Syömishäiriö ja masennus kulkevat usein käsikädessä vahvistaen tai peitellen toisiaan ja asettaen siten haasteita toipumiselle ja hoidolle. Masennusta on voinut ilmetä jo ennen syömishäiriön oireiden alkamista, mutta myös syömishäiriö ja erityisesti aliravitsemus voivat aiheuttaa masennusta. Kyseessä on haastava pala pureskeltavaksi, mutta lohdun sanana todettakoon, että toipuminen niin syömishäiriöstä kuin masennuksestakin on mahdollista.
Masennusta käytetään usein arkipuheessa kuvaamaan varsin monenlaisia mielialan ongelmia. Tässä kirjoituksessa masennuksella tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö kärsii mielialan laskusta. Kyky nauttia asioista ja tuntea niihin mielenkiintoa on heikentynyt. Pienikin ponnistus johtaa uupumukseen ja masennuksesta kärsivälle monet arkiset toimet voivat tuntua ylivoimaisilta. Muita tavallisia oireita ovat keskittymis- ja huomiokyvyn heikkeneminen, itsetunnon ja itseluottamuksen heikkeneminen, syyllisyyden ja arvottomuuden kokemukset, synkät pessimistiset ajatukset tulevaisuuden suhteen, itsetuhoiset ajatukset tai teot, unihäiriöt sekä ruokahalun heikkeneminen. Mieliala ei päivittäin juuri vaihtele eikä yleensä riipu olosuhteista.
Mielialan muutos saattaa peittyä syömishäiriön oireiden alle ja myös olla vaikeaa erottaa syömishäiriöön kuuluvasta toivottomuudesta ja näköalattomuudesta. Siksi syömishäiriön yhteydessä masennuksen vakavuutta ei aina havaita. Vaikea masennus johtaa tavallisesti siihen, että henkilö ei aina jaksa edes nousta sängystä tai pitää huolta hygieniastaan. Syömishäiriön yhteydessä masennus voi olla yhtä uuvuttavaa, mutta syömishäiriö pakottaa sairastuneen nousemaan sängystä ja kieltää levon. Syömishäiriöön usein liittyvät pakko-oireet voivat puolestaan pakottaa peseytymään, vaikka todellisuudessa peseytyminen voi viedä paljon voimavaroja. Psyykkinen romahtaminen odottaa koko ajan kulman takana, vaikka potilas ei täyttäisikään vakavan masennuksen kriteerejä. Hoitava henkilö saattaa todeta, että masennus ei ole niin vakava ja siitäkö syömishäiriö sitten saakin liekkiä ja saattaa haukkua sairastunutta uupumuksen tunteista sekä ”epäonnistumisesta masentumaan”. Syömishäiriö voi myös sanoa, ”huomaatko, et ole masentunut, sinulla ei ole mitään syytä levätä ja valittaa”. Kierre on valmis.
Ei ole myöskään tavatonta, että syömishäiriön erityispiirteitä ei ymmärretä sairastuneelle annetuissa masennuksen hoitosuosituksissa. Jopa vaikeasta pakkoliikunnasta kärsivä on saattanut saada suosituksen liikkua enemmän, koska liikunnalla on tavallisesti positiivisia vaikutuksia masennuksen hoidossa. Pakkoliikunnasta kärsivälle suositus lisätä liikuntaa ei sellaisenaan tietenkään ole suotuisa, vaan haitallinen, sillä liikunnan lisääminen voimistaa hänen ahdistustaan. Myös erilaiset terveellisen ruokavalion ohjeistukset menevät pahimmillaan metsään, sillä syömishäiriöön sairastunut saattaa kuulla suositukset vaatimuksina lisätä ruokailuihin liittyviä kieltoja ja sääntöjä sekä kontrollia. Tämä puolestaan pahentaa syömishäiriötä.
Syömishäiriön yhteydessä on myös hyvä havaita, että masennuksesta voi muodostua tavoiteltava olotila. Siitä on pidettävä kiinni, koska sairastuneen kuuluu syömishäiriön mielestä kärsiä. Paha olo on turvallisempaa, kuin ilo, onni tai tyytyväisyys. Tästä syystä masennuksen hoito voi olla haastavaa. Sairastunut voi vastustaa esimerkiksi ajatusmallien muutokseen tähtäävää työskentelyä, lääkehoitoa tai itselle mukaviin toimiin osallistumista. Monilla saattaa olla myös syömishäiriön asettamia pelkoja lääkityksestä. Erityisesti anoreksiaa sairastavat saattavat pelätä, että lääkitys nostaa painoa tai tekee syömisestä jollain lailla helpompaa. Kumpikin ajatus voi tuntua äärettömän vaikealta.
Syömishäiriöiden ja masennuksen hoidossa onkin huomioitava, että molempia on hoidettava yhtä aikaa – ei voi ajatella, että hoidetaan ensin masennus pois ja sitten syömishäiriötä tai toisin päin. Toki välillä voi joutua painottamaan jompaakumpaa enemmän, mutta kokonaisuudessa on huomioitava molemmat ja käsiteltävä myös masennuksen ja syömishäiriön yhteyttä ja toisiaan vahvistavia kytköksiä.
Mielialalääkitys auttaa osaa sairastuneista varsin hyvin ja saattaakin saada myös syömishäiriöstä toipumisen uuteen vauhtiin. Joskus sopivan lääkityksen löytäminen ei tapahdu heti ensimmäisellä yrityksellä, mutta monelle hyvä lääkitys on kuitenkin mahdollista löytää ajan kanssa. Terapia tai hoidolliset keskustelut ovat välttämättömiä, sillä pelkkä lääkitys ei yksinään auta toipumaan masennuksesta eikä syömishäiriöstä. Yhdistettynä lääkitys ja terapia vähentävät näköalattomuutta ja auttavat näkemään vaihtoehtoja elämässä ja tavoissa toimia.
Syömishäiriön hyvä ravitsemuskuntoutus – jossa syödyn ruuan lisäksi paneudutaan myös syömishäiriön vääristämiin uskomuksiin, tottumuksiin ja pelkoihin – edistää myös masennuksesta toipumista, sillä monipuolisella, riittävällä, sallivalla ja joustavalla ruokavaliolla on iso merkitys hyvinvoinnille ja jaksamiselle. Liikunnan terapeuttiset vaikutukset pääsevät puolestaan parhaiten esille, kun liikunnassa keskitytään liikkumisen lisäksi oman kehon kuunteluun ja liikunnan ilon löytämiseen. Myös kyky kokea mielihyvää kehon kautta sekä taito rentouttaa ja rauhoittaa keho ovat valmiuksia, jotka edesauttavat liikunnasta hyötymistä sekä palvelevat niin syömishäiriöistä kuin masennuksestakin toipumista. Vuorokausirytmi on tärkeää rakentaa säännölliseksi ja siihen on hyvä suunnitella joustavia ja terveitä rutiineja. Samalla toipuvaa tulee kannustaa sallimaan itselle lepohetkiä ilman syyllisyyttä.
Joskus masennuksesta ja syömishäiriöstä toipumisen työskentelyyn on hyvä ottaa mukaan myös perhetyöskentely, sillä haitalliset ajatusmallit saattavat siirtyä tiedostamattomina ja vahvoina sukupolvelta toiselle ja sitä on voinut tapahtua jo useamman sukupolven ajan. Perheissä kulttuurisesti periytyvien ajatusmallien havaitseminen ja niiden työstäminen yhdessä perheenä saattaa auttaa toipumista ja parantaa koko perheen hyvinvointia.
Ammattilaiselta toipuva tarvitsee kykyä kuunnella, viitoittaa tietä ja nähdä toivoa silloinkin, kun hän on menettänyt toivonsa. Ammattilaisen tulee ymmärtää sekä syömishäiriön että masennuksen erityispiirteitä ja tukea toipuvaa irtautumaan niiden toinen toistaan vahvistavasta kierteestä.
Lopuksi on hyvä huomata, että sekä masennuksesta että syömishäiriöstä toipuminen vaatii aikaa ja resursseja. Työskentelyä toipumisen eteen on jatkettava vielä senkin jälkeen, kun mieliala alkaa kohota ja syömisen haasteet vähentyä. Tämän vaatimuksen laiminlyöminen pitkittää usein toipumista, sillä voimavarat eivät vielä välttämättä ole rakentuneet riittävän vahvoiksi kaikkien elämän stressitekijöiden käsittelyyn ja haasteiden kohtaamiseen. Toipumisen alkaessa on usein kerättävä muutosrohkeutta pitkänkin aikaa, sillä paraneminen voi tuntua pelottavalta. Toiveikkaan tulevaisuuden näkeminen auttaa toipumisessa, mutta vaatii onnistuakseen positiivisen näkemisen harjoittelua pienin askelin kerrallaan. Lisäksi toipuminen vaatii sen oivaltamista, että itseensä ja omaan hyvinvointiinsa on lupa keskittyä. Toipuva joutuu omaksumaan kokonaan uuden käsityksen itsestään, omista voimavaroistaan ja elämästään. Tämä on pitkällinen, mutta palkitseva kasvuprosessi. Toipuminen kuitenkin saavutetaan oikein kohdennettujen ponnisteluiden seurauksena, mikä mahdollistaa valoisamman tulevaisuuden toipumisen myötä.
Millaiset asiat ovat auttaneet sinua toipumaan masennuksesta ja syömishäiriöstä?
Terveisin,
Venla Eronen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti