perjantai 27. elokuuta 2021

Painonnousun sietäminen laihuushäiriöstä paranemisen aikana

Eräs merkittävimmistä laihuushäiriötä ylläpitävistä oireista on lihomisen pelko. Sairastunut liittää tiedostamattaan painonnousuun pelottavia mielikuvia epämiellyttäväksi muuttumisesta, muiden hylkäämäksi joutumisesta, laiskaksi ja saamattomaksi muuttumisesta sekä lopullisesta yksin jäämisestä. Nämä mielikuvat saavat painonnousun, ruoan ja syömisen tuntumaan pelottavilta asioilta, joiden seurauksena voi tapahtua jotain pahaa. Tämän vuoksi sairastuneella nousee usein ahdistus pintaan, kun itseä pitäisi ravita, mikä tekee syömisestä vaikeaa.

Lihomisen pelossa käynnistyy meille ihmisille tyypillinen pelkoreagointimalli, jossa suuntaamme suuren määrän psyykkistä energiaa pelätyn asian tarkkailemiseen. Tämän mekanismin tarkoituksena on pitää meidät turvassa vaaralta. Se pyrkii havaitsemaan ja eliminoimaan kaiken, mikä viittaa pieneenkin uhkan läsnäoloon. Vastaava tilanne syntyy henkilölle, joka pelkää käärmeitä kuollakseen, mutta haluaa silti mennä marjametsään. Hän huomaa pian, että jokainen keppi muistuttaa käärmettä, sillä hänen systeeminsä on virittäytynyt havaitsemaan vaaran.


Syömishäiriötä sairastavalle käy samalla tavalla. Vaakaa vahtiessaan hän arvioi jokaisen kertyneen gramman olevan merkki uhkaavasta lihavuudesta. Hän tarkkailee kehoaan, kokeilee kädellä tuntuvatko luut edelleen yhtä selvästi kuin eilen, tunnustelee housujen löysyysastetta sekä kehossa tuntuvaa pehmeyttä ja hätääntyy aina löytäessään asian, jonka tulkitsee merkiksi lihavaksi muuttumisen uhasta. Hätääntynyt mieli haluaa olla varma turvasta, joten se alkaa yleistää vaaran merkkejä kaikkeen, mikä saattaa vähänkin viitata vaaran olemassaoloon. Niinpä sellaisetkin merkit, jotka eivät mitenkään liity lihomisen, voivat saada punaisen lipun ja ne tulkitaan merkiksi vaaran olemassaolosta. Kun niitä aletaan peloissaan vältellä, elämä helposti kapeutuu ja mieliala laskee.

Lihomisen pelko liittyy syvällisemmällä tasolla usein huonommuuden ja epäonnistumisen tunteisiin, joita itsestä koetaan. Lihavuuden pelko on usein pohjimmiltaan mielen rakentama konkreettinen versio siitä kokemuksesta, että ei tule hyväksytyksi, ei kelpaa sellaisena kuin on, ei saa olla oma itsensä, tai on arvoton ja kelpaamaton. Lihavuuden pelkääminen on ikään kuin selkeä ja ratkaistavissa oleva versio epämääräisemmästä huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteesta. Matala omanarvontunne on huomattavasti hankalampi ja epämääräisempi asia saada kontrollin alle kuin tunne lihavuudesta.

Sairastunut ei itse usein huomaa, mistä lihomisen pelossa on kysymys, vaan sokeasti yrittää laihuutta tavoittelemalla lääkitä ongelmaa. Aina tulee kuitenkin eteen se seikka, että mikään laihuuden aste ei ole tarpeeksi, eikä tee henkilöstä riittävän hyväksyttävää, arvokasta tai hyvää omissa silmissään. Aina pitäisi olla laihempi, vaikka kuolema uhkaisi. Tämä johtuu siitä, että lääke on väärä. Laihuus ei korjaa tilannetta, koska lihavuuden uhka ei koskaan pohjimmiltaan ollut varsinainen ongelma.

Painonnousun pelosta päästäkseen on tärkeää ymmärtää, että laihuus ei ratkaise sitä ongelmaa, jota sillä yritetään ratkaista. Kyse ei ole lihomisen vaarallisuudesta, vaan omanarvontunteen mataluudesta. On myös tärkeää ymmärtää, että alipainoisuudesta toivuttaessa painonnousu ei tarkoita lihomista. Se tarkoittaa painon normalisoitumista, kehon tasapainon saavuttamista ja hyvinvoinnin mahdollistumista. Lisäksi on tärkeää ymmärtää varhaisen pelkomekanismin käynnistyminen, mikä saa uhkan turhaan näyttämään jatkuvasti vaanivalta ja milloin tahansa yllättävältä viholliselta. Pelkoja kannattaa siis kyseenalaistaa ja punnita kriittisesti, sillä ahdistunut ajattelu saa neutraalitkin asiat tuntumaan vaarallisilta. Kysy itseltäsi, ”onko tämä asia oikeasti vaarallinen, vai onko mieleni pelkosysteemi vain saanut minut kuvittelemaan niin?” Yritä olla mahdollisimman rehellinen vastauksessasi.

Laihuushäiriön kourissa kamppaileva mieli sanoo, että painonnousu on pahasta. Sitä kautta myös syöminen tuntuu vaaralliselta. Kun huomaa mielen sanovan näin, on tärkeää muistaa, että tämä on sairauden luoma ajatus, joka ei ole totta. Totta on se, että painonnousu auttaa kehoa vahvistumaan ja voimaan hyvin sekä mahdollistaa normaalin elämän elämisen. Aina mielen nostaessa esiin tämän vanhan ”totuuden”, se korvataan uudella totuudella, esimerkiksi: ”Ruoka tekee minulle hyvää” (keksi omia, sinun tilanteeseesi sopivia lauseita). Näin mieltä harjoitetaan reagoimaan ruokaan uudella tavalla. Muutos ei tule yhdellä eikä kahdella kerralla, vaan mielelle opetetaan kärsivällisillä toistoilla uusi tapa suhtautua syömiseen ja siitä seuraavaan parantavaan painonnousuun. Mitä useammin vanhan totuuden kumoaa, sitä nopeammin mieli tottuu uuteen totuuteen.

Pelon työstämisen tehostamiseksi on hyvä myös pohtia omaa suhtautumista itseen. Esimerkiksi psykoterapeutin kanssa voi pohtia, miksi lihominen pelottaa niin voimakkaasti, onko oma arvo ihmisenä todella kiinni siitä, millainen kehon muoto ja paino on, mitä kaikkea lihomisen pelon taustalla on ja mistä haitallisten käsitysten muodostuminen on alkanut. Näin päästään käsiksi niihin syvän tason seikkoihin, jotka estävät paranemista edistymästä ja ylläpitävät sairautta.

Syömishäiriöistä – varsinkin niiden vaikeista muodoista – paraneminen vaatii pitkällistä ja kärsivällistä työskentelyä. Siinä joutuu tekemään vaikeita asioita, kohtaamaan pelkoja ja muuttamaan käyttäytymismalleja. Tämä on vaativaa kenelle tahansa. Pilven kultareunana on henkinen kehittyminen, jonka avulla myöhemmin elämässä selviää monenlaisista haasteista, jotka ilman tätä kokemusta saattaisivat tuntua ylivoimaisilta. Paranemisen aikana opittavat tunteensäätelykeinot ja itsetuntemus kantavat pitkälle elämään.

Syksyisin terveisin,
Pia Charpentier

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti