perjantai 21. huhtikuuta 2017

Syömishäiriöt ja kuormittava pitäisi-ajattelu

Ystäväni sanoi minulle taannoin: ”Mun elämässä oli aiemmin selkeä suunta. Mulla oli kaikki suunniteltuna. Tiesin, mitä haluan.  En kuitenkaan ollut onnellinen. Nyt mun elämässä ei ole suuntaa enkä tiedä tulevasta mitään, mutta olen onnellisempi kuin koskaan.”

Pysähdyin miettimään asiaa. Miten ihminen voi olla onnellisempi, kun elämältä puuttuu selkeä suunta? Aikani asiaa mutusteltuani oivalsin, että kyse on vapaudesta, kontrollista luopumisesta ja tässä hetkessä elämisestä. Ystäväni lausahdus ei varmastikaan tarkoittanut sitä, että mitään ei voi suunnitella, vaan sitä, että on vapaa ”minun pitäisi” –ajattelusta. Vapaus tarkoittaa sitä, että ei tarvitse hokea itselleen koko ajan, että pitäisi olla esimerkiksi ahkerampi, kauniimpi, urallaan eteenpäin kiitävä, itseään jatkuvasti kehittävä ja aikansa tehokkaammin käyttävä täydellisyys.



Pitäisi-ajattelu käy pitkän päälle raskaaksi. Se vie huomion kaikista niistä asioita, jotka ovat hyvin jo nyt. Se estää usein huomaamasta, kuinka ahkera, kaunis, urallaan eteenpäin menevä, itseään kehittävä ja aikansa tehokkaasti käyttävä hyvä ihminen on jo nyt. Se estää helposti ilon pienistä hetkistä. Se tukahduttaa spontaanisuuden, sillä se estää tarttumasta elämän eteen tuomiin yllättäviin mahdollisuuksiin, jos ne eivät sovi ihmisen itselleen tekemään elämänsuunnitelmaan. Pahimmillaan pitäisi-ajattelu estää toimimasta omaa hyvinvointia edistävällä tavalla, koska tavoitteet ovat niin suuria ja keinoja tai voimia niiden saavuttamiseksi ei ole. Sen sijaan, että ihminen edistäisi omaa hyvinvointiaan tässä hetkessä, vaikka vain ihan pienillä teoilla, ihminen keskittyykin kuuntelemaan mielensä negatiivisia pitäisi-moitteita.

Syömishäiriötä sairastavan pää on usein täynnä kohtuuttomia pitäisi-ajatuksia. Elämä on usein suunniteltu niin valmiiksi, että jokainen poikkeama suunnitelmasta nostaa pintaan suunnattoman ahdistuksen. Toipumiselle voi olla vaikea antaa aikaa, koska toipumistyö vie aikaa elämänsuunnitelman askareilta. Kaikki muu paitsi oma terveys menee etusijalle, sillä syömishäiriö on taitava uskottelemaan, että lopulta sen kanssa voi saavuttaa kaikki päämäärät. Syömishäiriö toistaa jatkuvasti, että ihmisen pitäisi toimia sairauden mukaan, koska nyt hän on vain huono ja säälittävä ihmisen raakile. Todellisuudessa syömishäiriön pitäisi-vaatimukset vain lisääntyvät, eikä niitä voi koskaan täysin saavuttaa.

Pitäisi-ajattelun mukanaan tuoma kontrollointi on siis keskeisessä asemassa monen syömishäiriötä sairastavan arjessa ja tulevaisuuden hahmottamisessa. Jokainen tai lähes jokainen teko on pyrkimys päästä korkealle asetettuihin vaatimuksiin. Päivärytmi on muodostunut vaatimusten mukaiseksi. Sairastunut kontrolloi itseään ja lähes kaikkea, jotta mikään ei estäisi pitäisi-vaatimuksiin vastaamista.

Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan voi kontrolloida kaikkea. Elämässä ja arjessa sattuu ja tapahtuu itsestä riippumattomia asioita. Aikataulut muuttuvat, kaupasta onkin loppunut jokin tietty leipä, ei saakaan haluamaansa opiskelupaikkaa, tuttava tuleekin yllättäen vierailulle, sää ei olekaan sitä mitä ennustettiin tai itselle tuleekin flunssa. Lista on loputon. Syömishäiriötä sairastava kauhistuu näistä yllätyksistä.

Miten pitäisi-ajattelusta sitten voisi luopua? Osastohoidossa yksi keino on tarjota syömishäiriötä sairastavalle vapaata jatkuvasta kaukaisen tulevaisuuden suunnittelusta. Hoidon alussa keskitytään tervehtymiseen. Toipuvalla on lupa olla ja unohtaa hetkeksi elämänsuunnitelmat. Hänen ei varsinaisesti tarvitse olla vastuussa juuri mistään. Samanaikaisesti hoitohenkilökunta vahvistaa puheillaan ja toimintatavoillaan, että toipuva on hyvä ilman jatkuvaa täydellisyyteen pyrkimystäkin. Itsetunnon vahvistuminen on yksi keskeisimmistä pitäisi-ajattelua karsivista tekijöistä.

Myös mindfulness eli tietoinen hyväksyvän läsnäolon taito auttaa päästämään irti pitäisi-ajattelusta. Tulevaisuuden sijaan huomio kiinnittyy tähän hetkeen. Ihminen oppii huomaamaan mieleensä lipuvat pitäisi-ajatukset, mutta samalla kykenee olemaan tarttumatta niihin tuomitsevasti ja itseään syyllistäen. Mindfulness voi auttaa tekemään hyvinvointitekoja tässä hetkessä.

Yksi keino pitäisi-ajattelusta irti päästämiseen on myös suunnitelmien tekeminen toiveiden ja itselle mielekkäiden mahdollisuuksien näkökulmasta. Toipuvaa autetaan tunnistamaan omat todelliset arvonsa, jotka eivät nouse syömishäiriön vaatimuksista – ”minun pitäisi”- ajatukset muutetaan vähitellen ”minä haluan” -ajatuksiksi. Ajan kanssa jatkuvan elämän kontrolloinnin rinnalle alkaa nousta uusien mahdollisuuksien näkemistä ja elämää voi taas alkaa suunnitella uudella tavalla ilman kohtuuttomia vaatimuksia. Kun aiemmin toipuva on esimerkiksi ajatellut, ”minun pitäisi matkustaa enemmän ja nähdä maailmaa”, niin nyt ajatus voikin olla ”minä haluan matkustaa ja nähdä maailmaa”. Jälkimmäinen ajatus on huomattavasti mielekkäämpi ja tuottaa enemmän hyvinvointia. Siinä haaveillaan ja toteutetaan haaveita mielekkäällä tavalla. Ensimmäisessä puolestaan syyllistetään itseä, ja mikäli joskus maailmalla matkaaminen toteutuukin, niin reissuista tulee helposti vain vaatimusten mukaisia suorituksia.

Mahdollisuuksien näkemisen vallatessa sijaa pitäisi-ajattelulta, voi ihminen lopulta päätyä tilanteeseen, jota ystäväni kuvasi. Onnellisuus muodostuukin mahdollisuuksista, ei lukkoon lyödyistä joustamattomista suunnitelmista. Pitäisi-ajatuksista luopuminen avaa uusia ovia tulevaisuuteen – tulevaisuuteen, josta haaveilee aidosti ja jonka voi myös saavuttaa.


Millaista pitäisi-ajattelua sinä itsessäsi tunnistat? Miten olet päässyt siitä irti?

Terveisin,

Venla Eronen

6 kommenttia:

  1. Hei! Minua kiinnostaisi tietää tarkemmin, miksi osastohoidot ovat keskuksessanne niin pitkiä? Tiedän henkilön, joka oli kokonaisen vuoden kokopäipotilaana, vaikka ainoa oire oli niukka syöminen. Tällä tarkoitan sitä, että oireiluun ei kuulunut pakkoliikuntaa, oksentelua tms. Oli kyky sallia itselleen välillä myös herkkuja jne. Kuitenkin hän oli kokonaisen vuoden kalliissa, monia hyödyttävässä hoidossa kokovuorokautisesti. Samalla ystäväni, jonka tilanne on todella vakava ja pakko-oireiden sekä sääntöjen täyttämä, sai vain muutaman kuukauden suosituksen hoitoonne. Mistä tällaiset erot johtuvat? Kaikki ovat yksilöitä, mutta kyllä mielestäni huomionhakukeinona käytetty niukempi syöminen on ajatuksentasollakin helpommin kitkettävissä kuin monioireinen syömishäiriö, jossa ruoka aiheuttaa jopa pelkotiloja ja minkäänlaista sallivuutta tai kykyä torjua sairautta ei ole.

    Kiitos mielenkiintoisista blogiteksteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi. Pitkän hoidon keskeisin peruste on siinä, että haluamme Syömishäiriökeskuksessa varmistaa, että toipuminen tapahtuu myös ajatuksen tasolla, ei vain toiminnan. Niukan syömisenkin taustalla on yleensä paljon elämää rajoittavia ajattelumalleja. Samoin huomionhakuisuuden. Kaikki rajoitukset eivät välttämättä näy vain ja ainoastaan syömisessä ja liikkumisessa. Tervehtyminen vaatii ajatusmallien muutosta. Pitkän hoidon perusteista voit lukea lisää täältä: http://syomishairiokeskus.blogspot.fi/2016/05/miksi-pitkilla-syomishairiohoidoilla-on_20.html

      En voi ottaa kantaa juuri ystäväsi tai kenenkään muunkaan meillä olleen potilaan tilanteeseen, mutta yleisesti voin todeta, että kaikki eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Maksusitomuksia ei välttämättä myönnetä vaikka tarve hoidolle olisi suuri. Tässä kohdin on paljon epätasa-arvoa kuntien välillä.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
  2. Heitänpä kysymyksen ilmoille yläpuolella käydyn keskustelun innoittamana. Olen pitkään tätä pohtinut, mutta en koskaan ole saanut tilaisuutta tai uskallusta kysyä ammattilaiselta mielipidettä/näkemystä asiaan:

    Aika ajoin jossain pomppaa esille syömishäiriö ja siihen liitetty huomionhakuisuus. Eräs tyttö kertoi blogissaan "apinoineensa" sairautensa joltain muulta ja että koko sairaus oli keksittyä. Hän sanoi jokaisen anorektikon luovan sairautensa itse.

    Toisena esimerkkinä dokumentti, jossa teidänkin henkilökuntaa oli mukana kertomassa syömishäiriöistä. Tarkoituksena oli rikkoa käsitys "trendikkäästä muoti-ilmiöstä" ja kertoa, ettei syömishäiröinen valitse sairauttaan. Kuitenkin ohjelmassa haastateltu Aino kertoi heti ensimmäisenä, että TAVOITTELI syömishäiriötä saadakseen huomiota ja kirjoitti päiväkirjaansa aikoinaan "hommaavansa vaikka anoreksian". Jääkö siis epäselvyyttä siitä, onko sairaus ollut oma valinta?

    Mikäli syömishäiriö on tietoista huomionhakua syömättömyydellä, onko koko sairautta oikeasti olemassa? Eikö häiriö ole silloin loppujen lopuksi joku muu kuin itse syöminen, mikäli sellaista vallankäyttöä lähtee tietoisesti harrastamaan? Mainittakoon, että mainitsemani bloggaaja kertoi ettei sairautta ole oikeasti olemassa, sillä se on anorektikkojen oma keksintö. En ole koskaan kuullut jonkun lähteneen tavoittelemaan masennusta, skitsofreniaa, syöpää tai mitään muutakaan sairautta. Onko siis oikein käyttää valtion rahoja erittäin kalliiseen yksityishoitoon, jos koko touhu on oma keksintö? Toki sellainen ihminen tarvitsee hoitoa, mutta millaista hoitoa? Onko yksityinen SYÖMISHÄIRIÖklinikka oikea paikka vai onko kyseessä enemmän persoonallisuushäiriö tms. ja siihen tarvittava apu?
    Bulimialla ja BEDillä onkin jo erilainen maine. En ole kuullut keneltäkään niitä sairastavalta, että he haluaisivar olla sairaita tai että he olisivat tehneet tietoisen päätöksen lähteä sairastuttamaan itseään.

    En tiedä saako sepustuksestani mitään tolkkua, toivoisin kuitenkin kuulevani mitä ajatuksia se herättää teissä.

    (Mikäli kiinnostaa niin bloggaajan sanat olen ottanut videolta nimeltä "anorektikot on pellejä" ja MOT-Anorektikko apua dokumentista (tai sen käsikirjoituksesta) löytyy Ainon sanat.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tuota huomiohakusuutta on käsitelty yhdessä Pian blogikirjoituksessa. Läydät sen täältä: http://syomishairiokeskus.blogspot.fi/2016/06/onko-syomishairion-sairastaminen.html. Kirjoituksessa on myös paljon keskustelua aiheesta.

      Itse uskon, että syömishäiriö on oire jollekin. Kaikilla on yksilöllinen syy sairaudelle, eikä niitä syitä tule vähätellä. Syömishäiriöidenkin hoidossa tarvitaan usein lähestymistapoja monien sairauksien hoidosta. Joskus ne voivat olla esimerkiksi persoonallisuushäiriöihin, masennukseen tai vaikka traumataustaan liittyviä. Kokonaiskuva varmastikin ratkaisee mistä apua kannattaa hakea. Hoidon tulisi olla kokonaisvaltaista. Tähän pyrimme Syömishäiriökeskuksessa ja hoitomallimme sisältääkin elementtejä joustavasti ihmisen tilanteen mukaan myös muiden sairauksien/häiriöiden hoidosta. Muut diagnoosit eivät ole yleensä este hoidolle.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Kävin lukemassa kyseisen postauksen. Itseäni jäi pohdituttamaan keskusteluissa muutenkin (ilman vastausta) jääneet pohdinnat siitä, että eikö huomion anto sairaalle käyttäytymiselle vain vaihvista toimintaa? Ja mikäli sairaus todella on tietoista huomionhakua, niin onko kyse todella sairaudesta vai jostain muusta? On kuitenkin melko itsekäs ja häiriintynyt käytöstapa aiheuttaa muissa tietoisesti huolta näännyttämällä itseään. Tällöin oman järkeni mukaan myös parantuminen on täysin "sairastuneen" omasta päätöksestä. Eli hoidossa on karkeasti sanottuna "oikeasti ja leikisti" sairaita. Jälkimmäisille syömishäiriötitteli tuntuu olevan meriitti. Osastoille ja letkuihin halutaan. Läheisiä kidutetaan tietoisesti. Tällaiset asiakkaat varmasti roikkuisivat klinikallanne vaikka lopun elämäänsä, mikäli kokevat siellä olevansa huomion ja hyysäyksen keskipisteenä. Näitä asioitahan ei saisi sanoa ääneen. Syömishäiriöiiä kuuluisi etikettien mukaan sääliä tai "ihailla". MOT sun muut herättävät kyllä ihan päinvastaisia tuntemuksia.

      Poista
    3. Mikäli henkilöllä on huomiohakuisuutta, niin kyllä hän siitä huoloimatta voi tarvita hoitoa. Silloin hoidon yksi tärkeä elementti on käsitellä huomiohakuisuutta. Terapiassa esimerkiksi tarkastellaan miksi ihminen ei huomaa saamaansa huomiota, miksi saatu huomio ei riitä. Samalla esimerkiksi osastohoidossa huomiota pyritään antamaan niissä tilanteissa, kun sitä ei ole ns. "hakamalla haettu" (sori, en nyt osaa tätä paremmin ilmaista). Huomihakuista käytöstä ei taas ns. palkita. Huomiohakuisuus on ongelmana vaikea ja psyykkistä hyvinvointia kuormittava. Huomiohakuinenkin ihminen voi tarvita kipeästi hoitoa. Jälleen kokonaiskuva ratkaisee missä hoitoa kannattaa tarjota.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista