Vuosi 2019 saatiin hetki sitten päätökseen ja nyt on vuoden 2020 aika.
Uuden vuoden kunniaksi haastattelin Kuntoutus- ja hoitoyksikön asukkaita.
Kysyin heiltä millaisia toiveita heillä on uudelle vuodelle ja millaisia
toiveita tai terveisiä he haluaisivat lähettää ammattilaisille, läheisille,
toisille syömishäiriöön sairastuneille tai muille ihmisille.
Itselle esitetyissä toiveissa nousi esille toipuminen tai toipumisen
edistyminen sekä kyky selviytyä vaikeista hetkistä. Yksi asukkaamme toi esille
toivovansa, että vuonna 2020 hän todella pääsisi syömishäiriöstä irti. Toinen
kertoi toivovansa tai oikeastaan tietävänsä, että kykenee selviämään tästä
vuodesta. Yksi toi esille, että jos elämässä tulisi vaikeita hetkiä vastaan,
hän selviäisi niistä tipahtamatta täysin vaikeuksien kaninkoloon, koska osaisi
hyödyntää oppimiaan taitoja.
Ammattilaisilta asukkaamme toivoivat parempaa ymmärrystä
syömishäiriöistä ja niiden vakavuudesta. Kaikissa maissa olisi hyvä ymmärtää,
millaista hoitoa syömishäiriöihin sairastuneet tarvitsevat ja ymmärtää se, että
syömishäiriö on samalla tavalla hoitoa vaativa sairaus, kuin monet somaattiset
sairaudetkin. On tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei tapahdu hetkessä, vaan
vaatii paljon aikaa ja energiaa.
Lisäksi ammattilaisilta toivottiin enemmän kykyä asettua potilaan
asemaan. Syömishäiriöistä saa nykyään paljon tietoa, mutta kirjoista ei voi
oppia samalla tavalla empaattista kohtaamista, ihminen ihmiselle keskustelua.
Jokainen tulisi kohdata yksilönä ja pyrkiä näkemään juuri yksilön tarpeet ja
tunteet oireiden takana. Ammattilaisten ei tulisi tehdä näkyvien oireiden
perusteella oletuksia siitä, mihin sairastunut pystyy tai ei pysty. Jos toinen
sairastunut on pystynyt johonkin asiaan, ei toinen siihen välttämättä pysty.
Asukkaat toivat esille olevansa yksilöitä, eivät vain ryhmä ihmisiä, joilla on
jokin tietty sairaus.
Syömishäiriökeskukselta asukkaamme toivoivat sitä, että henkilökunta
loisi arkeen jotain sisältöä silloin, kun siinä ei ole mitään. Spontaanit asiat
tuovat sisältöä ja valmistavat osaston ulkopuoliseen elämään. Teoriaosaaminen
on hyvää, mutta teorian soveltaminen käytäntöön ei aina ole mahdollista tai
toimivaa. Tervettä kritiikkiä on hyvä käyttää ja kokeilla uusia asioita.
Välillä henkilökunnan on hyvä pysähtyä kysymään, mitä voisimme tehdä paremmin
ja miten voisimme saada asukkaamme voimaan paremmin. Hoitokeinojen tai uusien
toimintatapojen toimivuutta ei voi tietää ennen kuin niitä on kokeiltu. Aina
voi palata takaisin vanhaan, jos uusi kokeilu ei ollutkaan toimiva ratkaisu. Vaikka
hoidossa onkin yleisiä sääntöjä, on myös hyvä muistaa yksilöllisyys hoidossa ja
muistuttaa siitä myös asukkaita. Ehdotettiinpa hoitajillemme myös sitä, että he
viettäisivät päivän potilaana, jotta ymmärrys osaston arjen herättämistä
tunteista voisi kehittyä.
Myös koulumaailmaan toivottiin lisää ymmärrystä sekä keskustelua
syömishäiriöistä. Syömishäiriö on raskas sairaus, josta toipuminen vaatii aikaa
ja voimavaroja. Olisikin hyvä, että kouluissa ymmärrettäisiin paremmin, että
joskus koulu on keskeytettävä väliaikaisesti, jotta voimavarat riittäisivät
toipumiseen. Myös opetuksessa, esimerkiksi terveystiedon tunneilla, voisi tuoda
syömishäiriöitä syvemmin esille. Syömishäiriöistä jää väärä kuva, jos kouluissa
opetetaan vain, että anoreksiaa sairastava on laiha ja bulimiaa sairastava
oksentaa.
Läheisilleen asukkaamme lähettivät sekä kiitoksia että toiveita.
Läheisiä kiiteltiin siitä, että he ovat jaksaneet kulkea rinnalla ja tukea
sairastunutta toipumisessa. Läheisille esitettiin toive siitä, että he olisivat
halukkaita ymmärtämään ja tukemaan. Päätä ei saisi pistää pensaaseen tai
ajatella, että asia on niin raskas, ettei siihen kykene suuntaamaan voimavaroja.
Sairastuneen asemaan olisi hyvä yrittää asettua itsekin, jotta syömishäiriötä
voisi ymmärtää. Asukkaamme toivoivat, että läheiset pystyisivät tukemaan
sairastunutta laajemmin, kuin kysymällä vain esimerkiksi oireilusta. Tärkeää
olisi puhua asioista ja tunteista oireiden taustalla sekä siitä, miten läheinen
voi tukea ja auttaa ennaltaehkäisemään takapakkeja toipumisessa.
Asukkaillamme oli myös toiveita ja terveisiä yleisesti ihmisille.
Olisi hyvä, jos mielenterveyden ongelmista voitaisiin puhua enemmän.
Ymmärtävämpi ilmapiiri helpottaisi oman tilanteen selittämistä. Myös
ennakkoluuloista olisi tärkeää päästää irti. Yleisesti vieläkin tuntuu olevan
sellainen ajatus, että vain laihoilla voi olla syömishäiriö. Toiveissa oli,
että ihmiset eivät tekisi johtopäätöksiä vain näkemänsä perusteella, vaan
asioista keskusteltaisiin enemmän. Asukkaamme tiedostivat sen, että
syömishäiriöiden ymmärtäminen voi olla vaikeaa, jos lähipiirissä ei ole ketään,
joka on sairastunut syömishäiriöön. Ymmärryksen lisääntyminen auttaisi kuitenkin
valtavasti niissä tilanteissa, jos joku läheinen tai tuttava sairastuu
syömishäiriöön.
Lopuksi välitän myös asukkaidemme terveiset muille syömishäiriöön
sairastuneille:
”Jos
sinulla on mahdollisuus päästä hoitoon ja saada toipuminen vauhtiin, tartu
tilaisuuteen! Yritä löytää asioita, jotka motivoivat sinua toipumaan ja pidä
niistä kiinni! ”
Toivottavasti asukkaidemme terveiset tavoittavat mahdollisimman monta
lukijaa ja heidän toiveensa toteutuisivat. Hyvää Uutta Vuotta 2020 kaikille
Omenatuvan seuraajille!
Asukkaidemme puolesta ystävällisin terveisin,
Venla Eronen