työnjälki ja kommunikoinnissa tapahtuvat tiplut saavat itsekriittisyyden jo orastamaan, niin mitä silloin tapahtuu, kun elämässä tulee vastaan oikein iso moka. En suorastaan halua edes ajatella, millainen syyttelyn kehä silloin itselläni lähtisi pyörimään. Aika on jo onnekseni kullannut isoimpien mokieni jälkeiset tunneryöpytykset. Päätin kuitenkin, että nyt kun tiedostan itseni sättimisen, niin haluan tehdä asialle jotain.

Ensimmäinen askeleeni oli muokata negatiiviset moitteeni positiivisiksi ajatuksiksi. Tämä olisi varmasti hyvä tehdä siinä hetkessä, kun huomaa moittivansa itseä, mutta itse tein tämän nyt harjoituksen vuoksi noille viidelle huomiolleni yhdestä viikosta. Tässä saldoa:

1. Jokainen on joskus ajatuksissaan ja hajamielinen. Se on täysin normaalia. Tiedän, että leivinpaperi kuuluu muualle kuin jääkaappiin, hajamielisyys ei tee minusta idioottia.
2. Itseasiassa jäisistä marjoista ei ollut mitään haittaa, koska puuro oli niin kuumaa. Koko päivä ei mene pilalle, jos aamulla kiireessä vähän säheltää. 
3. On hyvä kuunnella omaa jaksamistaan. Väsyneenä on lupa levätä. 
4. Kirjoitukseni on riittävän hyvä. Ei tarvitse olla täydellinen. Piakin antoi sille vihreää valoa. Kyllä Pia olisi sanonut suoraan, jos olisi pitänyt kirjoitustani huonona.
5. Siinä ei ole mitään noloa, jos korjaa väärinymmärryksen. Viestittelyyn perustuvassa kommunikaatiossa väärinymmärryksiä syntyy helposti puolin ja toisin. Myös kasvokkain tapahtuvassa kommunikaatiossa voi ymmärtää toisen väärin. Se on täysin normaali sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä ilmiö.

Positiiviseen muotoon muokatut ajatukseni voi tiivistää esimerkiksi seuraavanlaisiksi:

1. Jokainen on joskus ajatuksissaan ja hajamielinen. Se on inhimillistä.
2. Yksi virhe ei pilaa koko päivää.
3. Väsyneenä on lupa levätä.
4. Ei tarvitse olla täydellinen.
5. Väärinymmärrykset kuuluvat elämään. Väärinymmärrykset saa oikaista.

Uskon, että nämä pelkistetyt ajatukset ovat melko yleispäteviä useimpiin omiin tilanteisiini, kun koen tarvetta moittia itseäni. Seuraava askeleeni onkin toistaa näitä ajatuksia aina tarvittaessa useita kertoja, vaikka en niihin uskoisikaan.  Samalla minun on hyvä pyrkiä keskeyttämään kielteisen mielen ujuttamia positiivisen ajattelun kompastuskiviä, kuten ”yksi virhe ei pilaa koko päivää, mutta tämä oli kyllä niin iso moka, että kyllä se taitaa kaiken pilata” sekä itseni sättimistä itseni sättimisestä, kuten tein neuletakin riisumisen yhteydessä.

Uskon, että en ole ainoa joka sortuu ajattelemaan kielteisesti itsestään lähes huomaamattomasti. Itse aion ainakin jatkaa kielteisen ajattelun nujerrustyötä, sillä en kaipaa sen tuomaa taakkaa arkeeni. Pahimmillaan jatkuva itsensä moittiminen voi johtaa siihen, että alkaa oikeasti uskoa olevansa huono ihminen. Omista ajatuksista tulee todellisuus, jonka uskoo olevan sosiaalisesti yhteisesti jaettu. Näin tapahtuu helposti ainakin syömishäiriöiden yhteydessä, mutta uskon, että monet ovat sille alttiita. Mikäli tunnistat itsessäsi taipumusta sättiä itseäsi ihan vaikka vain arkisissa asioissa ja tilanteissa, niin suosittelen sinuakin kiinnittämään siihen huomiota. Ajatusten muuttaminen positiiviseen muotoon on yksi keino etsiä korjausta tilanteeseen. Lisää apua saa itsemyötätunnon taidosta, mistä voit lukea lisää Pia Charpentierin kirjoituksesta täältä.

Ollaan itsellemme armollisia! Mukavaa syksyä seuraajille!

Terveisin,

Venla Eronen