perjantai 5. tammikuuta 2018

Syömishäiriökeskuksen osastohoidon kehittyminen ajan saatossa (osa 1)

Syömishäiriökeskuksen kuntoutus- ja hoitoyksikkö avasi ovensa vuonna 2004. Ajan saatossa hoitomme on kehittynyt monella tavalla. Haastattelin alusta asti mukana olleita osastonhoitajiamme siitä, miten hoitomme on kehittynyt ja miten kehittämistä on tehty. Lisäsin joukkoon myös hieman omia näkemyksiäni hoidon kehittymisestä.

Aihe oli sen verran laaja, että päätin jakaa sen kahteen kirjoitukseen. Tämä ensimmäinen osa käsittelee hoitoideologian ja arjen hoitotyön yhteensovittamista, työyhteisön kehittymistä ja vaikutusta hoidon kehittymiseen sekä hoitomallin kehittymistä. Jälkimmäinen osa käsittelee käytänteiden konkreettisia muutoksia sekä tulevaisuuden näkymiä kehittämisessä. Jälkimmäinen osa julkaistaan Omenatuvassa 19.1.2018. Mikäli haluat lukea kehittämisen lähtökohdista ennen kuntoutus- ja hoitoyksikön perustamisesta, niin voit lukea siitä täältä.



Hoitomallimme ideologiaan kuului heti alusta asti yksilöllisyys, lempeys, ymmärrys potilaan sairaudesta laajemmin kuin syömisen ja painon näkökulmasta sekä ajatus siitä, että potilasta ei hylätä oireilun takia tai sen vuoksi, että hän sanoo haluavansa lopettaa hoidon. Tällainen ideologia tuntui kehittämisessä mukana olleista henkilöistä tärkeältä, vaikkakin ideologian vieminen arkeen vaati jonkin verran työtä.

Syömishäiriökeskuksen toiminnan alkaessa, osastohoidon kehittämiseen osallistuivat kaikki työntekijät, joilla oli kokemusta syömishäiriöistä jo ennen Syömishäiriökeskusta. He olivat työskennelleet useissa eri paikoissa, joissa syömishäiriöitä sairastavia oli hoidettu. Osa lähti kehittämistyöhön mukaan osastotyössä saamansa kokemuksen kautta ja osa enemmän polikliinisen työn näkökulmasta. Erilaiset hoitomallit, ammatilliset viitekehykset ja hoitokäytänteet kohtasivatkin alussa toisensa ja kehittämisessä piti päättää, millaisin käytäntein Syömishäiriökeskuksessa syömishäiriöön sairastuneita hoidetaan. Osalle vanhasta poisoppiminen vaati jonkun verran aikaa eikä kaunis ideologiakaan yksin riittänyt, jotta arki saatiin sujuvaksi.

Vaikka yksilöllisyys ja lempeys olivatkin hoitomallimme kulmakiviä heti alusta alkaen, tuli varsin nopeasti selväksi, että osastohoidossa tarvitaan jonkinlaiset raamit sille, miten asioita toteutetaan. Käytänteisiin tarvittiin jonkinlainen yhteneväisyys. Tällaisia olivat esimerkiksi linjaukset siitä, miten ruuat tarjotaan ja miten ruokailutilanteet ylipäänsä toteutetaan. Ajatus mukavasta ja lempeästä syömisestä yhdessä oli kaunis, mutta sellaisenaan yksin kuitenkin liian ympäripyöreä. Vähitellen ideologia ja arjen käytänteet saatiin kuitenkin kohtaamaan jatkuvan aktiivisen kehittämisotteen voimin. Asioita kokeiltiin ja jos ne toimivat, ne juurtuivat osaksi toimintaamme. Toimimattomista käytänteistä luovuttiin.

Syömishäiriökeskuksen avatessa ovensa, työyhteisö ei myöskään täysin tuntenut toisiaan eikä toistensa työskentelytapoja. Syömishäiriöön usein liittyvä manipulaatio rehottikin hieman alussa, kun hoitaja ei voinut tietää, onko esimerkiksi toinen hoitaja luvannut potilaalle jotain. Työyhteisö kuitenkin sulautui ajan kanssa yhteen hiileen puhaltavaksi – tiimityö kehittyi. Keskeistä tiimityön kehittymisessä on ollut se, että henkilökunta sisäisti hoitomallin ja käytänteistä sovittiin yhdessä erilaisissa palavereissa. Jokaisella työntekijällä on ollut mahdollisuus vaikuttaa hoidon kehittymiseen.

Keskeinen hoitomallin kehittymiseen vaikuttanut tekijä Syömishäiriökeskuksen olemassa olon aikana on ollut myös potilasjoukon ”monipuolistuminen”. Alkuaikoina tyypillinen osastohoitoon tullut potilas oli erittäin huonossa fyysisessä voinnissa oleva ja alipainoinen anoreksiaa sairastava potilas. Toki muunkinlaisia potilaita oli, mutta heitä oli vähemmän. Nykyään potilaamme eivät läheskään aina ole niin sanottuja klassisia syömishäiriöpotilaita. He ovat voineet hakea vuosia apua muualta, mutta heidän syömishäiriötään on usein joko vähätelty tai sen tunnistaminen on ollut hankalaa. Hoitomallimme kehittymisen näkökulmasta teemmekin jatkuvasti sellaista tietoa lisäävää työtä, että syömishäiriö voi olla yhtä vakava silloinkin, kun kaikki ulkoiset syömishäiriön merkit eivät toteudukaan. Syömishäiriön näkeminen laajemmin kuin vain syömisen ja painon ongelmana, on keskeinen osa hoitomalliamme. Varsinkin toimintakyvyn vahvistaminen laajemmin kuin syömisen näkökulmasta on nykyään yhä useammin isona osana tarjoamaamme hoitoa ja kuntoutusta.

Toisaalta ymmärryksemme lisääntymisen myötä olemme myös oppineet tunnistamaan ja hoitamaan potilaiden oirekuvaa syömishäiriöitä laajemmin. Keskeisiä muutoksia hoitomallisamme ovat olleet traumojen ja tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden erityispiirteiden huomioiminen hoidossa. Hoitomallimme onkin kehittynyt vuosien saatossa huomioimaan yksilöllisesti muitakin mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä ja sairauksia, ei siis vain syömishäiriöitä. Näemme, että haluamme tarjota kokonaisvaltaista hoitoa, jossa esimerkiksi masennus, persoonallisuushäiriöt tai vakavakaan traumatausta ei ole este hoidollemme.

Syömishäiriökeskuksen hoitotiimi on aina sisältänyt moniammatillista osaamista. Sairaanhoitajien ja lähihoitajien lisäksi tiimiin on alusta alkaen kuulunut ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti, psykologi ja psykiatri. Fysioterapeutti ja ravitsemusterapeutti ovat nykyään myös useammin osastolla kuin alkuaikoina. Tämä on mahdollistanut heidän tarjoamiensa palvelujen monipuolistumisen. Viime vuosina moniammattillista osaamista on vahvistettu toimintaterapeutin kuntoutuksen näkökulmaa painottavalla osaamisella sekä sosiaalityöntekijän erityisosaamisella. Sosiaalityöntekijä tuo apua erityisesti potilaiden raha-asioiden hoitamiseen sekä tilanteisiin, joissa tarvitaan lastensuojelullista yhteistyötä.

Tällä hetkellä Syömishäiriökeskuksen perushoitotiimin joukossa on myös usein monialaista edustusta. Muun muassa sosionomit, psykologit ja toimintaterapeutit ovat työskennelleet arjen hoitotyön viitekehyksessä tuoden oman alansa mausteet työhönsä mukaan ja samalla kehittäneet hoitomalliamme monimuotoisemmaksi. Lisäksi työntekijät ovat usein tuoneet omia erityisintressejään osaksi tekemäänsä hoitotyötä. Tällaisesta hyvä esimerkki on ratsastusharrastus, johon hoitaja on tutustuttanut työn lomassa aiheesta kiinnostuneita osaston potilaita. Tämä on tuntunut toimivalta hoitomallimme näkökulmasta. Potilaat ovat yksilöllisiä, mutta niin ovat työntekijätkin. Hoitomallimme hyväksyykin työntekijöiden persoonalliset erot.

Henkilökunnan lisäkouluttautuminen on myös tuonut paljon uutta. Muun muassa yhteisöllisyyden näkökulmaa on tuotu jonkin verran mukaan yksilölliseen hoitomalliimme. Tämä on ollut tärkeä lisä, sillä yhteisön ilmiöt ovat vahvasti läsnä pitkäkestoisessa osastohoidossa. Aika-ajoin henkilökunnassamme joku on myös innostunut opiskelemaan psykoterapiaa ja erilaisten psykoterapioiden keinot ovatkin lisänneet apuvälineitä muun muassa potilaiden kanssa käytyihin omahoitajakeskusteluihin. Omahoitajakeskusteluissa saakin näkyä työntekijän erityisosaaminen, sillä omahoitajakeskusteluiden ei tarvitse noudattaa kaikille samaa sapluunaa, vaikka keskustelut ovatkin joltain osin hoitomallissamme määritelty.

Perheiden kanssa työskentely on ollut aina Syömishäiriökeskuksen hoitomallin keskeisiä osa-alueita. Sitä on toteutettu perhetapaamisten muodossa sekä vanhempien vertaistukiryhmän muodossa alusta saakka. Vanhempien vertaistukiryhmä oli toiminnan alussa suuressa suosiossa, sillä suuri osa Syömishäiriökeskuksen asiakkaista tuli pääkaupunkiseudulta. Myöhemmin, kun asiakaskunta alkoi pääsääntöisesti tulla muualta Suomesta, osoittautui usein logistisesti hankalaksi saada läheiset pitkien matkojen päästä osallistumaan läheisten ryhmään. Tämän vuoksi ryhmää alettiin pitää lauantaisin, joka mahdollisti pitkämatkalaistenkin osallistumisen.

Viime vuosina perhetyön volyymi on kasvanut merkittävästi osastonhoitajien lisäkouluttautumisen myötä. Tapaamissa keskeisessä asemassa on perheiden oma psyykkinen jaksaminen, perhehistoria, syömishäiriön vaikutus perheen elämään, hoitomallimme avaaminen, perheiden vuorovaikutuksen edistäminen, parisuhde ja muut perhettä mietityttävät asiat. Vertaistukiryhmiin osallistuu nykyään yhä useammin myös sisaruksia tai sairastuneen ystäviä.

Perhetyötä, kuten muutakin hoitoa, kehitetään Syömishäiriökeskuksessa jatkuvasti eteenpäin. Muuttuva asiakaskunta tarkoittaa myös muuttuvia perhetyön tarpeita. Perheet ovatkin kasvavassa määrin mukana hoidossa ja usein he haluavat vaikuttaa siihen, kuinka heidän lastaan hoidetaan. Perheet ovat usein yhteistyökumppanin roolissa, jolloin yhdessä heidän kanssaan hoitotiimi pyrkii rakentamaan parhaat mahdolliset paranemisolosuhteet heidän lapselleen. Ilman perheen tukea hoidolle, hoidolla on huonot mahdollisuudet onnistua. Tämän vuoksi perhetyö on keskeinen hoidon osa-alue.

Vaikka vuosien saatossa olemmekin muuttuneet paljon, on kuitenkin ollut hienoa huomata, kuinka hoitomallimme kulmakivet ovat pysyneet samoina. Esimerkiksi lempeys ja se, että emme hylkää potilaitamme oireilun vuoksi, ovat sellaisia asioita, joista tuskin koskaan luovumme. Monilta muilta osin uskon, että vierivä kivi ei koskaan sammaloidu. Jotta voimme tarjota laadukasta hoitoa jatkossakin, tulee meidän pystyä jatkuvaan kehitykseen, vaikka muutos ei helppoa aina olisikaan. Seuraavassa kirjoituksessa onkin siten luvassa kuvauksia myös niistä vaikeammista konkreettisista muutoksista, joita olemme tehneet tai joita joudumme ehkä tulevaisuudessa tekemään.

Mukavaa alkanutta vuotta 2018 kaikille Omenatuvan seuraajille!


Terveisin,

Venla Eronen

4 kommenttia:

  1. vai kuulostaa hyvältä kun olette laajentaneet hoitoa eikä vaan keskittyä painoon jäsen nostamiseen kuten useilla somaattisilla osastoilla tai ulfåsassatoki sekin varmaan ensisijainen tavoite vakavissa tapauksissa?tuijotetaan liikaa painoa ja muu elämä jää ymmärtämättä ja sivutettua.jos liikaa tuijottaa se korostuu ja elämä ei ole muuta kun paino.oletteko tyytyväisiä nykyisiin tiloihin?kaipaisitteko jtk?hienoa tuo ratsastus miten muu liikunta terveet elämäntavat kannustatteko?ruoka tilanteen ja rauhan vaaliminen tärkeä hienoa kun ettekatso vaan kaloreita ja nstankkaa potilaita.onkoteil monta rav terapeuttia?Patrik borg vielä?teettekö yhteistyötä jonkin liikunnan järjestön kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olemme kyllä tyytyväisiä nykyisiin tiloihin. Iso muutos verrattuna vanhoihin tiloihimme. Minulle ei äkkiseltään tule mieleen mitään muutostoiveita tiloihimme.

      Liikunta on osa Syömishäiriökeskuksen hoitoa, kun vointi sen sallii. Asukkaamme liikkuvat niin fysioterapeutin, kuin hoitajiemmekin kanssa. Julkaisen maaliskuun alussa tekstin fysioterapiasta, jossa on juttua hieman lisää myös tuosta liikunnasta. Yleisesti ottaen kannustamme terveelliseen, joustavaan, säännölliseen ja rentoon syömiseen. Muutenkin koen, että täällä opetellaan terveellistä elämää. Esim. lepo, rentoutuminen, oma hyvinvointi jne. ovat osa asioita, joita täällä käsittelemme.

      Meillä on osastolla yksi ravitsemusterapeutti. Sama ravitsemusterapeutti työskentelee myös terapiayksikössä. Jossain vaiheessa ravitsemusterapeutteja saattaa tulla lisääkin. Patrik ei tällä hetkellä työskentele meillä. Voit seurata terapiayksiköiden työntekijöiden tarjontaa ja mahdollisia muutoksia täältä: https://www.syomishairiokeskus.fi/uusi/palvelumme-syomishairiota-sairastaville-ja-laheisille/terapiatyontekijoiden-esittelyt/

      Teemme yhteistyötä liikuntajärjestöjen kanssa. Syömishäiriökeskuksen Livslust-projektet (ruotsiprojekti) on mm. käynyt luennoimassa erilaisille tahoille (liikunta-alan seminaarit, liikunta-alan opiskelijat jne) syömishäiriöistä. Lisäksi meillä on valmisteluasteella urheilijaprojekti, jonka puitteissa olisi tarkoitus luoda yhteistyötä.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
  2. Tiedoksi: Olen lomalla 11.1-11.4. Omenatuvan kommetteihin ei välttämättä tuona aikana reagoida. Julkaisuja on kuitenkin luvassa tuttuun tapaan 2 x kk.

    Terveisin,

    Venla Eronen

    VastaaPoista
  3. Tästä kirjoitukseski käy kipeäsri ilmi, miten erilaista syömishäiriöiden hoito voi eri paikoissa olla. Varsinais-Suomessa joissain osastoilla on yleisesti käytössä syömishäiriöisille sellaiset hoitosopimukset, joiden takia osastohoito lopetetaan välittömästi, jos esimerkiksi sortuu oksentamaan tai satuttamaan itseään. Se tulkitaan motivaation puutteeksi. Tämä on oma kokemukseni erittäin pitkään sairastaneena, aikuisena ei-alipainoisena potilaana.

    VastaaPoista