Usein kysyttyä: Kuntoutus- ja hoitoyksikön hoitomalli

Syömishäiriökeskukselta kysytään usein Kuntoutus- ja hoitoyksikön hoitomallista. Kiteytettynä voidaan todeta, että hoitomallimme perustana on syömishäiriön taustalla olevien psyykkisten syiden ymmärtäminen ja tavoitteenamme on ulottaa hoidon parantavat vaikutukset mielen syviin kerroksiin pysyvän paranemistuloksen aikaansaamiseksi. Hoitomallimme keskeisiä näkökulmia ovat myös arjen työskentelyämme ohjaavat arvot. Arvojamme ovat asukkaan kunnioittaminen, yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus, hoidon intensiivisyys, jatkuvuus ja kokonaisvaltaisuus, innostunut ja motivoitunut henkilökunta, perhekeskeisyys sekä yhteisöllisyys. Hoitomallimme on suunniteltu vastaamaan kaikkiin syömishäiriön muotoihin, vaiheisiin ja vaikeusasteisiin. Myös siis niihin kaikista vaikeimpiin tilanteisiin, kun sairastunut itse, hänen läheisensä ja muut hoitotahot ovat jo luopuneet toivosta. Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa käytännössä? Tähän pyrin vastaamaan tässä blogikirjoituksessa.

Taustalla näkemys syömishäiriön kulusta

Hoitomme taustalla on näkemys sairauden kulusta, jota voi kuvata alla olevan kuvion mukaisesti.

Kuvio. Syömishäiriön kulku

Syömishäiriö voi alkaa laihduttamisesta, jonka avulla sairastunut voi pyrkiä kohentamaan itsetuntoaan ja hakemaan muilta hyväksyntää. Myös pyrkimys terveelliseen elämään voi saada niin ankarat mittasuhteet, että se muuttuu syömishäiriöksi. Taustalla voi myös olla traumaattisia tapahtumia tai suuria elämänmuutoksia. Ymmärrämme syömishäiriön niin, että sen tarkoituksena on pohjimmiltaan auttaa sairastunutta selviytymään vaikeiden tunteiden ja olotilojen kanssa. Sen tarkoitus on siis alun perin hyvä, mutta keinona se on haitallinen ja tuo mukanaan joukon uusia ongelmia ja pahentaa alkuperäistä ongelmaa.

Sairauden alkuvaiheessa useimmat sairastuneet kokevansa saavansa oireittensa avulla helpotusta ja olon kohentumista. Ympäristökin voi reagoida positiivisesti esimerkiksi sairastuneen muuttuneeseen ulkomuotoon, jolloin sairastuneen itsetunto kohoaa. Oireilu alkaa kuitenkin ennen pitkään tuottaa kärsimystä ja haittavaikutuksia. Sosiaaliset suhteet saattavat hankaloitua. Alkuajan hyvää oloa saavuttaakseen sairastunut alkaa oireilla entistä enemmän. Vähitellen hukassa olemisen tunne alkaa vallata sairastuneen mieltä yhä enemmän, mutta oireilukaan ei enää helpota oloa. Samalla oireilua ei osaa enää lopettaakaan, sillä sairastunut ei ole vakuuttunut, että oireilusta luopuminen auttaisi häntä mitenkään. Oireilun jatkuessa sairastunut joutuu sairauden vangiksi ja ulospääsytien löytäminen tulee yhä hankalammaksi. Ulospääsyä vaikeuttaa pitkä sairauden kesto sekä muut psyykkiset ongelmat, jotka mutkistavat paranemista.

Vähitellen sairastunut kuitenkin alkaa huomata, että oireet eivät helpota oloa kuin korkeintaan hetkeksi. Hän alkaa puntaroida mahdollisuuksiaan luopua oireistaan. Tavallisesti tämä ajatus tuntuu kuitenkin pelottavalta tässä vaiheessa ja mielessä voi olla kysymys ”Miten minä sitten selviän, jos lopetan oireilun?”. Pelko pahasta olosta on niin suuri, että muutoshalusta huolimatta oireista luopuminen tuntuu vaikealta.

Muutoksen tekemisen vaiheessa sairastunut vihdoin oivaltaa, että hänen tilanteensa ei helpotu jos hän ei luovu oireistaan. Muutoksen tekeminen tapahtuu useimmiten pikkuhiljaa pienin askelin. Välillä jotkin tilanteet voivat aiheuttaa niin suurta paniikkia, että oireet saattavat tilapäisesti voimistua. Onnistumisen kokemukset kuitenkin rohkaisevat sairastunutta tekemään yhä haastavampia muutoksia, joiden seurauksena paraneminen lähtee vähitellen käyntiin. Jokaisella on yksilöllinen paranemistahti. Painon ja syömisen normalisoitumisen lisäksi tulee mielessä tapahtua muutoksia, jotta uudelleen sairastumisen mahdollisuus minimoituisi. Syömishäiriön aiheuttaneet tekijät tulee korjata mahdollisimman hyvin. Parantuminen vaatiikin kokonaisvaltaista muutosta.

Hoidon intensiivisyys ja tiivis yhdessä olo

Syömishäiriökeskuksen hoito on suunniteltu huomioimaan kaikki syömishäiriön vaiheet. Mitä mutkaisemmaksi paluupolku muuttuu, sitä intensiivisempää tukea sairastunut tarvitsee löytääkseen tiensä ulos syömishäiriön syövereistä. Polun synkässä päässä maailma näyttää ylivoimaiselta, pelottavalta ja mahdottomalta kohdata. Tällöin oireilu tuntuu ainoalta mahdolliselta tavalta selviytyä. Tämän vuoksi Syömishäiriökeskuksen hoito on intensiivistä sairauden alkuvaiheissa eli yleensä hoidon alkuvaiheissa. Sairastuneella on aina hoitajat saatavillaan, ulos mennessä on aina seuraa, ihminen on aina lähellä hädän voimistuessa kivuliaaksi. Näemme, että yksin olleessaan sairastuneen ainoa mahdollisuus on turvautua oireisiinsa, siksi pyrimme minimoimaan yksinoloaikaa.

Tavallista on, että sairauden kivuliaan houkutteleva ote pitää tiukasti kiinni ja sairastunut vastustaa joskus voimallisestikin läsnäoloamme. Erityisesti tämä näkyy ruokailutilanteissa, joissa sairastuneen pelko voimistuu kauhuksi asti. Sairaus mielen sisällä sanoo kauheuksia syömisen vaarallisuudesta ja hoitajan pahoista aikeista. Ruoka näyttää ruumiillistuneelta pirulta, joka on tullut tuhoamaan. Tiedämme hyvin tämän sisällissodan, jota käydään isoilla aseilla sairastuneen pään sisällä. Tiedämme myös, että kauhulle ei voi antaa periksi eikä sen mukaan voi toimia – muuten paranemista ei pääse tapahtumaan. Tämän vuoksi olemme läsnä ja autamme sairastunutta vastustamaan sisäistä hirviötään. Näytämme, että meidän avullamme hän löytää riittävästi voimaa vastustaakseen sitä. Tavallista on, että muutamassa viikossa tämä voima alkaa tulla sairastuneesta itsestään ja sairauden houkutusten vastustaminen alkaa onnistua omassa varassa.

Hoidon käytänteet

Syömishäiriökeskuksen hoito on erikoislääkärijohtoista. Arjen ja ammattilaisten työskentelyn näkökulmasta hoitomallimme on kuitenkin hoitajakeskeinen. Tämä on hoitopaikkamme erityisominaisuus. Jokaisella asukkaallamme on 2-4 omahoitajaa, jotka vastaavat hoidon toteutumisesta ja kaikkien asioiden hoitumisesta. Asukkaamme pohtivat yhdessä omahoitajiensa kanssa hoidon tavoitteita ja keinoja. Lisätukea tavoitteiden ja keinojen löytämiseen tuo moniammatillisen tiimin esille nostamat näkökulmat, jolloin asukkaan hoito voidaan suunnitella ja toteuttaa kokonaisvaltaisemmin.

Asukkaamme tapaavat hoitajien lisäksi fysioterapeuttia, ravitsemusterapeuttia, psykiatria ja luontaishoitajaa tarvitsemallaan ja haluamallaan tiheydellä. Lisäksi lähes päivittäin ohjelmaan kuuluvat ryhmät, kuten keskustelu-, ruoanlaitto-, tanssi- ja liiketerapia-, fysioterapia- sekä psykoedukaatioryhmä. Viikonloppuisin tehdään yleensä jokin retki osaston ulkopuolelle. Asukkaat osallistuvat ryhmiin vointinsa mukaan. Somaattista vointia seurataan yhteistyölääkäreidemme vastaanotoilla Diacorissa tai Pikkujätissä.

Hoitoon kuuluvat myös kotilomat, joiden aikana vahvistetaan osastolla opeteltuja taitoja ja siirretään taidot myös kotiympäristöön. Lomien ajankohdat ja pituudet määräytyvät asukkaan voinnin mukaan. Kotilomien onnistumisen näkökulmasta oleellista on tiivis yhteistyö asukaan läheisten kanssa. Läheisillä on keskeinen rooli asukkaidemme hoidossa, joten hoitomalliimme kuuluu myös läheisten voimavarojen vahvistaminen.

Tiivistettynä voidaan todeta, että hoito on aluksi intensiivistä ja tukea tarjotaan tiiviisti. Paranemisen edetessä asukas ottaa itselleen yhä enemmän vastuuta selviytymisestään. Asukaan ajattelumalleissa tapahtuu muutoksia armollisempaan ja hyväksyvämpään suuntaan. Lopulta runsaan harjoittelun seurauksena hän pystyy syömään omassa varassaan, laittamaan ruokaa, käymään ravintoloissa syömässä ja huolehtimaan itsestään ja omista asioistaan.  Hoitomallimme sisältää siten myös vaiheittain etenevän kuntoutuksen vaiheen, jossa arjessa ja omassa elinympäristössä itsenäisesti selviytyminen on keskeisessä osassa.

Hoitomallin teoreettiset perusteet

Kuntoutus- ja hoitoyksikön hoitomallin alkuperä on kognitiivisen psykoterapian teorioissa. Tämä lähestymistapa valikoitui sen vuoksi, että sen toimivuudesta on eniten näyttöä tieteellisessä kirjallisuudessa ja myös omien kokemustemme mukaan ne tuntuivat onnistuneilta. Kognitiivisista malleista luontevasti valikoituivat syömishäiriöiden hoidossa paljon käytetyt lähestymistavat, joista kuuluisin lienee Oxfordilaisen professorin Chistopher Fairburnin malli. Myös Janet Treasure Maudsleyn syömishäiriöklinikalta Lontoosta on vuosikymmenien ajan kehitellyt työryhmineen monenlaisia hoitomalleja, mm. pitkään sairastaneille sekä perheille. Näistä olemme ottaneet paljon vaikutteita. Tämän lisäksi halusimme malliimme lämmintä kohtaamista, ymmärtämistä ja välittämistä sekä yksilöllisyyden huomioimista. Näitä löysimme mm. Bob Palmerilta, Kelly Vitousekilta, Josie Gelleriltä ja erityisesti Paul Gilbertiltä. Syömishäiriöiden aiheuttamista aivoissa tapahtuvista muutoksista ja niiden merkityksestä opimme mm. Bryan Laskilta.

Kokemuksemme karttuessa ja uusien asiakkaitten opettaessa meille päivittäin uusia asioita, kehitämme hoitomalliamme ja -käytäntöjämme jatkuvasti. Koska monet asiakkaamme kärsivät syömishäiriön lisäksi muista psyykkisistä vaikeuksista, olemme lisänneet hoitomalliimme komponentteja myös muiden psyykkisten sairauksien hoitomalleista. Tällaisia ovat esimerkiksi trauman ja dissosiaation hoito, jossa tärkeimpiä lähteitämme ovat olleet traumaterapiakeskuksen osaajat mm. Anne Suokas-Gunliffe sekä hollantilaisen Onno van der Hartin työryhmän tuotokset. Toinen keskeinen uusi komponentti on epävakaan persoonallisuushäiriön hoito, johon olemme ottaneet vaikutteita Marsha Linehanilta, Jeffrey Youngilta, Anthony Batemanilta, Peter Fonagylta sekä suomalaiselta osaajalta Maaria Koivistolta, joka on yhdistellyt eri teorioita toimivaksi kokonaisuudeksi. Kaiken kaikkiaan jatkuvasti täydentyvät hoitomallimme on saanut vaikutteita niin monilta suurilta osaajilta, että kaikkia olisi mahdoton mainita tässä.

Millaisia asioita sinä toivoisit hoitomallissamme huomioitavan?

Terveisin,

Pia Charpentier

Kirjoittaja on Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti (VET)