Syömishäiriökeskus näki päivänvalon hieman yli 13 vuotta
sitten 2.6.2002. Sitä edelsi noin 3-4 vuotta sinnikästä valmistelutyötä. Olin
1990-luvun lopussa työssä HYKS:ssä, joka oli tuolloin ainoa paikka Suomessa,
jossa oltiin havahduttu siihen, että syömishäiriöiden hoito vaatii
erikoisosaamista. Siellä alkoi niihin aikoihin syömishäiriöiden hoitoa
käsittelevä tutkimusprojekti, jossa oli mukana tutkijoita kahdestakymmenestä
eurooppalaisesta maasta. Minulla oli suuri kunnia päästä tähän sisätautilääkäri
Aila Rissasen Suomen osalta vetämään projektiin mukaan.
Projektin myötä pääsin tutustumaan muiden maiden
hoitomalleihin ja huomasin, että lähestymistapoja oli monenlaisia. Huomasin
myös, että Suomessa helposti toivottoman leiman saaneet tilanteet kohdattiin useissa
ulkomaisissa klinikoissa rohkeudella ja luovuudella. Innostuin ajatuksesta,
että haasteet nähdään mahdollisuuksina eikä hankaliakaan tilanteita kavahdeta.
Tavatessani vakavasti oireilevia syömishäiriöitä sairastavia
nuoria ja aikuisia, minua aina kosketti heidän uskomaton sinnikkyytensä tämän
ahdistavan sairauden kourissa. Heillä oli selvästi suuri halu parantua, mutta
pelko sairaudesta luopumisesta oli monilla vähintään yhtä suuri. Tämä
ristiriita paranemisen halun ja oireiden houkuttavuuden välillä tuntui minusta
äärimmäisen mielenkiintoiselta ja koin sen kertovan jotain tärkeää
syömishäiriöiden taustalla vaikuttavasta psykologiasta – samalla se näytti
aiheuttavan paljon hämmennystä niin sairastavassa itsessään kuin hänen
ympäristössäänkin.
Huomasin myös, että hoitavien henkilöiden oli usein vaikeaa
ymmärtää syömishäiriötä sairastavan käyttäytymistä. Paranemisen pelko tulkittiin
monesti motivaation puutteeksi. Ahdistunut ja kauhun täyteinen käyttäytyminen
nähtiin helposti tahallisena niskoitteluna. Syömishäiriölle tyypillinen
ominaisuus valjastaa ympäristö tukemaan oireilua, puolestaan ajateltiin
manipuloivuutena. Niinpä syömishäiriötä sairastavat helposti leimattiin
motivoitumattomiksi ja hankaliksi manipulaattoreiksi. Ymmärsin, että näin
nähtynä syömishäiriötä sairastavaa on vaikeaa auttaa. Jotta hyvä hoito
mahdollistuisi on tärkeää ymmärtää syömishäiriö selviytymiskeinona, jolla on keskeinen
mielen tasapainopyrkimyksiä palveleva merkitys.
Näiden ja monien muiden oivallusten tulituksessa minulle
syntyi vastustamaton halu etsiä keinoja ymmärtää syömishäiriöiden psykologiaa
syvällisemmin. Halusin myös löytää hoitokeinoja, jotka ottaisivat huomioon
sairauden psyykkisen oireilun eikä keskittyisi vain kehossa näkyviin oireisiin.
Minulle kävi kiistattoman selväksi, että oireet, joiden kautta olimme tottuneet
määrittelemään syömishäiriöt (laihtuminen, ahmiminen jne.) olivat vain
pikkuruinen jäävuoren huippu. Varsinainen sairaus piileksii pinnan alla psyyken
syvissä kerroksissa.
Tällöin aloin haaveilla hoitopaikasta, jossa olisi
mahdollisuus kokeilla innovatiivisia hoitomenetelmiä ja jossa hoitomalli
perustuisi yksilöllisen paranemisprosessin tukemiseen. Myös mahdollisuus kokeilla
uusia menetelmiä heti niiden ilmaantuessa joko käytännön opettamana tai
esimerkiksi kollegoiden kongresseissa esitteleminä tuntui minusta kiehtovalta.
Niin syntyi idea Syömishäiriökeskuksesta ja sen keskeisestä
toiminta-ajatuksesta.
Nyt 13 vuoden olemassaolomme aikana olemme nähneet, että
mallimme on auttanut suurinta osaa asiakkaistamme. Monet heistä ovat ennen
hoidon alkamista pitkään kamppailleet sairautensa kanssa ja alkaneet jopa kokea
tilanteensa toivottomanakin. On ollut suuri kunnia kulkea asiakkaittemme
rinnalla kappale matkaa heidän paranemisprosessinsa aikana.
Valitettavasti emme ole kuitenkaan onnistuneet auttamaan
aivan kaikkia, jotka ovat olleet hoidossamme. Tämä on motivoinut meidät entistä
tomerammin kehittämään hoitomalliamme eteenpäin. Haluamme jatkuvasti syventää
ymmärrystämme, jotta voisimme auttaa yhä useampaa syömishäiriön kouriin
joutunutta nuorta ja aikuista.
Vuosien varrella syömishäiriöiden oirekokonaisuudet ovat
mutkistuneet ja hoidolliset haasteet sen myötä kasvaneet. Uskollisena
toiminta-ajatuksellemme näemme uudet haasteet mahdollisuuksina kehittää
hoitomalliamme ja toimintaamme jatkuvasti eteenpäin. Syömishäiriökeskuksen koko
henkilökunta on myös omaksunut tämän ajatusmallin ja ovat työssään kehittyneet
uskomattoman taitaviksi kohtaamaan kaikki syömishäiriöiden aikaansaamat
hankalimmatkin oireet.
Olen ylpeä pienestä hoitokodistamme ja sen työlleen
omistautuneesta henkilökunnasta sekä uskomattoman urheista asiakkaistamme,
jotka niin rohkeasti kamppailevat paranemisensa eteen. Olen myös kiitollinen
kaikille yhteistyökumppaneillemme, jotka luottavat ammattitaitoomme ja
mahdollistavat tärkeän työmme. Tästä on niin hyvä jatkaa eteenpäin.
Millaisia uusia haasteita ja keinoja sinä näet
syömishäiriöiden hoidossa? Miten Syömishäiriökeskus voi mielestäsi vastata
noihin haasteisiin ja ottaa tehokkaasti uusia keinoja käyttöönsä?
Terveisin,
Pia Charpentier
Kirjoittaja on
Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi ja kognitiivinen
psykoterapeutti (VET)