perjantai 17. elokuuta 2018

Entisen asukkaan vierailu Syömishäiriökeskuksessa

Aika ajoin Syömishäiriökeskuksen kuntoutus- ja hoitoyksikössä vierailee entisiä asukkaitamme, jotka ovat toipuneet syömishäiriöstä ainakin hyvin pitkälle. He tapaavat asukkaitamme ja kertovat miten elämä on lähtenyt kantamaan. Samalla he saavat avoimesti kertoa kokemuksistaan Syömishäiriökeskuksen hoidosta.

Viimeksi Syömishäiriökeskuksessa kävi vierailemassa entinen asukkaamme Anna (nimi muutettu). Anna kertoi oman tarinansa sairastumisesta, hoidoista ja toipumisesta. Omenatuvan kirjoittajana ajattelin, että voisin tuoda muutamia teemoja keskustelusta kaikille luettavaksi, Annan luvalla toki ja yksityisyyden säilyttäen. Keskityn hoitoaikaan, toipumiseen, nykytilanteeseen ja Annan vinkkeihin muille toipuville.



Kokemukset Syömishäiriökeskuksen hoidosta


Tullessaan hoitoon Syömishäiriökeskukseen, Anna oli kokeillut jo useampia hoitopaikkoja. Tilanne alkoi olla huono eikä vointi enää olisi kestänyt tilanteen huonontumista. Annalle hoidon alku oli kuitenkin yllättävän helppo. Ensimmäiset ruokailut osastolla jännittivät paljon, mutta Anna yllättyi kun tuetussa ruokailussa hoitaja keskustelikin rennosti niitä näitä. Anna koki ensimmäisen kerran aikoihin, että ”hei ruokailutilannehan voi olla sosiaalinenkin”. Myös osaston muut asukkaat olivat mukavia, vaikka olivatkin Annaa nuorempia. Osaston asukkaista muodostui hyvä yhteisö, joista osan kanssa Anna on edelleen yhteydessä.

Alun helppous ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä syömishäiriöstä toivuttaessa kaikki joutuvat väistämättä kohtaamaan ahdistuksen. Annasta alkoi tuntua, että kaikki tapahtuu liian hitaasti. Kärsimättömyys alkoi nostaa päätään. 3-4 kuukauden kohdalla myös oma keho alkoi ahdistaa. Lisäksi Annalla oli olo kuin hän olisi ollut vangittuna. Jälkikäteen Anna on kuitenkin huomannut, että hän saikin vapautta ja vastuuta melko nopeasti. Siinä vaiheessa hoitoa sitä oli kuitenkin vaikea havaita, kun kiire toipumiseen oli kova ja oma itse ahdisti.

Anna muistaa myös kuinka kiukku nosti päätään hoidon aikana. Hän muistaa margariinin määrästä nousseet taistelut, hoitajiin kohdistuvan kiukun ja oman tarpeen jurnuttaa. Anna kuitenkin kertoi, miten tärkeää tämä oli. Syömishäiriökeskus oli turvallinen ympäristö harjoitella myös tällaisten tunteiden ilmaisemista.

Yleisesti ottaen Anna koki, että Syömishäiriökeskuksessa syömishäiriölle ei annettu liikaa liikkumavaraa. Hyvää oli myös se, kuinka syömishäiriö ja oma itse erotettiin. Siitä sai sellaisen ymmärryksen, että ei olekaan niin huono ihminen. Anna koki myös, että hoitajat olivat hyvin apuna, yksin ei tarvinnut pahan olon kanssa jäädä. Hoitajilla oli muutenkin hyvä pelisilmä tilanteisiin. He osasivat useimmiten tulla avuksi oikeina hetkinä. Hoitajista huomasi, että he tekevät työtä sydämellä ja omina persooninaan.

Anna muistaa lämmöllä myös tapaamisiaan fysioterapeutin kanssa. Fysioterapeutti oli sopivan empaattinen ja napakka yhtä aikaa. Fysioterapiassa Anna oppi, että omaa kehoa pitää kuunnella. Keho-mieli yhteys oli ollut kauan kadoksissa, mutta kyllä se harjoittelulla taas löytyi.

Anna toi myös esille, että Syömishäiriökeskuksen hoidossa hyvää oli se, että läheisetkin saivat tukea. Isä oli ollut hoidon alussa skeptinen, koska oli jo nähnyt aikaisempien hoitojen epäonnistumisen. Skeptisyys kuitenkin karisi ja Annan mukaan vanhemmat luottivat hoitoon täysin. Tämä onkin usein merkittävä tekijä toipumisessa.

Toipumisen tie


Syömishäiriökeskuksen hoidon aikana, Anna päätti alkaa keskittyä itseensä. Osa ihmissuhteista jäi taka-allalle tai päättyivät kokonaan. Ilman itseen keskittymistä, toipuminen olisikin ollut aika vaikeaa. Anna muistaa, kuinka muun muassa kävi istuskelemassa osaston lähellä ulkona ja pohti omaa elämäänsä ja itseään. Kuka minä olen ja mikä minusta tulee, näitä Anna muistaa pohtineensa. Pohdiskelu oli raskasta, mutta tarpeellista. Elämänsuunnitelmiakin piti lykätä tai muuttaa kokonaan.

Syömishäiriöstä irti päästämiseen liittyi Annan mukaan muutamia ratkaisevia oivalluksia. Yksi oli se, kun ymmärsi miten paljon syömishäiriö oli vienyt elämästä aikaa. Toinen oivallus oli se, kun Anna havaitsi, ettei koskaan oikein ole ollut terve. Mitä jos sitä terveyttä uskaltaisikin kokeilla? Ajatus, että syömishäiriöön saa sitten palata, jos terveys ei tunnukaan hyvältä, antoi rohkeutta lähteä kokeilemaan toipumista. Myös syömishäiriön riskien tiedostaminen motivoi toipumaan.

Myös omien mörköjen ja pelkojen rikkominen on auttanut toipumisessa. Anna kertoi kuinka valehteli olevansa allerginen sellaiselle ruualle, jota oikeasti rakasti, koska kyseinen ruoka pelotti häntä suunnattomasti. Häpeä valehtelusta oli kova. ”Mä oon tullut tänne toipumaan ja mä valehtelen tällaisesta asiasta. Miksi mä näin toimin? Eihän tässä ole mitään järkeä”. Valehtelun myöntäminen oli kova paikka, mutta Anna kirjoitti asiasta viestin paperille ja antoi sen ravitsemusterapeutille. Ravitsemusterapeutilta Anna saikin paljon kehuja, kun uskalsi viimeinkin kertoa totuuden.

Osastohoidon jälkeen syömishäiriö nosti vielä muutamia kertoja päätään, mutta Anna puuttui tilanteeseen itse melko nopeasti havahduttuaan vointinsa huononemiseen poikaystävän lempeiden, mutta huolta ilmaisevien kommenttien jälkeen. Anna soitti Syömishäiriökeskukseen ja pyysi vanhat ateriasuunnitelmat tuekseen karikon yli. Myöhemmin rentous syömisen suhteen taas löytyi.


Tilanne nyt


Tällä hetkellä Anna kokee olevansa varsin pitkällä toipumisessa. Vanhaan hän ei todellakaan halua enää palata. Anna kokee myös, että välillä on parempia päiviä ja välillä niitä huonompia. Vaikka syöminen alkoikin jo joku aika sitten sujua rennosti, Annasta tuntui, että kaikki ei ollut kunnossa. Annalla diagnosoitiinkin masennus, mutta onneksi siihenkin löytyi lopulta apu terapiasta ja lääkehoidosta. On kuitenkin helpottavaa, kun elämä on vienyt mukanaan ja syömishäiriön maailma tuntuu jo niin etäiseltä, että kaikista kohdista siitä ei edes saa enää kiinni.

Hoidon ja toipumisen myötä Anna kokee saaneensa perheensä takaisin. Uusi kyky rakastaa itseä on puolestaan auttanut parisuhderintamalla. Anna kokeekin, että toista on aika vaikea rakastaa, jos ei rakasta itseään. Myös työelämässä pärjää toipuneena paremmin ja omasta kokemuksesta Anna kokee myös hyötyvänsä ajoittain töissä. Toisia vastaavissa tilanteissa olevia on helpompi ymmärtää.

Rohkaisu muille syömishäiriöitä sairastaville


Anna kannusti asukkaitamme olemaan rehellisiä oireistaan ja olostaan. Hän muistutti, että asukkaat ovat Syömishäiriökeskuksessa oppimassa ja hoitajat ovat Syömishäiriökeskuksessa asukkaita varten, vaikka he välillä itse piruilta tuntuisivatkin. Asukkaillemme Anna antoi ohjeeksi, että tunteita kannattaa opetella näyttämään. Kiukutellakin saa. Syömishäiriökeskuksessa siihen on turvallinen mahdollisuus.

Syömishäiriötä Anna luonnehti kurjaksi kaveriksi, josta kannattaa luopua, vaikka se pelottaisikin. Anna kuvaili, kuinka tuo kaveri voi tuntua ainoalta mitä on, mutta samalla kaveri vie vain elämässä huonoon suuntaan. Tuosta suhteesta on hyvä päästä irti.

Anna kannusti asukkaitamme myös kärsivällisyyteen. Toipumiselle kannattaa antaa aikaa, niin vaikealta kuin se tuntuukin. Kiirehtimisestä ei ole hyötyä. Keskittyminen itseen on ensisijaista, joten opiskelut, työt ja jopa ihmissuhteet voivat odottaa. Toivuttuaan niistä pääsee nauttimaan paremmin. Silloin syömishäiriön tuomat säännöt ja joustamattomuus eivät ole pilaamassa arkea eikä yhtään juhlaa tai kohtaamista.


Lopuksi


Anna kertoi, että täyteen toipumiseen on vielä hieman matkaa ja epäilyä hänellä siitäkin oli, että onko se edes täysin mahdollista. Annan kertoma kuulosti kuitenkin minun korviini sellaiselta, että Anna on toipumisen loppumetreillä, sillä niin paljon Annan tarinassa oli viitteitä siitä, kuinka syömishäiriöhistorian sijoittaa osaksi omaa elämän tarinaa ja löytää menneelle merkitystä nykyhetkessä. Suhteessa toipumiseenkin kannattaa siis olla armollinen. Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä sekä useimmilla niitä hetkiä, kun itseä ei kykene katsomaan arvostaen. Ratkaisevampaa on se, kuinka niistä hetkistä pääsee eteenpäin.

Minusta oli aivan ihanaa nähdä millainen nainen Annasta oli kuoriutunut, sillä muistan hyvin Annan hoitoajan kärsimättömyyksineen ja kiukkupuuskineen. Huomasin myös kuinka asukkaamme keskittyivät hiljaa kuuntelemaan Annan puheenvuoroa. Annan kertomus oli koskettava ja siinä oli niin monia kohtia, joihin asukkaamme pystyivät samaistumaan. Nauruakin kuulimme, kun Anna kertoi muistojaan hoitajista ja esimerkiksi margariinin levittämiseen liittyvistä taisteluista. Liikutuksen kyyneleitäkin oli havaittavissa ja koen, että Annan vierailu herätti paljon toivoa.

Tällaiset tapaamiset ovatkin mielestäni todella arvokkaita. Vertaistuen voima on nimittäin suuri. Toivon, että käynti antoi Annallekin jotain, sillä se antoi ainakin Syömishäiriökeskukselle ja asukkaillemme paljon. Kaikkea en tähän blogikirjoitukseen voinut kirjoittaa, jotta Annan yksityisyys säilyy, mutta toivottavasti tästä oli iloa lukijoillekin.

Kiitos Anna! Olet hyvällä tiellä <3

Terveisin,

Venla Eronen


11 kommenttia:

  1. Omat kokemukseni SHK:lla olivat hyvin päin vastaisia kuin Annalla enkä hyötynynyt hoidosta. Aidon avun minulle lopulta toi Helsingin syömishäiriöyksikön Ulfåsan osasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnosta; Mikä Ulfåsassa oli toipumisesi kannalta parempaa? Olen kuullut sieltä vain huonoja kokemuksia ja SHK:ta tunnutaan ylistävän kaikkialla.

      Poista
  2. Itselläni myös täysin päinvastainen kokemus hoidosta SHK:lla. Keskusteluapua en juurikaan saanut ja hoito oli puhtaasti lääkehoitoa. Olenkin näiden vuosien ainana pohtinut, että miten aliravitulle ja -painoiselle potilaalle voidaan syöttää sellaisia määriä masennus-,psykoosi- ja rauhoittavia lääkkeitä ja kuvitellaan, että lääkitsemällä lähtee ongelmat? Oma oleskeluni SHK:ssa jäi onneksi "vain" kolmen kk mittaiseksi, sillä pakotitte minut toiselle puolen Suomea menemään lääketasaukseen ja tulemaan sitten takaisin jatkamaan samaa hoitoa. Kun sitten soitin teille muutaman päivän kuluttua ilmoittaakseni, etten tule takaisin, niin eipä teiltä herunut enää myötätuntoa tai kiinnostusta auttaa.
    Matkamuistoksi teidän visiitistä jäi epilepsia, kiitos syöttämienne lääkemäärien. Mitään aivoperäistä syytä epilepsialle ei koskaan löydetty, ja minua tutkittiin pitkään. Kun lopulta ruvettiin purkamaan niitä määräämiänne lääkemääriä, niin myös epilepsiakin loppui. Mutta yli 6 vuotta siihen meni.

    Koskaan en tavannut Charpentieria koko 3 kk aikana. Fysio- ja aromaterapeutit jäivät sopivasti kaikki kesälomalle eikä sijaisia palkattu. En saanut kunnon keskusteluapua minkään sortin terapeutin kanssa.

    Voisin jatkaa vielä vaikka kuinka, mutta en viitsi.
    Olen itse toipunut, avun minulle toi eräs psykologi eteläpohjanmaalla, ja tänä päivänä toimin KATijana anoreksiasta ja kierrän puhumassa niin ammattilaisille, päättäjille kuin omaisille ja sairastajillekin.

    SHK, jos jotain teiltä toivoisin niin vastuunottoa tekemästänne virheestä.

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavaa lukea Annan kokemuksia, ihmisiä ja kokemuksia näyttää olevan monenlaisia. Itse koin SHKn hoidon yhtenä elämäni suurimpina virheinä, ja olen toki monenlaiset täysin syömishäiriöihin perehtymättömät osastot läpikäynyt, ja jopa niistä on ollut minulle enemmän apua. SHK jäi ikuiset traumat ja ihmisarvoani loukattiin moneen otteeseen, onneksi hoidon loppuminen antoi minulle motivaation paranemiseen, ja olen nyt toipumisen tiellä aivan eri menetelmin ja "keinoin" mitä teillä käytettiin. Annatte myös jopa vaarallisen alipainoisten olla hoidossa- jonka sisällöstä ja päätöksistä vastaa psykologi-ei edes psykiatri, joka SHKssa toimii täysin psykoogin ehdoilla. Häntä pääsee hyvällä lykyllä kerran tai pari tapaamaan- eikä mistään puhuta avoimesti. Toivon todella että kehitätte toimintaanne- osaavalle syömishäiriötyölle olisi todella kysyntää- ja teitä ei valitettavasti voi sellaiseksi kutsua. Tieni parempaan oli vaikea- sillä jouduin ensin purkamaan siellä kokemiani vääryyksiä, joten yrittäkäähän nyt tehdä jotain eri tavalla kun nyt. Toivon että mahdollisimman moni saisi aivan eri kokemuksen kuin minä- ja lukuisat muut joiden kanssa olen asiasta keskustellut.

    VastaaPoista
  4. Itselläni ehkä päällimmäisenä SHK:sta mieleen jäi todella rajoittavat ja vähäiset ateriasuunnitelmat. Joo, onhan se mukava kun ravitsemusterapeutti antaa lisäyksien olla hedelmiä ja piimää mutta kenen mukavuusalueella siinä sitten pystytään? No juuri sen syömishäiriön josta pitäisi siellä toipua. Vaikka kuinka olisi motivaatiota ja halua parantua niin veikkaisin että 99% hoitoon tulevista ei vaan pysty rehellisesti mitä haluaisi syödä ja kuinka paljon koska siksihän sinne yleensä tullaankin. Aineenvaihdunta kyllä siinä menee ihan sekaisin ja sitten ihmetellään miksi se normipainon ylläpito on niin hankalaa.

    VastaaPoista
  5. Olen sitä mieltä, että margariinejen, huonolaatuisten rasvojen kuten rypsi- ja rapsiöljyn ja rasvattomien maitotuotteiden käyttö on ongelma ihan kaikissa laitoksissa. Syömishäiriöstä parantuvat, varsinkin naiset tarvitsevat paljon hyviä rasvoja, että rasvaliukoset vitamiinit imeytyy ja energiaa tulee helpommin. Aineenvaihdunta ei palaannu ja puutokset tasaannu tollasilla pienillä määrillä kaloreita ja ravintoköyhällä ruoalla. On surullista, miten huonoa hoito on Suomessa. Myös lääkkeiden turha määrääminen ihmisille, jotka tarvitsevat inhimillistä tukea ja psykoterapiaa, ei ole ratkaisu syömishäiriöihin tai vaikka masennukseen. Syy näiden sairauksien takana täytyy löytää, eikä turruttaa tunteita ja sekoittaa aineenvaihduntaa.

    VastaaPoista
  6. Todella harmillista kuulla, että hoitomme on koettu tämmöisellä tavalla. Ottakaa ihmeessä meihin yhteyttä, niin käydään läpi hoidossa tapahtuneet asiat ja mietitään mitä olisimme voineet tehdä toisin. Haluamme aina mielellämme oppia tekemistämme virheistä, jotta osaamme välttää niitä tulevaisuudessa.

    ‭Puhelinnumero osastolle on 040 412 2976‬ ja sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@syomishairiokeskus.fi

    Terveisin,

    Venla Eronen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaako sinne soittaa ja kertoa. Ettei tuomita välittömästi ja kenen kanssa keskustella?

      Poista
    2. Totta kai voi soittaa. Ainakin osastonhoitajat tai Pia voisivat olla hyviä vaihtoehtoja keskustelukumppaneiksi. Jos asia mietityttää, niin voit toki ensin lähettää vaikka Pialle, Susannalle tai Minnalle sähköpostia ja sopia soittoajan ja keskustelun sisällöstä. sähköpostit ovat pia.charpentier@syomishairiokeskus.fi, susanna.parkkali@syomishairiokeskus.fi ja minna.maisalmi@syomishairiokeskus.fi.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
  7. Mä tiedän tän ylilääkitsevän psykiatrin. Oli myös SHKn avohoitopuolella aikanaan, mutta ei enää. Mulla on hyviä kokemuksia SHKn avohoitopuolen psykiatrista ja terapiatyöntekijästä. Itse asiassa ovat rautaisia ammattilaisia.

    VastaaPoista
  8. TÄMÄ EI OLE VITSI. LOTAT SUUREEN DR DAWNIIN. Nimeni ovat LOANA CANGA Yhdysvalloista. Hieno tohtori DAWN on todella voimakas ja osaa tehdä työnsä täydellisesti. Ilman häntä en voinut kuvitella mitä olisi tapahtunut. Exäni riiteli aina kanssani ja hakkasi minua aina. Hän alkoi käyttäytyä oudosti ja hauskasti ja jätti minut ilman syytä toiseen tyttöön. Luulin, että kaikki toivo oli mennyt. Etsin apua Internetistä ja törmäsin Great Dr DAWNiin. Näin monia todistuksia hänestä. Olin iloinen ja otin häneen yhteyttä hänen sähköpostillaan ja kerroin hänelle, mitä oli tekeillä. Hän nauroi ja vakuutti minua rauhoittumaan, että hän auttaa minua ja että exäni tulee takaisin kerjäämään minua. Hän teki työnsä ja loitsi puolestani, ja 2 päivän kuluttua exäni tuli pyytämään anteeksi juuri niin kuin hän kertoi minulle. Nykyään asumme molemmat yhdessä ja olemme vieläkin rakastuneempia kuin ennen hänen lähtöään.
    Ota yhteyttä Dr DAWNiin kaikenlaista apua varten: sähköposti: dawnacuna314@gmail.com
    WhatsApp: +2349046229159

    VastaaPoista