Ruokarauhaa etsimässä

 Ruoka ja syöminen ovat monella tapaa merkityksellisiä asioita elämässä niin hyvässä kuin pahassa. Joillakin suhde ruokaan on yksinkertainen ja ongelmaton, mutta paljon on ihmisiä, jotka kipuilevat eritasoisesti syömisensä kanssa. Yhä useampi valitettavasti sairastuu syömishäiriöön, jolloin tulee entistäkin tärkeämmäksi miettiä mitä ja miten ruosta ja syömisestä ylipäänsä puhutaan. Kenenkään ruokailua ei helpota yhtään lukuisat tarpeettomat fraasit ja ajattelemattomat heitot, joita syömisen yhteydessä kuullaan. 

 

Ruokarauha on jo pitkään elänyt käsite, jolla on perinteisesti tarkoitettu ruokailuhetken rauhoittamista kaikesta muusta tekemisestä. Ruoka itsessään on niin arvokas asia, että kun sitä saa eteensä, niin on aiheellista ja sopivaa unohtaa maalliset murheet ja kaikenlainen säätäminen. 70-luvulla lapsia ojennettiin kaikenlaisesta ruokapöydässä kiemurtelusta. Keskity syömään! Puhuakaan ei oikein saanut, varsinkaan ruokaa suussa, ja sisarusten kanssa kinastelu ei sopinut alkuunkaan. Aikuiset halusivat syödä rauhassa, nauttia ruoasta ilman turhia jännitteitä pöydässä. 

 

Olen huomannut toteuttavani näitä periaatteita omien lasteni kanssa lähes identtisesti ja sitä sen kummemmin miettimättä. Se malli, miten ruokapöydässä ollaan, on todella vahvasti piirtynyt alitajuntaani. Edelleenkin huomaan ärtyväni, jos joku kaivaa kännykän esiin kesken ruokailun ja edes hetken sitä vilkuilee. Tai jos keskustelu kodin päivällispöydässä uhkaa lähteä liian negatiiviselle tasolle. ”Tämä ei kuulu ruokapöytään”, alitajuntani huutaa. ”Nyt tuollaiset puheet poikki ja keskustellaan jostain mukavammasta”. Samalla olen viljellyt niitä samoja latteuksia, joita itselleni kasvavana poikana sanottiin: ”jos haluat kasvaa isoksi, niin syö lautanen tyhjäksi!” Ja toisaalta: ”miten kauhean isoja annoksia tuo poika jaksaa syödä!” Aina jollain oli jotain sanottavaa syömisestäni. Milloin söin liikaa, milloin liian vähän.

 

Jokaisella on varmasti omat muistonsa siitä, mitä ja miten ruokapöydässä puhuttiin ja toimittiin omassa lapsuudessa ja nuoruudessa. Nämä sanat ja toimintamallit voivat hyvinkin vahvasti määrittää sitä, miten itse toimimme myöhemmin. Käytämmekö samoja kuluneita fraaseja vai harkitsemmeko tarkemmin, miten puhumme ruosta, miten arvotamme eri ruokia ja millaista esimerkkiä itse annamme syömisestä. 

 

Meillä aikuisilla on iso vastuu siitä, millaisen ruokarauhan me toisille annamme ja miten puhumme omasta syömisestämme. Jos esimerkiksi lapset ja nuoret kuuntelevat koko ajan vanhempiensa dieettituskailuja, niin ajatus laihduttamisesta voi ikävällä tavalla syöpyä myös lapsen mieleen. Tai, jos kommentoimme ruoan määrää omalla tai toisen lautasella, niin mistä voimme tietää, kuinka arkaan kohtaan osumme kuulijan mielessä. Mielestäni ihan relevantti kysymys tässä ajassa on: Miksi me lauomme jatkuvasti aivan älyttömiä ruokaan liittyviä kommentteja ja tyhjiä lauseita miettimättä hetkeäkään mitä me oikeasti sanomme ja kuka on kuulemassa?

 

Vastaus kysymykseen lienee yksinkertaisesti se, että se on inhimillistä. On raskasta miettiä ja punnita koko ajan sanomisiaan, ja tutuissa tilanteissa on helppo käyttää tuttuja fraaseja. En mitenkään jaksa uskoa, että niin monet ihmiset puhdasta ilkeyttään kommentoisivat toistensa ruokia ja syömisiä ymmärtämättä seurauksia. Se on ajattelemattomuutta, puhetta ilman suodatinta. Puhetta, jota on helppo suoltaa omien kokemusten muokkaaman normin pohjalta.

 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asialle voisi tehdä jotain. Kun alamme oikeasti kiinnittää huomiota omaan puheeseemme, saatamme yllättyä kuinka paljon se sisältää niin sanottua automaatiopuhettta eli sanoja ja sanontoja, joiden merkitystä emme ole koskaan tarkemmin miettineet tai kyseenalaistaneet. Oman puheenparren tutkiskelu voi johtaa syvällisiin oivalluksiin myös omasta syömiskäyttäytymisestä, mutta jos sillä saa rakennettua edes jonkinlaista suodatinta puheeseensa, niin kuulijat ainakin kiittävät.

 

Annetaan siis ruokarauha toisillemme ja lopetetaan jonninjoutava kommentointi, jonka tarkoitusta emme yleensä edes ymmärrä. Jos toisen syöminen huolettaa, niin silloin voi kysyä ”mitä sinulle kuuluu?”, eikä ihmetellä ääneen toisen syömistä. On hyvä ymmärtää, että syöminen ja suhtautuminen ruokaan ovat hyvin henkilökohtaisia asioita, jolloin hyväntahtoisetkin kommentit voidaan tulkita arvosteluksi ja kritiikiksi. Emme varmasti halua tarkoituksella loukata tai vahingoittaa toisiamme, joten aina on parempi miettiä sekunti tai kaksi kannattaako sanoa ääneen juuri sitä, mitä ensimmäiseksi mieleen tulee.

 

 

Ruokarauhaa toivottaen,

 

Jouni Kuivalainen

Miksi yksityisiä palveluita on järkevää käyttää syömishäiriöiden hoitoon?

 Laitoimme ilolla merkille, kuinka uudessa hallitusohjelmassa mainitaan, että uusi hallitus haluaa tukea hyvinvointialueita lisäämään yhteistyötä yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Tässä piilee vinha viisaus, joka usein jää huomaamatta yksityisiä ja julkisia palveluita vertailevissa keskusteluissa. Haluamme tässä kirjoituksessa tuoda esille muutamia kiistattomia yksityisten toimijoiden hyviä puolia, joita ei ole tarpeeksi käsitelty julkisessa keskustelussa.

 

Syömishäiriökeskuksessa olemme hyvin tietoisia siitä, että kaikki mitä teemme tänään pohjustaa mahdollisuuksiamme toimia myös huomenna. Tämä pakottaa meidät huolehtimaan palveluittemme laadusta jokaisen asiakkaan kohdalla. Kaikki tekemämme toimii mainoksena seuraaville asiakkaillemme. Pyrkimys onnistumiseen on siis kaikkien osallisten etu, niin meidän, kuin asiakkaidemmekin.

 

Korkea hoidon laatu on välttämätön sekä olemassaolomme että työmme mielekkyyden ja arvojemme toteuttamisen sekä luonnollisesti myös potilaittemme paranemisen kannalta. Onnekkaasti juuri se seikka, joka tekee työstämme palkitsevaa ja mielenkiintoista, on myös se, joka takaa hoitomme laadun. Yksityisellä puolella näiden kaikkien osa-alueitten toteutuminen auttaa pääsemään hoitavien henkilöiden ja potilaiden yhteiseen päämäärään. Todellakin, meillä on yhteinen päämäärä. Se mikä auttaa potilaitamme, auttaa myös meitä ja haittojen kanssa sama juttu.

 

Käsityksemme mukaan hoidon laatu riippuu yksinomaan henkilökunnan kyvystä tarjota hyvää ja laadukasta hoitoa. Tämän vuoksi tärkeä osa hoidon laadunvarmistusta on henkilökunnan hyvinvoinnista ja koulutuksesta huolehtiminen. Hoito on juuri niin hyvää kuin hoitavat henkilöt pystyvät tarjoamaan. Yksityisellä puolella tähän on mahdollisuus panostaa, sillä sen arvo näyttäytyy kiistattomana. Tässä näyttäytyy jälleen kahden osapuolen yhteinen etu muodostaen win-win -tilanteen.

 

Yksityisillä toimijoilla hoidon laadusta huolehtiminen on jatkuvuuden edellytys. Ne, jotka tästä tinkivät suurempien voittojen toivossa, eivät pysy markkinoilla pitkään. Hoidon laatu ja hyvät hoitotulokset on oltava toiminnan päätavoitteena ja kaikki muu seuraa siitä itsestään. Rahanahne toimintamalli ei koskaan kestä kovin kauan, sillä siinä eivät toteudu kaikkien osapuolten edut. Kestävässä mallissa kaikkien etu on sama ja kaikki työskentelevät yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Hoitavat henkilöt antavat parastaan, esimiehet tukevat työntekijöitä ja koko yritys kukoistaa kestävän toimintamallinsa ansiosta.

Yksityisillä toimijoilla on lisäksi puolellaan se etu, että he pystyvät pitämään laadun tärkeimpänä ohjenuoranaan, sillä väestövastuu, jonojen purkamisen pakko sekä hoitojen lyhentämisen paine eivät estä hoitamasta parhaalla mahdollisella tavalla niitä, jotka ovat aloittaneet hoidon. Kaikille voidaan suoda paranemisen rauha ja mahdollisuus kulkea oman näköisensä paranemisen polku. Vaikea-asteiset syömishäiriöt kehittyvät vuosien saatossa ja paraneminen vaatii aina oman aikansa. Mielen prosesseja on usein vaikeaa kiirehtiä nopeammiksi, kuin mihin mieli on valmis. Tämän vuoksi pysyvään paranemistulokseen tarvitaan rauhaa ja se aika, minkä mieli tarvitsee suorittaakseen paranemisen edellyttämän kasvutehtävän loppuun. Yksityisellä puolella tähän on mahdollisuus väestövastuiden puuttuessa.

 

 

Paranemiseen johtavan hoidon läpikäymiseen luonnollisesti tarvitaan hoidon kunnallinen maksaja. Onkin tärkeää, että maksava taho ymmärtää suuren säästön, joka saadaan siitä, että henkilö hoidetaan kerralla terveeksi, vaikka se veisikin useamman kuukauden tai jopa vuoden tai ylikin. Toinen vaihtoehto on, että henkilöä ei hoideta terveeksi, sairaus pitkittyy tai kroonistuu ja hän jää kuormittamaan terveydenhuoltoa vuosiksi, joskus vuosikymmeniksi. Kustannuksia lisää hänen työ- tai opiskelukyvyttömyytensä, jatkuva sairaslomalla oleminen sekä muu inhimillinen kärsimys, jolle hän ja hänen läheisensä altistuvat pitkäkestoisesti. Usein kulut vielä kertautuvat ahdistuneiden läheisten sairaslomien ja työkyvyttömyyden muodossa. Lyhyellä tähtäimellä kalliilta vaikuttava hoito on pitkällä tähtäimellä selvästi halvempi vaihtoehto, kuin hoitamatta jättäminen tai puutteellinen hoitaminen.

 

Erittäin tärkeä yksityisten toimijoiden lisäetu on, että siellä pystytään erikoistumaan tiettyyn diagnoosiryhmään ja säilyttämään ammattitaito omien seinien sisällä johdonmukaisesti. Yksityisellä toimijalla ei ole paineita uudelleen organisoida työryhmiä niin, että ammattitaito hajoaa organisaation sellaisiin osiin, joissa sille ei ole tarvetta. Osaamista voidaan jatkuvasti kasvattaa ja kehittää. Työntekijöiden ja esihenkilöiden alhaisen vaihtuvuuden vuoksi tietotaito käy läpi kokemuksen tuoman evoluution, jossa myös hiljainen tieto tallentuu arjen käytäntöihin. Syömishäiriöiden kaltaisten vaativien ja vaarallisten sairauksien hoitaminen vaatii hyvää osaamista, kokemusta sekä jatkuvaa uudistumisen ja kehittymisen halua. Yksityisessä erikoisyksikössä ammattitaitoa on mahdollista ylläpitää jatkuvilla kohdennetuilla koulutuksilla, sillä ammattitaito ja sen päivittäminen tuo arvokkaan lisänsä hoidon laadun kehittämiseen ja hoitotulosten jatkuvaan paranemiseen.

 

Syömishäiriökeskus tarjoaa vaikeaoireista syömishäiriötä sairastaville ympärivuorokautista hoitoa yli hyvinvointialuerajojen. Hoidamme kokonaisvaltaisesti ja vahvalla osaamisella myös heitä, joilla on syömishäiriön ohella psykiatrisia rinnakkaissairauksia. Huomionarvoista on myös, että osastohoidon hintalappu on Syömishäiriökeskuksessa selvästi pienempi, kuin niillä harvoilla julkisen erikoissairaanhoidon osastoilla, joissa tarjotaan syömishäiriöiden hoitoon erikoistunutta erityistason osastohoitoa ympäri vuorokauden. Tämä on iloinen uutinen hyvinvointialueille, joissa päätökset hoitoon ohjaamisesta ja maksusitoumusten myöntämisestä yksityiselle puolelle tehdään. 

 

Toivomme, että uuden hallitusohjelman siivittämänä yksityiset palveluntarjoajat pääsevät tukemaan julkista terveydenhuoltoa tärkeällä ja arvokkaalla tavalla myös hyvinvointialueuudistuksen jälkeisessä ajassa. Toivomme, että tämä nostaa esille sen erityisarvon, jota vain yksityinen palveluntarjoaja voi tuottaa ja näin täydentää tärkeällä tavalla julkista terveydenhuoltoa.

 

 

Lämpimästi,

Pia Charpentier

Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja

 

 

 

Lähteet:

Hallitusohjelma 2023
https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/2/4

Bulimia Osa 3 - Miten bulimiasta voi alkaa toipua?

Blogisarjan ensimmäisissä osissa tutustuimme bulimian oireisiin, syihin niiden taustalla sekä haittoihin, joita sairaus aiheuttaa. Edellinen kirjoitus päättyi kuitenkin toivon viestiin: toipuminen on aina mahdollista. Mutta mistä lähteä liikkeelle? Varmasti ihan ensimmäinen ja tärkein askel on kirkastaa itselleen, mitä muutoksia haluaa ja toivoo sekä mikä on sellaista, mitä ei halua enää kantaa mukanaan. Toipumisen tiellä käsittelyyn nousevat omat arvot ja minäkuva. Millaisessa voinnissa haluan itseni nähdä, mikä on minulle tärkeää ja mitä olen valmis tekemään sen eteen? Tärkeintä on asettua itsensä puolelle sekä opetella tarkastelemaan omaa toimintaa ja mielen liikkeitä hieman etäämmältä. Näin voi oppia tunnistamaan omaa oirekierrettä ja jarruttamaan niissä kohdissa, joissa luisu kohti oireita alkaa. 

 

Laihduttamisen lopettaminen

 

Laihduttamisen lopettaminen saattaa tuntua pelottavalta ajatukselta. Monelle se laukaisee uhkakuvan siitä, että menettää kontrollin ja lihoo eikä voi sietää itseään. Tosiasiassa laihduttaminen on kuitenkin jo mennyt väärille raiteille, kun bulimia on tullut mukaan kuvioon. Ravinnon rajoittamisen, ahmimisen ja tyhjentäytymisen välinen vuorottelu ei ole turvallinen eikä tehokas painonhallintakeino. On myös tärkeää kyseenalaistaa omia ajatuksiaan laihduttamisesta ja opetella tunnistamaan laihuusihanteen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Jos pelkää, ettei lihomisen myötä voi sietää itseään, on hyvä pysähtyä miettimään, miksi ajattelee näin? Mitä kaikkea liitämme mielikuvaan lihomisesta? Kenen silmissä se tekisi meistä huonomman ihmisen ja miksi? 

 

Elämme sellaisessa yhteiskunnallisessa todellisuudessa, jossa laihuuden ideaalia tuputetaan meille monesta suunnasta. Laihtumiseen pyrkiminen on meillä lähestulkoon tehdasasetuksena, jonka noudattamiseen tai muuttamiseen moni käyttää lähes koko elinikänsä. Jokainen meistä on eri muotoinen, kokoinen ja näköinen ja vain harvalla on sellainen geeniperimä, joka mahdollistaa litteänä pysymisen ilman isompaa ponnistelua. Hoikan ulkomuodon tavoittelu keinolla millä hyvänsä harvoin palvelee yksilön hyvinvointia -pikemminkin markkinataloutta. Yhteiskunnassa vallitsevat arvostukset ja ihanteet ovat kuitenkin ihmisten luomia ja ihmiset voivat niistä myös sanoutua irti ja omalla toiminnallaan muuttaa niitä. 

 

Jos ajatus laihduttamisen lopettamisesta tyystin on liian pelottava, voi päättää laittaa laihduttamisen joksikin aikaa tauolle ja katsoa rohkeasti, mitä omalle voinnille ja keholle saattaisi tapahtua täsmäsyömisen myötä. Täsmäsyömisellä tarkoitetaan ruokailua, joka on säännöllistä, riittävää, monipuolista, sallivaa ja joustavaa. Täsmäsyömisen avulla pyritään kohti omaa, yksilöllistä hyvinvointipainoa, jossa keho ja mieli pääsevät toimimaan optimaalisella tavalla. 

 

Riittävän hyvä ravitsemus

 

Bulimiasta toipuminen vaatii aina muutoksia ruokailuun. Entiseen tapaan ei voi jatkaa, jos oirekehän haluaa katkaista. Tästä syystä toipuvan henkilön on luovuttava laihduttamisesta ja annettava keholleen riittävästi ravintoa. Säännöllisellä, monipuolisella ja riittävällä syömisellä ehkäistään nälän kasvaminen liian suureksi. Riittävän ravinnon myötä keho alkaa korjata puutostiloja ja pystyy vähitellen palauttamaan normaalit toimintonsa ja sammuttamaan säästöliekin. Sallivuuden ja joustavuuden harjoittelulla on myös iso merkitys. Kun uskaltaa sallia itselleen sopivassa määrin niitä ruokia, joita on aiemmin vältellyt, ei niitä tarvitse enää samalla tavalla himoita ja pelätä. 

 

Riittävän lyhyet ateriavälit turvaavat energian saannin tasaisesti pitkin päivää, mikä tukee sekä kehon että mielen jaksamista. Säännöllinen ruokailu tasaa verensokeria ja tukee myös tunteiden säätelyä. Suurin osa meistä on joskus huomannut, miten nälkäkiukun iskiessä kaikki ärsyttää ja on vaikea keskittyä tai tehdä päätöksiä. Silloin tulee herkemmin tehtyä ja sanottua asioita ilman harkintaa. Tasainen energian saanti tukee läsnöoloa, tasaa vireystilaa ja auttaa hallitsemaan tunnereaktioita. 

 

Alkuun pääsemiseksi voi olla viisasta välttää “kaikki kerralla kuntoon- vaatimuksia” ja lähteä liikkeelle ateriarytmin korjaamisesta. Tärkeää on syödä 3-4 tunnin välein koko valveillaolon ajan. Alkuun on ihan sallittua koostaa ateriat tutuista ja helpoista ruuista. Ruokarytmin vakiinnuttua voi alkaa lisätä monipuolisuutta ruokailuun. Riittävän ruokamäärän varmistamiseksi kannattaa vaakalukeman sijaan tarkkailla nälän ja kylläisyyden tunteita, jaksamista, keskittymiskykyä ja ahmintahaluja. Halu ahmia kielii usein liian vähäisestä energian saannista, jolloin aterioille on hyvä ottaa rohkeasti enemmän ruokaa. Monet hyödyntävät ruokailunsa tarkastelussa ruokapäiväkirjaa, jonka avulla voi seurata ateriavälejä, annosten koostamista, nälkää ja kylläisyyttä sekä ruokailun herättämiä ajatuksia ja tunteita. 

 

Ahmintoja saattaa matkan varrella edelleen tapahtua, koska muutosten tekeminen on joskus vaikeaa ja hidasta. Ahmintoihin on hyvä suhtautua ymmärryksellä ja myötätunnolla – ”näitä sattuu, eikä mikään ole mennyt pilalle!” Ahminnan jälkeen on tärkeää palata takaisin säännöllisiin ateriaväleihin ja riittävän kokoisiin aterioihin uusien ahmintojen välttämiseksi. Kun nälkä pysyy hallinnassa, tarve ahmia vähenee, jolloin myös tyhjentäytymisen tarve väistyy. Kokemus ruokailun sekä oman toiminnan ja tunteiden hallinnasta vahvistuu vähitellen ja usko toipumiseen lujittuu.  

 

Irti tyhjentäytymisestä

 

Tyhjentäytymisen lopettaminen ei ole vain toipumisen kannalta keskeistä, vaan se on myös henkeä suojaava teko. Lopettamalla tyhjentäytymisen voi antaa omalle keholle mahdollisuuden rauhoittua, palautua ja korjata pitkään jatkuneesta epätasapainosta aiheutuneita haittoja. On hyvä muistaa, ettei avustettua tyhjentäytymistä tarvita hallitsemaan painoa. Tyhjentäytyminen vie poispäin tilanteen hallinnasta eikä se tue hyvinvointia laisinkaan. Tässä kohtaa on hyvä miettiä, tarvitseeko todella tyhjentäytymistä vai voisiko sen taustalla olevaan tarpeeseen vastata turvallisemmilla keinoilla. 

 

Keho osaa kyllä toimia ilman sen luonnolliseen toimintaan kajoamista. Normaali aineenvaihdunta palaa vähitellen luonnollisiin uomiinsa, kun keho saa työrauhan oireilta. Tyhjentäytymisestä luopuminen saattaa alkuun kerryttää kehoon nestettä ja aiheuttaa turvotuksen tunnetta. Tämä on kuitenkin ohimenevää ja tasaantuu, kun keho saa mahdollisuuden korjata itseään. Tässä kohtaa tarvitaan luottoa oman kehon viisauteen, rohkeutta kohdata toiminnan muutoksesta alkuun aiheutuva epämukavuus sekä turvallisia keinoja helpottaa omaa oloa. 

 

Jos toipuvalla henkilöllä on runsasta ulostus -ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä, on viisasta purkaa niiden käyttö hallitusti ja lääkärin ohjeiden mukaisesti. Vatsan toimintaa voi helpottaa huolehtimalla riittävästä kuidun saannista sekä riittävästä juomisesta. Kuivatut, liotetut luumut ovat usein myös oiva apu vatsan toiminnan tukemiseen.  

 

Levon ja rauhan salliminen 

 

Bulimiaa sairastavalla henkilöllä saattaa olla myös pakonomainen suhde liikuntaan. Syömistä voi olla lihomisen pelossa vaikea sallia ilman pyrkimystä kompensoida ruuan mukana tulevaa energiaa. Silloin liikkumaan lähdetään vaikkei mieli tekisi ja lenkit suoritetaan läpi vaikka hammasta purren. Pakonomainen liikunta heikentää taitoa kuunnella oman kehon viestejä. Liikunta lisää energian tarvetta, jolloin terveenä pysyäkseen pitäisi syödä vielä enemmän, kuin mitä tarvitaan pelkästään perusaineenvaihdunnan tarpeisiin. Liian vähäinen energiansaanti ylläpitää oirekierrettä, jossa pakkoliikunnalla on oma roolinsa.

 

Liikunnalla on kiistaton vaikutus hyvinvointiimme silloin, kun se tapahtuu ilo edellä. Jos laihduttaminen on liikkumisen ensisijainen motiivi, jäävät hyvinvointivaikutukset helposti pakonomaisen rääkin jalkoihin. Lepo on tärkeä osa palautumista ja jos palautuminen on riittämätöntä, ajautuu elimistö pitkäkestoiseen stressiin, mikä entisestään vaikeuttaa kehon pääsemistä paranemisen edellyttämään tasapainoon. 

 

Levon opettelu on tärkeää sekä keholle, että mielelle. Bulimiasta toipuminen vaatii aikaa ja rauhaa. Mieli tarvitsee rauhaa ajatusten ja tunteiden tarkasteluun ja muutosten sisäistämiseen. Keho tarvitsee rauhaa saadakseen tärkeät viestinsä kuuluviin. Se tarvitsee rauhaa myös toimintojensa palauttamiseen ja vaurioiden korjaamiseen. 

 

Toipuvan henkilön on hyvä opetella antamaan itselleen rauha myös kriittisestä puheesta, moitteista ja lannistamisyrityksistä. Voidaksemme hyvin on meidän toivottava itsellemme hyvää. Toipuminen on itselle kohdistetun armollisuuden, lempeyden ja huolenpidon opettelemista. Toipuva mieli opettelee puhumaan itselleen ystävällisesti ja välttämään vaikeiden ajatusten johtamista itseä vahingoittavaan toimintaan. On hyvä tulla tietoiseksi siitä, että mielen negatiivinen puhe on tavallisesti historiallinen jäänne siitä, miten meille on puhuttu. Olemme sisäistäneet ympäristömme määritelmät meistä ja tiedostamattamme alkaneet toistaa niitä itsellemme. Ajatukset eivät siis heijasta totuutta meistä. Ne ovat vain negatiivisia ajatuksia ja useimmiten eivät edes alun perin meidän omiamme. Paranemista auttaa merkittävästi näistä ajatuksia irti päästämisen harjoitteleminen.

 

Vahingollisen liikuntasuhteen purkaminen ja liikunnan muuttaminen kehoa kunnioittavaksi on myös keskeinen osa toipumista. Liikunnasta luopuminen nostaa usein esiin monenlaisia pelkoja ja huolia, jotka ovat tärkeää huomata, käsitellä ja lopulta luovuttaa pois mielestä. Toipuminen vie aikaa ja itselleen on hyvä antaa toipumisrauha asettamatta parantumiselle tiukkoja deadlineja. Jokainen myötätuntoinen teko vie toipumista oikeaan suuntaan. 

 

Kuka minä olen? 

 

Bulimiasta toipuminen on omaan itseen tutustumista. Tutustuminen kannattaa aloittaa kiinnostuneena ja uteliaana, ikäänkuin tapaisi uuden mielenkiintoisen tuttavuuden. Toipumistyössä tarkastellaan omia ajatuksia, mielikuvia ja uskomuksia sekä niiden vaikutusta omiin tunteisiin ja toimintaan. Toipumisessa opetellaan rauhoittamaan mieltä ja kehoa turvallisilla keinoilla, joita voi ammentaa omista voimavaroista, vahvuuksista ja mielenkiinnon kohteista. Joillekin apu ahdistaviin ja hankaliin hetkiin löytyy musiikista tai meditoinnista, jollekin tietokoneella pelaamisesta ja jollekin leffahetkistä ystävän kanssa.

 

Toipumistyössä pohditaan omia arvoja, asenteita ja minäkuvaa. Tutustumalla omiin tunteisiin ja tunnereaktioihin voi oppia keinoja säädellä vaikeitakin fiiliksiä ja saada uusia taitoja myös ihmissuhteisiin. Vaikka bulimia aiheuttaa vaikeuksia ja kärsimystä, siitä toipuminen puolestaan vahvistaa itsetuntemusta sekä luottoa omiin kykyihin ja arvokkuuteen. Moni bulimiasta toipunut on myöhemmin kertonut, että on sairauden selätettyään jatkanut elämäänsä aivan uudenlaisella voimalla. Kun ruumiin ja sydämen nälkään oppii vastaamaan oikeilla asioilla, kasvaa elämän nälkä, jota voi alkaa turvallisesti tyydyttää ilolla, elämyksillä ja nautinnolla. 

 

Yksin ei kannata jäädä!

 

Bulimiasta toipuminen on kovaa työtä. Omaan mieleen tutustuminen, tunteiden kohtaaminen ja toiminnan muutokset ovat isoja tehtäviä kenelle tahansa. Yksin ei tarvitse ponnistella eteenpäin vaan apua on hyvä pyytää ja tärkeä ottaa vastaan. Bulimia on vaarallinen sairaus, jota ei koskaan tule vähätellä tai ohittaa. Jokaisella on oikeus saada toipumiseensa apua. Joskus toipumisessa pääsee eteenpäin läheisten ihmisten avulla. Joskus toisilta syömishäiriöstä toipuvilta saatu vertaistuki on juuri sitä mitä tarvitaan. Usein paras ratkaisu on hankkia matalalla kynnyksellä ammattiapua, vaikka mieli tai keho eivät vielä olisikaan täydellisessä solmussa. Yksin ei kannata jäädä pähkäilemään sitä, että minkähänlaista apua saattaisi kaivata, vaan pähkäilyynkin voi saada apua. 

 

Bulimian kanssa kamppailevan kannattaa lähestyä rohkeasti läheisiään, kouluterveydenhuoltoa, terveysasemaa, työterveyshuoltoa, Syömishäiriöliitto Syli:ä, mielenterveystalo.fi -sivuston omahoito-ohjelmia tai muuta sopivalta tuntuvaa tahoa. Syömishäiriökeskuksen palvelevaan puhelimeen 040 4115481 voi soittaa ilmaiseksi ja puhelimessa voi pohtia tilannetta yhdessä syömishäiriöiden hoitoon perehtyneen sairaanhoitajan kanssa. 

 

Syömishäiriökeskuksen terapiayksikköön pääsee hoitoon ilman lähetettä ja avohoitoa voidaan toteuttaa myös etäyhteyden välityksellä ympäri maata. Jos tilanne vaatii osastohoitoa oirekierteen katkaisemiseksi, voi Syömishäiriökeskuksen palvelevasta puhelimesta saada ohjeita hoitoon hakeutumiseen sekä lisätietoa Kuntoutus -ja hoitoyksikkömme toiminnasta. Tietoa toiminnastamme ja palveluistamme löytyy myös nettisivuiltamme www.syomishairiokeskus.fi sekä sosiaalisesta mediasta (Instagram ja Facebook). YouTubesta ja Spotifysta löytyy myös Syömishäiriökeskuksen Elämän nälkään -podcast - keskusteluohjelma, jossa puhutaan tärkeää asiaa syömishäiriöistä. 

 

Lämmöllä

 

Siiri Korpiniitty 

Syömishäiriökeskus

 

Lähteitä:

1. Charpentier, P., Viljanen, R. & Keski-Rahkonen, A. 2016. Nälkäinen sydän - Parane bulimiasta. Kustannus Oy Duodecim.

2. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00352

Bulimia Osa 2 – Kun lankakerä menee solmuun

Edellisessä tekstissä pohdittiin bulimian kehämäistä luonnetta sekä sairauden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tekstissä puhuttiin sekä ruumiin että sydämen nälästä, joihin vastaamiseen oirekierre pohjaa. Tässä tekstissä käymme läpi, mitä erilaisia haittoja oireista aiheutuu sekä keholle että mielelle, ja miten sairaus voi pitkään jatkuessaan heijastua myös arkeen, ihmissuhteisiin ja toimeentuloon. 

 

Mitä haittoja bulimia aiheuttaa keholle? 

Liian vähäinen syöminen, pitkät ateriavälit ja yksipuolinen ruokavalio aiheuttavat energiavajeen lisäksi erilaisia puutostiloja. Kun energiavarastot tyhjenevät, elimistö ajautuu negatiiviseen energiatasapainoon, jota keho yrittää korjata kynsin ja hampain. Liian niukka ravinnonsaanti on elimistölle hätätilanne, jolloin se alkaa toimia säästöliekillä turvatakseen energiansaannin eloon jäämisen kannalta välttämättömien elintoimintojen käyttöön. Tämän seurauksena esimerkiksi lämmönsäätely ja ääreisverenkierto heikkenevät aiheuttaen palelemista. Myös hormonitoiminta hiipuu pysäyttäen tytöillä ja naisilla kuukautiskierron tai aiheuttaen siihen häiriöitä. Pojilla ja miehillä hormonitoiminta häiriintyy myös energiavajeen seurauksena. Nälkiintynyt elimistö ottaa tarvitsemansa energian sieltä missä sitä on, eli kehon kudoksista - myös lihaksista. Aliravittuna liikkuminen ei auta korvaamaan menetettyä lihaskudosta vaan lisää haitallista energianvajetta entisestään. 

 

Voimakas (sekä ruumiin että sydämen) nälkä aiheuttaa bulimiaa sairastavalle ahmimiskohtauksia, joiden aikana syöty ruokamäärä voi olla todella iso, esimerkiksi kokonaisia jäätelö -tai leipäpaketteja. Usein ahmintaruoat ovat juuri niitä, joita henkilö on ankarimmin kieltänyt itseltään. Toisinaan ahmimiseen kelpaa juuri se, mitä kaapista sillä hetkellä löytyy. Isojen ruokamäärien ahmiminen aiheuttaa kehoon ja mieleen tukalan olon, jota henkilö pyrkii helpottamaan tyhjentäytymällä. Tyhjentäytyminen on usein myös yritys estää ruuan sisältämän energian kulkeutuminen elimistöön. Tyhjentäytyminen on kuitenkin varsin tehoton keino estää tätä, sillä ruuansulatus alkaa jo suussa. Vatsaan asti päästessään ruokaa alkaa jo kulkeutua ohutsuoleen. Keho nappaa siis heti talteen kipeästi kaipaamansa ravintoaineet ja oksentamalla syödystä ruokamäärästä poistuu vain n.30-60%.

 

Ahmintoja seuraava tyhjentäytyminen aiheuttaa erilaisia haittoja tyhjentäytymistavasta riippuen. Oksentamalla saa vatsan sisällön tyhjennettyä, mutta ruuan mukana poistuu myös mahanestettä, jolloin elimistö menettää samalla elintärkeitä suoloja eli elektrolyyttejä. Esimerkkejä näistä ovat kalium ja natrium. Elektrolyyttien menetyksestä aiheutuva nestetasapainon häiriintyminen aiheuttaa kuivumista ja voi johtaa sydämen rytmihäiriöihin ja pahimmillaan äkkikuolemaan. 

 

Oksentaminen voi aiheuttaa myös ongelmia ruuansulatuskanavassa. Se voi aiheuttaa esimerkiksi ruokatorven tulehduksen ja närästystä. Oksennus ja happamat röyhtäykset tuovat suuhun vatsahappoa, joka vaurioittaa hampaiden kiillettä. Hammaskiilteen varioituminen altistaa hampaan reikiintymiselle ja eroosiolle. Eroosio saa hampaat vihlomaan ja särkemään, myös värjäytymään helpommin. Pahimmillaan hammas voi mennä kuolioon. Oksentaminen voi aiheuttaa suuhun myös ientulehduksen, haavaumia ja sylkirauhasten turpoamisen. Sylkirauhasten turpoaminen muuttaa kasvojen muotoa ja oksentamisen seurauksena kasvot ja silmänaluset voivat näyttää turvonneilta. Silmiin ja silmien alle voi tulla myös verenpurkaumia.

 

Joskus bulimiaa sairastava saattaa käyttää tyhjentäytymisen edistämiseen myös ulostus -ja nesteenpoistolääkkeitä. Näiden avulla elimistöstä poistuu nestettä ja suoloja, mikä johtaa kuivumiseen. Kuivuminen aiheuttaa elektrolyyttitasapainon ja happo-emästasapainon häiriöitä, jotka voivat olla vaarallisia sydämelle. Pitkäaikaisessa käytössä nopeavaikutteiset ulostuslääkkeet vaurioittavat suolen hermotusta ja laiskistavat suolta, jolloin ulostuslääkettä joutuu ottamaan yhä enemmän. Pahimmillaan ulostuslääkkeiden käyttö voi pitkässä juoksussa johtaa suolen halvautumiseen. Väärinkäyttö voi aiheuttaa myös vatsakipuja, mahan kouristuksia, peräaukon ärtymistä ja peräpukamia sekä verta ulosteeseen. Vesiperäruiskeet, joita käytetään suolihuuhteluun, poistavat suolesta hyödyllistä bakteerikantaa, jolloin suolen luonnollinen tasapaino häiriintyy. Vesiperäruiskeiden jatkuva käyttö voi vaurioittaa peräsuolta. 

 

Myös nesteenpoistolääkkeet aiheuttavat kuivumista ja niiden väärinkäytön seurauksena voi aiheutua munuaisvaurioita, sydämen johtumishäiriöitä, vatsakipuja, pahoinvointia sekä verta virtsaan ja runsaampaa virtsaneritystä. Nesteenpoistolääkkeillä tavoiteltu turvotuksen väheneminen on ohimenevää eikä johda laihtumiseen. Sen sijaan niiden väärinkäytöllä voi olla hengenvaarallisia seurauksia juurikin elektrolyyttitasapainon häiriöistä johtuen.   

 

Bulimian sosiaaliset, taloudelliset ja henkiset haitat 

Moni bulimiaa sairastava pyrkii piilottamaan oireensa läheisiltään. Piilottelulla saatetaan pyrkiä suojelemaan läheisiä huolelta, mutta myös mahdollistamaan oireiden jatkaminen salassa. Monille oireet aiheuttavat kiperiä häpeän ja syyllisyyden tunteita, jolloin henkilö voi pyrkiä tekemään myös muutosyrityksiä yksin. Salailu on valtavan kuluttavaa ja voi alkaa kuormittaa ihmissuhteita sekä rajoittaa sosiaalista elämää merkittävästi. Henkilö voi alkaa suunnitella arkeaan ja menojaan siten, että aika ja paikka oireiden toteuttamiselle järjestyy. Yhteiset ruokailuhetket voivat aiheuttaa stressiä ja henkilö voi alkaa yhä enemmän hakeutua omiin oloihinsa. Vähitellen arjesta alkaa puuttua ilo, rentous ja spontaanisuus sekä tunne liittymisestä toisiin. 

Varsinkin läheisissä suhteissa sairauden salailu on kuitenkin vaikeaa ja ahdistavaa. Läheinen myös usein huomaa, ettei kaikki ole hyvin, mutta voi kokea vaikeaksi auttaa toista, jos tuntee tulevansa torjutuksi. Vaikeudet voivat kärjistyä riidoiksi ja sydänsuruiksi, jos yhteys läheisen kanssa pätkii. Valehtelu ja “kaikki hyvin -kulissi” pahentavat yleensä syyllisyyttä ja toivottomuutta, jolloin myös oireisiin turvautuminen olon helpottamiseksi voimistuu. Salailu voi helposti myös johtaa raskaaseen yksinäisyyden kokemukseen.

 

Ahmintaruokien hankkiminen tekee usein hallaa myös kukkarolle, kun ruokaan alkaa mennä yhä enemmän rahaa. Tilanteen salaamiseksi voi tulla houkutus turvautua lainoihin ja pikavippeihin. Velkakierre pahentaa kaoottista oloa ja hallinnantunne joutuu koville. Joillekin bulimiaa sairastaville saattaa muodostua hankalia taloudellisia vaikeuksia, jotka entisestään lisäävät sairaudesta koettua häpeää sekä arjen hallintaan ja toimeentuloon liittyvää stressiä. Pahimmillaan sairastuneesta voi alkaa tuntua, ettei ulospääsyä tilanteesta ole näkyvillä. Kun mieli sukeltaa yhä syvemmälle, sitä kauemmas näyttää valo pinnan yllä karkaavan. 

 

Toivoa on aina 

Bulimia on pahimmillaan henkeä uhkaava sairaus. Oireilun aiheuttamat fyysiset haitat laittavat kehon hätätilaan, mutta hengenvaara voi lymyillä myös epätoivon tunteissa ja näköalattomuudessa, jota yksin jääminen ongelmien kanssa aiheuttaa. Vaikeat tunteet, synkät ajatukset sekä kielteiset uskomukset itsestä voivat aiheuttaa solmun, jonka avaamiseen ei omat voimat tunnu riittävän. Yksin ei siis pidä jäädä! Vaikka oma ote toivosta lipeäisi, on bulimiasta toipuminen aina mahdollista, ihan jokaisen kohdalla, oli tilanne miten vaikea tahansa. Joskus ulkopuolisen voi olla helpompi nähdä toivo ja auttaa sairastunutta tarttumaan siihen tiukemmin. Välittävä läheinen tai ammattihenkilö voi osoittautua arvokkaaksi avuksi vyyhdin purkamisessa. Sotkeutunutta kerää voi alkaa selvittää monesta päästä ja kun yksi solmu aukeaa, alkaa usko muutokseen vähitellen vahvistua. 

 

Seuraavassa tekstissä käsitellään bulimiasta toipumista ja listataan askeleita, jotka vievät paranemista kohti. Silloin, jos maali tuntuu olevan silmänkantamattomissa, kannattaa ottaa askel kerrallaan, luottaa matkanteekoon ja pitää suunta oikeana.   

 

 

Siiri Korpiniitty

Syömishäiriökeskus

 

Lähteitä:

1. Charpentier, P., Viljanen, R. & Keski-Rahkonen, A. 2016. Nälkäinen sydän - Parane bulimiasta. Kustannus Oy Duodecim.

     2.  https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00352  

 

Bulimia Osa 1 - Sairaus, joka ei mahdu pähkinänkuoreen

Saimme hiljattain erittäin arvokkaan palautteen, jossa toivottiin viestintäämme lisää sisältöä bulimiasta. Palaute vahvisti samaa havaintoa, jonka olemme itsekin tehneet sekä omaa toimintaamme koskevassa itsereflektiossa, että yleisemmin käydyn julkisen keskustelun tarkastelussa. Syömishäiriöitä koskeva keskustelu ja viestintä hakeutuvat yhä edelleen hyvin usein anoreksian eli laihuushäiriön äärelle. Tämä vahvistaa väärää mielikuvaa siitä, että anoreksia olisi syömishäiriöistä yleisin. Vaarallinen se toki on, siitä ei ole epäilystäkään, mutta niin ovat muutkin syömishäiriöt ja niiden erilaiset ilmenemismuodot. 

 

Itse pohdin, että anoreksia on jollain lailla selkeärajaisin ja tunnistettavin, jolloin siitä keskustelu on helpompaa. Tunnistettavuutta vahvistaa juurikin sairauden näkyvä esilläolo mediassa ja sen kuvastossa. Ajattelen, että se, miksi anoreksia on niin näkyvästi esillä, liittyy osin myös eräänlaiseen mediaseksikkyyteen ja glooriaan, jota valitettavasti tähän äärimmäistä inhimillistä kärsimystä aiheuttavaan sairauteen liitetään. Monilla on sellainen mielikuva, että itsensä kurinalaisessa näännyttämisessä olisi jonkinlaista jaloa ylevyyttä, jota sitten ihaillaan ja tavoitellaan. Tämä mielikuva on kuitenkin ihan hevon kukkua ja sen leviämien sosiaalisessa mediassa pitää synkällä tavalla huolen siitä, että anoreksia näkyy vastaisuudessakin sekä katukuvassa että vastaanotoilla. 

 

Anoreksia ei kuitenkaan, vastoin yleistä oletusta, ole se yleisin syömishäiriö. Bulimiaa esiintyy heittämällä anoreksiaa enemmän ja kaikkein yleisimpiä ovat epätyypilliset syömishäiriöt, joissa sairauden oireet eivät täysin istu tiettyihin diagnostisiin kriteereihin. Bulimiaa esiintyy arviolta 10%:lla nuorista naisista ja siihen sairastutaan tyypillisesti myöhäisemmässä vaiheessa nuoruusikää verrattuna anoreksiaan. Koko väestössä bulimiaa sairastaa tutkimusten mukaan noin 2% suomalaisista naisista ja 0,1% miehistä. Toki syömishäiriöitä koskevaa tutkimustietoa tarkastellessa on aina otettava huomioon, etteivät tutkimukset tavoita suinkaan kaikkia oireista kärsiviä vaan monet sairastavat myös bulimiatyyppisesti hakeutumatta tai pääsemättä koskaan hoidon (ja tutkimuksen) piiriin. Todennäköisesti bulimiatyyppisesti oireillaan enemmän, kuin mitä tilastot kertovat.

 

Myönnettäköön, että sorrumme usein itsekin viestimään syömishäiriöistä juuri anoreksian näkökulmasta ja siksi haluamme nostaa seuraavissa blogeissa tarkempaan tarkasteluun bulimian eli ahmimishäiriön. Kun aloin hahmotella bulimiaa käsittelevää blogitekstiä ja “tiivistä pähkinänkuorimaista tietopakettia” someen, totesin nopeasti ettei tätä sairautta kyllä mahduteta pähkinänkuoreen. Siispä annetaan bulimialle ansaitsemansa tila ja käsitellään aihetta useamman julkaisun sarjassa. 

 

Minkälainen sairaus on bulimia? 

Bulimiaa määrittää nälkiinnyttämisen, ahmimisen ja tyhjentäytymisen välinen vuorottelu. Pelko syömisen hallinnan menettämisestä ja siitä aiheutuvasta lihomisesta saa bulimiaa sairastavan rajoittamaan ruokailuaan pitääkseen kiinni kontrollista ja pyrkimyksestään laihtua. Liian niukka syöminen aiheuttaa kuitenkin voimakkaan energian tarpeen, jolloin mielen täyttää ruuan ajattelu.

 

Ruuan äärelle päästessään henkilö ahmii merkittävän suuren määrän ruokaa lyhyessä ajassa, mistä aiheutuva tukaluus sekä erilaiset itseä soimaavat ajatukset ja vaikeat tunteet saavat henkilön tyhjentäytymään. Useimmiten tämä tapahtuu oksentamalla. Joskus tyhjentäytymiseen käytetään myös muita haitallisia konsteja, kuten ulostus -ja nesteenpoistolääkkeitä. Syödyn ruuan kompensoimiseksi henkilöllä saattaa olla myös pakonomainen tarve liikuntaan. Ahmimisen ja tyhjentäytymisen jälkeen henkilö päättää “ottaa itseään niskasta kiinni” ja palaa laihduttamisen tielle, jolloin noidankehämäinen oirekierre jatkuu. 

 

Bulimiaa sairastavan pelko hallinnan menettämisestä vahvistuu ahmintojen myötä. Ahmintoja ylläpitävät pitkät ateriavälit, joiden avulla sairastunut pyrkii tyhjentäytymisen lisäksi kontrolloimaan painoaan. Hän elää ahmintojen ja laihduttamisen muodostamassa kierteessä, jossa molemmat elementit vahvistavat toisiaan. Laihduttaminen muodostuu turvantunnetta luovaksi toiminnoksi, mikä tekee siitä luopumisesta vaikeaa. Hankalaksi tilanteen tekee se, että bulimiasta ei voi parantua jos laihduttaa samanaikaisesti. Edelleen tilannetta mutkistaa se, että oman kehon koko, paino ja ulkomuoto määrittävät henkilön käsitystä omasta arvostaan ihmisenä. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että laihuuden tavoittelu palvelee myös henkilön kokemusta itsestään kelvollisena ihmisenä. Laihduttamisesta luopumisen ajatuksessa on siis bulimiaa sairastavalle paljon pelissä. Kehonkuvan ja itsetunnon kysymykset ovat sairastavalle kipeitä ja kimurantteja, elleivät olleet sitä jo ennen sairastumista.  

Bulimian noidankehä -ruumiin ja sydämen nälkä

 

Oireilu muodostuu kehämäiseksi, koska sairastunut vastaa syömisellä (ja syömättömyydellä) sekä kehonsa että mielensä tarpeisiin. Liian niukaksi vedetty syöminen aiheuttaa ruumiiseen fysiologisen nälän ja keho alkaa huutaa ruokaa. Oireilu kuitenkin palvelee myös sairastuneen henkisiä tarpeita. Oireilulla lievitetään tuskaisia tunteita, kuten ahdistusta, alakuloa, häpeää, yksinäisyyttä tai mielessä vellovaa rauhattomuutta, jonka juuresta on vaikea saada kiinni. Näitä tunteita voi kuvata sydämen näläksi, jota oireet hetkellisesti helpottavat. 

Oireilla saavutettu helpotus on kuitenkin väliaikaista. Oireiluun turvautuminen yleensä vahvistaa ja lisää vaikeita tunteita, joiden kohtaaminen ja käsitteleminen jää impulsiiviseen toiminnan jalkoihin. Oireilun jatkuessa sekä ruumiin että sydämen nälkä kasvaa entisestään. Bulimiaa sairastava alkaa vähitellen huomata ajautuvansa tilanteeseen, jossa oireiden vastustaminen tuntuu erittäin vaikealta, jopa mahdottomalta. Henkilö usein tiedostaa tilanteensa riistäytyneen käsistä, mutta avun pyytäminen tuntuu vaikealta. Arki saattaa muuttua kaoottiseksi, kun mieli askartelee yhtä aikaa sekä oireiden vastustamisen että niiden mahdollistamisen kimpussa. Tässä kohtaa useimmat onneksi päättävät hakea itselleen apua. Ja jokaisen, joka apua tarvitsee, soisi sitä myös saavan. 

Mitä sairauden taustalta löytyy? 

 

Bulimiaan sairastumiselle ei ole mitään yksittäistä selittävää syytä. Taustalla voivat vaikuttaa perintötekijät ja tietyt persoonallisuuden piirteet sekä kasvuympäristö ja erilaiset elämänkokemukset. Varhaiset kokemukset ja vuorovaikutus ympäristön kanssa muokkaavat käsitystä itsestämme. Ne vaikuttavat itseämme koskeviin uskomuksiin sekä kykyymme säädellä tunteita.

 

Syystä tai toisesta bulimiaan sairastuvalle henkilölle on syntynyt ajatus, että olen väärän kokoinen ja siksi kelvoton. Taustalta voi löytyä esimerkiksi kiusaamiskokemuksia tai jääminen vaille hoivaa, turvaa ja vahvistusta silloin, kun sitä olisi tarvinnut. Lähes poikkeuksetta bulimiaan sairastuneelle on kehittynyt itsetuntoon ja kehonkuvaan liittyviä ongelmia. Myös turvalliset tunteensäätelykeinot ovat enemmän tai vähemmän hakusessa, mikä aiheuttaa usein myös ongelmia ihmissuhteissa. Joskus juuri ihmissuhteisiin liittyvät vastoinkäymiset voivat laukaista ensimmäiset oireet. 

 

Myös vaativuus itseä kohtaan, suorituspaineet ja epäonnistumisen pelko ruokkivat oireita. Yhteiskunnassamme vallitsevat kauneusihanteet, laihuuden ihannointi ja lihavuusfobia ovat myös pääepäiltyjen joukossa, kun etsitään syyllisiä erilaisten syömishäiriöiden syntyyn. 

Syyt sairastumiselle eivät aina ole selvät tai suoraviivaiset eikä syiden löytäminen yksistään johda toipumiseen. Sairastumisen taustalla vaikuttavien tekijöiden pohtiminen lisää kuitenkin henkilön ymmärrystä itsestään. Itsensä ymmärtäminen taas lisää myötätuntoa itseään kohtaan, jolloin myös itsetunto alkaa saada kaipaamaansa vahvistusta. Myötätunto itseä kohtaan saa haluamaan itselleen hyvää, mikä taas auttaa henkilöä tekemään toipumista edistäviä muutoksia toimintaansa myös silloin, kun se tuntuu vaikealta. 

 

Monille bulimia on syntynyt apukeinoksi vaikeisiin hetkiin. Sen kanssa ei kuitenkaan ole turvallista jatkaa matkaa, koska oireet aiheuttavat vakavia haittoja. Sairauden jatkuessa tulee kärsimys vääjäämättä oloa hetkellisesti helpottavien oireiden rinnalle ja kiilaa niiden ohi. Kärsimys nakertaa sekä kehoa että mieltä ja vaikuttaa usein haitallisesti myös arkeen ja ihmissuhteisiin.   

 

Seuraavassa blogitekstissämme käsittelemme bulimian aiheuttamia haittoja tarkemmin. 

Siiri Korpiniitty

Syömishäiriökeskus

Lähteitä:

1. Charpentier, P., Viljanen, R. & Keski-Rahkonen, A. 2016. Nälkäinen sydän - Parane bulimiasta. Kustannus Oy Duodecim.
2. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00352

 

 

Syömishäiriön hoitoa sydämellä -mitä se oikein tarkoittaa?

Yli 20 vuotta toiminnassa olleen Syömishäiriökeskuksen tunnuslause on “Syömishäiriöiden hoitoa ammattitaidolla ja sydämellä”. Ammattitaitomme pohjaa laaja-alaiseen tietoon syömishäiriöiden erityispiirteistä ja pitkään kokemukseen erilasten syömishäiriöiden hoidosta. Mutta entä sitten se sydän? Mitä on sydämellä hoitaminen ja miten se näkyy Syömishäiriökeskuksen arjessa? 

 

Tämän kysymyksen pohtimiseen pyysin apua potilaalta, ihanalta ihmiseltä, jota olen hoitanut useamman vuoden ajan sekä kuntoutus -ja hoitoyksikössämme että myöhemmin avohoidossa terapiayksikkömme puolella. Esitin hänelle kysymyksen: Oletko tuntenut hoitosi aikana, että sinua on hoidettu sydämellä? Kysymyksestä seurasi pitkä ja polveileva keskustelu, joka kulki läpi erilaisen tunteiden, ajanjaksojen, voinnin vaiheiden ja yhteisten hetkien. Totesimme, että yhteiselle matkallemme on mahtunut vaikeita vääntöjä, kokeilua, oivaltamista sekä nauruja ja itkuja. Ja jokaisessa tilanteessa oli mukana kaksi sydäntä. 

 

Potilaani oli myös kysymystäni pohtineena kirjoittanut 22 -kohtaisen luettelon tilanteista, menetelmistä, ominaisuuksista ja muista seikoista, jotka ovat hänelle viestineet sydämellä hoitamisen taitoa Syömishäiriökeskuksessa. Jaan seuraavaksi hänen luvallaan tältä listalta viisi kohtaa, jotka omassa sydämessäni resonoivat vahvasti. 

“Kysytään ja kuunnellaan potilaan oma mielipide”

 

Kun ihminen sairastuu vakavasti ja tarvitsee tiivistä hoitoa, hänen ympärillään alkaa häärätä monenlaista ammattilaista, jotka tekevät päätöksiä, linjauksia ja suunnitelmia hoidon järjestämiseksi ja käynnistämiseksi. Monelle voi siinä kohdassa tulla kokemus, että minun asioistani päätetään minun puolestani. Syömishäiriötä hoidettaessa näin on toki usein myös perusteltua tehdä. Kuitenkaan ei ole tarkoitus, että sairastunut ihminen jäisi hääräyksen jalkoihin vaan tulisi huoliensa, pelkojensa ja toiveidensa kanssa kuulluksi ja kohdatuksi. 

 

Kun potilasta kuunnellaan ja hänet otetaan mukaan omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon, vahvistuu kokemus osallisuudesta, arvokkuudesta ja toimijuudesta myös silloin, jos hänen toiveitaan ei voida hoidollisista syistä toteuttaa. Näissä tilanteissa on erityisen tärkeää perustella valitut hoitolinjat huolellisesti ja pyrkiä tekemään hoidolliset päätökset mahdollisimman läpinäkyvästi. 

 

Kun hoito on sairauden luoteesta johtuen sellaista, jossa joudutaan rajoittamaan potilaan itsemääräämisoikeutta, tulee tunnetta autonomiasta tukea niissä hetkissä, joissa se on mahdollista. Syömishäiriökeskuksen osastohoidossa tämä tarkoittaa sitä, että rajataan silloin, kun on pakko, ja annetaan potilaalle mahdollisuus vaikuttaa niissä tilanteissa, joissa ei ole riskiä, että oma tahto – joka sairauden akuutissa vaiheessa on itseasiassa sairauden tahto – vaarantaisi hoidon ja toipumisen etenemistä. 

 

Mahdollisuus osallistua oman hoitonsa suunnitteluun ja hoidollisten tavoitteiden asetteluun tukee luottamuksellisen yhteistyösuhteen rakentumista. Samalla se tukee sitoutumista hoitoon, motivaatiota työskentelyyn ja kokemusta omasta kyvykkyydestä toimia ja tehdä päätöksiä.

 

“Sairaudelle asetetaan jämäkästi tiukat rajat, mutta se tehdään lempeästi, ei määräten”

 

Aina silloin, kun ihmisen vapaata toimintaa rajataan, täytyy siihen olla hyvät perustelut. Syömishäiriön hoidossa perustelut löytyvät tarpeesta estää potilaan terveyttä vaarantavaa syömishäiriöoireilua. Sairautta ylläpitävää toimintaa rajataan, jotta sen aiheuttamat haitat vähentyisivät ja syntyisi mahdollisuus opetella hyödyllisempiä ja turvallisempia tapoja toimia. 

 

Vahvatahtoista syömishäiriötä kuuluu rajata jämäkästi ja päättäväisesti. Sairaudesta toipuva ihminen kuitenkin tarvitsee oireiden tilalle jotain muuta, josta hakea turvaa. Syömishäiriökeskuksessa se turva löytyy lempeästä ja asiansa osaavasta henkilökunnasta. Me tiedämme, miten tärkeää on kertoa potilaalle, että hänen sairauttaan rajataan, koska haluamme suojella hänen elämäänsä ja terveyttään. 

 

Jos ihmiselle tulee olo, että häntä määrätään, se voi tuntua vääränlaiselta vallan käytöltä ja herättää (ymmärrettävästi) halun puolustautua ja vastustaa käskyjä. Yhteistyö syntyy aina ymmärryksestä toisen motiiveihin. Erityisesti syömishäiriöhoidon alkuvaiheessa voi hoidollisia motiiveja joutua sanoittamaan päivittäin ja montakin kertaa päivässä. Eikä yksikään kerta ole turha. Kun tätä jaksetaan sinnikkäästi tehdä, alkaa potilaan luottamus henkilökuntaan vähitellen rakentua ja turvallisuuden tunne vahvistua, jolloin tarve turvautua syömishäiriöoireisiin vähenee. Syömishäiriö viihtyy huonosti lempeässä ja turvallisessa ympäristössä.  

 

“Potilas kohdataan ihmisenä, ei diagnoosina, BMI:nä tms.”

 

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilö, jolla on oma mieli, keho ja elämäntarina. Ihmisen paino kertoo hänestä vain sen, kuinka paljon hänen kehonsa punnitushetkellä painaa. Muuta emme voi hänestä pelkän painolukeman perusteella tietää. Tiedämme Syömishäiriökeskuksessa, ettei painoindeksi yksistään paljasta sairauden vakavuutta. Toki se voi olla yksi vakavuuteen viittaava asia, mutta se ei koskaan kerro koko tarinaa. 

 

Tarkemmat tutkimukset, selvittelyt ja haastattelut voivat johtaa lääketieteelliseen diagnoosiin, mutta sekään ei ole kantajansa summa. Jos kuvittelemme tuntevamme ihmisen hänen diagnoosinsa perusteella, alamme sijoittaa ihmiseen tulkintoja, jotka ovat syntyneet mielikuvissamme ja pohjaavat kokemuksiimme toisista ihmisistä, ei juuri hänestä. Toki teoriatietomme ohjaa meitä usein oikeaan suuntaan ja kliininen kokemuksemme antaa hoidolle hyvän pohjan. Mutta jos ajattelemme, että “hän on syömishäiriöpotilas”, on se sama, jos ajattelisimme, että “hän on polvivammapotilas” ja unohdamme katsoa ihmistä myös diagnostisten kriteerien ulkopuolelta.  

 

Toimintamme arvoihin kuuluu potilaiden hoitaminen kokonaisvaltaisesti. Me emme hoida pelkästään painoa tai syömishäiriödiagnoosia vaan otamme hoidossa huomioon kaiken sen, minkä kanssa ihminen tulee hoitoon. Mistä hän kärsii, mistä hän haaveilee, mistä hän on tulossa ja minkälaiseen elämään hän haluaa hoidostamme jatkaa. Kokonaisvaltaisessa hoidossa hoidetaan koko ihmistä, ei vain siivua. Silloin hoito on usein myös vaikuttavampaa. Ja silloin myös niissä tilanteissa, joissa hoito ei pääty parantumiseen, voi potilaalle kuitenkin jäädä tärkeä kokemus siitä, että hän on saanut hyvää hoitoa. Hoidossa syntynyt kokemus omasta arvokkuudesta voikin olla juuri se tärkein asia, jonka potilas ottaa hoidosta mukaansa ja joka voi johtaa parantumiseen myöhemmässä elämänvaiheessa.  

 

“Ylläpidetään toivoa toipumisen suhteen”

 

Jos minun pitäisi nimetä kaksi asiaa, jotka ovat parasta lääkettä syömishäiriöön, ne olisivat ruoka ja toivo. Syömishäiriöstä ei voi toipua ilman ruokaa ja toivoa. Samalla kun autamme syömishäiriöstä toipuvaa ihmistä syömään, autamme häntä myös pitämään kiinni toivosta. Joskus vaikean sairauden kanssa kamppailevan on vaikea itse nähdä toivoa toipumisestaan ja häijyimmän laatuiset syömishäiriöt myös aktiivisesti ravitsevat itseään potilaan toivottomuuden tunteella. Sairaus saattaa uskotella potilaalle, ettei toivoa parantumisesta ole ja siten patistaa häntä jatkamaan sairauden tiellä. 

 

Hoitavina henkilöinä me olemme kuitenkin saaneet todistaa lukuisia toipumistarinoita, joissa toivottomankin oloisista tilanteista ollaan noustu takaisin elämän aallolle. Nämä tarinat ovat vahvistaneet toivoa meissä ja kykyä nähdä toivo silloinkin, kun se meinaa peittyä sairauden varjon alle. Toivo on aina olemassa. Jokainen uusi hetki ja uusi päivä voi tuoda mukanaan uuden oivalluksen, joka vie toipumista eteenpäin. Käännekohta voi löytyä keskustelusta, kohtaamisesta, kauan kaivatusta tunteesta tai mieleen putkahtavasta ajatuksesta. Elämä voi aina myös tipauttaa tiellemme jotakin ennustamatonta, joka käynnistää meissä muutoksen. Siksi ajalle kannattaa antaa mahdollisuus. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.  

“Laitetaan itsensä likoon (esim. heittäydytään johonkin ihme teemapäivään tms.)”

 

Osastollamme toivutaan syömishäiriöstä usein pitkiäkin aikoja. Silloin saatetaan olla kaukana kotoa, kaukana läheisistä ja tutusta ympäristöstä. Meille on tärkeää luoda osastollemme mahdollisimman kodikasta ja lämmintä tunnelmaa. Hoidollisten hetkien ja ruokailujen lomassa vietämme aikaa pelaillen, tekemällä retkiä, heittämällä huulta, lakkaamalla kynsiä tai järjestämällä erilaisia ihania yllätyksiä. Koska hoidollisissa tilanteissa ollaan usein vakavien asioiden ja tunteiden äärellä, voidaan näillä keinoilla myös tunnustella turvallisesti sitä, millaista on elämä sairauden ulkopuolella. Elämä, jossa voi myös ottaa rennosti, nauttia, pitää hauskaa ja pöljäillä. 

 

Itselleni rakkaita muistoja ovat esimerkiksi potilaiden kanssa yhdessä suunnitellut teemapäivät, joita ollaan vietetty muun muassa teemoilla “ysäri” ja 60-luvun hipit. Olemme saattaneet myös lähteä koko osaston porukalla lähipuistoon heittämään koripalloa tai keksiä oman vesisotaleikin osaston sisäpihalle. Heittäytymällä rentoon tekemiseen yhdessä vahvistamme luottamuksellista ja inhimillistä yhteistyösuhdetta, joka kantaa sitten myös niiden vaikeiden ja kiperienkin hetkien yli. 

 

Ammattilaisina teemme paljon töitä sen eteen, että osaisimme antaa itsestämme ja omasta persoonastamme juuri sopivasti, jotta syntyy kokemus siitä, että olemme ihmisiä toisillemme myös hoitoympäristössä. Samalla se vaatii sitä, että huolehdimme hoidollisista rajoista ja osaamme säädellä omia tunteitamme siten, että hoidollinen vuorovaikutus säilyy ammatillisena, turvallisena ja luontevana. 

 

Hoitaminen sydämellä vaatii hoitavalta henkilöltä hyvää itsetuntemusta, taitavaa tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä, ymmärrystä hoitosuhdetyöskentelyn ilmiöistä sekä kykyä tunnistaa oma roolinsa potilaan hoidossa. Sydämellä hoitamisessa ammennamme työkaluja omasta persoonastamme ja elämänkokemuksestamme, mutta myös siitä vahvasta tiedollisesta ja taidollisesta osaamisesta, joka on kertynyt meille koulutuksen ja työelämän kokemusten myötä. 

 

Vaikka työmme on välillä hyvinkin vaativaa ja vaikeaa niin parhaimmillaan se antaa meille tunteita onnistumisesta, kehittymisestä, vaikuttamisesta ja työn merkityksellisyydestä. Tässä työssä tuntee usein tekevänsä jotain tärkeää ja itse ajattelen, että se on yksi elämän arvokkaimmista tunteista. 

 

Lopuksi nostan vielä potilaani listalta bonuksena yhden erittäin tärkeän kohdan:

“Muistutetaan jatkuvasti, että potilas on arvokas”

 

Tätä ei voi liikaa korostaa. Kokemus omasta arvokkuudesta luo pohjan itsestä huolehtimiselle, itsemyötätunnolle ja voimaantumiselle. Kun tunnemme olevamme arvokkaita, on meidän helpompi toivoa itsellemme hyvää. Silloin myös alamme tehdä asioita, jotka ovat meille hyväksi. Siispä lopuksi haluan sanoa juuri sinulle, joka luit tämän tekstin:

 

Olet arvokas. 

 

 Lämmöllä

 

Siiri Korpiniitty