perjantai 23. lokakuuta 2020

Kuukautiskierto ja urheilu, osa 2: Naisurheilijan hormonaalinen ehkäisy

Kuukautiskierto ja urheilu -juttusarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin naisurheilijan kohtaamia haasteita liittyen harjoitteluun kuukautiskierron eri vaiheissa. Kiertoon kuuluvia syklisiä hormonimuutoksia ja niiden aiheuttamia oireita voidaan manipuloida hormonaalisella ehkäisyllä, joka yleisesti määritellään sateenvarjotermiksi mille tahansa raskautta ehkäisevälle ja kehon omaa hormonitoimintaa muuttavalle keinotekoiselle hormonille (Rivera 1999). Hormonaalisen ehkäisyn käyttö on suhteellisen yleistä: noin puolet naisurheilijoista käyttää sitä raskauden ehkäisyn lisäksi esimerkiksi kuukautisiin liittyvien oireiden hoitoon, kuukautisten siirtämiseen tai luuntiheyden suojaamiseen (Rickenlund ym. 2004; Larsen ym. 2020). Hormonaalisen ehkäisyn yleisyydestä huolimatta sen käyttöön liittyy jonkin verran naisurheilijalle tärkeitä erityiskysymyksiä sekä harhaluuloja, jotka saattavat aiheuttaa hämmennystä ja pelkoakin.

Hormonaalisen ehkäisyn aiheuttamat sivuvaikutukset ovat luonnollisen kuukautiskierron aikana ilmenevien oireiden tapaan todella yksilöllisiä (Martin ym. 2018). Siinä missä esimerkiksi jokin ehkäisypillerimerkki aiheuttaa toiselle voimakkaita mielialamuutoksia, jollekin toiselle samainen merkki voi sopia täydellisesti. Siksi on tärkeää, että naiset tiedostavat saatavilla olevien menetelmien monipuolisuuden, joista voi etsiä itselleen optimaalisimman. Hormonaalista ehkäisyä ei myöskään tulisi pitää taikakeinona, jolla voi ratkaista kaikki kiertoon liittyvät ongelmat, kuten esimerkiksi kuormituksen ja energiansaannin epätasapainosta viestivät kuukautishäiriöt (Mountjoy ym. 2014). Keinotekoisten hormonien avulla kierto voidaan toki palauttaa näennäisesti tasaiseen kalenterirytmiin, vaikka häiriöitä kehon luonnollisessa hormonitoiminnassa olisikin. Hormonaalista ehkäisyä harkitsevan naisurheilijan tulisi aina punnita oma tilanteensa tarkasti ja tiedostaa käytön hyvät sekä huonot puolet niin terveyden kuin suorituskyvynkin näkökulmasta.



Miten hormonaalinen ehkäisy toimii? 

Hormonaalinen ehkäisy perustuu keinotekoisten naissukupuolihormonien, estrogeenin ja progesteronin eli progestiinin, vaikutuksiin elimistössä. Ehkäisyvalmisteen sisältämä keinotekoinen estrogeeni vähentää munasolun kypsymistä edistävän follikkelia stimuloivan hormonin sekä luteinisoivan hormonin eritystä, jolloin munasolu ei pääse irtoamaan ja hedelmöittymään. Progestiini vaikuttaa kahdella tavalla: se häiritsee ovulaatiota vähentämällä luteinisoivan hormonin eritystä, sekä vaikuttaa kohdun limakalvon koostumukseen hankaloittaen hedelmöittymistä. (Burrows & Peters 2007.) Molempia hormoneja sisältäviä yhdistelmäehkäisyvalmisteita ovat e-pillerit, ehkäisylaastari ja ehkäisyrengas, kun taas pelkkää progestiinia sisältäviä valmisteita ovat minipillerit, ehkäisykapseli ja hormonikierukka (Martin & Elliott-Sale 2016).

E-pillerit ovat urheilijoiden kohdalla yleisin ehkäisymenetelmä (Larsen ym. 2020). Ne voidaan edelleen jakaa yksi- ja monivaiheisiin valmisteisiin. Yksivaiheisten pillereiden hormonipitoisuus ei muutu, kun taas monivaiheisissa pillereissä hormonien määrä vaihtelee. E-pillereitä syödään useimmiten kolmen viikon ajan, jota kutsutaan pillereiden aktiiviseksi vaiheeksi. Aktiivisen vaiheen jälkeen seuraa taukoviikko, jonka lopussa joillekin naisille tulee kuukautisia muistuttava tyhjennysvuoto. Tyhjennysvuoto ei ole sama asia kuin kuukautiset, vaan aiheutuu taukoviikon aikana tapahtuvasta hetkellisestä kehon oman estrogeenin noususta. (Rechichi ym. 2008.)

Hormonaaliseen ehkäisyn hyödyt ja haitat naisurheilijalla

Naisurheilija voi hyötyä hormonaalisen ehkäisyn käytöstä monin tavoin. Luonnolliseen kuukautiskiertoon liittyvät oireet voivat joissakin tapauksissa olla todella kokonaisvaltaisia ja häiritä voimakkaasti urheilijan hyvinvointia sekä suorituskykyä, jolloin on perusteltua hoitaa tilannetta hormonaalisen ehkäisyn avulla. Keinotekoisten hormonien vaimentaessa luonnollisten hormonien tuotantoa vähenevät myös hormonien vaihteluun liittyvät oireet. Esimerkiksi runsaiden kuukautisten niukentaminen hormonaalisella ehkäisyllä voi parantaa merkittävästi anemiasta kärsivän urheilijan elämänlaatua ja suorituskykyä (Lethaby ym. 2019). Yhdistelmäehkäisypillereillä voidaan siirtää kuukautisia tärkeiden kilpailujen tieltä esimerkiksi niissä tapauksissa, kun urheilija tietää parhaan terävyyden olevan kateissa juuri ennen kuukautisia (Schaumberg ym. 2018). Hormonaalisen ehkäisyn roolia raskauden ehkäisyssä ei tulisi muiden käyttötarkoitusten rinnalla väheksyä, sillä psyykkinen stressi epätoivotuista raskauksista voi fyysisten oireiden lailla heikentää urheilijan hyvinvointia ja elämänlaatua ulottuen epäsuorasti urheilusuorituksiin asti.

Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että hormonaalinen ehkäisy voi heikentää naisurheilijan suorituskykyä esimerkiksi lisäämällä kestävyyssuorituksessa koettua rasitusta tai häiritsemällä lihaskasvua (Lebrun ym. 2003; Wikström-Frisén ym. 2017). Tutkimukset ovat kuitenkin niin ristiriitaisia, ettei niistä voi tehdä yleispäteviä johtopäätöksiä, vaan sen sijaan aiheeseen tulisi aina suhtautua tapauskohtaisesti yksilöllistä näkökulmaa käyttäen. Hormonaalisen ehkäisyn käyttäjiä tai sitä harkitsevia pelotellaan usein käytön terveydellisillä haittapuolilla, kuten estrogeenin aiheuttamalla veritulppariskillä, vaikka suurelle osalle naisista käyttö on täysin turvallista sitä edeltäessä huolellinen lääkärin tutkimus vasta-aiheiden varalta. Sivuvaikutukset, kuten turvotus, pahoinvointi, päänsärky, iho- ja mielialamuutokset tai tiputteluvuoto, katoavat usein kolmen kuukauden käytön jälkeen. Pitkäaikaisesti jatkuessaan ne ovat kuitenkin pätevä syy vaihtaa menetelmää esimerkiksi matalahormonisempaan valmisteeseen. (Kivijärvi 2014.)

Koska estrogeeni toimii luustoa vahvistavana hormonina, hormonaalista ehkäisyä on perinteisesti käytetty esimerkiksi kuukautishäiriöistä johtuvaan luuston heikentymisen hoitoon. Sen toimivuudesta on kuitenkin ristiriitaista näyttöä, ja ilman ongelmien juuriin perehtymistä hoito voi olla tehotonta. (Cobb ym. 2007.) Jatkuvasti epäsäännöllinen kuukautiskierto tai puuttuvat kuukautiset ovat aina hälytysmerkkejä, joihin tulisi suhtautua vakavasti. Hormonaalinen ehkäisy voi toimia ”laastarina”, jolla voidaan luoda illuusio normaalista kuukautiskierrosta. Sillä ei kuitenkaan voida ratkaista ongelman perimmäistä syytä, kuten liiallista energiankulutusta suhteessa energiansaantiin tai taustalla vallitsevaa syömishäiriötä. (Nazem & Ackerman 2012.) Siksi hormonaalista ehkäisyä käyttävän urheilijan tulisi olla rehellinen itselleen muiden kuukautishäiriöistä viestivien merkkien varalta: esimerkiksi painon suuret vaihtelut, psyykkiset oireet ja palautumisongelmat saattavat kertoa, ettei kaikki ole kunnossa.

Hormonaalinen ehkäisy on väline, jonka avulla naisurheilija pystyy kontrolloimaan omaa kiertoaan ja parhaassa tapauksessa tukemaan omaa hyvinvointiaan sekä suorituskykyään. Viime kädessä urheilijan lähipiirin mielipiteet ja kehotukset eivät kumoa urheilijan omaa päätäntävaltaa kehostaan ja siitä, valitseeko urheilija käyttää hormonaalista ehkäisyä vai ei. Tärkeintä on, että urheilija itse on tyytyväinen tilanteeseensa ja voi turvallisin mielin luottaa valitsemaansa ratkaisuun, eikä jää yksin mahdollisten kuukautiskiertoon tai hormonaaliseen ehkäisyyn liittyvien ongelmien kanssa. 

Juttusarjan seuraavassa osassa pureudutaan tarkemmin kuukautishäiriöihin ja siihen linkittyvään häiriintyneeseen syömiseen. 

Kirjoittaja:

Ida Löfberg, Terveystieteiden kandidaatti, OUE-projektin työharjoittelija

Lähteet

Burrows, M. & Peters, C. E. 2007. The influence of oral contraceptives on athletic performance in female athletes. Sports medicine, 37(7), 557-574.

Cobb, K. L., Bachrach, L. K., Sowers, M., Nieves, J., Greendale, G. A., Kent, K. K.  & Kelsey, J. L. 2007. The effect of oral contraceptives on bone mass and stress fractures in female runners. Medicine & Science in Sports & Exercise, 39(9), 1464-1473.

Kivijärvi, A. 2014. Hormonaalinen ehkäisy. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 130 (3) 279-82. https://www.duodecimlehti.fi/duo11469

Lebrun, C. M., Petit, M. A., McKenzie, D. C., Taunton, J. E. & Prior, J. C. 2003. Decreased maximal aerobic capacity with use of a triphasic oral contraceptive in highly active women: a randomised controlled trial. British journal of sports medicine, 37(4), 315-320.

Lethaby, A., Wise, M. R., Weterings, M. A., Rodriguez, M. B. & Brown, J. 2019. Combined hormonal contraceptives for heavy menstrual bleeding. Cochrane Database of Systematic Reviews, (2).

Martin, D. & Elliott-Sale, K. 2016. A perspective on current research investigating the effects of hormonal contraceptives on determinants of female athlete performance. Revista Brasileira de Educação Física e Esporte, 30(4), 1087-1096.

Martin, D., Sale, C., Cooper, S. B. & Elliott-Sale, K. J. 2018. Period prevalence and perceived side effects of hormonal contraceptive use and the menstrual cycle in elite athletes. International journal of sports physiology and performance, 13(7), 926-932.

Mountjoy, M., Sundgot-Borgen, J., Burke, L., Carter, S., Constantini, N., Lebrun, C., ... & Ljungqvist, A. 2014. The IOC consensus statement: beyond the female athlete triad—relative energy deficiency in sport (RED-S). British journal of sports medicine, 48(7), 491-497.

Nazem, T. G. & Ackerman, K. E. 2012. The female athlete triad. Sports health, 4(4), 302-311.

Rechichi, C., Dawson, B. & Goodman, C. 2009. Athletic performance and the oral contraceptive. International journal of sports physiology and performance, 4(2), 151-162

Rivera, R., Yacobson, I. & Grimes, D. 1999. The mechanism of action of hormonal

contraceptives and intrauterine contraceptive devices. American journal of obstetrics and

gynecology, 181(5), 1263-1269.

Schaumberg, M. A., Emmerton, L. M., Jenkins, D. G., Burton, N. W., de Jonge, X. A. J. & Skinner, T. L. 2018. Use of oral contraceptives to manipulate menstruation in young, physically active women. International journal of sports physiology and performance, 13(1), 82-87.

Wikström-Frisén, L., Boraxbekk, C. J., & Henriksson-Larsen, K. 2017. Effects on power, strength and lean body mass of menstrual/oral contraceptive cycle-based resistance training. Journal of Sports Medicine and Physical Fitness, 57(1-2), 43-52.



perjantai 2. lokakuuta 2020

Masennus syömishäiriön seuralaisena

Syömishäiriö ja masennus kulkevat usein käsikädessä vahvistaen tai peitellen toisiaan ja asettaen siten haasteita toipumiselle ja hoidolle. Masennusta on voinut ilmetä jo ennen syömishäiriön oireiden alkamista, mutta myös syömishäiriö ja erityisesti aliravitsemus voivat aiheuttaa masennusta. Kyseessä on haastava pala pureskeltavaksi, mutta lohdun sanana todettakoon, että toipuminen niin syömishäiriöstä kuin masennuksestakin on mahdollista.



Masennusta käytetään usein arkipuheessa kuvaamaan varsin monenlaisia mielialan ongelmia. Tässä kirjoituksessa masennuksella tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö kärsii mielialan laskusta. Kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt. Pienikin ponnistus johtaa uupumukseen ja masennuksesta kärsivälle monet arkiset toimet voivat tuntua ylivoimaisilta. Muita tavallisia oireita ovat keskittymis- ja huomiokyvyn heikkeneminen, itsetunnon ja itseluottamuksen heikkeneminen, syyllisyyden ja arvottomuuden kokemukset, synkät pessimistiset ajatukset tulevaisuuden suhteen, itsetuhoiset ajatukset tai teot, unihäiriöt sekä ruokahalun heikkeneminen. Mieliala ei päivittäin juuri vaihtele eikä yleensä riipu olosuhteista. 

Mielialan muutos saattaa peittyä syömishäiriön oireiden alle ja myös olla vaikeaa erottaa  syömishäiriöön kuuluvasta toivottomuudesta ja näköalattomuudesta. Siksi syömishäiriön yhteydessä masennuksen vakavuutta ei aina havaita. Vaikea masennus johtaa tavallisesti siihen, että henkilö ei aina jaksa edes nousta sängystä tai pitää huolta hygieniastaan. Syömishäiriön yhteydessä masennus voi olla yhtä uuvuttavaa, mutta syömishäiriö pakottaa sairastuneen nousemaan sängystä ja kieltää levon. Syömishäiriöön usein liittyvät pakko-oireet voivat puolestaan pakottaa peseytymään, vaikka todellisuudessa peseytyminen voi viedä paljon voimavaroja. Psyykkinen romahtaminen odottaa koko ajan kulman takana, vaikka potilas ei täyttäisikään vakavan masennuksen kriteerejä. Hoitava henkilö saattaa todeta, että masennus ei ole niin vakava ja siitäkö syömishäiriö sitten saakin liekkiä ja saattaa haukkua sairastunutta uupumuksen tunteista sekä ”epäonnistumisesta masentumaan”. Syömishäiriö voi myös sanoa, ”huomaatko, et ole masentunut, sinulla ei ole mitään syytä levätä ja valittaa”. Kierre on valmis.

Ei ole myöskään tavatonta, että syömishäiriön erityispiirteitä ei ymmärretä sairastuneelle annetuissa masennuksen hoitosuosituksissa. Jopa vaikeasta pakkoliikunnasta kärsivä on saattanut saada suosituksen liikkua enemmän, koska liikunnalla on tavallisesti positiivisia vaikutuksia masennuksen hoidossa. Pakkoliikunnasta kärsivälle suositus lisätä liikuntaa ei sellaisenaan tietenkään ole suotuisa, vaan haitallinen, sillä liikunnan lisääminen voimistaa hänen ahdistustaan. Myös erilaiset terveellisen ruokavalion ohjeistukset menevät pahimmillaan metsään, sillä syömishäiriöön sairastunut saattaa kuulla suositukset vaatimuksina lisätä ruokailuihin liittyviä kieltoja ja sääntöjä sekä kontrollia. Tämä puolestaan pahentaa syömishäiriötä.

Syömishäiriön yhteydessä on myös hyvä havaita, että masennuksesta voi muodostua tavoiteltava olotila. Siitä on pidettävä kiinni, koska sairastuneen kuuluu syömishäiriön mielestä kärsiä. Paha olo on turvallisempaa, kuin ilo, onni tai tyytyväisyys. Tästä syystä masennuksen hoito voi olla haastavaa. Sairastunut voi vastustaa esimerkiksi ajatusmallien muutokseen tähtäävää työskentelyä, lääkehoitoa tai itselle mukaviin toimiin osallistumista. Monilla saattaa olla myös syömishäiriön asettamia pelkoja lääkityksestä. Erityisesti anoreksiaa sairastavat saattavat pelätä, että lääkitys nostaa painoa tai tekee syömisestä jollain lailla helpompaa. Kumpikin ajatus voi tuntua äärettömän vaikealta.

Syömishäiriöiden ja masennuksen hoidossa onkin huomioitava, että molempia on hoidettava yhtä aikaa – ei voi ajatella, että hoidetaan ensin masennus pois ja sitten syömishäiriötä tai toisin päin. Toki välillä voi joutua painottamaan jompaakumpaa enemmän, mutta kokonaisuudessa on huomioitava molemmat ja käsiteltävä myös masennuksen ja syömishäiriön yhteyttä ja toisiaan vahvistavia kytköksiä. 

Mielialalääkitys auttaa osaa sairastuneista varsin hyvin ja saattaakin saada myös syömishäiriöstä toipumisen uuteen vauhtiin. Joskus sopivan lääkityksen löytäminen ei tapahdu heti ensimmäisellä yrityksellä, mutta monelle hyvä lääkitys on kuitenkin mahdollista löytää ajan kanssa. Terapia tai hoidolliset keskustelut ovat välttämättömiä, sillä pelkkä lääkitys ei yksinään auta toipumaan masennuksesta eikä syömishäiriöstä. Yhdistettynä lääkitys ja terapia vähentävät näköalattomuutta ja auttavat näkemään vaihtoehtoja elämässä ja tavoissa toimia.

Syömishäiriön hyvä ravitsemuskuntoutus – jossa syödyn ruuan lisäksi paneudutaan myös syömishäiriön vääristämiin uskomuksiin, tottumuksiin ja pelkoihin – edistää myös masennuksesta toipumista, sillä monipuolisella, riittävällä, sallivalla ja joustavalla ruokavaliolla on iso merkitys hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Liikunnan terapeuttiset vaikutukset pääsevät puolestaan parhaiten esille, kun liikunnassa keskitytään liikkumisen lisäksi oman kehon kuunteluun ja liikunnan ilon löytämiseen. Myös kyky kokea mielihyvää kehon kautta sekä taito rentouttaa ja rauhoittaa keho ovat valmiuksia, jotka edesauttavat liikunnasta hyötymistä sekä palvelevat niin syömishäiriöistä kuin masennuksestakin toipumista. Vuorokausirytmi on tärkeää rakentaa säännölliseksi ja siihen on hyvä suunnitella joustavia ja terveitä rutiineja. Samalla toipuvaa tulee kannustaa sallimaan itselle lepohetkiä ilman syyllisyyttä.

Joskus masennuksesta ja syömishäiriöstä toipumisen työskentelyyn on hyvä ottaa mukaan myös perhetyöskentely, sillä haitalliset ajatusmallit saattavat siirtyä tiedostamattomina ja vahvoina sukupolvelta toiselle ja sitä on voinut tapahtua jo useamman sukupolven ajan. Perheissä kulttuurisesti periytyvien ajatusmallien havaitseminen ja niiden työstäminen yhdessä perheenä saattaa auttaa toipumista ja parantaa koko perheen hyvinvointia.

Ammattilaiselta toipuva tarvitsee kykyä kuunnella, viitoittaa tietä ja nähdä toivoa silloinkin, kun hän on menettänyt toivonsa. Ammattilaisen tulee ymmärtää sekä syömishäiriön että masennuksen erityispiirteitä ja tukea toipuvaa irtautumaan niiden toinen toistaan vahvistavasta kierteestä. 

Lopuksi on hyvä huomata, että sekä masennuksesta että syömishäiriöstä toipuminen vaatii aikaa ja resursseja. Työskentelyä toipumisen eteen on jatkettava vielä senkin jälkeen, kun mieliala alkaa kohota ja syömisen haasteet vähentyä. Tämän vaatimuksen laiminlyöminen pitkittää usein toipumista, sillä voimavarat eivät vielä välttämättä ole rakentuneet riittävän vahvoiksi kaikkien elämän stressitekijöiden käsittelyyn ja haasteiden kohtaamiseen. Toipumisen alkaessa on usein kerättävä muutosrohkeutta pitkänkin aikaa, sillä paraneminen voi tuntua pelottavalta. Toiveikkaan tulevaisuuden näkeminen auttaa toipumisessa, mutta vaatii onnistuakseen positiivisen näkemisen harjoittelua pienin askelin kerrallaan. Lisäksi toipuminen vaatii sen oivaltamista, että itseensä ja omaan hyvinvointiinsa on lupa keskittyä. Toipuva joutuu omaksumaan kokonaan uuden käsityksen itsestään, omista voimavaroistaan ja elämästään. Tämä on pitkällinen, mutta palkitseva kasvuprosessi. Toipuminen kuitenkin saavutetaan oikein kohdennettujen ponnisteluiden seurauksena, mikä mahdollistaa valoisamman tulevaisuuden toipumisen myötä. 

Millaiset asiat ovat auttaneet sinua toipumaan masennuksesta ja syömishäiriöstä?

Terveisin,

Venla Eronen