tiistai 28. maaliskuuta 2023

Urheilu ja syömishäiriöt -verkkokurssi

Oman Elämänsä Urheilija-projekti on haastatellut urheiluvalmentajia, kysellyt heidän mielipiteitään ja saanut selkeän näkemyksen siitä, että valmentajat haluavat tietoa useista erilaisista urheilijan syömishäiriökäyttäytymiseen liittyvistä teemoista. Miten häiriintynyttä syömistä voi tunnistaa? Miten syömishäiriö otetaan puheeksi urheilijan kanssa? Miten voin omalla toiminnallani ennaltaehkäistä häiriintynyttä syömistä ja syömishäiriöitä? Miten puhua painosta ja kehosta urheilijoille?

Oman Elämänsä Urheilija-projekti on jo tuottanut kaksi valmentajaopasta, mutta halusimme tehdä enemmän. Huhtikuun alusta 2023 starttaava Urheilu ja syömishäiriöt -verkkokurssi on rakennettu vastaamaan edellä mainittuihin osaamistarpeisiin. Kurssilla käydään läpi häiriintyneen syömisen ja syömishäiriöiden perusasiat ja tarkastellaan energiavajeen lukuisia eri vaikutuksia niin urheilijan terveyteen kuin suorituskykyyn. Kurssin kolme viimeistä osaa keskittyvät teemoihin tunnistaminen, puheeksiottaminen ja ennaltaehkäisy. Kurssi on laaja ja sen tarkoitus onkin antaa valmentajalle hyvät tiedot ja osaaminen urheilijan häiriintyneen syömiskäyttäytymisen eri osatekijöistä.

 

On yleisesti tunnustettu tosiasia, että urheilijoiden syömishäiriöoireilun tunnistaminen jo varhaisessa vaiheessa olisi erittäin tärkeää. Mitä aikaisemmin oireet huomataan, sitä helpompaa on urheilijan ohjaaminen sopivan avun piiriin. Oireilun vaikeutuessa myös sairauden tunnottomuus lisääntyy ja sairastuneen muutosmotivaatio ja hoitomyönteisyys saattavat heiketä. Varhaisessa vaiheessa annettu psykoedukaatiivinen ohjaus on usein riittävää ongelmallisten käyttäytymismallien muuttamiseen. Joka tapauksessa ajoissa puuttuminen antaa huomattavasti paremmat mahdollisuudet hoidon onnistumiselle kohtuullisen lyhyessä ajassa. Syömishäiriöiden hoitojaksot voivat olla useita vuosia. On hyvä muistaa, että syömishäiriöön sairastuminen on aina todella ikävä tragedia niin sairastuneelle itselleen kuin hänen läheisilleen.

 

Varhainen tunnistaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Syömishäiriöoireilua yleensä peitellään ja hävetään, joten voi olla vaikeaa huomata oireiluun liittyviä käyttäytymisen muutoksia. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta. Valmentaja on usein parhaalla näköalapaikalla tunnistamaan valmennettavansa häiriintyneen syömisen jo ensimmäisistä merkeistä. Tämä vaatii kuitenkin valmentajalta tietoa ja ymmärrystä häiriintyneestä syömisestä ja syömishäiriöistä yleensä sekä niihin liittyvistä urheiluspesifeistä ulottuvuuksista. Valmentaja voi harjoittaa itseään huomaamaan paremmin häiriintyneen syömisen ensimerkkejä. Kun oireiluun puututaan häiriintyneen syömisen vaiheessa, joka yleensä edeltää kliinistä syömishäiriötä, voidaan urheilija ja hänen lähipiirinsä säästää suurelta kärsimykseltä. 


 

Jatkuva hyvähenkinen vuorovaikutus urheilijoiden kanssa ja välittämisen osoittaminen antaa valmentajalle mahdollisuuden sellaiseen keskusteluyhteyteen, jossa urheilija uskaltaa kertoa mahdollisista ongelmista valmentajalle. Aina näin ei tietenkään tapahdu. Pelko kilpailuista tai peleistä poisjäämisestä ja aseman menettämisestä joukkueessa tai ryhmässä voi olla niin voimakas, ettei urheilija kerro oireistaan, vaikka ne olisivat kuinka vakavia. Tämän vuoksi valmentajan on hyvä olla ”silmät auki” koko ajan ja huomioida esimerkiksi suorituskyvyssä tapahtuvia negatiivisia muutoksia muutenkin kuin harjoitusohjelman muuttamisen kannalta. Pienetkin käyttäytymisen muutokset niin harjoitustilanteissa, kilpailuissa sekä etenkin ruokailutilanteissa kannattaa pistää merkille ja seurata miten tilanne jatkuu. Meidän vahva suosituksemme valmentajille on, että ole epäilevämpi kuin ehkä haluaisit olla. Häiriintynyt syöminen on valitettavasti niin yleistä urheilijoilla, että sen mahdollisuus täytyy pitää aina mielessä.

 

Valmentajien on hyvä tietää, että kun huolen aiheet esitetään taitavasti ja lempeästi niin mitään vahinkoa urheilijalle ei tästä koidu. Sen sijaan sen odottaminen, että asiat itsestään korjautuisivat voi johtaa urheilijan kannalta katastrofaaliseen tilanteeseen, pahimmillaan vuosien sairasteluun ja urheilu-uran lopettamiseen. Kannattaa myös muistaa, että syömishäiriöt ovat yksi pahimmista mielenterveyden sairauksista ennenaikaisen kuolleisuuden osalta. Valmentajan rooliin kuuluu vastuunkanto myös urheilijan terveydestä. Valmentajien rohkea ja päättäväinen toiminta ongelmien ilmaantuessa on usein saanut kiitosta myös sairastuneelta itseltään.

 

Kaikkien valmentajien on hyvä miettiä tarkkaan, millaisia arvoja ja asenteita valmennustyössään tuo esille. Urheilijoille valmentaja on iso auktoriteetti, jota kunnioitetaan, ja jonka esimerkkiä sekä puheita seurataan ja kuunnellaan. Se, miten valmentaja puhuu kehosta, ruoasta, harjoittelusta ja palautumisesta saattaa pitkälti määrittää sen, miten urheilijat näihin asioihin suhtautuvat. Tämä koskee etenkin nuoria urheilijoita, jotka vasta opettelevat asioita ja muodostavat ensi kertaa omia käsityksiään. Kun tiedetään, että teini-ikä on selkeä riskivaihe syömishäiriön puhkeamiselle, niin juuri silloin valmentajan pitää olla erityisen varovainen puheissaan ja käytöksessään. 


Nuoret ovat haavoittuvia jokainen omalla yksilöllisellä tavallaan ja siksi valmentajan kuuluu olla vuorovaikutuksessaan arvostava, kunnioittava ja empaattinen. Valmentaja ei voi ikinä tietää miten syvälle huolettomasti heitetty piikki nuoren kehosta saattaa upota. Valmentajan tulisikin olla tietoinen syömishäiriösensiitivisen puheen periaatteista. Se ei suinkaan ole mitään rakettitiedettä. Jo sillä periaatteella, että kehuu tai kritisoi vain suorituksia, ei henkilöitä tai heidän kehojaan, pääsee hyvään alkuun.



Urheilu ja syömishäiriöt -verkkokurssi on erityisesti tarkoitettu valmentajille, jotka haluavat ottaa selkeän roolin seurassaan tai organisaatiossaan syömishäiriöongelman ennaltaehkäisijänä ja selvittäjänä. Me kutsumme roolia syömishäiriötukihenkilöksi ja tiedämme varsin hyvin, että rooli ei välttämättä ole helpoimmasta päästä. Siksi tarjoamme kurssin käyneille mahdollisuuden liittyä ilmaiseksi Oman Elämänsä Urheilija-valmentajayhteisöön. Tämä on yhteisö, joka ei jätä ketään yksin ongelmien ja vaikeiden tilanteiden kanssa. OEU-valmentajayhteisössä saat suoran yhteyden Syömishäiriökeskuksen ammattilaisiin, jotka auttavat avun löytämisessä sairastuneelle ja kaikissa syömishäiriöihin liittyvissä kysymyksissä. Ryhmässä saat uutiskirjeen 3 kertaa vuodessa ajankohtaisista aiheista ja koulutuksista. 


Lisäksi järjestämme yhteisölle pari kertaa vuodessa etätapaamisen, jossa voit keskustella Syömishäiriökeskuksen ammattilaisten ja muiden valmentajien kanssa sinua askarruttavista asioista. Toki kurssin voi käydä myös liittymättä ryhmään. Tietämyksemme ja kokemuksemme mukaan on kuitenkin kyse sen verran monimutkaisesta aiheesta, että mikään verkkokurssi ei tarjoa osaamista ja ratkaisuja kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Siksi haluamme tarjota OEU-yhteisön valmentajille jatkuvaa tukea ja mahdollisuutta päivittää tietojaan ja osaamistaan.

 

Toivomme, että meiltä Suomesta löytyy rohkeita ja tiedostavia valmentajia, jotka haluavat ryhtyä tukemaan ja auttamaan valmentajakollegoitaan ja ennen kaikkea urheilijoita, jotka kärsivät häiriintyneestä syömisestä. Oman Elämänsä Urheilija-projekti on näitä valmentajia varten, heidän tukenaan ja apunaan. Urheilu ja syömishäiriöt -verkkokurssi on jälleen yksi askel kohti parempaa urheilua ja painokulttuuria, jossa kaikki voittavat. Siksi olisi todella arvokasta, että viet tietoa tästä kurssista omaan seuraasi tai urheiluorganisaatioosi.

 

Urheilu ja syömishäiriöt -verkkokurssin hinta on 88 euroa ja osallistumisaika on yksi kuukausi. Uusi kurssi alkaa joka kuukauden 1.päivä, paitsi ei heinäkuussa. Kurssi on ostettavissa Syömishäiriökeskuksen verkkokaupasta 30.3 alkaen. Lisätietoja kurssista voit kysyä koulutus(at)syomishairiokeskus.fi ja OEU-valmentajayhteisöstä oeu2020(at)outlook.com 


Terveisin,


Jouni Kuivalainen, Oman Elämänsä Urheilija- projektin koordinaattori