perjantai 15. joulukuuta 2017

Stressi joulublogista – Mitä jos vain toivottaisinkin armollista joulua!

Itselleni joulu on ollut läpi elämäni se kaikista tärkein ja rakkain juhla. Koko joulukuu menee yleensä jotenkin jouluhumun voimalla, vaikka vuoden pimein aika muuten meinaa mielen päältä ottaakin. Osittain ehkä siksi on vaikea myötäelää sitä, miten jotkut syömishäiriötä sairastavat joulun kokevat.

Huomasin jo marraskuussa, kuinka stressi alkoi hiipiä Omenatuvan joulun blogiaiheen ideoimisesta. Joulukirjoituksen tekeminen on tuntunut koko Omenatuvan lyhyen historian aikana kaikista vaikeimmalta. Ikään kuin koko joulustressi kulminoituisi minulla yhteen blogikirjoitukseen. Siksi yleensä olenkin varovasti pyytänyt Piaa kirjoittamaan joulusta. Tänä vuonna blogirytmitys kuitenkin meni niin, että nyt minun tuli tarttua härkää sarvista.



Kyselin epätoivoisena ideoita asukkailtamme ja kollegoiltani. Ideoita tipahteli, mutta huomasin varsin pian olevani umpikujassa niiden kanssa. Teksteistä ei oikein tullut mitään. Niitä lukiessa tuli olo, että lähestyn aihetta joko liian negatiivisesta näkökulmasta, sairauskeskeisesti tai sitten niistä paistoi läpi se, että en kykene oikeasti ymmärtämään syömishäiriötä sairastavien kokemuksia ja ajatuksia joulusta. Romukoppaan lensi ainakin neljä kirjoituksen tynkää.

Päätin ottaa ideoinnin tueksi hieman hassun lähestymistavan. Turhautuneena aiheen löytymisen vaikeudesta, kuuntelin joululauluja ja lueskelin samalla syömishäiriöitä sairastavien ja muidenkin nettikeskusteluja. Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee… Miten selviätte joulusta? Miten huijaan sukulaisia tilanteestani? Petteri punakuono oli poro nimeltään… Nyt jo pelottaa kaikki se ruokamäärä, minkä tulen ahmimaan. Pitäisi vaan välttää sortumasta siihen suklaaseen. Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy… Vastahan edellisestä joulusta on selvitty, taas sama touhu edessä.

Jotenkin tuossa yhteydessä syntyi ajatus siitä, että jouluun asetetaan paljon odotuksia, toiveita, paineita ja joskus myös pelkoja, sillä joulun lähestymisen merkeiltä on melko vaikea välttyä. Osa asettaa odotuksia, toiveita, paineita tai pelkoja ehkä siksi, että joululla on ollut tärkeä asema perheen yhteisenä hengähdystaukona, toiset siksi, että joulu puskee joka tuutista, kolmannet jostain muusta syystä. Syömishäiriötä sairastavista osalla taas on kokemukseni mukaan negatiivisia ajatuksia  ja muistoja jouluruuista ja ehkä riidoista läheisten kanssa. Monilla meillä on siis jonkinlainen paine joulusta tavalla tai toisella. Kun jouluun ladataan paljon energiaa ja odotuksia jo ennakolta, on riskinä, että joulun saapuessa rauhoittuminen ja nauttiminen onkin vaikeaa. Stressi purkautuu juuri siinä hetkessä, kun jouluruuat nostetaan pöytään ja on aika käydä istumaan.

Omalta osaltani päätin stressin välttämiseksi hieman rauhoittua blogiaiheen suhteen. Hei, minä voin olla armollinen itselleni ja samalla toivottavasti myös säästää Omenatuvan lukijat lauseilta, joista huokuu se, että ne on väkisin puristettu. En halua väittää mitään tiettyä kenenkään joulusta, koska kokemuksia jouluista on yhtä monta kuin ihmisiäkin. En halua sanoa, että näin se kuulkaas menee syömishäiriöiden yhteydessä, sillä totuus on se, että yhtään sellaista joulua en ole sivusta seurannut. Se mitä osastolla näemme ennen joulua, ei kerro minulle riittävän hyvin, mitä siellä kodeissa lopulta tapahtuu ja miten tilanteet koetaan. Enkä minä vannoutuneena jouluihmisenä voi vain saada kiinni siitä, kuinka joulu voi olla jollekin jopa vuoden pahinta aikaa. Siten minun on myös aika vaikea antaa niitä vinkkejä, miten joulusta selviää.

Haluaisinkin näin joulun alla vain todeta, että Omenatuvan kirjoittajana en halua luoda yhtään lisää kenellekään paineita jouluun. Joulusta on lupa tehdä oman näköisensä, nauttia siitä tai olla nauttimatta. Ja jos se on se syömishäiriö, mikä sitä jouluiloa nakertaa, niin silloinkin haluan toivottaa stressitöntä ja armollista joulua. Olitpa sitten missä tahansa vaiheessa syömishäiriön tai toipumisen suhteen, niin muista, että aika on armollinen, vaikka et itse pystyisikään olemaan itsellesi armollinen. Aika ei pysähdy, joulu kestää lopulta kuitenkin vain hetken verran. Jos et tällä hetkellä pysty joulusta nauttimaan, niin tulevaisuudessa voit kuitenkin taas löytää joulun ilon. Uudet paremmat muistot voivat olla edessä. Toipuminen on mahdollista!

Stressitöntä ja armollista joulun aikaa kaikille Omenatuvan seuraajille!


Terveisin,

Venla Eronen


perjantai 1. joulukuuta 2017

Sosiaalisen median valheelliset illuusiot täydellisyydestä

Sosiaalisessa mediassa (ja toki muussakin mediassa) kauneusihanteet ja kadehdittavan elämän tunnuspiirteet leviävät nopeasti. Moni on varmaan katsonut joskus sosiaalisessa mediassa toinen toistaan hienompia selfieitä ja kuvia ihmisen elämäntapahtumista. ”Täydellisen” kauniita ja komeita ihmisiä puskee vastaan jokaisesta suunnasta. Kuvissa ihmisten kropat ovat viimeisen päälle timmissä kunnossa, kasvot virheettömät ja vaatteetkin niin hienoja. Elämäkin näyttää täydellisen kadehdittavalta. Kuvat ovat keränneet satoja, elleivät jopa tuhansia tykkäyksiä. Kommenteissa hehkutetaan ihmisen upeaa ulkomuotoa, kysytään mikä kuvassa olevan henkilön salaisuus on ja miten itsekin voisi saada yhtä ihanan elämän. On kuin sosiaalisen median tehtävänä olisi joiltain osin luoda mielikuvaa, että ulkonäkö ja tykkäysten määrä määrittäisivät, kuinka suosittu joku on tai miten ihanaa hänen elämänsä on.

En väitä, että sosiaalisen median kuvissa ei voisi oikeasti olla kauniita, upeita ja onnellisia ihmisiä, mutta haluaisin kuitenkin herätellä ihmisiä miettimään, mikä kuvien tarkoitus on. Halutaanko niillä luoda kuvaa itsestä onnistuneena ja täydellisenä yksilönä sekä julistaa koko maailmalle omia saavutuksia? Vai halutaanko kuvilla ja kuvien keräämillä tykkäyksillä vahvistaa omaa itsetuntoa? Tarkoituksia on varmasti monia ja jotkut tarkoitukset varmasti myös ihan vilpittömiä. Haluaisin kuitenkin herätellä huomaamaan kuvissa piilevän vaaran. Kun ulkonäköpaineita kokeva ja ehkä hieman omaa elämäänsä tylsänä tai keskinkertaisena pitävä ihminen kohtaa täydellisen kuvan sosiaalisessa mediassa, saattaa hän ajautua osaksi sallittua ja hyväksyttyä, mutta jokseenkin kyseenalaista ihailukulttuuria. Tuon ihailukulttuurin vähemmän hyväksytystä ääripäästä löytyvät syömishäiriöiden yhteydestä tunnetut pro-ana ja pro-mia. Tässä uudessa, hyväksytyssä ihailukulttuurissa Thinspiration korvataan täydellisyyden ihannoinnilla ymmärtämättä, että täydellisyys ei ole saavutettavissa.

Onkin hyvä pohtia, kuinka hyvin kaikki osaavat arvioida milloin kuva on aito ja muokkaamaton. Kuvien muokkaaminen on nykyään niin helppoa, että lapsetkin siihen pystyvät. Uskon, että osa katsojista pystyy erottamaan muokatun kuvan, mutta kaikki eivät siihen valitettavasti pysty. Ei huomata, kuinka Photoshop on pyyhkäissyt kuvan kaikkia kohtia tai kuinka jollain yksinkertaisemmilla valmiilla filttereillä tai mobiilisovelluksilla kuvia on paranneltu. Tai vaikka sen huomaisikin, niin silti mieli pyyhkii tuon huomion merkityksettömänä ja lumoutuu vain havaitsemastaan täydellisyydestä.

Alla olevassa YouTube-videossa on demonstroitu miten paljon kuvamuokkauksella voi huijata.


Aika hurjaa, eikö vaan? Ja sitten ihmetellään, miksi niin monilla on ulkonäköpaineita, vaikka mallitkaan eivät kelpaa kuviin sellaisinaan.

Sosiaalisessa mediassa ei ehkä tehdä usein yhtä voimakasta muokkausta, kuin ylläolevassa videossa, mutta yleistä tai ainakin helppoa muokkaus on. Demonstroidakseni asiaa vielä hieman, päätin ottaa itsestäni kuvan etätyöpäivänä ilman meikkiä ja sitten yksinkertaisella sovelluksella ”kaunistin” kuvaani napin painalluksella. Ja vau, kylläpä ihoni muuttui tasaiseksi ja silmänalusten tummat rinkulatkin pyyhkiytyivät pois. Nyt vaan Instagramiin kuva #etäpäivälook #nomakeup ja tykkäyksiä odottamaan. Osa pyörittelee päätään huijauksen tajuttuaan, mutta osa menee ehkä lankaan, vaikka käytinkin aika voimakasta ja ilmeistä kuvan parantelua.


Kasvojen muokkaus oli todella helppoa. No entä kehon? Päätin testata senkin. Ja testin tuloksena voin sanoa, että helppoahan sekin oli, vaikka ei nyt toki ihan yhtä nopeaa, kuin kasvojen muokkaus. Hieman keskittymällä olisi varmaan saanut realistisemman kuvan, mutta kylläpä lähti nopeasti senttejä vyötäröltä tälläkin tavalla. Kuva Instagramiin #newme #afterdietandworkout #nopainnogain ja kyllä luulisi jälleen tykkäysten saavan puhelimen piippaamaan. Väliäkö sillä, että muutos ei ole ollut tavoitteissa tai todellinen, eikä sen eteen ole oikeasti tehty töitä.


Oman ulkonäön lisäksi tarinaa kuvien taustalla saatetaan vääristellä. Tapahtumat eivät välttämättä ole aitoja tai niin täydellisiä, kuin kuvasta voisi päätellä. Alla olevassa videossa on oiva fiktiivinen demonstraatio siitä.



Kun sekä ulkonäön että kuvan tarinan kohentamiseen käytetään aikaa, saattaa elämästä kadota arvokkaita hetkiä. Ei keskitytä siihen hetkeen ja nautita siitä, vaan eletään jossain toisessa todellisuudessa, jossa toisen ihmisen kohtaaminen on korvattu osittain sydän- tai peukkupainalluksilla. Samalla saatetaan luoda turhia paineita muille, joilla itsetunnon rakentuminen ja ylläpito ovat muutenkin alttiina haavoittua. Paine muuttaa omaa ulkonäköään ja elämäänsä saattavat lisääntyä täydellisten kuvien kyllästämässä ympäristössä. Joku ehkä aloittaa ”elämäntaparemontin” kuvista inspiroituneena ja joskus nuo remontit menevät vaarallisella tavalla metsään. Syömishäiriökeskuksessa törmäämme siihen valitettavasti varsin usein.

Toivoisinkin, että yhä useampi jaksaisi ja osaisi katsoa sosiaalisen median kuvia hieman kriittisemmin silmin. Olisi hyvä muistaa, että kaikki kuvat eivät vastaa todellisuutta ja elämässä tärkeää ei ole se monta tykkäystä saa. Elämää voi elää ihan täysipainoisesti ja arvostusta saaden, vaikka sosiaalisessa mediassa sitä ei vääristellen hehkuttaisikaan. Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää, mutta samalla se on osaltaan aikakautemme vitsaus. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen miten sosiaalinen media meihin ja muihin vaikuttaa. Tämä onnistuu harkitsemalla, millaisia kuvia siellä jaamme ja millaisista kuvista tykkäämme.


Terveisin,

Venla Eronen