Mistä moti lasten liikuntaan? Sisältä vai ulkoa?

Liikunnalla ja urheilulla on kiistaton vaikutus hyvinvointiimme ja liikunta on parhaimmillaan yksi niistä kansanterveyden tukipilareista, joka kannattelee meitä koko elämän läpi. Jotta se tukipilari ei alkaisi horjua, tulee liikunnan tapahtua mahdollisimman myönteisessä ja turvallisessa ympäristössä alusta saakka. Turvallista vuorovaikutusta ja hyvinvointia tukevia asenteita luodaan sekä kentällä että sen laidalla. 

 

Yhteiskunnallisessa keskustelussa nousee usein esiin huoli siitä, etteivät lapset ja nuoret liiku tarpeeksi. Kysytään, miten lapset saisi patistettua ruudun ääreltä liikkumaan. Mistä löytyy motivaatio eli nuorten kielessä moti?  Kuitenkin samalla keskusteluun heitellään varomattomasti uhkakuvia liian vähäisen liikunnan terveyshaitoista toivoen, että autoritäärinen, lihavuusfobinen retoriikka ajaisi lapset pelko peffassa potkimaan palloa, etteivät vaan lihoisi. Valitettavasti tämä myös joskus toimii ja tällaisen motivoinnin aiheuttamat seuraukset ovat meille syömishäiriötyötä tekeville arkipäivää. Ja tiedämme myös, miten isoja inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia syömishäiriöön sairastuminen aiheuttaa. 

 

Jos liikuntasuhde rakentuu jo alkumetreillä pieleen, voi se johtaa liikunnan vähäisyyteen tai liiallisuuteen (dysfunctional exercise) ja olla myös osasyy syömishäiriön puhkeamiselle. Tarkastellaanpa hetki asiaa “klassisten kasvatustekniikoiden”, uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan näkökulmista.

 

Toimiiko se, että eri yhteyksissä (suorasti ja epäsuorasti) uhkaillaan lapsia sillä, että heille tapahtuu pahoja asioita, jos he eivät liiku? Uhataan, että he lihovat, sairastuvat, saavat huonon ryhdin ja romuttavat kansantalouden huonon kuntonsa aiheuttamilla terveydenhuollon kustannuksilla (vaikka heidän tehtävänsä olisi ratkaista edellisten sukupolvien aiheuttamat yhteiskunnalliset ja globaalit kriisit). Huh, mitkä paineet! Yhteiskunnan hätä tarttuu herkästi aikuisten kautta lapsiin.

 

Lapsilla harvoin on riittävän kriittistä medialukutaitoa tai ymmärrystä kontekstisidonnaisuuksiin, jotta he luonnostaan ymmärtäisivät, etteivät he ole sitä sydän -ja verisuonisairauksien hoitoon keskittyvän terveysvalistuksen kohderyhmää, vaan he saattavat tosissaan pelästyä näistä uhkakuvista tarpeettomasti ja perin pohjin. Niillä lapsilla, joihin pelottelu tehoaa, saattaa kyllä moti liikuntaan löytyä tulevaisuuden uhkakuvista, mutta kovalla hinnalla. Me kohtaamme jatkuvasti työssämme lapsia ja nuoria, jotka ovat liikkuneet itsensä uuvuksiin pelätessään sitä, mitä heille tapahtuu, jos he eivät liiku. On äärimmäisen surullista nähdä, miten varkain ja miten varhain voi liikuntasuhde vinoutua, jos sen ensisijainen tavoite on ahdistuksen hallinta. 

Samalla suurinta osaa lapsista pelko tuskin motivoi tekemään juuri mitään. Uhkailu ja pelottelu motivoi aikuisiakin huonosti, niin miksi se toimisi lapsiin yhtään sen paremmin? Lapsi tarvitsee iloa, innostusta ja positiivisia kokemuksia liikunnasta, jotta se jäisi luontevaksi osaksi arkea ja siten tuottaisi myös niitä tuiki tarpeellisia terveyshyötyjä läpi elämän. Terveyshaitoilla uhkailussa on hyvä pitää mielessä, että ihmisen on lähes mahdotonta tuntea yhtä aikaa pelkoa ja iloa.

 

Jos lasta kiristetään tai lahjotaan liikkumaan sitomalla siihen vaikka lupia ruutuaikaan, kaverimenoihin tai herkkuhetkiin, oppii lapsi viestin, että kivat jutut pitää ansaita ja että tottelemattomuudesta seuraa rangaistus. Jos opimme varhain “hyvän ansaitsemisen” kulttuurin, kulkee se mukanamme pitkään ja siitä pois opettelu on kovan työn takana. 

 

Ajatus levon ja ruuan ansaitsemisesta liikunnalla sysää helposti syömishäiriön tielle. Jos herkkuja saa syödä vain karkkipäivänä tai vasta turnauksen jälkeen, alkaa herkkuihin liittyä maagisuutta, joka houkuttelee ja samalla altistaa syyllisyyden tunteille, jos niitä syökin vaikka ei olisi “ansainnut” niitä.

 

Jos liikuntaharrastuksessa on tiukat periaatteet herkkujen suhteen esimerkiksi turnauspäivinä, on aikuisten hyvä tehdä itsellensä selväksi vastaus kysymykseen, miksi. Jos se vastaus tuntuu kestävän päivänvaloa, se on tärkeä selittää myös lapsille auki, jotta he ymmärtävät perustelut. Esimerkiksi mokkapalan syöminen kahden ottelun välissä voi johtaa vähän pönttöön oloon mahassa, kun pitää juosta kohta kentälle. Verensokeri saattaa myös laskea nopeasti aiheuttaen väsähdyksen ottelun loppua kohden. Jos perustelua ei puhuta auki, voi lapsi ymmärtää asian laidan niin, että vasta urakan jälkeen on ansaittu lupa syödä. 

 

Jos lapsi sisäistää samalla myös rankaisemisen kulttuurin, saattaa ankaruus itseä kohtaan jatkua aikuisikään ja liikunta (tai liikunnan välttely) voi muodostua itserankaisun välineeksi. Jos lapsi sisäistää ajatuksen, että liikunta on ensisijaisesti keino ansaita kivoja juttuja tai välttää rangaistus, saattaa moti liikuntaan toki löytyäkin. Mutta samalla liikunta itsessään poistuu kivojen juttujen listalta, jolloin suhde liikuntaan muuttuu pakonomaiseksi ja alkaa aiheuttaa pitkässä juoksussa enemmän kärsimystä kuin iloa. Joskus henkilö voi myös alkaa vältellä liikuntaa, jos hän on sisäistänyt uskomuksen, ettei ansaitse hyvää.  

 

No miten ne lapset sitten saadaan liikkumaan, jos ei saa uhkailla, kiristää tai lahjoa? Ajattelemmekin, että huomio pitää siirtää pois siitä, mitä lapset tekevät väärin ja keskittyä siihen, mitä me aikuiset voisimme tehdä toisin. Vanhempina meidän on syytä tarkastella omaa liikunta -ja kehosuhdettamme, kieltä, jolla puhumme liikunnasta lapsillemme sekä sitä esimerkkiä, minkä me omalla toiminnallamme annamme.

 

Ammattilaisina voimme pohtia, miten tuemme myönteistä suhdetta liikuntaan samalla tiedostaen uhat, mutta vyöryttämättä minkäänlaista hätää lasten niskoihin. Ammattilaisilla tarkoitamme tässä terveydenhuollon henkilöitä, kasvattajia, liikunnan parissa toimivia, poliitikkoja ja toimittajia sekä kaikkia muita, joilla on mahdollisuus vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. 

 

Kun liikunnan terveyshyötyjä ja vähäisen liikunnan haittoja nostetaan esiin esimerkiksi mediassa, toivoisimme, että se tehtäisiin tietoisina siitä, että viestintä tavoittaa myös lapset ja nuoret. Julkisella keskustelulla ja viestinnällä on mahdollisuus luoda myönteinen kuva liikunnasta päivittelyn ja voivoittelun sijaan. Lapset eivät kuitenkaan ole kansanterveydestä vastuussa, vaan on aikuisten tehtävä ratkaista, miten väestön hyvinvointia pidetään yllä. 

Ilo, innostus ja positiiviset kokemukset liikunnasta syntyvät turvallisessa toiminta -ja tunneympäristössä. Siellä saamme liikunnasta liittymisen ja onnistumisen kokemuksia, jotka motivoivat meitä jatkamaan liikuntaa. Sitoudumme helpommin ja vahvemmin sellaiseen tekemiseen, joka palkitsee meitä jo itsessään. Uskomme, että myönteinen liikuntasuhde rakentuu kannustavassa ilmapiirissä, rakkaudellisessa kiintymyssuhteessa, arvostavassa kehosuhteessa ja turvallisessa ympäristössä. Näihin panostamalla sytytämme palon jatkaa liikuntaa ilon kautta läpi elämän. Samalla kun moti löytyy - vapaaehtoisesti ja sisältä pain - ennaltaehkäisemme sekä syömishäiriöitä, että muita terveysriskejä. 

 

10.5 vietetään Olympiakomitean luotsaamaa Unelmien liikuntapäivää. Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen kokeilu- ja pop-up-päivä, jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkeelle kokeilemaan erilaisia tapoja nauttia liikunnasta. Lataamme helposti paljon vaatimuksia liikunnalle emmekä aina edes miellä harrastavamme liikuntaa, jos se ei hikoiluta tai tee kipeää (no pain, no gain)! 

 

Parasta liikuntaa voi kuitenkin olla vaikka soutelu järvellä, puuhun kiipeäminen tai metsäkävely. Tärkeintä on löytää se oma juttu, josta tulee hyvä mieli. Unelmien liikuntapäivänä kannustamme jokaista kuulostelemaan, mitä oma keho ja mieli kaipaavat. Jos ne kaipaavat huilia, niin otetaan rennosti ja jos ne kaipaavat seikkailua niin kiivetään kalliolle. Ja otetaan lapset mukaan! Sosiaalisessa mediassa voi jakaa liikunnasta löytyneen ilonsa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. 

 

Aurinkoisin terveisin 

 

Siiri Korpiniitty 

(ulkoliikkuja, lempilajina mökkiolympialaiset)

Kesäkuntoon! -Mutta miksi ja millä hinnalla?

Toukokuu on monille se aika vuodesta, jolloin lähestyvä kesä ja kesäloma eivät näyttäydykään edessä häämöttävänä helpotuksena vaan deadlinena, johon mennessä pitää saada kaikki kuntoon. Alkuvuoden työprojektit tai kouluesseet pitää saada vietyä loppuun ja työpöytä tyhjäksi. Lisäksi oma keho pitäisi saada tiristettyä ja pumpattua Baywatch -kelpoiseksi ja säänmukaiseen vaatetukseen sopivaksi. 

 

Kiristetään sekä vyötä, että työtahtia. Pidennetään työpäivää ja skipataan tauot. Työpäivän jälkeen raahaudutaan hampaat irvessä uuteen Fit for Summer -valmennukseen, joka lupaa kesäksi uudet pakarat. Kunhan siis jaksaa kurinalaisesti noudattaa suolatikuista koostuvaa valmennusdieettiä ja korvata sosiaaliset menot Hiit-treeneillä. Aika pian saattaa huomata, että housujen vyön sijasta kiristyykin päätä ympäröivä vanne, kun stressin seurauksena kortisolitasot kohisevat elimistössä kevättulvan lailla. 

 

Loman lähestyessä paineet kasvavat, kun hartaasti odotettuihin lomaviikkoihin pitäisi mahduttaa seitsemän eri huvipuistovierailua, junamatka Euroopan halki ja instatäydellistä chillausta auringonlaskussa laiturilla. Niin ja ne siskon kummin veljen kaiman häät, joissa viimeistään pitäisi mahtua siihen laventelinväriseen kaason mekkoon, joka tilattiin kokoa liian pienenä, ettei varmasti tulisi luistettua laihduttamisesta. 

 

Stressin noustessa palautuminen jää olemattomaksi, ahdistus voimistuu ja unen laatu heikkenee. Laihduttamisesta johtuva energiavaje pahentaa sekä väsymystä että itsekriittisiä ajatuksia ja lisää pelkoa epäonnistumisesta. Mitä jos en laihdukaan tarpeeksi? Mitä jos en ehdikään tehdä kaikkea? Kasautuvat paineet ja ankara kehosuhde todennäköisesti johtavat siihen, että loma aloitetaan akku (ja vatsa) tyhjänä, rantapäivistä nauttiminen unohtuu ja suunnitelmat suoritetaan mekaanisesti läpi palatakseen sitten arkeen vielä väsyneempänä kuin ennen lomaa.

Kuulostaa kärjistetyltä ja toivottavasti sitä onkin! Mutta ilmiö on varmasti monelle tuttu ja tunnistettava. Mitä sitten voisimme tehdä toisin, jotta emme ajaisi sekä mieltämme että kehoamme siihen ahtaimpaan piippuun näin kesän kynnyksellä? Ensimmäinen ja tärkein teko on varmasti tulla tietoiseksi kaikesta siitä, mikä meihin vaikuttaa. Mistä kaikkialta painetta tulee, mikä tulee ulkoapäin ja minkälaisia paineita luomme itse itsellemme. Toinen askel on miettiä, voinko päästää irti sellaisista paineista, joita en tarvitse tai halua. 

 

Ympäröivä todellisuutemme on täynnä erilaisia stressin aiheuttajia. Yhteiskunnassamme on paljon laihuutta ihannoivia asenteita, jotka aiheuttavat monenlaista vahinkoa ja kärsimystä. Myös markkinatalouden eurolaskurit kääntävät mielellään ihmisten katseet omiin kehoihin ja kysymään: kelpaanko tällaisena. (Sitten meille myydään kaikenlaista.) Mutta onko vaaka todella se moderni kristallipallo, jonka lukema ennustaa meille, tuleeko kesästä hyvä vai huono? Onko sillä valta kertoa meille, saammeko me olla näkyvillä ja nauttia olostamme? Ja kuka sen vallan sille antaa? Ajattelenkin, että seuraava askel on ottaa valta omiin nimiin, lopettaa laihduttaminen ja hylätä vaaka omaan arvoonsa. 

 

Entä onko kaikki työt todella saatava tehtyä ennen kesää? Keneltä me tarvitsemme luvan jäädä “ansaitulle kesälomalle”. Eihän kesälomaa tarvitse ansaita, vaan se kuuluu meille. Loma kuuluu meille, koska me kaikki tarvitsemme lepoa ja rentoutumista palautuaksemme. Stressillä on tärkeä vaikutus suorituskykyymme sopivina annoksina, mutta pitkäkestoisena se alkaa aiheuttaa meille enemmän haittaa kuin hyötyä. Voisimmeko siis neljäntenä askeleena hylätä ajatuksen, että rentoutua voi vasta sitten, kun on ensin raadettu? Ehkä voisimme nauttia kesästä enemmän, jos tässä kohdassa vuotta alkaisimmekin tietoisesti laskea stressitasojamme sen sijaan, että kiristämme tahtia. 

 

Viidentenä askeleena kannustaisin meitä kaikkia vähentämään kesäloman lataamista täyteen odotuksia ja ohjelmaa, jättämään tilaa hengitykselle sekä antamaan varpaille luvan viedä meitä spontaanisti sinne, mikä houkuttaa. Usein ne mieleenpainuvimmat kesämuistot ovat sellaisia, joita emme ole etukäteen suunnitelleet. 

 

Ja ne kesävaatteet ja niihin mahtuminen! Laihdutuskulttuuri on lihavuusfobisen yhteiskunnan haitallinen sivutuote, joka usein ylläpitää väestön terveysongelmia sen sijaan että vähentäisi niitä. Nopeita tuloksia lupaavien pikadieettien hyödyt jäävät usein lyhyiksi ja pinnallisiksi, koska ne eivät pohjaa sellaiseen elämäntapaan, jota olisi mahdollista tai järkevää jatkaa pitkään. Itsestä huolehtiminen ei ole yhtä kuin laihduttaminen. Laihduttamisen sijasta meidän olisi hyödyllisempää nostaa katseemme vaa’asta, suunnata huomio tuntemuksiimme ja arvoihimme ja kuulostella sitä, mitä tarvitsemme voidaksemme paremmin. 

 

Kierroksilla käyvä mieli ja keho kaipaavat ensisijaisesti lepoa palautuakseen kuormituksesta. Rentoutumalla kutsumme mielihyvähormonit avuksemme, jolloin stressin haittavaikutukset vähenevät. Rauhallisempi keho ja armollisempi mieli voivat nauttia myös liikunnan hyvinvointivaikutuksista ilman tarpeetonta laihdutusrääkkiä. Tyynempi mieli ohjaa myös työntekoamme järkevämmin kuin mieli, jolla on hätä. Kuudes askel olkoon siis sama kuin kolmas askel: Ei laihduteta! (Lisäksi, opetellaan rentoutumaan).

 

Voisimmeko siis päästä vähemmän stressaantuneina kesälomalle, jos aloittaisimme lomalle laskeutumisen ajoissa, luopuisimme liiasta suorittamisesta ja antaisimme kehollemme rauhan? Varmasti kannattaa ainakin kokeilla! Olemalla itsellemme lempeitä ja myötätuntoisia, kutsumme hyvää luoksemme ja löydämme sitä helpommin sekä itsestämme että ympäriltämme. Kun toivomme itsellemme hyvää, osaamme myös luontevammin tehdä sellaisia asioita, jotka ovat meille hyväksi. Liikunnassakin on enemmän järkeä, jos sitä tekee siksi että se on hauskaa, kuin siksi että “pitää laihtua”. 

 

6.5 vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää vastalauseeksi laihdutuskulttuurille ja sen haitoille. Laihdutuskulttuurin synkät puolet näkyvät työssämme Syömishäiriökeskuksessa monella tavalla ja haluamme omalta osaltamme pitää mölyä sen puolesta, ettei vaaka olisi se, joka yhteiskunnassamme määrittää kenenkään arvoa, lupaa näkyä, tehdä asioita, iloita tai osallistua. Ja jaamme Syömishäiriöliiton näkemyksen ja viestin siitä, että Älä laihduta -päivää tulisi viettää vuoden jokaisena päivänä. Laihduttaminen ei ole ongelmien ratkaisu vaan osa ongelmaa. Eikä laihdutuskulttuurin hylkääminen ole vain yksilön, vaan myös yhteiskunnan tehtävä. 

 

Viimeinen askel kohti stressittömämpää kesää onkin osallistua somessa Alä laihduta -päivään käyttämällä tunnistetta #älälaihduta365. Ota Instagramissa seurantaan myös @syomishairioliitto, jonka tämän vuoden Älä laihduta -päivän teemana on punnitseminen. Seuraa myös @etelansylin ja @syomishairiokeskuksen somekampanjaa joustavan liikuntasuhteen puolesta. 

 

Aurinkoisin terveisin 

 

Siiri Korpiniitty