Painonnousun sietäminen laihuushäiriöstä paranemisen aikana

Eräs merkittävimmistä laihuushäiriötä ylläpitävistä oireista on lihomisen pelko. Sairastunut liittää tiedostamattaan painonnousuun pelottavia mielikuvia epämiellyttäväksi muuttumisesta, muiden hylkäämäksi joutumisesta, laiskaksi ja saamattomaksi muuttumisesta sekä lopullisesta yksin jäämisestä. Nämä mielikuvat saavat painonnousun, ruoan ja syömisen tuntumaan pelottavilta asioilta, joiden seurauksena voi tapahtua jotain pahaa. Tämän vuoksi sairastuneella nousee usein ahdistus pintaan, kun itseä pitäisi ravita, mikä tekee syömisestä vaikeaa.

Lihomisen pelossa käynnistyy meille ihmisille tyypillinen pelkoreagointimalli, jossa suuntaamme suuren määrän psyykkistä energiaa pelätyn asian tarkkailemiseen. Tämän mekanismin tarkoituksena on pitää meidät turvassa vaaralta. Se pyrkii havaitsemaan ja eliminoimaan kaiken, mikä viittaa pieneenkin uhkan läsnäoloon. Vastaava tilanne syntyy henkilölle, joka pelkää käärmeitä kuollakseen, mutta haluaa silti mennä marjametsään. Hän huomaa pian, että jokainen keppi muistuttaa käärmettä, sillä hänen systeeminsä on virittäytynyt havaitsemaan vaaran.

Syömishäiriötä sairastavalle käy samalla tavalla. Vaakaa vahtiessaan hän arvioi jokaisen kertyneen gramman olevan merkki uhkaavasta lihavuudesta. Hän tarkkailee kehoaan, kokeilee kädellä tuntuvatko luut edelleen yhtä selvästi kuin eilen, tunnustelee housujen löysyysastetta sekä kehossa tuntuvaa pehmeyttä ja hätääntyy aina löytäessään asian, jonka tulkitsee merkiksi lihavaksi muuttumisen uhasta. Hätääntynyt mieli haluaa olla varma turvasta, joten se alkaa yleistää vaaran merkkejä kaikkeen, mikä saattaa vähänkin viitata vaaran olemassaoloon. Niinpä sellaisetkin merkit, jotka eivät mitenkään liity lihomisen, voivat saada punaisen lipun ja ne tulkitaan merkiksi vaaran olemassaolosta. Kun niitä aletaan peloissaan vältellä, elämä helposti kapeutuu ja mieliala laskee.

Lihomisen pelko liittyy syvällisemmällä tasolla usein huonommuuden ja epäonnistumisen tunteisiin, joita itsestä koetaan. Lihavuuden pelko on usein pohjimmiltaan mielen rakentama konkreettinen versio siitä kokemuksesta, että ei tule hyväksytyksi, ei kelpaa sellaisena kuin on, ei saa olla oma itsensä, tai on arvoton ja kelpaamaton. Lihavuuden pelkääminen on ikään kuin selkeä ja ratkaistavissa oleva versio epämääräisemmästä huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteesta. Matala omanarvontunne on huomattavasti hankalampi ja epämääräisempi asia saada kontrollin alle kuin tunne lihavuudesta.

Sairastunut ei itse usein huomaa, mistä lihomisen pelossa on kysymys, vaan sokeasti yrittää laihuutta tavoittelemalla lääkitä ongelmaa. Aina tulee kuitenkin eteen se seikka, että mikään laihuuden aste ei ole tarpeeksi, eikä tee henkilöstä riittävän hyväksyttävää, arvokasta tai hyvää omissa silmissään. Aina pitäisi olla laihempi, vaikka kuolema uhkaisi. Tämä johtuu siitä, että lääke on väärä. Laihuus ei korjaa tilannetta, koska lihavuuden uhka ei koskaan pohjimmiltaan ollut varsinainen ongelma.

Painonnousun pelosta päästäkseen on tärkeää ymmärtää, että laihuus ei ratkaise sitä ongelmaa, jota sillä yritetään ratkaista. Kyse ei ole lihomisen vaarallisuudesta, vaan omanarvontunteen mataluudesta. On myös tärkeää ymmärtää, että alipainoisuudesta toivuttaessa painonnousu ei tarkoita lihomista. Se tarkoittaa painon normalisoitumista, kehon tasapainon saavuttamista ja hyvinvoinnin mahdollistumista. Lisäksi on tärkeää ymmärtää varhaisen pelkomekanismin käynnistyminen, mikä saa uhkan turhaan näyttämään jatkuvasti vaanivalta ja milloin tahansa yllättävältä viholliselta. Pelkoja kannattaa siis kyseenalaistaa ja punnita kriittisesti, sillä ahdistunut ajattelu saa neutraalitkin asiat tuntumaan vaarallisilta. Kysy itseltäsi, ”onko tämä asia oikeasti vaarallinen, vai onko mieleni pelkosysteemi vain saanut minut kuvittelemaan niin?” Yritä olla mahdollisimman rehellinen vastauksessasi.

Laihuushäiriön kourissa kamppaileva mieli sanoo, että painonnousu on pahasta. Sitä kautta myös syöminen tuntuu vaaralliselta. Kun huomaa mielen sanovan näin, on tärkeää muistaa, että tämä on sairauden luoma ajatus, joka ei ole totta. Totta on se, että painonnousu auttaa kehoa vahvistumaan ja voimaan hyvin sekä mahdollistaa normaalin elämän elämisen. Aina mielen nostaessa esiin tämän vanhan ”totuuden”, se korvataan uudella totuudella, esimerkiksi: ”Ruoka tekee minulle hyvää” (keksi omia, sinun tilanteeseesi sopivia lauseita). Näin mieltä harjoitetaan reagoimaan ruokaan uudella tavalla. Muutos ei tule yhdellä eikä kahdella kerralla, vaan mielelle opetetaan kärsivällisillä toistoilla uusi tapa suhtautua syömiseen ja siitä seuraavaan parantavaan painonnousuun. Mitä useammin vanhan totuuden kumoaa, sitä nopeammin mieli tottuu uuteen totuuteen.

Pelon työstämisen tehostamiseksi on hyvä myös pohtia omaa suhtautumista itseen. Esimerkiksi psykoterapeutin kanssa voi pohtia, miksi lihominen pelottaa niin voimakkaasti, onko oma arvo ihmisenä todella kiinni siitä, millainen kehon muoto ja paino on, mitä kaikkea lihomisen pelon taustalla on ja mistä haitallisten käsitysten muodostuminen on alkanut. Näin päästään käsiksi niihin syvän tason seikkoihin, jotka estävät paranemista edistymästä ja ylläpitävät sairautta.

Syömishäiriöistä – varsinkin niiden vaikeista muodoista – paraneminen vaatii pitkällistä ja kärsivällistä työskentelyä. Siinä joutuu tekemään vaikeita asioita, kohtaamaan pelkoja ja muuttamaan käyttäytymismalleja. Tämä on vaativaa kenelle tahansa. Pilven kultareunana on henkinen kehittyminen, jonka avulla myöhemmin elämässä selviää monenlaisista haasteista, jotka ilman tätä kokemusta saattaisivat tuntua ylivoimaisilta. Paranemisen aikana opittavat tunteensäätelykeinot ja itsetuntemus kantavat pitkälle elämään.

Syksyisin terveisin,
Pia Charpentier

 

Miten pysyä terveenä sairastuttavaan käyttäytymiseen houkuttelevassa ympäristössä?

Syömishäiriöistä paranemisessa tärkeintä on löytää oma rohkeus edetä kohti terveyttä. Tällä polulla otetaan paljon askelia, jotka pelottavat ja vaativat suurta keskittymistä sekä ponnistelua. Kannustava ympäristö tuo tähän tärkeällä tavalla voimaa ja auttaa pysymään valitulla tiellä.

Toisinaan on kuitenkin tilanteita, joissa ympäristön toimintatavat ja jopa arvot saattavat houkutella takaisin sairautta tukevien käyttäytymismallien pariin, vaikka oma päätös parantua olisikin jo selkeästi tehty. Haastavia paranemisympäristöjä voivat olla esimerkiksi urheilujoukkue, koululuokka, kaveripiiri tai sosiaalinen media.

 

 

Haastavia paranemisympäristöjä

Urheilulaji, jota harrastaa, voi edellyttää tietynlaista kehonmuotoa tai tiettyä painoa, jolloin siihen pyrkiminen koetaan helposti luonnolliseksi osaksi lajia. Kaikki joukkueen jäsenet tai lajin harrastajat joko luonnostaan ovat vaatimusten mukaisissa mitoissa tai pyrkivät niihin kuka milläkin keinolla. Jos urheilija on toipumassa syömishäiriöstä, lajin vaatimukset keholle saattavat estää häntä syömästä tarpeeksi, jotta paranemisen on mahdollista tapahtua. Hän saattaa pelätä esimerkiksi, ettei kelpaa enää joukkueeseen tai lajin harrastajaksi parannuttuaan syömishäiriöstä. Syömisen lisääminen tai oksentamisen lopettaminen saattaa tuntua yksinkertaisesti asialta, joka voi pilata koko elämän vaarantamalla urheilu-uran jatkumisen.

Koululuokassa oppilaiden kesken saattaa vallita kulttuuri, jossa kehoihanteesta poikkeavaa pilkataan, väheksytään tai syrjitään. Tämä voi olla muodoltaan räikeää kiusaamista, hienovaraisempaa vihjailua tai ulkopuolelle jättämistä. Syömishäiriöstä toipuva voi kokea uhkaavana ajatuksen, että paranemisen vaatima painon nostaminen voisi saada aikaan muiden hyljeksimäksi joutumisen. Tällöin paineet pitää kiinni nykyisestä painosta tai jopa saada se hieman laskemaan voi muodostua suureksi.

Joskus läheisessä kaveripiirissä itselle tärkeillä ihmisillä voi olla ihanteenaan tietty kehon muoto. Kaverukset ovat jopa saattaneet yhdessä arvostella muita kavereita, jotka eivät ole mahtuneet muottiin. Ajatus siitä, että itse yhtäkkiä kuuluisi niihin, joita aiemmin on arvosteltu, saattaa tuntua mahdottomalta. Se olisi ikään kuin yhteiskuntaluokassa tai kastissa alemmalle tasolle joutumista. Ihmisarvo suorastaan laskisi vaarallisen matalalle. Painon nostamisen ajatus saattaa tuntua koko elämän mullistavalta uhalta ja vaikeuttaa paranemisen vaatiman alipainon korjaamista.

Myös sosiaalinen media tarjoaa paljon informaatiota, joka on helppo tulkita merkiksi siitä, että solakkuus, lihaksikkuus, kehon tiettyjen luiden näkyminen, tietyllä tavalla syöminen ja tietynlainen ulkonäkö yleisesti on vaatimus, jotta voi kokea olevansa ihmisenä riittävän hyvä. Sosiaalisen median sisällön voi onneksi itse valita, joten tätä ympäristöä voi olla hieman helpompi hallita kuin käytännön ympäristöä. Toisaalta somen saatetaan kokea ilmaisevan kaikkiin kohdistuvia vaatimuksia, joista on syytä olla perillä, joten sen seuraamatta jättäminen saattaa myös tuntua uhkaavalta.

Mitä siis voi tehdä, jos ympäristö ei tunnu tukevan paranemista?

Vastaus on yksinkertainen, vaikka ei helppo: syömishäiriön sairastaminen ei ole koskaan parempi vaihtoehto kuin tervehtyminen – ei missään tilanteessa eikä mistään syystä. Sairaana ollessa mieli näkee uhkakuvia paranemisessa ja saa ne näyttämään ylitsepääsemättömiltä. Onkin tärkeää tietää, että käsin kosketeltavankin tosilta tuntuvat syyt ovat asioita, jotka mieli on saanut näyttämään pahemmilta, kuin ne oikeasti ovat.

Paraneminen tuntuu usein pelottavalta tuntemattomalta, josta ei tiedä, mitä se tuo tullessaan ja saattaa tuntua, että se voi riistää pois jotain elintärkeää. Näin ei kuitenkaan ole. Paraneminen ei aiheuta mitään haittaa, vaan päinvastoin. Haastavassa ympäristössä paranemisprosessi edellyttää haitallisten ajatusten huomaamista ja niiden korvaamista tervehtymistä tukevilla ajatuksilla. Käydään seuraavassa läpi edellä lueteltuihin tilanteisiin sopivia vaihtoehtoisia ajattelu- ja asennemalleja.

Paraneminen urheilujoukkueessa

Vaikka sairaana mieleen tullut ajatus aliravitsemustilan tai oksentamisen hyödyistä urheilussa pärjäämisestä saattaa tuntua ainoalta oikealta, on totuus kuitenkin juuri päinvastainen. Syömishäiriötä sairastava urheilija aiheuttaa liian vähäisellä syömisellä itselleen suuren haitan lajissaan pärjäämiseen. Aliravittu keho ei palaudu kuten terve keho, se vammautuu helpommin ja paranee hitaammin. Se ei myöskään pysty aidon potentiaalinsa mukaisiin suorituksiin, vaan jää aina alle sen, mihin se terveenä pystyisi. Lisäksi kilpatoverit saavat melkoisen etumatkan yksinkertaisesti pystyessään toteuttamaan oman kehonsa täyttä potentiaalia suorituksissaan.

Onkin hyvä ymmärtää, että syömishäiriöstä paraneminen ei merkitse lihavaksi muuttumista tai omalle lajille kelpaamattomaksi muuttumista. Laihuushäiriöstä paraneminen merkitsee kyllä normaalipainoon palaamista, mutta se ei vaaranna lajissa pärjäämistä vaan mahdollistaa sen. Ajatus siitä, että ei enää kelpaisi lajinsa harrastajaksi parantumisen vuoksi ei pidä paikkaansa. Sairaana ja peloissaan helposti näkee muut ankarina ja vaativina, eikä huomaa sitä suurta myötätunnon ja kärsivällisyyden määrää, mitä muut anteliaasti osoittavat joukkuekaverin jouduttua pulaan.

Paraneminen kiusatuksi tulemisen uhan alla

Koulussa kiusatuksi tuleminen on eittämättä rankkaa. Nuoret kiusaavat toisiaan monenlaisista syistä. Tärkeimpänä syynä kuitenkin on se, että kiusaajat itse ovat usein huonovointisia, kovia kokeneita ja ahdistuneita nuoria, jotka tarvitsisivat aikuisten apua. Heidän sanomansa asiat eivät siis ole totuuksia eivätkä usein edes liity siihen henkilöön, jota kiusataan. Heidän sanomansa pahat sanat kuvaavat heidän omaa pahaa oloaan. Heidän on usein nähtävä muut huonompina kuin he itse, jotta oma vahva huonommuuden tunne ei pääsisi ottamaan valtaa.

Onkin tärkeää opetella siihen, että ei anna kenellekään toiselle valtaa määrittää omaa arvoaan ihmisenä. Jos joku nimittelee tai ilkeilee, on hyvä katsoa häntä säälien ja muistaa, että hänellä taitaa olla aika rankkaa. Hänen sanomisensa eivät tee sinusta sitä, mitä hän sanoo. Ne ovat vain sanoja huonosti voivan ihmisen suusta. Itseään ei kannata sairastuttaa siksi, että huonovointiset ihmiset eivät löytäisi arvosteltavaa. He löytävät sitä aina, eikä heitä voi miellyttää. Ei siis kannata edes yrittää – varsinkaan oman terveyden kustannuksella. Kannattaa hakeutua heistä loitommaksi ja keskittyä niiden ihmisten seuraan, jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet.

Paraneminen haastavassa kaverikulttuurissa

Jos läheiset ystävät eivät hyväksy joukkoonsa ihmisiä juuri sellaisena kuin he ovat, on syytä miettiä, että onko tämä ystäväpiiri sellainen, johon haluaa ja kannattaa kuulua. Aidot ystävät tarjoavat apuaan ja tukeaan ystävälleen, joka on sairastunut vakavaan tautiin. Usein asiasta keskusteleminen avoimesti auttaa tilannetta selkiytymään. Ystävillä on runsain mitoin myötätuntoa ja halua auttaa pulaan joutunutta ystäväänsä. Sairaana voi toki olla vaikeaa luottaa ystävien hyväksyntään, sillä oma käsitys itsestä on usein sangen matala. Ystävillä on kuitenkin taipumus olla saatavilla ja osoittaa suurta sydäntä silloin, kun heidän apuaan ja tukeaan tarvitaan.

Onkin hyvä selvittää, ovatko kyseessä todelliset ystävät, jotka ovat luottamuksen arvoiset, vai sellaiset ystävät, jotka hylkäävät hädän hetkellä. Ensimmäisistä kannattaa pitää kovasti kiinni ja jälkimäisistä päästää irti pikaisesti. Ystävistä luopumisen ajatus voi tuntua rankalta, mutta on hyvä pitää mielessä, että heistä luopumalla tekee tilaa todellisille ystäville.

Paraneminen sosiaalisen median vaikutuspiirissä

Some on jollain tavalla osa lähes kaikkien elämää. Syömishäiriöistä parannuttaessa on hyvä rakentaa itselleen sellaiset sometottumukset, jotka tukevat omaa hyvinvointia. Jos tietyn tahon seuraamisesta aiheutuu syömishäiriöajatusten voimistuminen, on tärkeää laittaa tällaiset sisällöntuottajat ja sivut tauolle. 

Paranemisen aikana on hyvä kokonaisuudessaan rakentaa oma ympäristö sellaiseksi, että se tukee paranemista mahdollisimman hyvin. Tässä olennaisena osana on oma someympäristö. Jos pelkää jääväänsä jälkeen tärkeissä ruoka-, keho- tai treenaustrendeissä voi lohduttautua sillä, että trendien pariin pääsee halutessaan palaamaan heti paranemisen edettyä tukevalle pohjalle. Mitään korvaamatonta ei siis voi menettää jättämällä seuraamatta tahoja, jotka vaikeuttavat omaa paranemista.

Lopuksi

Syömishäiriöistä paraneminen on rankka matka, jonka aikana on hyvä huolehtia siitä, että ylimääräiset esteet raivataan pois tieltä. On hedelmällistä pysähtyä pohtimaan omaa paranemisprosessiaan ja eritellä, mitkä seikat auttavat siinä ja mitkä haittaavat. Muiden tuki on äärimmäisen arvokasta, joten sitä kannattaa ottaa vastaan. Muiden aiheuttama haitta puolestaan voi tehdä paranemisesta tarpeettoman haastavaa. 

Usein on mahdollista vaikuttaa paranemisympäristöönsä enemmän kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksi. Haittojen ja hyötyjen analysointi auttaa havahtumaan omaan tilanteeseen ja antaa ideoita sellaisten muutosten tekemiseksi, jotka omalta osaltaan tukevat paranemista parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Kesäisin terveisin,

Pia Charpentier