Syömishäiriöön sairastuneen tunteiden tarkastelua

Vuosien varrella työssäni Syömishäiriökeskuksessa olen nähnyt, kuinka syömishäiriö aiheuttaa usein monenlaisia tunteikkaita reaktioita, joilla ei ole ”järjellistä” syytä terveen ihmisen näkökulmasta. Lautasella oleva ruoka voi esimerkiksi aiheuttaa pelkoa ja saa syömishäiriötä sairastavan pakenemaan pelon aktivoimana. Pelko tai muut tunteet aktivoituvat ikään kuin väärässä kohdassa. Toisaalta joitakin tunteita on voitu tukahduttaa syvälle itseen siten, että reaktiot joissakin tilanteissa voivat tulla yllätyksenä niin itselle kuin muillekin. Tarve toimia syömishäiriön mukaan voi puolestaan saada sairastuneen ilmaisemaan tunteitaan jopa manipuloivalta vaikuttavaan tapaan, jotta kaikki syömishäiriön kurjat tarkoitusperät pääsisivät kukoistamaan.

Syömishäiriöiden yhteydessä ilmenevää hämmentävää tunnesoppaa voi olla vaikea ymmärtää, ellei hieman ensin ymmärrä joitakin perusasioita tunteista. Sen vuoksi ajattelinkin, että tunteille olisi hyvä varata hieman palstatilaa Omenatuvassa. Apuna kirjoituksessani toimi psykoterapeutti Irena Miettisen Syömishäiriökeskuksen henkilökunnalle pitämä koulutuspäivä tunteista. Koulutuspäivän aikana tarkastelimme tunteita primaarisiin-, sekundaarisiin- ja instrumentaalisiin tunteisiin luokiteltuina tunnekeskeisen psykoterapian näkökulman mukaisesti (esim. Greenberg, Leslie).

Primaaritunteet ja syömishäiriöt

Primaaritunteet ovat aitoja, tilanteesta aidosti ja suorasti syntyviä tunteita. Ne ovat ainoita tunteita, joilla voi olla tilanteeseen sopeutumista edistävä vaikutus. Esimerkiksi suru auttaa käsittelemään menetystä, viha asettamaan rajoja loukatuksi tultaessa ja pelko reagoimaan vaaraan. Joskus primaaritunteet voivat olla myös tilanteeseen sopeutumista haittaavia. Häpeä voi esimerkiksi olla niin vahvaa ja jatkuvaa, että siitä tulee sopeutumista haittaava tunne.

Syömishäiriöiden yhteydessä sopeutumista edistävät primaaritunteet ovat usein hukassa. Sairastunut ei ehkä ole surrut menetyksiään tai sallinut itsensä tuntea vihaa, kun on tullut loukatuksi. Tällaisesta primaaritunteiden tukahduttamisesta seuraa varmasti kärsimystä ja haavoittuvuutta, jonka paikkaamiseen syömishäiriö onkin aikoinaan voinut tulla.

Myös sopeutumista haittaavat primaaritunteet ovat tavallisia syömishäiriöissä. Esimerkiksi häpeä saattaa yliaktivoitua tilanteessa kuin tilanteessa. Oikein toimiessaan, häpeä auttaa korjaamaan omia virheitä, ja muuttamaan toimintaa hyvällä tavalla, mutta yliaktivoituneena häpeä saa syömishäiriöön sairastuneen pyrkimään loputtomaan ja uuvuttavaan itsensä korjaamiseen ja muuttamiseen. Syömishäiriöiden yhteydessä myös pelko saa usein tällaisia sopeutumista haittaavia piirteitä. Pelko aktivoituu joillakin esimerkiksi ruokailutilanteissa ja estää sairastunutta huolehtimasta ravitsemuksestaan terveyttä ja hyvinvointia edistävällä tavalla.

Sekundaaritunteet ja syömishäiriöt

Sekundaaritunteet ovat reaktioita pikemminkin primaaritunteisiin tai ajatuksiin, kuin tilanteeseen. Ne ovat tunteisiin kohdistuvia tunteita. Henkilö voi esimerkiksi olla itselleen vihainen siitä, että on peloissaan tai vetäytyä suremaan yksinään ollessaan vihainen. Tunnekokemuksina ne ovat sinänsä aitoja, mutta mutkistavat tarpeettomasti tunnekokemusta ja johtavat usein toimintaan, joka ei auta selviytymään tilanteesta tarkoituksenmukaisesti.

Sekundaaritunteet ovat vahvasti edustettuina syömishäiriöissä. Monessa tilanteessa oman tunteen hyväksyminen on niin vaikeaa ja hämmentävää, että sairastunut kokee esimerkiksi syyllisyyttä tai häpeää tunteistaan. Syömishäiriöön sairastunut saattaa esimerkiksi pelätä vihansa olevan hallitsematonta tai tuntea surunsa turhaksi ja ilon kielletyksi. Tunteeseen tai ajatukseen liittyvä toinen negatiivinen tunne estää siten sairastunutta tuntemasta kaikkia tunteita vapaasti.

Toisaalta tunteet voivat olla sairastuneelle niin vaikeasti tunnistettavissa, että voisi jopa ajatella syömishäiriön itsessään olevan kuin sekundaaritunne, joka peittää alleen sairastuneen muut tunteet. Ahdistuksen täyttäessä mielen, voi olla vaikea tunnistaa mitään muita taustalla vaikuttavia tunteita.

Instrumentaaliset tunteet ja syömishäiriöt

Instrumentaaliset tunteet ovat emotionaalisia toimintamalleja, joita ihmiset ovat oppineet hyödyntämään vaikuttaakseen tai manipuloidakseen muita. Ihminen voi esimerkiksi ilmaista vihaa tai raivota, kun hän haluaa hallita muita, tai pyöräyttää krokotiilin kyyneleen vältelläkseen itselle vaikeaa asiaa. Instrumentaaliset tunteet vaikuttavat toisesta ihmisestä usein epäaidoilta tai valheellisilta.

Syömishäiriöiden yhteydessä on toisinaan havaittavissa myös instrumentaalisia tunteita. Niiden avulla syömishäiriö saa estettyä ympäristön puuttumisen tilanteeseen. Syömishäiriö on voinut esimerkiksi opettaa sairastuneelle, että kun hän raivoaa, läheiset eivät uskalla tai jaksa puuttua sairauteen ja sen oireisiin. Toisinaan syömishäiriöön sairastunut saattaa joissakin itselle haasteellisissa tilanteissa puolestaan perustella tunteisiin vetoavalla tavalla hoitavalle henkilölle, miksi ei johonkin suostu. Hän tuo esille tunnetta, joka on ikään kuin hyväksyttävämpi, ei syömishäiriöön liittyvä perustelu tilanteen välttelyyn. Hoitavalle henkilölle välittyy näissä tilanteissa usein tunne, että ”nyt tässä on jotain epämääräistä tai epäaitoa”. Yleensä jossain vaiheessa hoitavalle henkilölle käy kuitenkin selväksi, että todellisuudessa taustalla oli syömishäiriön aiheuttamat syyt ja tunteet, jonka vuoksi alkuperäisen perustelun tunnereaktio ei tuntunut aidolta.

On hyvä huomata, että sairastunut ei toimi pahantahtoisuuttaan instrumentaalisten tunteiden ohjaamana. Hän voi jopa tuntea syyllisyyttä toiminnastaan. Instrumentaalisten tunteiden hyödyntäminen manipuloivaan tapaan tuleekin nähdä enemmän syvälle juurtuneena syömishäiriösairauteen liittyvänä toimintamallina tai sairauden perusmekanismina – jonkinlaisena syömishäiriön elinehtona.

Tunnetyöskentelyn tavoitteita ja keinoja 

Syömishäiriöiden hoidossa tunnetyöskentelyn keskeinen osa on sopeutumista edistävien primaaritunteiden harjoittelu. Syömishäiriöön sairastunutta tuetaan esimerkiksi suremaan menetyksiä, tuntemaan vihaa loukatuksi tulemisesta ja iloitsemaan hyvistä asioista ja tapahtumista.

Myös sopeutumista haittaavia primaaritunteita on hyvä käsitellä ja käydä läpi, jotta niitä pystytään korjaamaan uusilla kokemuksilla. Siksi syömishäiriöiden hoidossa usein yksi keskeinen osa on saada sairastunut kokemaan itsensä arvokkaaksi. Hoitavalta taholta se vaatii aitoa välittämistä ja empatiaa. Hoitavan henkilön suhtautuessa empaattisesti ja hyväksyvästi hetkissä, jolloin sairastunut kertoo esimerkiksi häpeällisinä pitämistään kokemuksista, hän voi auttaa sairastunutta itseään hyväksymään tapahtumat ja löytämään tien ulos häpeästä. Kärsivällinen ja pitkäjänteinen työskentely syömiseen liittyvien pelkojen hillitsemiseksi on taas itsessään jo syömishäiriöiden hoidon kulmakivi. Sairastunut tarvitsee aikaa ja korjaavia kokemuksia huomatakseen, että voi sittenkin syödä pelkäämättä. Siksi muutos ei tapahdu hetkessä.

Sekundaaristen tunteiden osalta hoidossa on tavoitteena purkaa ja ohittaa sekundaariset tunteet, jotta sairastunut voisi päästä kosketuksiin sopeutumista edistävän primaaritunteen kanssa. Sairastunutta autetaan ymmärtämään, että hänen tunteensa ovat sallittuja, eikä tunteita tarvitse hävetä. Sairastunutta tuetaan esimerkiksi loukatuksi tultuaan ilmaisemaan suuttumusta avoimesti ja rakentavasti sekä kertomaan, mikä tuntui pahalta tai ärsyttävältä, eikä vetäytymään omiin oloihinsa itkemään.

Hoidon aikana instrumentaalisiin tunteisiin tulee suhtautua rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Ympäristöä pelottavan raivoamisen yhteydessä on toki ensin tunnistettava, onko kyse sekundaarisesta vihareaktiosta pelon vuoksi vai instrumentaalisesta raivoamisesta ympäristön hallitsemiseksi. Ensimmäiseen parempi reaktio on primaaritunteen tunnistamista ja käsittelyä edistävä työskentely, jälkimmäiseen sen ilmaiseminen sairastuneelle, että raivoaminen ei muuta tilannetta eikä hoitava henkilö aio sen vuoksi luopua auttamisesta. Syömishäiriölle osoitetaan, että se ei saa raivoamalla tahtoaan läpi. Tällainen toimintatapa voi tuntua auttavasta tai hoitavasta henkilöstä raskaalta, mutta  pidemmän päälle se kuitenkin palkitaan.

Hoidossa on myös tärkeää auttaa sairastunutta näkemään, että instrumentaalisten tunteiden ilmaiseminen estää oikeanlaisen avun saamista. Sairastunutta tulee auttaa huomaamaan se, että toiset ihmiset usein huomaavat eron aidon ja epäaidon tunteen välillä ja ovat myötätuntoisempia auttamaan ja ymmärtämään, kun heille ei tule tunnetta, että heitä manipuloidaan. Kun kertoo perustelunsa jonkun asian vaikeuteen juuri siten kuin se oikeasti on, eikä jollain muulla tunteella peiteltynä, osaa hoitava henkilö peremmin tukea juuri siinä oikeassa asiassa ja miettiä yhdessä miten vaikean asian kohtaaminen voisi helpottua ja tuntua turvallisemmalta. Tähän työskentelyyn kyetään yleensä vasta siinä vaiheessa, kun syömishäiriöön sairastuneelle on syntynyt toive muutoksesta.


Millaisia ajatuksia sinulle heräsi tunteista ja niiden luonteesta syömishäiriöiden yhteydessä?


Terveisin,

Venla Eronen

Kosketus syömishäiriöiden hoidossa

Hoitoalalla puhutaan toisinaan saako potilasta koskettaa: Voiko hoitaja halata potilasta onnitellakseen jostain tai lohduttaakseen? Voiko silittää vaikka ahdistuksen hetkellä kevyesti olkapäätä tai voiko hieroa potilasta potilaan rentoutumista helpottaakseen? Joissakin hoitopaikoissa on tehty selvä ohjeistus – potilasta ei saa koskettaa, sillä koskettaminen voi loukata potilasta ja kosketuskielto turvaa hoitavaa henkilöä muun muassa häirinnän ja epäasiallisen kohtelun syytöksiltä. Mutta mikä merkitys kosketuksella voisi olla potilaalle ja syömishäiriöstä toipumiselle?

Väestöliiton sivuilla on kirjoitettu kosketuksen merkityksestä seuraavasti:

”Kosketus lisää ihmisen hyvinvointia. Tiedetään, että lista kosketuksen hyvinvointia lisäävistä vaikutuksista on pitkä: kosketus vähentää stressiä, vähentää ärtyneisyyttä ja levottomuutta, parantaa unen laatua, parantaa keskittymiskykyä, rauhoittaa jne. Kosketuksen puutteen on todettu lisäävän keskittymisvaikeuksia, aggressiivisuutta, ahdistuneisuutta, masennusta ja riippuvuutta nautintoa tuottaviin aineisiin.”

Syömishäiriöiden hoidossa kosketuskielto voikin olla kokemukseni mukaan jopa haitallinen, sillä stressi, unen puute, ärtyneisyys, keskittymisen vaikeudet, levottomuus, masennus, ahdistuneisuus ja toisinaan myös aggressiivisuus ja riippuvuus kulkevat syömishäiriön ikävinä seurauksina matkassa mukana. Miksi hoidossa ei siis hyödynnettäisi kosketusta, josta voi olla apua sairastuneelle?

Syömishäiriökeskuksen Kuntoutus- ja hoitoyksikön hoitomallissa kosketus voi olla osa hoitoa. Vaikeissa ruokailuhetkissä olemme huomanneet, että osaa potilaista auttaa, kun hoitaja silittää potilasta ja puhuu samalla lempeästi. Osa potilaista tuntuu myös kaipaavan kainaloa, johon nojautua ja itkeä. Hartiahieronnalla voimme taas auttaa potilasta levottomuuden ja ahdistuksen kanssa selviytymisessä etenkin ruokailujen jälkeen. Kokemuksemme mukaan, kosketuksen avulla potilas voi myös saada realistisempaa informaatiota kehonsa rajoista eli siitä, mistä keho alkaa ja mihin se loppuu silloin kun syömishäiriö on vääristänyt kehonkuvaa.

Olemme myös kohdanneet potilaita, joille oma keho tuntuu niin ällöttävältä, että potilas ei koe olevansa kosketuksen arvoinen. Ketään ei tietenkään tule koskettaa ilman lupaa, mutta toisinaan yhteisymmärryksessä tapahtuva lempeä kosketus voi auttaa pienin askelin sairastunutta muuttamaan käsityksen omasta kehostaan ja arvostaan sekä tuoda ilmi sen, että jokainen tarvitsee ja ansaitsee kosketusta. Kosketuksen merkitys korostuu erityisesti osastohoidon aikana, koska potilas ei voi aina saada kosketusta läheisiltään sitä tarvitessaan.

Toisinaan olemme kohdanneet myös potilaita, jotka eivät ole elämässään saaneet riittävästi lempeää ja välittävää kosketusta. Se, että hoitaja halaa tai silittää, voikin antaa potilaalle silloin korvaavan kokemuksen kosketuksesta. Se voi auttaa potilasta oppimaan ottamaan kosketusta vastaan sekä jossain vaiheessa sitä myös pyytämään. Yksi potilaistamme kertoi, että alkuun kosketus voi aiheuttaa ahdistusta, mutta kun siihen tottuu, se tuo turvaa ja luo kokemuksen, että hoitaja on oikeasti läsnä. Luotettavalta henkilöltä saatu kosketus voi olla todella hoidollista.

Usein syömishäiriöissä myös seksuaalinen kehitys voi olla jäljessä. Jos potilas ei saa ensin turvallista, hyväksyvää ja ei-seksuaalista kosketusta, kuinka hyvin hän uskaltaa myöhemmin ottaa vastaan seksuaalista kosketusta? Hoitajan kosketus voikin siis toisinaan auttaa myös seksuaalisessa kehityksessä, vaikka hoitajan tarjoamassa kosketuksessa ei mitään seksuaalista olekaan.

Hoidossa koskettamiselle tulee olla selkeät säännöt sekä potilaan että hoitajan turvan näkökulmasta. Ennen koskettamista, sille tulee olla lupa. Hoitajan taas ei ole pakko koskettaa, jos se ei hänestä tunnu hyvältä. Kosketuksen on aina oltava molempien vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Oikein toteutuessaan kosketus voi kuitenkin olla arvokas hoidollinen tekijä syömishäiriöiden hoitotyössä. Syömishäiriökeskuksen kokemuksen näkökulmasta kosketus kannattaa ottaa osaksi syömishäiriöiden hoitoa.

Millaisia ajatuksia sinulla on kosketuksesta osana syömishäiriöiden hoitoa?

Terveisin,

Venla Eronen

Lähteet:

Väestöliitto 2019. Kosketuksen merkityksestä. Verkkodokumentti. < http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten_vanhemmat/lapsijaseksuaalisuus/usein-kysytyt-kysymykset/lapsen-itsetyydytys-tai-unnutus/kosketuksen-merkityksesta/> Luettu 14.1.2019.