perjantai 18. tammikuuta 2019

Opas taloudellisista etuuksista syömishäiriöiden osastohoidon aikana

Syömishäiriökeskukselta kysytään usein, millaisiin taloudellisiin etuuksiin ja tukiin asukkaamme (ja heidän perheenjäsenensä) ovat oikeutettuja ympärivuorokautisen hoidon aikana. Kelan sivuilla surffailu voi tuntua kuormittavalta sairauden vaikeissa vaiheissa ja huoli taloudellisesta toimeentulosta voi olla kova. Muista etuusmahdollisuuksista voi olla vielä vähemmän tietoa. Siksi ajattelinkin surffailla itse Kelan sivuilla ja kirjoittaa lyhyen oppaan sosiaalityöntekijämme Tellervon avustuksella taloudellisista etuuksista ja tuista, joihin asukkaamme ja heidän läheiset ovat yleensä oikeutettuja.



Syömishäiriötä sairastavan tullessa hoitoon Kuntoutus- ja hoitoyksikköön, tulee hän etuuksien näkökulmasta sairaalahoitoon ja hänet katsotaan työkyvyttömäksi. Silloin hän on oikeutettu sairauspäivärahaan. A-lääkärintodistuksella voi saada sairauspäivärahaa yleensä enintään 60 vuorokautta. Tämän jälkeen tarvitaan B-lääkärinlausunto tai muu selvitys työkyvyttömyydestä. Sairauspäivärahaa voi saada enintään 300 arkipäivää eli noin vuoden ajan. Sairauspäivärahaa voi hakea Kelan verkkoasioinnin kautta tai lähettämällä sairauspäivärahahakemuksen (SV 8) Kelaan.

Sairauden ja hoitotarpeen vuoksi syömishäiriöön sairastuneet ovat yleensä oikeutettuja myös vammaistukeen. Vammaistukea on kolme eri tasoa – perusvammaistuki, korotettu vammaistuki ja ylin vammaistuki. Vammaistuen taso riippuu siitä, millaista apua, ohjausta ja valvontaa sairastunut tarvitsee. Yleensä asukkaamme saavat ainakin perusvammaistukea. Tuki myönnetään yleensä määräajaksi, mutta sille voi hakea jatkoa. Määräaikaisuus johtuu siitä, että sairaudesta johtuvan avun, ohjauksen ja valvonnan tarve muuttuu toipumisen aikana. Vammaistukea varten tarvitaan alle 6 kuukautta vanha C-lääkärinlausunto (16-vuotta täyttäneillä myös B-lääkärinlausunto käy, jos siinä ilmenevät hakemuksen ratkaisemisessa tarvittavat tiedot). Alle 16-vuotiaat hakevat vammaistukea lomakkeella Alle 16-vuotiaan vammaistuki (EV 258). 16-vuotta täyttäneet voivat hakea vammaistukea verkossa tai lähettämällä lomakkeen Eläkkeen saajan hoitotuki / 16-vuotta täyttäneen vammaistuki (EV 266) Kelaan. 16-vuotta täyttäneen vammaistuen hakemukseen kannattaa liittää myös mahdolliset kuitit tai selvitykset sairauden kustannuksista.

Kun sairauspäivärahan 300 arkipäivän katto on täynnä, voi hoidossa oleva saada määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä eli kuntoutustukea. Kuntoutustuen hakemiseksi tarvitaan mahdollisimman tuore, enintään vuoden vanha B-lääkärinlausunto ja hoito- tai kuntoutussuunnitelma. Hoito- tai kuntoutussuunnitelma voi olla lääkärinlausunnossa tai erillisenä liitteenä. Kuntoutustukea haetaan lomakkeella Työkyvyttömyyseläke (EtkKela 7002). Jos hoidossa olevalla on työhistoriaa takana, kuntoutustuki voi tulla myös Työeläkelaitokselta. Hakemuksen voi kuitenkin tehdä Kelalle ja Kela selvittää, mistä kuntoutustuki maksetaan.

Syömishäiriön ja hoitotarpeen vuoksi kuntoutustukea saava 16-vuotta täyttänyt voi lisäksi hakea itselleen eläkettä saavan hoitotukea. Eläkettä saavan hoitotukea on vammaistuen tavoin kolmea eri tasoista – Perushoitotuki, korotettu hoitotuki ja ylin hoitotuki – ja tasoon vaikuttaa tarvitun avun, ohjauksen ja valvonnan määrä. Vammaistuen tavoin se on määräaikainen ja sille voi hakea jatkoa. Eläkettä saavan hoitotukea varten tarvitaan korkeintaan 6 kuukautta vanha C-lääkärinlausunto tai B-lääkärinlausunto, joka sisältää riittävät tiedot hakemuksen ratkaisemiseksi. Eläkettä saavan hoitotukea voi hakea verkossa tai lomakkeella Eläkettä saavan hoitotuki / 16-vuotta täyttäneen hoitotuki (SV 256). Hakemukseen kannattaa liittää myös mahdolliset kuitit tai selvitykset sairaudesta aiheutuneista kustannuksista.

Kuntoutus- ja hoitoyksikön asukkaiden pääsääntöiset tuet ja niiden hakeminen




Mikäli sairauspäivärahalla olevalla potilaalla on myös oma vuokra-asunto omassa kotikunnassaan, voi hän saada silloin yleistä asumistukea.  Kuntoutustuella oleva voi saada eläkkeensaajan asumistukea vuokra- tai omistusasuntoonsa. Kumpaakaan tukea ei voi kuitenkaan saada, jos asunnossa on alivuokralainen.

Viimesijainen tukimahdollisuus asukkaillemme on perustoimeentulotuki (ja poikkeustilanteissa korotettu toimeentulotuki.) Perustoimeentulotuen hakemiseksi, pitää ensin selvittää mitä muita tukia asukkaamme on oikeutettu saamaan. Perustoimeentulotuki on harkinnanvarainen ja sitä varten tulee tehdä laskelma tuloista ja menoista. Perustoimeentulotukea voi saada myös, kun asukkaamme odottelee vielä muita etuuksia. Silloin se myönnetään ennakkona ja myönnetty perustoimeentulotuki vähennetään ensisijaisesta etuudesta. Toimeentulotukeen ei yleensä ole oikeutta, jos on säästöjä tai varallisuutta. Lisätietoa toimeentulotukien hakemisesta löytyy Kelan sivuilta.

Alle 16-vuotiaan potilaan vanhemmat voivat puolestaan hakea Kelasta erityishoitorahaa niille päiville, jolloin he osallistuvat lapsensa hoitoon Syömishäiriökeskuksessa (esimerkiksi hoitoneuvottelut ja perhetapaamiset). Erityishoitoraha on korvaus ansionmenetyksestä, joka aiheutuu lapsen hoitoon osallistumisesta. Erityishoitorahan myöntämiseen vaikuttaa lapsen ikä, hoitopaikka ja sairauden vaikeus. Sitä varten tarvitaan D-lääkärintodistus, jossa todetaan lapsen sairaus ja huoltajan hoitoon osallistumisen tarpeellisuus. Lisäksi hakemukseen tulee liittää palkattomuustodistus työnantajalta, jos hakija on palkkatyössä. Erityishoitorahaa ei voi saada, jos saa hoidon ajalta (eli hoitoon osallistumisen ajalta) palkkaa tai Kelan maksamaa päivärahaa. Erityishoitorahaa voi hakea verkossa tai lomakkeella erityishoitorahahakemus (SV 89).

Perheenjäsenet voivat olla oikeutettuja myös matkakorvauksiin, mikäli he osallistuvat sairastuneen hoitoon, esimerkiksi hoitoneuvotteluihin tai perhetapaamisiin Syömishäiriökeskuksessa. Perheenjäsenen osallistuminen hoitoon pitää aina perustella lääkärinlausunnolla tai terveydenhuollon antamalla todistuksella. Asukkaan omahoitajat Syömishäiriökeskuksessa voivat kirjoittaa perheenjäsenille todistuksen, jossa on perusteltu miksi perheenjäsenen osallistuminen hoitoon on ollut tarpeellista. Korvausta voi hakea verkossa tai lähettämällä lomakkeen Matkakorvaus (SV 4) Kelaan.

Tässä olivat pääpiirteittäin tavallisimmat tuet, joita asukkaamme (ja perheenjäsenet) voivat saada. Sosiaalityöntekijämme Tellervo auttaa Kuntoutus- ja hoitoyksikköön tulevia ja heidän läheisiään tukiasioissa.

Ystävällisin terveisin,
Venla Eronen

Lähteet


Kela.fi

Syömishäiriökeskuksen sosiaalityöntekijän haastattelu

maanantai 31. joulukuuta 2018

Jos uuden vuoden lupaukset kuormittavat

Nyt on taas se aika vuodesta, kun ihmiset tekevät lupauksia uudelle vuodelle. Usein nuo lupaukset liittyvät jotenkin itsensä kehittämiseen, jonkinlaiseen muutokseen. Kuntosalit täyttyvät aktiivisista treenaajista, jotkut muuttavat ruokavaliotaan, toiset lupaavat olla enemmän yhteydessä läheisiinsä. Mediassa on esillä vinkkejä muutoksen tekemiseen. Hyvää tekevissä muutoksissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta entä kun joukossamme on ihmisiä, jotka eivät koskaan koe olevansa riittäviä. Millaisen paineen uuden vuoden lupaukset voivat heille luoda ja antaako tämä yleinen lupauskulttuuri vain vahvistuksen sille, että itseään pitäisi aina jotenkin muokata paremmaksi?



Omenatuvan kirjoittajana haluankin tänä vuonna antaa kaikille teille, jotka muutenkin jo kamppailette oman riittävyyden kanssa, toisenlaisen vaihtoehdon muutoksiin tähtääville lupauksille. Kyseessä on uuden vuoden muistilista. Olkaa hyvä!

Uuden vuoden muistilista:

1. Tänäkin vuonna olen kaunis/komea juuri sellaisena kuin olen.
2. Tänäkin vuonna olen rakkauden arvoinen.
3. Tänäkin vuonna voin toteuttaa itseäni ja elää itseni näköistä elämää.
4. Tänäkin vuonna minun mielipiteilläni on arvoa.
5. Tänäkin vuonna minulla on omat hienot vahvuuteni.
6. Tänäkin vuonna saan olla heikko ilman häpeää.
7. Tänäkin vuonna saan pyytää apua, kun sitä tarvitsen.
8. Tänäkin vuonna saan ilmaista tunteeni, tarpeeni ja toiveeni sekä asettaa omat rajani.
9. Tänäkin vuonna saan mokata.
10. Tänäkin vuonna saan levätä ja nauttia
11. Tänäkään vuonna minun ei tarvitse miellyttää kaikkia koko ajan.
12. Ennen kaikkea, tänäkin vuonna olen riittävä ja arvokas juuri sellaisena kuin olen!

Hyvää uutta vuotta kaikille seuraajille!

Terveisin,
Venla Eronen

perjantai 21. joulukuuta 2018

Onni omiin käsiin



Joulun aikaa on hyvä hyödyntää pysähtymiseen. Miten mennyt vuosi tuli elettyä? Mitä siitä olisi mukava siirtää tulevaan vuoteen? Olinko elämäni kapellimestari vai soittelinko viuluani muiden ihmisten tai kenties erilaisten mieleni pakkojen johdolla? Haluanko muuttaa jotain vai mennäänkö vanhoilla?

Aika usein tuntuu, että elämä heittelee haluamaansa suuntaan kysymättä lupaa. Ihmiset tekevät asioita, jotka satuttavat. Hankalat elämän sattumukset aiheuttavat mielipahaa. Asiat ylipäätään eivät tuppaa sujumaan niin kuin haluaisimme. Tulee kaikenlaista vastoinkäymistä ja ongelmaa.

Kaiken ulkopuolelta tulevan pommituksen keskellä meiltä jää usein huomaamatta, että meillä itsellämme onkin kaikkein suurin rooli siinä, kuinka koemme elämän sattumukset ja muiden ihmisten edesottamukset. Minusta on aina tuntunut mukavalta ajatella, että voin itse vaikuttaa kokemukseni laatuun. Olen kuitenkin huomannut, että taidan olla leirissäni melko pienen porukan seurassa. Monet tuntuvat ajattelevan, että on kauhistuttavaa olla itse vastuussa, koska sitten sitä vasta pulassa ollaankin. Oma paha olo tuntuu niin ylivoimaiselta ja muutkin tunteet vyöryilevät niin hallitsemattomasti, että minkäänlainen säätelyn mahdollisuus tuntuu kovin kaukaiselta.

Olen huomannut, että toitottaessani oman vaikutusmahdollisuuden ilosanomaa, ihmiset toisinaan hätäilevät, että ollaanko tässä sitten syyllisiä tähän omaan pahaan oloon, josta kärsitään niin kamalasti. Pahan olon lisäksi pitäisi sitten vielä kantaa syypäänkin taakka. Koska jos minä voin itse vaikuttaa kokemukseeni ja kokemukseni on kärsimys, silloinhan olen itse aiheuttanut ongelmani. Juu, tavallaan ihan ymmärrettävä logiikka…

Mutta…

Kyse onkin taidosta, joka meille opetetaan vasta terapiakoulutuksissa ja ehkä hyvän tuurin sattuessa kohdalle hieman jo yliopistossa. Päiväkodeista ja peruskouluista tämä oppi vielä toistaiseksi taitaa puuttua. Kyseessä on taito, jota psykoterapiassa kutsutaan mentalisaatioksi tai meta-ajatteluksi eli kyvyksi katsoa, tutkia, kuvailla omaa sekä toisen mieltä ja sen liikkeitä. Tämän taidon avulla voi tulla tietoiseksi siitä, miten mieli reagoi ulkoisiin tapahtumiin sekä millaisia merkityksiä se antaa niille. Toistetaanpa vielä tämä tärkein pointti: mieli antaa elämän tapahtumille ja muiden ihmisten sanomisille sekä tekemisille merkityksiä, joiden seurauksena pidämme niitä pahoina tai hyvinä. Eli näiden merkitysten mukaan koemme tapahtumat joko miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Itsessään tapahtumat ovat yleensä aika neutraaleja.

Tietysti asiat mutkistuvat, kun vedetään pöytään murhat ja muut äärikeljuudet. Silloin tekee kyllä mieli sanoa, että oli joka tavalla tarkasteltuna haljusti tehty. Ja onhan niin, että pitääkin olla jo tämän taidon huippumestari osatakseen soveltaa sitä kaikkein äärimmäisiin kamaluuksiin. Koska useimmat meistä ovat vielä alkutaipaleilla tässä taidossa, voisimme ehkä aloittaa harjoittelumme siitä äkäisestä katseesta ja loukkaavasta lausahduksesta, joka pääsi pilaamaan päivämme tai ehkä jopa viikkomme.

Koska kyseessä on taito, jossa voi harjoitella mestariksi asti, mutta jota kulttuurissamme ei vielä osata kovin laajalti opettaa, vapauttaa se meidät osaamattomuuden syyllisyydestä. Eli vaikka voit tämän taidon avulla ratkaisevasti vaikuttaa kokemuksesi laatuun, et ole kokemukseesi syyllinen, koska kukaan ei ole opettanut sinulle tätä taitoa vielä.

Seuraavassa on maistiainen tästä taidosta ja sen harjoitteluprosessista.

Ensimmäinen askel: muistele tilannetta, jossa pahoitit mielesi edellisen kerran toisen ihmisen sanojen seurauksena. Kuvaile vaikkapa päiväkirjaasi tai muulle paperille, että mitä tilanteessa tarkalleen tapahtui. Millaisia sanoja käytettiin?  Millaista äänensävyä? Mitä ajatuksia nämä sanat herättivät sinussa? Millaisia tunteita? Yritä kuvata tilanne mahdollisimman konkreettisesti ja tarkasti.

Esimerkki: Istuttiin ystävien kanssa iltaa. He alkoivat puhua siitä, että uutena vuotena pitäisi järjestää jotain hauskaa ohjelmaa isommalla porukalla. Sanoin, että ” Meidän porukat on poissa aattoillan. Meille vois tulla ainakin keskiyöhön saakka.” Sitten yksi kaveri sanoi, että ”Meilläkin on talo tyhjänä. Meillekin voisi tulla. Mä tiedän missä baarikaapin avainta pidetään.” Muut alkoivat puhua innostuneesti, että haluavat mennä sen toisen kaverin luokse eikä kukaan enää puhunut mitään minun luokseni menemisestä. Minulle tuli kurja olo. Tuntui, että ketään ei kiinnostanut meille tuleminen, vaikka sanoin asiasta ensimmäisenä. Tuntui yksinäiseltä ja ulkopuoliselta. Vähän tyhmältä, miksi edes sanoin mitään.

Toinen askel: Tutki nyt, että millaisia merkityksiä huomaat mielesi antavan tilanteelle

Esimerkki: Muut eivät välitä minusta. Muita ei kiinnosta olla minun seurassani. Heille on ihan sama, vaikka en olisi mukana koko juhlassa. He pitävät minua tyhmänä ja turhana.

Kolmas askel: Mieti miten kuvailisit tapahtumaa neutraalisti, ilman näitä merkityksiä.

Esimerkki: Käytännössä se mitä tapahtui, oli, että ehdotettiin kahta juhlapaikkaa ja toinen niistä valittiin.

Neljäs askel: Tutki miten tunteesi muuttuvat, kun katsot tilannetta neutraalissa valossa.

Esimerkki: Tuntuu hassulta, että loukkaannuin asiasta niin paljon. Siinähän vain valittiin juhlapaikkaa.

Jos nyt tämän Joulunajan pysähdyksen ja pohdintojen lomassa innostut aloittamaan taipaleesi oman onnesi mestariksi, voisi meta-ajattelu- ja merkityksenantotaitojen kehittäminen olla yksi vuoden 2019 projekteista. Voisiko tuleva vuosi olla aiempaa parempi, kun kokemusten vaikutukset olisivatkin enemmän omissa käsissä?

Mitä sinä ajattelet omasta mahdollisuudestasi vaikuttaa elämän laatuun?
Mihin leiriin kuulut? Syyllistytkö tai vihastutko oman säätelyn ajatuksesta vai innostutko?

Rauhaisaa ja pohdiskelevaista Joulunaikaa kaikille!

Toivottaa Pia Charpentier

perjantai 7. joulukuuta 2018

Sosiaalityöntekijän rooli syömishäiriöhoidossa Kuntoutus- ja hoitoyksikössä

Syömishäiriökeskuksen Kuntoutus- ja hoitoyksikössä työskentelee yksi sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijämme Tellervo on nyt työskennellyt meillä noin yhden vuoden ja työnkuva on alkanut hyvin muotoutua. Päätinkin haastatella Tellervoa siitä, millaisessa roolissa sosiaalityöntekijä voi syömishäiriöhoidossa olla.



Yleisesti sosiaalityön kenttä on varsin laaja ja työnkuvat vaihtelevat paljon eri paikoissa. Kuntoutus- ja hoitoyksikössä Tellervon työ on hyvin sosiaaliohjaus ja -neuvontapainotteista. Tellervo ei tee asioita asukkaidemme puolesta, vaan on enemmänkin tukemassa asukkaitamme itsenäiseen asioiden hoitoon. Uuden potilaan tullessa hoitoon, Tellervo toki tarkistaa, että potilaalla on kaikki ne taloudelliset etuudet mitä hänelle kuuluu, vaikka periaatteessa etuuksien hakeminen onkin asukkaiden omalla vastuulla. Hoidon aikana Tellervo seuraa tilannetta etuuksien osalta ja muistuttaa asukasta, kun on aika hakea uutta etuutta, mikäli asukas ei ole tätä itse huomannut tehdä. Lisäksi Tellervo antaa neuvoja myös muihin taloudellisiin asioihin, kuten hoitomaksuihin.

Sosiaalityöhön liittyy paljon muutakin kuin etuuksista huolehtimista. Tellervon työhön sisältyy paljon tavallisen arkielämän sujumiseen liittyviä asioita. Joillakin asukkailla voi olla esimerkiksi hoidon jossain vaiheessa tarve alkaa etsiä itselleen vuokra-asuntoa, jolloin Tellervo voi olla antamassa tukea ja ohjausta asunnon etsimiseen. Toisilla voi taas olla ongelmia oman jo olemassa olevan asunnon vuokran maksamisessa, mahdollisissa oman asunnon alivuokrauksessa/vuokrauksessa tai muissa vastaavissa asioissa. Silloin Tellervo ohjaa, kuinka asukas voi lähteä tilannetta selvittelemään. Joskus se on sitä, että yhdessä istutaan tietokoneen ääreen ja selvitellään vaikka lakiasioita.

Useimmat syömishäiriöön sairastuneet (täysi-ikäiset) ovat Tellervon mukaan kykeneviä huolehtimaan itsenäisesti tai melko itsenäisesti omista sosiaalityön piiriin kuuluvista asioistaan. Vaikka tunnekuohu olisi ollut voimakas, Tellervon tapaamisiin asukkaat saavat usein olonsa siten tasaantumaan, että asioiden hoitaminen sujuu. Sosiaalityöntekijän ei siten yleensä ole tarpeenmukaista tehdä asioita asukkaiden puolesta, vaan vahvistaa asukkaiden kykyä huolehtia itse asioistaan. Tellervo voi olla tukena, kun asukas jännittää esimerkiksi puhelimessa asioidensa hoitamista Kelan kanssa. Tellervo voi yhdessä asukkaan kanssa miettiä, mitä kysymyksiä asukkaan tulee puhelun aikana muistaa kysyä ja olla puhelun aikana asukkaan tukena. Toki, jos asioiden hoitamiseen liittyy paljon byrokratiaa tai sillä on painoarvoa, että juuri sosiaalityöntekijä hoitaa asian puhelimitse, silloin Tellervo soittaa asukkaan puolesta.

Tellervo tekee myös yhteistyötä Syömishäiriökeskuksen muun henkilökunnan kanssa. Tellervo voi esimerkiksi tavata asukasta yhdessä omahoitajan kanssa ja yhdessä mietitään miten asioita selvitetään ja hoidetaan. Psykiatrin kanssa Tellervo on yhteistyössä erityisesti asukkaiden etuuksiin liittyvissä asioissa, sillä etuuksiin tarvitaan erilaisia lääkärinlausuntoja. Kuntoutus- ja hoitoyksikön tiimikokouksissa Tellervo on myös asiantuntijaroolissa auttamassa, kun asukkaan tilannetta pohditaan ja tuo esille erilaisia mahdollisia palveluratkaisuja esimerkiksi hoidon loppuvaiheessa, kun mietitään vaikka asukkaan asteittaista palaamista työelämään.

Toisinaan Tellervo verkostoituu myös asukkaan oman kunnan lastensuojelun tai aikuissosiaalityön kanssa. Lastensuojelun kanssa verkostoidutaan erityisesti silloin, jos asukkaalla ja hänen perheellään on jo valmiiksi lastensuojelukontakti. Kotiutumisen lähestyessä yhteistyö lastensuojelun kanssa voi olla silloin erityisen tärkeää. Yhteistyö perheen kanssa on silloin myös tarpeen. Joskus lastensuojeluyhteistyötä voidaan myös joutua järjestämään, jos alaikäinen potilas tarvitsee kiperästi hoitoa, mutta potilas ja hänen huoltajansa eivät sitä ymmärrä. On myös mahdollista, että Kuntoutus- ja hoitoyksikön asukkaalla on itsellään lapsia. Silloin yhteistyöllä varmistetaan, että asukkaan lapset saavat tarvittavan hoidon ja tuen.

Yhteistyötarve aikuissosiaalityön kanssa vaihtelee paljon kunnittain. Jos asukas tulee kunnasta, jossa kaikkia tarvittavia palveluita ei ole asukkaalle vielä järjestetty, voi Tellervo lähteä selvittämään yhteistyössä aikuissosiaalityön kanssa erilaisia mahdollisuuksia erityisesti kotiutumisvaiheessa. Aikuissosiaalityö-kontakti täysi-ikäisten kohdalla on tärkeä myös silloin, jos asukas joutuu hakemaan täydentävää toimeentulotukea.

Jos asukkaalla on syömishäiriön lisäksi myös muita tuen tarpeita ja sairauksia, niin silloin Tellervo saattaa tehdä yhteistyötä myös vammaispalvelun kanssa. Vammaispalvelun kautta voidaan järjestää asukkaalle esimerkiksi taksikortti, jos liikkumiseen julkisilla kulkuneuvoilla liittyy jotain esteitä.

Yhteistyökontaktit eri tahojen kanssa ovatkin paljon riippuvaisia asukkaan henkilökohtaisesta tilanteesta. Sosiaalityössä onkin tärkeää, että löytää aina tilanteen mukaan juuri asukkaan tarpeisiin vastaavat yhteistyökumppanit ja palvelut.

Millaisia kokemuksia sinulla on sosiaalityön kentästä syömishäiriöhoidon aikana?

Ystävällisin terveisin,

Venla Eronen

Ps. Taloudellisista etuuksista on luvassa oma kirjoitus tammikuussa.









perjantai 23. marraskuuta 2018

Syömishäiriökeskuksen arvot – ajatuksia hoitomallin takana

Suomalaisen Työn Liitto myönsi Syömishäiriökeskukselle tänä syksynä Yhteiskunnallinen yritys –merkin. Tästä inspiroituneina päätimme avata toimintamme arvoja yleisemminkin.

Syömishäiriökeskus on syntynyt halusta tarjota kokonaisvaltaista ja laadukasta hoitoa kaikille syömisen kanssa ongelmiin joutuneille. Tärkeä osa hoidon laatua on hoidon tunnelmaa ja toteutusta ohjaavat käytännönläheiset arvot ja periaatteet. Näitä ovat mm. asiakkaan kunnioittaminen sekä hoidon johdonmukaisuus ja kokonaisvaltaisuus. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan arvojamme niin asiakkaittemme kuin henkilökuntamme hyvinvoinninkin kannalta.

Yhteiskunnallinen yritystoiminta tarjoaa uudenlaisen näkökulman pohdittaessa suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Yhteiskunnallinen yritys -merkin saaneet yritykset rakentavat yhteiskuntaa hyvien arvojen kautta toteaa Brand Manager Niina Ollikka Suomalaisen Työn Liitosta.


Asukkaan kunnioittaminen


Syömishäiriökeskuksessa suhtaudutaan asukkaisiin kunnioittavasti. Hoidon suunnittelussa huomioidaan aina heidän yksilöllistä paranemispolkuaan tukevat tarpeet. Samalla hyödynnetään erikoistuneen yksikön mahdollisuutta rakentaa koko osaston arjen käytännöt tukemaan syömishäiriöstä toipumista. Asukas nähdään ihmisenä, inhimillisenä olentona, jolla on syömishäiriö – ei sairauden kautta. Asukkaan yksilölliseen tarinaan tutustutaan sairastuneen itsensä sekä hänen läheistensä kertomana ja hahmotellaan kuka on ihminen sairauden takana. Asukkaan kunnioittaminen näkyy käytännön työssä ystävällisyytenä ja kärsivällisyytenä – myös hankalissa tilanteissa.

Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus


Jokainen asukas on ainutkertainen yksilö, joten hoito suunnitellaan sopimaan hänen henkilökohtaisiin tarpeisiinsa, sairautensa vaiheeseen sekä psyykkiseen vointiinsa. Asukkaalla on mahdollisuus vaikuttaa hoitonsa sisältöön – vaikkakin hoitavat henkilöt varmistavat kaikissa vaiheissa, että hoidossa tehtävät asiat tukevat paranemisprosessia. Jokaisella asukkaalla on hoitoryhmän ja asukkaan kanssa yhdessä laadittu yksilöllinen hoitosuunnitelma.

Kunnioitamme asukkaan itsemääräämisoikeutta kunkin paranemisen vaiheen mahdollistamalla tavalla. Syömishäiriöiden luonteen vuoksi hoitoon kuuluu paljon ohjausta ja tervehtymistä edistävän käyttäytymisen tukemista, minkä vuoksi oirehtimisen osalta joudumme puuttumaan ja rajoittamaan haitallisia käyttäytymismalleja. Myös äärimmäisissä tilanteissa, joissa asukas aiheuttaa fyysistä vaaraa itselleen tai muille, joudumme rajoittamaan hänen toimiaan taataksemme kaikkien turvallisuuden.

Hoidon intensiivisyys, jatkuvuus ja johdonmukaisuus 


Vaikeiden syömishäiriöiden hoito vaatii paljon hoitajan läsnäoloa ja tukea. Yksikön asukkailla on mahdollisuus saada hoitohenkilökunnan tukea ympärivuorokautisesti. Tuen intensiivisyys suunnitellaan asukkaan kunnon mukaisesti. Tavallisesti hoidon alussa tuki on tiivistä ja sitä väljennetään paranemisen edetessä. Intensiivisen tuen vaiheessa hoitavat henkilöt viettävät asukkaan kanssa paljon aikaa esimerkiksi keskustellen, tukien, yhdessä asioilla käyden.

Hoitoon kuuluu myös paljon ryhmiä (mm. fysioterapia-, keskustelu-, keittiöharjoittelu- ja psykoedukaatioryhmä) sekä yksilötapaamisia (mm. omahoitajakeskustelut, terapia ja fysioterapiatapaamiset), mikä osaltaan tekee hoidosta intensiivistä. Tarkoituksena on tehdä mahdollisimman paljon työtä paranemisen eteen hoidon aikana harjoittelemalla puuttuvia taitoja ja opettelemalla tervehtymistä tukevia ahdistuksenhallintakeinoja.

Yksikössä hoidetaan kaikkia asukkaita hoidollisten periaatteiden mukaisesti, jotka pohjautuvat yksikössä käytössä olevaan syömishäiriöiden teoreettiseen malliin. Tämä takaa hoidon johdonmukaisuuden silloin, kun asukkaan omahoitajat eivät ole vuorossa ja hoito toteutuu vuorohoitajan tukemana. Tämän avulla myös koko yksikön tiimin päätökset pysyvät johdonmukaisina.

Hoidon tavoitteet suunnitellaan sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Näin hoidossa säilytetään punainen lanka, joka osaltaan pitää hoidon johdonmukaisena ja tavoitteet selkeinä. Hoitoa arvioidaan jatkuvasti ja hoitosuunnitelmat uusitaan säännöllisin väliajoin. Jatkohoito järjestetään ajoissa yhteistyössä lähettävän tahon ja asukkaan sekä hänen omaistensa kanssa.

Hoidon kokonaisvaltaisuus


Asukkaat otetaan huomioon kokonaisvaltaisesti suuntaamalla hoito laajasti ja monimuotoisesti psyyken, somatiikan sekä sosiaalisten taitojen korjaamiseen ja kehittämiseen. Asukkaat nähdään kokonaisina ihmisinä tarpeineen ja tunteineen. Huomioimme asukkaidemme iänmukaiset tarpeet aina nuoruuden kehityksestä aikuisuuden velvollisuuksiin. Tuemme asukkaitamme ikätasoiseen itsenäisyyteen hoidon edetessä.

Asukkaiden henkilökohtaista tilannetta tarkastellaan moniammatillisuuden suomasta laajasta näkökulmasta, kuitenkin niin, että tiimin jäsenillä on yhteinen päämäärä ja toimintatavat. Kokonaisvaltaisuudessa oleellista on myös se, että hoito ei keskity vain syömishäiriön hoitamiseen. Pystymme hoidon aikana huomioimaan myös asukkaan muita mahdollisia haasteita ja sairauksia. Pyrimme mahdollisimman pitkälti siihen, että asukkaamme saisivat kaikki palvelut Syömishäiriökeskuksesta ja yhteistyökumppaneiltamme Terveystalosta ja Pikkujätistä.

Uudelleen sairastumisen ehkäisy


Tärkeä osa arvojamme on pyrkiä hoitamaan sairastunutta niin kauan, että hän ehtii sisäistää uudet, paranemista edesauttavat ja psyykkistä terveyttä tukevat toimintamallit ja olemisen tavat. Vaikeasta sairaudesta toipuminen vaatii syvällisten muutosten tapahtumisen sekä käyttäytymisen että mielen tasolla. Tämän vuoksi hoitomme sisältää syömishäiriöoireista pois harjoittelemisen lisäksi uusien tunteensäätelykeinojen opettelemisen. Tämä mahdollistaa sen, että elämän eteen tuomista vaikeuksista selviytyäkseen ei tarvitse enää turvautua syömishäiriöoireisiin. Näin uudelleen sairastumisen todennäköisyyttä saadaan pienennettyä voimakkaasti.

Omaisten ja läheisten huomioiminen


Onnistuakseen, hoito vaatii hoitohenkilökunnan ponnistelujen lisäksi sairastuneen läheisten tuen. Voidakseen tukea hoitoa ja sairastuneen paranemista, myös he tarvitsevat apua.

Asukkaiden läheisiä tavataan säännöllisesti, tilanteen vaatimalla tiheydellä. Heille pyritään tarjoamaan runsaasti tilaisuuksia keskustella hoitavien henkilöiden kanssa joko perhetapaamisissa tai puhelimessa. He ovat tervetulleita soittamaan osastolle aina halutessaan. Läheisten toiveita pyritään kuulemaan ja mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Läheisten tapaamisten tarkoituksena on muodostaa tiivis yhteistyö, jotta heidän toimintansa tärkeällä tavalla tukisi hoitoa. Tarkoituksena on myös saada informaatiota asukkaasta omaisten näkökulmasta sekä tarjota heille informaatiota Syömishäiriökeskuksen hoitomallista. Omaisia varten on myös osastonhoitajiemme ohjaama läheisten ryhmä, jonka keskeisenä ajatuksena on tukea omaisten omaa jaksamista tarjoamalla tilaisuuden jakaa kokemuksia samassa tilanteessa olevien ihmisen kanssa.

Yhteisöllisyydestä voimaa


Osastohoidon yhteisöllisyys tarjoaa monenlaisia paranemista tukevia mahdollisuuksia. Osaston käytänteitä suunnitellaan yhdessä asukkaiden ja hoitajien yhteisissä kokouksissa, joissa kaikilla on mahdollisuus tuoda esille omia näkemyksiään ja toiveitaan. Tämä helpottaa kaikkien sitoutumista yhteisiin päätöksiin. Jokaisella asukkaalla on myös vuorollaan jokin vastuualue, jolla tuemme oman vastuun ottamiseen. Asukkaiden toisilleen tarjoama vertaistuki on äärimmäisen arvokasta, sillä kohtalotoveri ymmärtää syömishäiriön erityispiirteet parhaiten. Jokaisella on myös oma ainutkertainen tilanteensa, johon liittyviä kokemuksia asukkaat voivat jakaa keskenään. Pyrimme yleisestikin kannustamaan asukkaitamme keskustelevuuteen ja yhteisöä koskevien haasteiden yhteiseen ratkaisemiseen.

Asukkaita tukeva, motivoitunut ja osaava henkilökunta


Henkilökuntamme tukee asukasta hänen kulloisenkin paranemisen vaiheensa mukaisesti. Hoitojakson alussa tuki on intensiivistä ja hoitavat henkilöt ovat paljon läsnä. Asukkailla on mahdollisuus pyytää tukea itselleen aina sitä tarvitessaan ja halutessaan. Yksikössämme on moniammatillinen tiimi, joka pystyy arvioimaan asukkaan tilannetta laajasti erilaisista näkökulmista ja tukemaan hänen selviytymistään monilla elämän alueilla.

Syömishäiriökeskuksen toiminnassa keskeistä on myös se, että henkilökunta koostuu lämmöllä, kärsivällisyydellä ja mielenkiinnolla syömishäiriöön sairastuneita kohtaavista ammattilaisista. Hoitomallimme huomioikin myös henkilökunnan jaksamisen ja työhyvinvoinnin. Panostamme hyvään yhteishenkeen, osaamiseen ja omien vahvuuksien hyödyntämiseen. Säännölliset koulutukset ja työnohjaus kehittävät henkilökuntamme osaamista, mutta edistävät myös työssä jaksamista sekä työmotivaatiota. Hyvinvoiva henkilökunta pystyy paremmin edistämään myös asukkaidemme ja heidän läheistensä hyvinvointia.

Yhteiskunnallinen hyvä


Syömishäiriökeskuksen omistaa voittoa tavoittelematon Elämän Nälkään Ry. Tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa mahdollisesta voitosta menee yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen omaa toimintaamme kehittämällä ja tärkeinä pitämiämme asioita edistämällä. Esimerkkinä tällaisesta mainittakoon urheiluprojektimme Oman Elämänsä Urheilija, jonka puitteissa pyrimme edistämään urheilijoiden uran lopettamiseen liittyvien riskitekijöiden vähenemistä. Riskitekijöinä ovat mm. elämän hallinnan ja syömisen ongelmat.

Mahdollinen voitto edistääkin siten syömishäiriöön sairastuneiden mahdollisuuksia toipua hoidon ammattitaitoisuuden ja laadun kehittymisen myötä ja edistää myös syömishäiriöön sairastuneiden läheistenkin jaksamista ja hyvinvointia. Henkilöstön näkökulmasta voitto edistää työhyvinvointia ja työntekijöiden ammattitaitoa, lisäämällä resursseja työntekijöiden jaksamisen edistämiseen ja lisäkouluttautumiseen. Olemmekin iloisia ja kiitollisia Suomalaisen Työn Liiton meille myöntämästä Yhteiskunnallinen yritys –merkistä. Koemme, että tämän merkin avulla voimme kommunikoida arvojamme ja toiminta-ajatustamme helposti yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme. Tuntuu myös hyvältä, että ulkopuolinen taho on arvioinut toimintaamme ja nähnyt sen yhteiskunnallisen arvon. ☺

Yhteiskunnallisen yrityksen ensisijainen tarkoitus ja tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen. Yhteiskunnallinen yritys harjoittaa vastuullista liiketoimintaa ja käyttää suurimman osan voitostaan liikeideansa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen joko kehittämällä omaa toimintaansa tai lahjoittaen voiton toiminta-ajatuksensa mukaisesti. Yhteiskunnallisen yrityksen liiketoiminta on avointa ja läpinäkyvää. (Suomalaisen Työn Liitto 2018.)


Terveisin,

Venla Eronen ja Pia Charpentier


Lähteet:


Suomalaisen Työn liitto 2018: Yhteiskunnallinen yritys –merkin säännöt.

Syömishäiriökeskuksen kuntoutus- ja hoito-ohjelma 2017. Sisäinen julkaisu.





perjantai 2. marraskuuta 2018

Ajatuksia anoreksiasta ja kiltteydestä

Osallistuin taannoin osastonhoitajiemme järjestämään läheisten ryhmään. Olin ryhmässä kuuntelemassa, millaisia aiheita läheiset nostavat esille syömishäiriöistä puhuttaessa. Ryhmän aikana keskustelusta nousi ikään kuin sivujuonteena mieleeni aihe, josta halusin kirjoittaa: Kiltteys – anoreksia kilttien ihmisten sairautena. Tuossa sanonnassa on itselleni muutama korviin kolahtava kohta: Mitä kiltteydellä tarkoitetaan ja miksi kiltteys kolahtaa korviin ikään kuin negatiivisena asiana tässä yhteydessä? Pitäisikö kiltteydestä jotenkin opetella eroon?

Sanakirjassa kiltteydelle annetaan synonyymeiksi sovinnollisuus, ystävällisyys ja hyväsydämisyys. Kiltin synonyymeja ovat puolestaan kohtelias, ystävällinen, huomaavainen, kiva, sympaattinen, hyväntahtoinen, lempeä, herttainen, hyveellinen, hyvä, oikeudenmukainen, kunniakas, rehellinen ja reilu. Näillä on mielestäni varsin positiivinen sävy. Missä kohtaa negatiivinen sävy siis ilmaantuu, kun puhutaan kiltteydestä anoreksian yhteydessä?



Itse olen kauan ajatellut, että osalla anoreksiaan sairastuneista kiltteys on ikään kuin mennyt liian pitkälle. Heistä on tullut ylikilttejä tai liian kilttejä. Anoreksia voi silloin toimia eräänlaisena keinona pyristellä liiallisesta kiltteydestä eroon. Nyt kun aloin asiaa pyöritellä mielessäni, tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Mielestäni ei ole olemassa liiallista kiltteyttä. On vain kyvyttömyyttä jollain muulla alueella.

Ongelma muodostuukin mielestäni siitä, jos samanaikaisesti ihmiseltä puuttuu riittävä itsearvostus, rohkeus tai keinot ilmaista omia tunteitaan ja asettaa omia rajoja tai, jos kiltin toiminnan takana on jatkuvaa syyllisyyttä, häpeää, pelkoa hylätyksi tulemisesta tai muille elämistä heitä miellyttääkseen. Ulospäin tällaisen ihmisen toiminta voi vaikuttaa liialliselta kiltteydeltä, mutta mielestäni kyse on kuitenkin jostain aivan muusta. Anoreksiaan sairastuneella on vain puutteelliset kyvyt suojata ja arvostaa itseään sekä olla kiltti itselleen, jolloin kiltteydestä voi osaltaan tulla taakka. Silloin riski siihen, että muut ihmiset käyttävät hyväkseen hänen kiltteyttään, kasvaa. Tässä onkin varmaan se syy, miksi kiltteys saa helposti negatiivisen sävyn.

Entä onko anoreksiaan sairastunut sitten aina se kiltti ihminen? Vastaisin tähän, että on ja ei. Jokainen on yksilöllinen ihminen, niin myös anoreksiaa sairastavat. Kiltteys on ominaisuus, joka on useimmissa ihmisissä sisäsyntyistä. Kukaan ei tietenkään ole jatkuvasti kiltti – olemmehan ihmisiä – mutta lähtökohtaisesti ajattelen, että kiltteydessä on kyse enemmän ihmisyyteen ja evoluution näkökulmasta lajin säilymiseen liittyvästä piirteestä, kuin johonkin sairauteen liittyvästä negatiivisesta asiasta.

Itse siis ainakin haluaisin unohtaa ajatuksen ”liiallinen kiltteys sairastuttaa”. Tämä ajatus tulee usein vastaan, kun kiltteydestä jossain kirjoitetaan. Anoreksian syntyyn vaikuttavat usein monet asiat, mutta kiltteys yksinään ei ainakaan ole sairauden taustalla. Koen myös, että anoreksiasta toipuminen ei vaadi kiltteydestä luopumista. Kiltti saa olla vielä toivuttuaankin.

Jotta kiltteys voi saada sen arvoisen aseman – mikä sille mielestäni kuuluu – hoidon aikana tulisi käsitellä muiden asioiden ohella itsearvostusta, tunteiden ilmaisua, omien rajojen asettamista, syyllisyyttä, häpeää, hylkäämisen pelkoa ja oikeutta elää omaa ja omanlaista elämää. Itsearvostukseen liittyy se, että itseään saa kuunnella. Toipuessaan anoreksiaa sairastava huomaa, että omillakin tarpeilla, tunteilla ja ajatuksilla on arvoa.

Opetellessaan kuuntelemaan itseään, toipuvan kiltteys saattaa ajoittain rakoilla. Sitä ei tarvitse säikähtää. Se on normaalia ja auttaa joskus ylilyöntienkin kautta lopulta asettamaan omat rajat ja kertomaan tarpeistaan.  Sitä kautta toipuva ei tule elämässä niin helposti hyväksi käytetyksi, esimerkiksi ihmissuhteissa tai työelämässä. Lopulta hän voi säilyttää kiltteyteen liittyvät myönteiset ominaispiirteensä ja saavuttaa niiden avulla elämässä paljon hyvää niin itselle kuin muillekin. Samalla hän oppii olemaan itselleen armollinen, jos ja kun kiltteys rakoilee – Toisin sanoen hän oppii olemaan viimeinkin kiltti myös itselleen.

Mitä mieltä sinä olet? Voiko anoreksiaan tai johonkin muuhun syömishäiriöön sairastunut olla liian kiltti?

Ystävällisin terveisin,

Venla Eronen

Ps. Kiitos teille läheisten ryhmään osallistuneet vanhemmat! Sain monia ajattelemisen arvoisia aiheita☺

perjantai 19. lokakuuta 2018

Metakognitiiviset menetelmät pakko-oireiden ja syömishäiriöiden hoidossa

Kuntoutus- ja hoitoyksikkömme henkilökunta kävi vierailemassa ja kouluttautumassa Milanossa. Koulutuksen piti sympaattinen italialainen psykiatri, psykoterapeutti Giovanni Maria Ruggiero. Koulutuksen teemana oli metakognitiiviset menetelmät pakko-oireiden ja syömishäiriöiden hoidossa. Päivän aikana tutustuimme metakognitiivisen psykoterapian lähestymistapaan ja harjoittelimme itsekin muutamien menetelmien hyödyntämistä.

Metakognitiivinen psykoterapia on todettu toimivaksi pakko-oireisessa häiriössä. Giovannin ja hänen tiiminsä hypoteesi oli, että se voisi toimia hyvin myös syömishäiriöiden hoidossa, sillä monissa syömishäiriöissä pakko-oireet ovat tavallisia ja murehtimisen sekä kontrolloinnin tarpeen laajuus samankaltainen kuin pakko-oireisessa häiriössä. Milanoon ollaankin avaamassa tammikuussa maailman ensimmäinen syömishäiriöyksikkö, jossa hoitomallissa on huomioitu myös metakognitiivisen psykoterapian menetelmät. Ennen kuin kuvaan miten metakognitiivisia menetelmiä voidaan hyödyntää syömishäiriöiden hoidossa, lähestyn aihetta metakognitiivisen psykoterapian hyödyntämisestä pakko-oireisen häiriön hoidossa.

Metakognitiivisessa psykoterapiassa tutkiskellaan uskomuksia uskomuksista ja ajatuksia ajatuksista. Otan esimerkiksi pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän ajatuksen ”ulko-ovi jäi auki, enkä voi hallita tarvettani tarkistaa ovea uudelleen ja uudelleen”. Metakognitiivisessa psykoterapiassa ei lähdetä tarkastelemaan ollenkaan, miksi asiakas ajattelee oven jääneen auki ja, kuinka todennäköistä on, että ovi jäi auki ja etsitä epätodennäköisyydestä helpotusta oloon. Epätodennäköisyys asiassa ei helpota, sillä yhdenkin prosentin todennäköisyys, että ovi jäi auki, saa pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän ahdistumaan. Sen sijaan terapiassa paneudutaan ajatukseen, että kuinka hyödyllistä murehtiminen on ja voisiko tarkistamispakkoa sittenkin hallita. Ajatusta oven auki jäämisestä ei yritetä ollenkaan kumota, vaan terapiassa keskitytään siihen, että ajatusketju ei lähde etenemään siihen murehtimisen pisteeseen, että oven tilanne on pakko käydä tarkistamassa. Terapiassa keskitytäänkin muuttamaan sitä ajatusta omasta ajatuksesta, että itse ei voi vaikuttaa ajatuksiinsa ja siten lopettaa pakolta tuntuvaa toimintaansa.

Oven tarkistamispakossa haitallinen ajatusketju voisi olla esimerkiksi seuraava: ”Ovi saattoi jäädä auki. Jos se jäi auki, joku voi murtautua kotiini ja varastaa sieltä kaiken minulle tärkeän. Elämäni menee pilalle, jos menetän kaiken minulle tärkeä. Joudun vararikkoon… Minun on pakko käydä tarkistamassa ovi.”. Ensimmäistä ajatusta ”ovi saattoi jäädä auki” kutsutaan metakognitiivisessa psykoterapiassa trigger-ajatukseksi, sillä se on asia, joka on mahdollinen joskus – niin voi todella olla, että ovi jäi auki. Kyseistä mahdollisuutta ei voi täysin kumota tarkistamatta. Ajatuksesta seuraava ajatusketju ja siitä seuraava toiminta on sen sijaan mahdollista katkaista, vaikka ajatusketjun esille nostamien pelkojen toteutuminen onkin pienellä todennäköisyydellä mahdollinen. Oleellista ei siis ole onko pelon aihe mahdollinen, vaan se, että mieli alkaa rakentaa ahdistusta lisäävää ajatuskudelmaa tämän ensimmäisen ajatuksen ympärille.

Metakognitiivisessa lähestymistavassa asiakasta autetaan tunnistamaan ajatusketjunsa trigger-ajatus ja hyväksymään se, että elämässä on hallitsemattomia tapahtumia. Samalla hänelle opetetaan, että omiin ajatusketjuihin sekä niistä seuraaviin toimintoihin ja omaan olotilaan voi oppia vaikuttamaan. Kun asiakkaan on vaikea uskoa, että omaan ajatteluun voisi vaikuttaa, autetaan häntä saamaan ideasta kiinni pyytämällä häntä visualisoimaan mieleensä jokin neutraali asia. Giovanni käytti esimerkkinä tiikeriä kahdella tavalla.



Ensin asiakasta pyydetään visualisoimaan mieleensä tiikeri. Häntä pyydetään tutkimaan millaisessa asennossa tiikeri on, liikkuuko se jne. Sen jälkeen terapeutti tutkii yhdessä asiakkaan kanssa tämän kokemusta tiikerin visualisoinnista kysymällä esimerkiksi ”Tunnistitko että tiikeri on asia, joka on oikeasti olemassa? Aloitko lisätä tähän mielikuvaan ajatuksia siitä, kuinka tiikeri on uhanalainen laji, kuinka sitä pitää suojella ja, että sinun toimesi uhkaavat tiikerin olemassa oloa?”. Giovannin esimerkissä oletuksena oli, että asiakas vastaa, että tunnisti tiikerin, mutta ei alkanut ajatella sen uhanalaisuutta ja omaa siihen vaikuttavaa toimintaansa. Terapeutti sitten hyödyntää tätä vastausta ja auttaa asiakasta huomaamaan, että hän pystyi ajattelemaan oikeaa olemassa olevaa asiaa lisäämättä siihen muita merkityksiä. Hän ajatteli vain tiikeriä ilman lisättyjä, ahdistusta voimistavia ajatuskudelmia.

Tämän jälkeen terapeutti kysyy, huomasiko asiakas jossain vaiheessa päättäneensä tiikerin olevan esimerkiksi tietyssä asennossa, katsovan tiettyyn suuntaan tai tekevän jotain. Jos asiakas tunnistaa tuon hetken, terapeutti hyödyntää tätä auttaakseen asiakasta huomaamaan, että omiin ajatuksiin voi vaikuttaa ja, että ne ovat pitkälti itse päätettyjä. Tämän jälkeen terapeutti pyytää asiakasta palaamaan takaisin ulko-ovi -huoleensa ja miettimään tätä tässä uudessa valossa. Voisiko asiakas nähdä, että tämä olisi itsessään suhteellisen neutraali ajatus, jota hänen mielensä alkaa täydentää huoliajatuksilla erilaisista kamalista seurauksista, joita oven auki jäämisestä voisi seurata?

Seuraavaksi terapeutti auttaa asiakasta havaitsemaan, että hän pystyy oppia vaikuttamaan ajatuksiinsa ja sitä kautta oloonsa. Tämä tapahtuu opettelemalla säätelemään huomion suuntaamista. Käytetään edelleen ulko-ovi –esimerkkiä. Kun asiakas alkaa ajatella, että ulko-ovi saattoi jäädä auki, terapeutti pyytää häntä kiinnittämään huomionsa esimerkiksi ympäristöön. ”Millaisia ääniä kuulet,  mitä värejä näet, mitä tuoksuja tunnet?” Asiakas luettelee huomioitaan mahdollisimman tarkasti ja laveasti. Tämän jälkeen terapeutti kysyy, kykenikö asiakas samalla ajattelemaan, että varkaat käyvät varastamassa hänen kodistaan kaiken tärkeän ja, että asiakkaan elämä menee pilalle. Kun asiakas tunnistaa, että ei voinut – sillä mielen täytti ympäristön havainnointi – hän oppii, että siirtämällä huomiotaan tietoisesti pois huoliajatuksistaan, hän voi vaikuttaa ajatuksiinsa ja oloonsa. Kun ajatusketjun saa katkaistua, ei se tunnu niin ahdistavalta enää. Ajatus ”ovi saattoi jäädä auki” ei yksinään ole ahdistava samoin kuin ajatus ”Ovi saattoi jäädä auki. Jos se jäi auki, joku voi murtautua kotiini ja varastaa sieltä kaiken minulle tärkeän. Elämäni menee pilalle, jos menetän kaiken minulle tärkeä. Joudun vararikkoon… Minun on pakko käydä tarkistamassa ovi.”.

Tärkeää kuitenkin on, että ajatusketjun katkaisemisen keinoa hyödynnetään vain ketjun katkaisemiseen, ei trigger-ajatuksen estämiseen ja torjumiseen pois mielestä. Trigger-ajatuksen estäminen tarkoittaa ajatuksesta pakenemista, mikä estää sen käsittelemistä sellaisella tavalla, että ajatuksen voima saadaan heikennettyä. Ajatuksen torjuminen näin voi osaltaan lisätä pakko-oireita, joiden tarkoituksena on myös lievittää ahdistusta – mutta haitallisella tavalla. Kun asiakas saa katkaistua ajatusketjunsa riittävän usein, alkaa alkuperäinen trigger-ajatus menettää voimansa ja häipyä taka-alalle, kunnes se ei lopulta enää pysyvästi kummittele mielessä ja johda ahdistukseen.

Miten metakognitiivinen lähestymistapa voisi sitten toimia syömishäiriöiden yhteydessä? Kuten aiemmin totesin, monilla syömishäiriöön sairastuneella on myös pakko-oireisuutta ja aina nuo pakko-oireet eivät liity välttämättä millään tavalla syömiseen. Olen tavannut useita potilaita, joilla on esimerkiksi käsien pesemisen pakkoa. Joskus pakon tarkoituksena on estää painon nousu, joskus se taas toimii pyrkimyksenä estää esimerkiksi sairastuminen flunssaan. Jälkimmäisessä pyrkimyksessä metakognitiivisen menetelmän hyödyntäminen kuulostaa järkevältä. Trigger-ajatus voisi siis olla ”käteni saattavat olla likaiset” ja siitä seuraa ajatusketju sairastumisen pelkoon, johonkin siitä seuraavaan epämiellyttävään tai ahdistavaan asiaan ja lopulta pakkoon pestä kädet. Jos käsien pesemisen pakko lähteekin liikkeelle painon nousun pelosta, ei trigger-ajatus todennäköisesti olekaan ”käteni saattavat olla likaiset”. Syömishäiriön pakko-oireiden yhteydessä onkin tehtävä työtä, jotta todellinen trigger-ajatus saadaan tunnistettua ja ketjun katkaisua harjoiteltua oikeaan kohtaan.

Entä voisivatko metakognitiiviset menetelmät toimia esimerkiksi tilanteessa, jossa anoreksiaan sairastunut toteaa, että ruuassa on paljon rasvaa? Perinteisesti hoitava henkilö saattaisi tässä kohdassa tarjota psykoedukaatiota rasvan tärkeydestä, rauhoitella potilasta ja tukea syömään ateria loppuun. Voisiko tällaisessa tilanteessa hyödyntää haitallisen ajatusketjun tunnistamista jo ennen ruokailua sekä harjoitella sen katkaisemista rauhallisessa ruokailuun liittymättömässä tilanteessa ja sitten hyödyntää menetelmää konkreettisesti ruokailuhetkessä? Voisiko toimintatapa auttaa hyväksymään sen, että ruuassa on rasvaa ja estää siitä käynnistyvän ahdistavan ajatusketjun kulun kuten ”Ruuassa on rasvaa. Jos syön sen, painoni nousee, minusta tulee lihava. Kukaan ei halua olla ystäväni. Olen yksin koko loppuelämäni. Minä en siis saa syödä tätä.”? Lopulta ajatus ”ruuassa on rasvaa” ei enää ahdistaisi eikä sitä enää jossain vaiheessa huomioisi juuri ollenkaan. Kokemusta ainakaan minulla ei ole tämän tyyppisestä työskentelystä, mutta se voisi tarjota kokeilemisen arvoisen vaihtoehdon tilanteisiin, jossa perinteinen tarjottu tuki ei auta.

Milanon koulutuksessa puhuimme, että syömishäiriöiden hoidossa metakognitiivisia menetelmiä voi olla tarpeellista yhdistää kognitiivis-behavioraalisiin menetelmiin. Kognitiivisis-behavioraalisia menetelmiä hyödyntämällä ajatusketjuja pyritään muuttamaan. Esimerkiksi painon nousun pelkoa hillitään siten, että ajatusketjua muokataan siihen suuntaan, että painon noususta ei aiheudu mitään vaaraa. Konkreettisissa tilanteissa voisi taas pyrkiä haitallisten ajatusketjujen katkaisemiseen metakognitiivisten menetelmien avulla.

Syömishäiriökeskus jää mielenkiinnolla odottamaan Milanoon perustettavan syömishäiriöyksikön tuloksia ja Giovannin tutkimusryhmän menetelmäkehittelyitä metakognitiivisen psykoterapian käytöstä syömishäiriöiden hoidossa. Sillä välin voimme kokeilla omalla tahollamme osaamisemme rajoissa metakognitiivisia menetelmiä erityisesti anoreksian ja bulimian hoidossa.

Millaisia mahdollisuuksia sinä näet tällaisessa lähestymistavassa?

Innostunein terveisin,

Venla Eronen

Kirjallisuutta:

Sapuppo W, Ruggiero GM, Caselli G, Sassaroli S 2018. The Body of Cocnitive and Metacognitive Variables in Eating Disorders: Need of Control, Negative Beliefs about Worry Uncontrollability and Danger, Perfectionism, Self-esteem and Worry. Isr J Psychiatry vol 55, No 1 2018.