”Projektilla haluamme ravistella ajatuksia siitä minkälaisia meidän ihmisten ’kuuluu olla’. Me haluamme työmme kautta auttaa ihmisiä hyväksymään itsensä (ja muut) sellaisena kuin ovat ja auttaa ihmisiä päästämään irti turhista muoteista, joita muut ihmiset, yhteiskunta ja myös me itse asetamme itsellemme. - - Työssämme valokuvaajina kohtaamme ihmisten epävarmuuksia ja näemme kuinka rumasti ihmiset puhuvat itselleen omasta ulkonäöstään. Me haluamme työmme kautta auttaa ihmisiä hyväksymään itsensä, rakastamaan itseään ja kohtelemaan itseään paremmin. Jokainen on ihana ja arvokas juuri sellaisena kuin on!” (Merimaa – Stolt 2019)Kyseessä ei siis ole ollut ollenkaan mikään vähäpätöinen aihe näin syömishäiriötyön näkökulmasta tarkasteltuna. Syömishäiriökeskuksesta projektin kuvauksiin on osallistuttu useammalla eri kerralla. Kuvauksiin on osallistunut niin hoitajia kuin kolme osastomme asukastakin vapaaehtoisesti. Haastattelin kuvauksiin osallistuneita asukkaita ja kysyin heiltä miltä kuvauksiin osallistuminen tuntui ja mikä merkitys kuvauksiin osallistumisella on syömishäiriöstä toipumisen näkökulmasta.
 |
| Olisipa ollut ihanaa jakaa teidän lukijoiden kanssa haastateltavien upeat kuvat, mutta potilastietosuojan vuoksi emme sitä voi tehdä. Tässä siis hoitajien yhteiskuva vuodelta 2018. #älämahdumuottiin #breakthemold #passainteformen |
#älämahdumuottiin –projektin haastateltavat kokivat idealtaan hyväksi ja tärkeäksi. Haastateltavat toivat esille, että kyseessä oli rento tapahtuma, mutta siinä oli ideaa takana. Projektin suosio tuntui haastateltavista hyvältä. Kun useat ihmiset osallistuvat vastaaviin projekteihin, on sanoma vahvempi. Yksilönä muottien rikkominen voi olla paljon vaikeampaa. Myös julkkisten osallistumisaktiivisuus oli haastateltavista tärkeää, sillä julkkisten osallistuminen lisäsi projektin näkyvyyttä.
Haastateltavat kokivat, että projektin myötä sai nähdä, että kehoja on monenlaisia, ei vain niitä muotin mukaisia. Projekti vahvisti omaa ajatusta siitä, että saa olla mitä on. Yksi haastateltava tunnisti, että hänen on aina ollut vaikea olla oman kehonsa kanssa, mutta samalla hän on tuntenut syyllisyyttä siitä, että ei ole ollut kehoonsa tyytyväinen. Se, että kaikki mahtuu omana itsenään muottiin, on ajatuksena oloa helpottava.
Syitä kuvauksiin osallistumiselle oli monenlaisia. Yksi haastateltava on kokenut valokuvat ja valokuvauksen aina tärkeiksi ja toivoi saavansa valokuvan kautta itselleen muistutuksen, että hänen ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin: Ei tarvitse olla minkäänlainen oikeastaan minkään suhteen, vaan saa olla mitä on. Projektin tärkeys ja aiheen ajankohtaisuus itselle vahvisti halua osallistua. Toinen haastateltava oli jo jonkin aikaa haaveillut osallistumisesta, mutta ei ollut vielä aiemmin nähnyt, että voisi kuvauksiin koskaan osallistua. Muiden somekuvien näkeminen rohkaisi lähtemään mukaan. Kolmas haastateltava koki projektin idealtaan hyväksi, ja kun hoitaja ehdotti hänelle kuvauksiin osallistumista, päätti hän lähteä toisen haastateltavan kanssa kuvauksiin.
Kuvauksiin osallistumisen haastateltavat näkivät positiiviseksi kokemukseksi. Siitä sai itse paljon irti. Oli hienoa huomata, että kuvaukseen pystyi osallistumaan ilman, että ahdisti. Kuvaajat olivat olleet kuin se olisi ollut mikä tahansa kuvaus, jolloin omakin olo rauhoittui. Alun jännitys karisi nopeasti pois, kun kuvaustilanteeseen meni. Kuvauksissa ei erityisesti ehtinyt miettiä miten kuvaan asettuu, koska kuvaushetki oli nopea. Yksi kertoi olleensa hetken epävarma miten kuvassa olisi, mutta tunne meni nopeasti ohi. Toinen haastateltava kertoi lähinnä miettineensä millaisen kampauksen kuvauksiin laittaisi. Kun oli nähnyt kuvia ennakolta ja huomannut, että ihmiset ovat kuvissa miten vain, oli siinä sitten itsekin ihan rauhallisin mielin. Kaksi haastateltavista meni kuvauksiin yhdessä ja ensin otettu yhteiskuva rentoutti, jonka jälkeen yksilökuvan ottaminen tuntui helpommalta.
Vaikka kuvauksissa ei erityisesti ehtinyt mitään miettiä, ajatuksia saattoi olla ennen kuvauksiin osallistumista ja sen jälkeen. Syömishäiriöstä toipumisen näkökulmasta tarkasteltuna, yksi haasteltava kertoi erityisesti pohtineensa omaa kehosuhdettaan: Miten voisi oppia rakastamaan omaa kehoaan? Hän kertoi miettineensä sitä, että ensin tulisi oppia hyväksymään ja rakastamaan omaa kehoa, jotta sille voi tarjota hyviä asioita ja pitää sitä hyvänä. Kuvauksen jälkeen hän tunnisti miettineensä myös, että onko tämä nyt ihan tyhmää, kun jakaa omia kuvia sosiaalisessa mediassa, mutta ajatus hälveni, kun pystyi muistuttamaan itselleen miksi kuvauksiin osallistui.
Toinen haastateltava näki projektin kehorauhan merkiksi itsensä kanssa. Kuvauksissa pystyi olemaan ilman, että häpesi itseään. Se oli kuin piste iin päällä ja kuvia voi nyt katsella tuon häpeämättömyyden fiiliksen säilyttäen. Toinen haastateltavasti koki, että toipumisen näkökulmasta kuvauksiin osallistuminen ei ollut mikään ”pling”, jonka myötä asiat olisivat loksahtaneet paikalleen, vaan kuvauksiin osallistuminen oli yksi pieni asia muiden pienien asioiden joukossa, joista yhdessä muodostuu isoja muutoksia. Kun itsellä on aina ollut epävarma olo itsestä, niin kaikilla tällaisilla kokemuksilla on silloin merkitystä tuon muutoksen tekemiselle.
Kolmas haastateltava kertoi, että kuvauksiin osallistuminen olisi aiemmin ollut omassa mielessä mahdotonta, mutta nyt omia kuvia pystyi katsomaan ja toteamaan ”et ne on oikeesti hyviä”. Kuvan katsomisesta nousseet ajatukset kertoivat haasteltavalle miten oman kehonsa kokee. Se, että kuva on julkinen ja pystyi silti suhtautumaan omaan kehoon ja kuvaan neutraalisti, muistutti haastateltavaa siitä, että keho ei ole ainoa asia mikä häntä määrittää ihmisenä. Toisella haastateltavalla ajatus oli samankaltainen, kun hän oli julkaissut oman kuvansa sosiaalisessa mediassa: ”Et oikeesti mussa ei oo mitään hävettävää.” Hän kertoi, että tuollaisen projektin jälkeen sitä ajatusta oli helpompi kannattaa julkisemminkin.
Syömishäiriöstä toipumisen näkökulmasta haastatteluissa nousi esille, että toipumisessa on ehkä hyvä edetä riittävän pitkälle ennen kuvauksiin osallistumista. Yksi haastateltava toi esille, että ajatuksia tulisi olla ensin hieman prosessoinut. Toinen muistutti, että jokaisella syömishäiriöön sairastuneella ajatusmaailma on vähän erilainen, mutta pahimmassa sairastamisen vaiheessa, kuva voisi olla enemmän haitallinen keino vahvistaa omaa kehoihannetta äärimmäisestä laihuudesta. Oikeassa vaiheessa osallistuminen voi kuitenkin olla voimauttavaa ja osa haastateltavista miettikin, että voisivat mennä kuvauksiin tai vastaaviin projekteihin mukaan jatkossakin. Vastaaville projekteille olisi siis tilausta.
Itse haastateltavien kertomaa miettiessäni ja heidän kuvat katsottuani, en voi kuin olla ylpeä näistä upeista naisista. Matka alkupisteestä kuvauksiin osallistumiseen on ollut haastava ja sisältänyt monia vaikeita vaiheita, mutta nyt on ihana nähdä miten tuo matka on kantanut hedelmää ja kantaa sitä varmasti vielä jatkossakin. Näin hienoa projektia onkin helppo kannattaa täällä Syömishäiriökeskuksessa. Siksi haluankin loppuun välittää vielä kaikille seuraajillemme Mirkun ja Niinan pyynnön Älä mahdu muottiin Facebook-sivuilla:
”Jotta voisimme tehdä projektia vieläkin isommin ja vaikuttavammin, niin tarvitsemme apua - sekä näkyvyyttä että rahaa. Joten jos tiedät kehen meidän pitäisi olla yhteydessä, näkyäksemme mediassa tai saadaksemme #älämahdumuottiin -näyttelyn seuraavaan paikkaan, niin vinkkaa meille. Tai jos yrityksesi/työnantajasi haluaa lahjoittaa projektille rahaa tai tukea projektia muuten, niin otamme kaiken tuen kiitollisena vastaan.” (Älä mahdu muottiin 2019)Mirkkuun ja Niinaan voit olla yhteydessä laittamalla heille sähköpostia osoitteeseen info@ihanaelamys.fi.
Terveisin,
Venla Eronen
Lähteet
Merimaa, Mirkku – Stolt, Niina 2019: Älä mahdu muottiin. Ihana Elämys. Verkkodokumentti. Päivitetty 04.06.2019. <https://ihanaelamys.fi/project/ala-mahdu-muottiin/>. Luettu 19.6.2019.
Älä mahdu muottiin 2019. Verkkodokumentti. Facebook-julkaisu. Päivitetty 04.06.2019. Luettu 19.06.2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti