torstai 18. huhtikuuta 2019

Hyvä ja paha täydellisyys

Syömishäiriöiden yhteydessä puhutaan usein perfektionismista, täydellisyyden tavoittelusta. Sitä pidetään jopa yhtenä syömishäiriöihin sairastumisen riskitekijöistä.



Perfektionismia tutkineet henkilöt ovat nimenneet kaksi perfektionismin muotoa, negatiivinen ja positiivinen. Positiivinen perfektionismi voi parhaimmillaan olla eteenpäin vievä voima, jonka avulla ihminen tekee toimissaan hyvää jälkeä. Tämä niittää hänelle menestystä ja luottamusta hyvänä tekijänä. Positiiviseen perfektionismiin kuuluu kyky olla tyytyväinen tekemisiensä tuloksiin eivätkä siihen kuulu itsesyytökset pieleen menneistä yrityksistä. Hyvin tehty asia tuottaa tekijälleen iloa ja ylpeyttä.

Negatiivinen perfektionismi on sen sijaan lamauttava voima, joka vie rohkeuden ryhtyä tekemään asioita. Siinä vaatimukset asetetaan epärealistisen korkealle, mikä aiheuttaa helposti epäonnistumisen ja huonommuuden tunteita, sillä tavoitteisiin on mahdotonta päästä. Nämä heikentävät rohkeutta tehdä päätöksiä sekä ryhtyä toimeen. Ne voivat pahimmillaan lamauttaa henkilön täysin: kun ei tee mitään, ei voi tehdä virheitäkään.

Hieman lievemmässä muodossaan negatiivinen perfektionismi näyttäytyy kovina suoritusvaatimuksina, mutta henkilö saa siitä huolimatta tehtyä asioita. Kuitenkin hyvänkin suorituksen jälkeen mieli jää puimaan tapahtuneen yksityiskohtia ja toteaa, että monet asiat olisi voinut tehdä vielä paremmin. Nämä pohdinnat käynnistyvät pomminvarmasti, vaikka tehdystä työstä olisi juuri saanut kultamitalin. Koskaan ei voi olla tyytyväinen tekemiinsä asioihin, sillä aina löytyy parantamisen varaa. Monet jopa uskovat, että tyytymättömyys toimii tärkeänä eteenpäin vievänä voimana. He ajattelevat, että on hyväksi olla aina hieman kriittinen tuotoksiaan kohtaan, jotta säilyttää motivaation puskea eteenpäin. Ikään kuin tyytyväinen ihminen muuttuisi väistämättä sohvaperunaksi.

Tutkimuksissa negatiivinen perfektionismi on yhdistetty masennukseen ja ahdistukseen. Korrelaatio on looginen: mitä enemmän negatiivista perfektionismia, sitä enemmän masennusta ja ahdistusta. Sama ilmiö näyttäisi toteutuvan sekä tytöillä että pojilla1. Negatiivinen perfektionismi on myös yhdistetty uupumiseen silloin, kun elämässä on ollut stressaava tilanne tai tapahtuma2. Se näyttäisi siis heikentävän ihmisen kykyä sietää stressaavia tilanteita. Tämä oli havaittu myös lääketieteen opiskelijoilla, joilla on erityisen suuri paine suoriutua tehtävistään mahdollisimman täydellisesti, sillä lääkärin työssä virheillä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Sellaiset opiskelijat, joilla esiintyi positiivista perfektionismia, selviytyivät opiskelujen vaatimuksista hyvin, mutta ne joilla oli negatiivista perfektionismia, saivat selvästi useammin masennus ja ahdistusoireita3.

Nämä tutkimukset luovat hieman valoa myös siihen, millä mekanismilla negatiivinen perfektionismi vaikuttaa syömishäiriöiden kehittymisen taustalla, vaikka ne eivät suoranaisesti syömishäiriöitä käsittelekään. Syömishäiriöthän toimivat usein psyykkisen pahan olon helpottajina ja säätelijöinä. Negatiivisen perfektionismin aiheuttama sitkeä huonommuuden ja epäonnistuneisuuden tunne voi houkutella lääkitsijäksi syömishäiriötä siihen taipuvaisilla henkilöillä.

Voisikohan negatiivisen perfektionismin tunnistaminen ja siihen puuttuminen omalta osaltaan auttaa ehkäisemään syömishäiriöiden syntyä? Jos esimerkiksi kasvattajat huomaisivat lapsella taipumuksen negatiiviseen perfektionismiin, voitaisiin hänen kasvatuksessaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, kuinka suoritusvaatimuksia hänelle esitetään. Lisäksi siinä voisi korostua lapsen itsetunnon tukeminen siten, että korostettaisiin lapsen rakastettavuutta ja hyväksyntää juuri sellaisena kuin hän on. Samalla vältettäisiin tuomasta esille suoriutumisen merkitystä hyväksynnän tuojana.

Huomaatko sinä itsessäsi taipumusta perfektionismiin? Näetkö sen voimavarana vai haittana omalla kohdallasi?

Kevätterveisin,
Pia Charpentier

Lähteet:


1. Hamid Afshar, Hamidreza Roohafza, Masoumeh Sadeghi,Alireza Saadaty,Mehrdad Salehi,Masoud Motamedi, Mohammad Matinpour, Homayoun Naji Isfahani, and Ghorbanali Asadollahii Positive and negative perfectionism and their relationship with anxiety and depression in Iranian school students. J Res Med Sci. 2011 Jan; 16(1): 79–86.

2. Dittner AJ1, Rimes K, Thorpe S. Negative perfectionism increases the risk of fatigue following a period of stress. Psychol Health. 2011 Mar;26(3):253-68.

3. Seeliger H1, Harendza S2,3. Is perfect good? - Dimensions of perfectionism in newly admitted medical students. BMC Med Educ. 2017 Nov 13;17(1):206.

1 kommentti:

  1. Olen nyt 48 vuotiaana sairastunut jonkinlaiseen syömishäiriöön. Olen 6 viikon sisällä laihduttanut 12 kiloa, 77.3 kiloa oli lähtöpaino. Ja tänäänkin kun äsken söin paljon, omasta mielestä liikaa, mustikkapiirakkaa, ainoa ruoka tosin, niin vatsa on niin täynnä että etsin vain netistä neuvoja miten oksentaa. Jospa se keino netistä vielä löytyisi... Olen syönyt 6 vkon ajan vain aamupuuron ja aamukahvin, nyt jätän puuron pois koska söin mustikkapiirakkaa...

    VastaaPoista