perjantai 5. lokakuuta 2018

Aivoleikkaus laihuushäiriön hoidossa


Olin Pohjoismaiden Syömishäiriöyhdistyksen järjestämässä kongressissa Reykjavikissa syyskuussa ja kuulin itselleni täysin uudesta lähestymistavasta laihuushäiriön hoitoon – nimittäin aivoleikkauksesta.

Andres Lozano, joka toimii Kanadassa Neurokirurgian professorina ja joka vaikutti kaikin puolin viisaalta mieheltä, kertoi aivokirurgian mahdollisuuksista laihuushäiriön hoidossa. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että tällaisen aiheen esitteleminen psykiatrian alan yleisölle saattaa saada jokseenkin nihkeän vastaanoton ja lähestyikin aihetta sopivasti lämmitellen.

Lozano avasi luentonsa kertomalla, että aivojen eri toiminnot sijaitsevat hyvin tarkkarajaisissa kohdissa aivoja. Kun näihin kohtiin tulee toimintaongelmia, aiheutuu niistä neurologisia ja psykiatrisia häiriöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi Alzheimerin tauti, epilepsia, kivut, hallusinaatiot ja vapina. Psykiatriselta puolelta esimerkkejä ovat mm. pakko-oireinen häiriö, vakava masennus, laihuushäiriö ja lihavuus.

Hyödylliseksi hoidoksi näihin sairauksiin on osoittautunut aivojen syvästimulaatio (deep brain stimulation). Sitä voidaan toteuttaa kallon pinnalta, jolloin magneettistimulaatio lähetetään ongelmakohtaan aivojen syvissä osissa. Tämä ei vaadi leikkausta ja on sikäli miellyttävämpi vaihtoehto. Sen hankaluutena on se, että sitä varten pitää käydä joka päivä sairaalassa saamassa hoitoa. Tämä aiheuttaa useimmille ongelmia arkielämän menojen ja työaikojen vuoksi, mutta ehkä tarjoamansa suuren avun ja helpotuksen vuoksi voi olla vaivan arvoinen.

Toinen vaihtoehto on asentaa elektrodi syvälle aivoihin suoraan ongelmakohtaan. Tämä vaatii leikkauksen, joka toteutetaan potilaan ollessa hereillä. Kalloon porataan aukko, josta asennus suoritetaan. Samalla asennetaan solisluun alapuolelle patteri, joka tuottaa elektrodiin sähkön. Lisäksi pakettiin kuuluu vielä kaukosäädin, jonka avulla laitteen voi sulkea ja käynnistää.

Lozano näytti meille videon, jossa oli vakavaoireista Parkinssonin tautia yli 20 vuotta sairastanut nainen. Hänellä oli ollut syvälle aivoihin asennettu stimulaattori käytössään jo 20 vuoden ajan. Filmillä näytettiin, millaiset vapinaoireet hänellä oli laitteen ollessa sammutettuna ja sitten laitteen ollessa päällä. Laitteen ollessa kiinni hänen kätensä heiluivat täysin holtittomasti suurin edestakaisin liikkein eikä hän pystynyt ohjaamaan kättään lääkärin pyytämään kohteeseen. Kun laite käynnistettiin, vapina loppui lähes heti ja naiselta pääsi helpottunut huokaus. Tämän jälkeen hän pystyi toimimaan täysin normaalisti, kuin hänellä ei olisi sairautta lainkaan. Täytyy myöntää, että tällaiseen psykologiin, jolle asia on täysin uusi, tämä teki suuren vaikutuksen.

Seuraavaksi näimme videon vakavaa ja pitkäaikaista laihuushäiriötä sairastavasta naisesta. Hänen leikkauksensa oli juuri filmaamisen aikaan käynnissä. Hänen kallonsa oli avattu ja aivoihin oli juuri asetettu elektrodit. Niitä asennetaan Lozanon mukaan noin 5 kappaletta hieman eri kohtiin kohdealueella. Sitten niitä käynnistellään vuorotellen ja potilaan antaman palautteen perusteella valitaan elektrodi, joka antaa parhaan vasteen.

Oikean kohdan löydyttyä potilas videolla raportoi, että stimulaatiota annettaessa hänelle tuli kirkkaampi ja kevyempi olo ja ahdistus helpottui. Tämä tulos siis muutamassa sekunnissa. Olin yhä vaikuttunut – vaikka huomasinkin, että ajatus esineen laittamisesta aivoihin ei edelleenkään tuntunut minusta erityisen miellyttävältä. Kuitenkin pitkään jatkuvasta sinnikkäästä ahdistuksesta kärsivälle henkilölle, joka on vuosikymmenien aikana kokeillut kaikki mahdolliset hoidot, tämä olisi varmasti mahtava helpotus. Reikä päässä voi tuntua pikkuasialta, jos ilman sitä on jatkuvana riesana sietämätön ahdistus itsetuhoisine ajatuksineen.

En osaa sanoa miten monelle tätä suosittelisin, mutta oli mielenkiintoista tietää tällaisten keinojen olemassaolosta. En myöskään tiedä onko tällaista hoitoa Suomessa saatavilla näihin sairauksiin. Ajattelin kuitenkin, että tämä tieto on hyvä jakaa suomalaisenkin syömishäiriöyhteisön kanssa.

Jos haluat käydä katsomassa Lozanon luentokalvot, ne löytyvät täältä.

Mitä ajatuksia tällainen hoito sinussa herättää?

Syksyisin terveisin,
Pia Charpentier

3 kommenttia:

  1. Kiitos tiedon jakamisesta! Onpa mielenkiintoista tosiaan! Neurologia on alkanut kovasti kiinnostaa, niin menee kyllä seurattavien tutkimusalojen listalle.

    VastaaPoista
  2. Taysissa tehdään syväaivostimulaatioleikkauksia Parkinsonin taudissa, epilepsiassa ja vaikeahoitoisessa pakko-oireisessa häiriössä:
    https://www.tays.fi/fi-FI/Palvelut/Neuroalat/Neurokirurgia/Syvaaivostimulaatio_DBS

    VastaaPoista
  3. Kyllä mä lähtisin tähän, jos olisi mahdollista. Tarvitsisin moneen kroonistuneeseen psykiatriseen ongelmaan helpotusta.

    VastaaPoista