perjantai 1. toukokuuta 2020

Seksuaalineuvojana syömishäiriötyössä

Olen Tomi Rusi ja olen työskennellyt Syömishäiriökeskuksen Kuntoutus- ja hoitoyksikössä hoitajana vuodesta 2016 alkaen. Elokuussa 2019 lähdin opiskelemaan seksuaalineuvojaksi. Koulutukseen hakeutuminen syntyi oman tiedon puutteesta seksuaalisuuteen liittyvien asioiden käsittelemisestä hoidossa ja sen saman tiedon tarpeesta monien syömishäiriöön sairastuneiden hoidossa. Usein keskusteluissa on käyty läpi aiheita, joissa minun piti vain nostaa käteni pystyyn ja myöntää, että osaamiseni ei riitä. Usein käytin vapaapäivien luppoaikaa tiedon hakemiseen, jotta seuraava keskustelu sujuisi vähän paremmin ja taas päästäisiin mahdollisesti pieni askel eteenpäin.

Mitä enemmän näihin aiheisiin törmäsin, sitä enemmän huomasin miten seksuaalisuus koskettaa meidän koko elämänkaartamme. Miettimisaikaa en sen jälkeen enää tarvinnutkaan. Tämän havainnon jälkeen hakeuduin seksuaalineuvojan koulutukseen. Nyt olen tätä kirjoittaessani koulutuksen puolessa välissä ja hiljalleen koen olevani valmis ”tulemaan kaapista ulos” koulutuksen kanssa ja käyttämään oppimiani työkaluja työssäni.

Usein tämä tuleva ammattini herättää hämmennystä ja ihmisillä saattaa aiheeseen liittyvien mielikuvien vuoksi nousta pieni puna poskille ja suusta karkaa pieni epäuskoinen naurahdus. Lopulta kysytään ”mitä seksuaalineuvoja tekee?”. Useimmiten seksuaalineuvontaan hakeutuu ihminen, joka tarvitsee turvallisen paikan kertoa erittäin yksityisistä asioistaan ja ongelmistaan. Onko tämä normaalia? Olenko minä normaali? Nämä kysymykset nousevat esille usein keskustelujen alussa. Neuvojan tärkein tehtävä mielestäni on antaa lupa puhua. Ei ole mitään mistä ei voisi tapaamisessa puhua. Neuvoja on valmis kuuntelemaan ja kestää kyllä kaiken mitä vastapäisestä tuolista nousee esille.



Seksuaalineuvonta on ratkaisukeskeistä ja usein yhtä käsiteltävää ongelmaa varten varataankin aikaa yhdestä viiteen tapaamiskertaa. Neuvojan vastuulla on myös arvioida ongelmaa ja ohjata ihminen hakemaan apua ongelmaansa oikealta taholta, jos pelkkä neuvonta ja esim. viisi keskustelukertaa eivät selvästikään riitä ongelman ratkaisemiseen.

Seksuaalineuvoja antaa tietoa ja auttaa ihmistä hakemaan oikeaa tietoa. Neuvojan kanssa voi esimerkiksi keventää sydäntään parisuhteesta ja hänelle voi tuoda esille mieltä askarruttavia ajatuksia omasta kehosta, seksielämästä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta yms. Neuvoja kuuntelee tuomitsematta ja tarjoaa asiantuntemustaan.

Seksuaalineuvojat ovat usein erikoistuneet tiettyyn ihmisryhmään. Itse koen olevani erikoistumassa syömishäiriöistä kärsivien seksuaalineuvontaan, sillä muutaman vuoden osastotyöni puolesta olen päässyt tutustumaan lähemmin syömishäiriöistä kärsivien mieleen, taustoihin ja ihmisiin sairauden takana. Tämä tietenkin antaa minulle hieman erilaisen tavan ajatella kaikkia luentoja ja tehtäviä mitä koulutuksessa tulee vastaan. Ennen kuin voin sanoa olevani erikoistunut syömishäiriöstä kärsivien seksuaalineuvontaan, tarvitsen kuitenkin vielä roppakaupalla kilometrejä alle.

Mihin syömishäiriöön sairastunut voisi tarvita seksuaalineuvontaa? 


Monille meille on täysin selvää keitä tai mitä olemme ja keitä tai mitä haluamme. Identifioidumme esimerkiksi miehiksi tai naisiksi, olemme esimerkiksi heteroseksuaaleja tai homoseksuaaleja. Olemme (ainakin suhteellisen) sujut itsemme ja vartalomme kanssa tai ainakaan se ei ole jatkuvasti mielessämme pyörivä asia.

Suurin osa meistä on elänyt läpi kasvuvaiheet, jotka ovat muokanneet meitä sellaisiksi kuin olemme. Olemme saaneet rauhassa tutkia omaa seksuaalisuuttamme, kokeilla ja ihmetellä. Olemme ihastuneet, rakastuneet, pettyneet, eläneet parisuhteissa ja kokeneet eroja. Olemme tutustuneet itseemme itseksemme ja muiden kanssa. Huomanneet mistä nautimme ja mistä emme.

Syömishäiriö on usein vienyt aikaa tuolta itsetutkiskelulta ja kokemusten hankkimiselta. Useat sairastuvat nuorena ja toipuvat vasta vuosien päästä, jolloin moni kasvuvaihe jää sairauden jalkoihin. Uusi keho tuntuu vieraalta ja oirevälähdykset saattavat vaikeuttaa tämän uuden temppelin hyväksymistä. Ihminen ei tunne kunnolla itseään, eikä toipumisvaiheessakaan tunnu siltä, että omaa vartaloa vielä haluaisi tutkia tai näyttää sitä muille, etenkään ilman rihmankiertämää suojana.

Tämä on tilanne, jossa moni ihminen pyytää apua seksuaalineuvojalta. Yleensä ihmisillä on tieto hallussa, koska nykyään tietoa on saatavilla helposti, mutta tärkeää on luvan saaminen. Saanko pitää itsestäni? Saanko pitää muista? Saanko nauttia itsestäni tai kumppanistani? Ansaitsenko minä? Kysymyksiä on usein vuosien edestä. Sitten niitä pohditaan yhdessä. Yleensä taustalla on pelkoa ja häpeää, mutta jo niistä puhuminen auttaa ainakin alkuun ongelman ratkaisemisessa.

Omaan vieraalta tuntuvaan kehoon tutustumista varten voidaan miettiä joitain harjoituksia, joita henkilö voi tehdä omalla ajallaan. Yhdessä pohdimme kehosta herääviä ajatuksia ja erittelemme niitä sairauden värittämiin ja itsestä lähteviin huoliin. Seksuaalineuvoja voi auttaa apua hakenutta henkilöä hyväksymään, että tietyt tarpeet esim. läheisyydelle ovat olemassa. Neuvontaprosessissa tämä lähinnä voisi tarkoittaa luvan antamista ja tarpeista puhumista. Moni ihminen tarvitsee ohjausta esimerkiksi ihmissuhteen tai ihan vaan kaverisuhteen rakentamiseen. Tarvitaan rohkaisua aloitteen tekemiseen ja itsensä esille asettamiseen. ”Tässä minä nyt olen ja päästän jonkun lähelleni.”

Tätä blogitekstiä varten haastattelin muutamaa toipunutta ja he kertoivat, että oirevälähdyksiä esiintyy ajoittain, mutta osa kertoi suoraan, että parisuhde auttoi ja auttaa edelleen omaan kehoon ja tarpeisiin tutustumisessa ja hyväksymisessä. Puhuminen auttaa. Turvallinen kumppani, joka tietää taustat ja vaikeudet, luo turvallisen ympäristön, jolloin kynnys palata sairauteen tai toimia oirevälähdysten mukaisesi nousee.

Osa haastateltavista oli jo vanhempia ja raskauden jälkeinen keho olikin ollut erittäin pelottava ajatus, mutta lapsen syntymä oli saanut elämään täysin uutta sisältöä.  Ahdistus lieveni jatkuvasti ja ajoittain vaikeudet pääsivät unohtumaan kokonaan. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi vain väkisin hakeutua parisuhteeseen ja saada lapsia, mutta toivon, että tämä antaa ihmisille pientä kipinää siihen, että hyvä parisuhde ja positiivinen kehosuhde ovat mahdollisia saavuttaa syömishäiriötaustasta huolimatta.

Minulta on kysytty: ”Minä olen sairastanut jo niin kauan, että kannattaako minun edes enää yrittää?”. Vastaukseni on: ”Kannattaa”. Olen ollut luennolla, jossa luennoitsija oli eläkeiän ylittänyt sateenkaarisenioriksi itseään tituleerannut henkilö, joka iloisesti kertoi tulleensa ulos kaapista vasta vanhoilla päivillään. Hän oli luonut hyvän parisuhteen ja kertoi olevansa nyt onnellinen. Luennon perimmäinen sanoma oli, että ikinä ei ole liian myöhäistä lähteä tutkimaan omaa seksuaalisuuttaan ja alkaa etsiä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja tekevät onnelliseksi.

Miksi et siis sinäkin uskaltaisi lähteä tällaiselle tutkimusmatkalle?

Terveisin,

Tomi Rusi
Syömishäiriökeskuksen hoitaja

1 kommentti:

  1. Hieno ja tärkeä aihe!
    Itse tein v. 2017 seksuaalineuvojakoulutuksen lopputyön aiheesta "Syömishäiriöiden vaikutus seksuaalisuuteen" ja tuolloin tietoa aiheesta oli kovin vähänlaisesti saatavilla.

    VastaaPoista