Ajankohtaista – Koronavirus, syömishäiriöt ja Syömishäiriökeskuksen toiminta

Koronavirus vaikuttaa meidän kaikkien elämään tällä hetkellä ajan, jonka pituudesta kenelläkään ei ole varmuutta. Pandemian kaikista vaikutuksista elämäämme ei myöskään ole tietoa ja huoli saattaa olla monilla kova. Listasimme kysymyksiä, joita tilanne voi nyt syömishäiriöiden ja hoidon näkökulmasta aiheuttaa. Lisää kysymyksiä voit jättää kommentteihin. Pyrimme vastaamaan niihin parhaamme mukaan.

1. Vaikuttaako syömishäiriö vastustuskykykyyni ja mahdollisen sairastumisen vakavuusasteeseen?

Syömishäiriöitä sairastavilla ei välttämättä ole huonompi vastustuskyky, mutta koska koronaviruksesta ja sen vakavuudesta erilaisille väestönryhmille tiedetään vielä varsin vähän, on hyvä pyrkiä estämään sairastumista ja noudattaa terveysviranomaisten ja hallituksen suosituksia, ohjeita ja määräyksiä. Koronaviruksesta tiedetään se, että muut perussairaudet voivat johtaa vakavampaan sairauden muotoon, mutta vielä meillä ei ole tietoa siitä, miten koronavirus vaikuttaa syömishäiriötä sairastavien infektioiden vakavuuteen. Keho on kuitenkin usein syömishäiriön vuoksi jo valmiiksi kovilla, joten nyt jos koskaan on hyvä tehdä kaikkensa, jotta keho pääsee toipumaan ja on siten vahvempi mahdollisen tartunnan hetkellä.

2. Minusta tuntuu, että syömishäiriöön liittyvät huoleni, eivät ole vakavia koronavirukseen verrattuna. Mitä voin tehdä pitääkseni itsestäni huolta?

Koronavirus on koko maailmaa koskeva vakava terveydellinen ja yhteiskunnallinen haaste. Se ei kuitenkaan poista sitä, että muusta terveydestä huolehtiminen ei olisi tärkeää. Syömishäiriö on vakava sairaus, joten toipumistyön jatkaminen on erityisen tärkeää ja kannattavaa, sillä takapakit voivat pitkittää kärsimystä kohtuuttomasti. On myös hyvä muistaa, että syömishäiriö aiheuttaa usein ajatuksia, että oma sairaus ei ole niin vakava asia tai muiden terveys on tärkeämpää. Kyseinen ajattelutapa on osa syömishäiriön kieroa toimintatapaa. Monet tahot ovat myös muistuttaneet, että ihmisten on tärkeää pitää huolta mielenterveydestään tänä epävarmuuden ja huolen aikana, vaikka entuudestaan ei olisi ollutkaan mitään mielenterveydellisiä haasteita tai sairauksia. Muistuta siis, että sinun hyvinvointisi on yhtä tärkeää ja ota se apu vastaan, mitä ammattilaiset voivat sinulle tässä hetkessä tarjota.

3. Mitä jos en voi tavata terapeuttiani, lääkäriäni tai hoitajaani? 

Lähivastaanottoja on suositeltu välttämään ja joitakin tapaamisia saatetaan perua kokonaan ja tämä aiheuttaa ymmärrettävästi huolta ja epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksia. Monet ammattilaiset kuitenkin onneksi tarjoavat videoyhteydellä tai puhelimitse tarjottavaa vastaanottoa. Vaikka se ei välttämättä korvaakaan kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista, voi se auttaa tämän epävarman ja huolta aiheuttavan ajan yli. Keskustele ammattilaisen kanssa sinulle sopivista vaihtoehdoista ja palveluista.

4. Olen sopinut terapeuttini/hoitajani kanssa, että minut punnitaan säännöllisesti vastaanotolla ilman, että saan tietää painoani. Mitä teen, jos tähän ei nyt ole mahdollisuutta ja minulle tulee pakonomainen tarve punnita itseäni?

Terveydenhuollon palveluissa on siirrytty etävastaanottoihin ja tehty rajauksia ”ei kiireellisiin” palveluihin, jollaiseksi punnitus saatetaan valitettavasti katsoa. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta ja huolta siitä, että paino ei korjaannu riittävästi tai räjähtää hallitsemattomasti. Huolesta kannattaa keskustella yhdessä hoitavan henkilön kanssa ja etsiä terveitä selviytymiskeinoja huolen kanssa selviämiseen. Ehkä voitte myös sopia, että joku läheinen punnitsee sinut hoitavan henkilön antamien ohjeiden mukaisesti ja ilmoittaa painosi terveydenhuollon yksikköön. Tärkeää kuitenkin on se, että et sorru pakonomaiseen itsesi punnitsemiseen. Jos omaa painoa on välttämätöntä seurata itse, ei sitä kannata tehdä kuin maksimissaan kerran viikossa. Sovi linjauksista terapeuttisi tai hoitajasi kanssa.

5. Mitä teen, jos en voi pitää kiinni ateriasuunnitelmastani tai löydä kaupasta turvallisiksi kokemiani ruokia?

Suomessa on toistaiseksi riittänyt ruoka hyvin, vaikka jotkin elintarvikkeet ovat saattaneet hetkellisesti loppua kauppojen valikoimista. Ateriasuunnitelman on hyvä olla riittävän joustava erilaisine vaihtoehtoineen, jotta yksittäisen elintarvikkeen loppuminen ei estä ateriasuunnitelman noudattamista. Jos ateriasuunnitelmasi on liian jäykkä, pyydä ravitsemusterapeuttia suunnittelemaan siihen kanssasi lisää vaihtoehtoja ruoka-aineille. Voit myös kysyä, onko sinulla mahdollisuutta saada ateriatukea esim. videovastaanottona, ruokapäiväkirjamaista tukipalvelua (esim. Syömishäiriökeskuksessa käytettävä MealLogger) tms. palvelua, mikä voisi auttaa sinua ruokailemaan. Tällaisena aikana, kun ruokakaupoissakin voi olla poikkeuksellisia puutoksia, sinulla on toisaalta oiva mahdollisuus oppia laajentamaan ruokavaliotasi. Pyydä tällaiselle tutkimusmatkalle tukea terapeutiltasi tai hoitajaltasi esim. videovastaanoton yhteydessä.

6. Miten voin estää ahmintaa, mikäli minä tai samassa taloudessa asuvat henkilöt täyttävät kodin täyteen ruokaa?

Iso osa keinoista estää ahmintaa tällaisena poikkeusaikana, ovat aivan samoja, kuin muulloinkin. Täsmäsyöminen ja ateriasuunnitelman noudattaminen voivat auttaa. On myös hyvä tarkastella ohjaavatko esimerkiksi tylsistyminen, yksinäisyys, pelko tai stressi sinut ahmimaan. Näitä kaikkia tunteita saattaa ilmetä nyt tällaisena poikkeusaikana. Tee itsellesi lista vaihtoehtoisista toimista, joita voit hyödyntää ahmimisen sijaan, kun erilaiset tunteet nousevat pintaan. Voit esim. listata harrastuksia, joilla voi helpottaa tylsistymistä, soittaa ystävälle tai läheiselle yksinäisyyden helpottamiseksi ja tehdä erilaisia rentoutumisharjoituksia pelon ja stressin hälventämiseksi. Muistuta myös itseäsi, että tunteet ovat sallittuja.

On myös hyvä miettiä missä määriin ruokaa on tarve hankkia kotiin. Normaali arkivarautuminen muutamiksi päiviksi riittää ellet joudu karanteeniin. Jos ruokaa on välttämätöntä hankkia kerralla tavallista enemmän tai läheisesi täyttää kaapit ruualla, niin keskustele huolista myös läheisesi tai ammattilaisen kanssa ja miettikää yhdessä keinoja, miten ruoka ei olisi liian helposti ahmittavissa. Apua voi olla esimerkiksi ruokien inventaariolistoista tai lukollisista kaapeista, tukipuhelimeen soitosta, yhteisestä ruokailuhetkestä perheenjäsenen kanssa tai vaikka siitä, että naapuri säilyttää osan ruuistasi. 

7. Olen huolissani, että en voi tehdä liikuntasuorituksiani tai oireiluni vahvistuu, jos joudun karanteenin kaltaisiin oloihin Mitä voi tehdä?

Yksin erityksiin jääminen on monille ymmärrettävästi vaikeaa, etenkin jos tilanne altistaa oireilun vahvistumiselle. Yritä pitää päivissä jonkinlainen rakenne, mutta älä rakenna päivääsi täyteen pakonomaisilla vaihtoehtoisilla tavoilla liikkua. Rakenna päivääsi ruokailujen ympärille erilaisia toimia, kuten opiskelua, käsitöitä, tv:n katselua, kodinhoitoa, ystäviin ja läheisiin yhteydenpitoa, etävastaanottotapaamisia, musiikin kuuntelua jne. Anna itsellesi lupa levätä. Ymmärrämme toki, että se voi tuntua vaikealta ja pelottavalta. Voit pyrkiä helpottamaan oloasi tekemällä listan, miksi on tärkeää, ettet kompensoi liikkumattomuutta syömistä vähentämällä. Muistuta itseäsi, että kehosi tarvitsee silti energiaa jo pelkästään kehon normaalien toimintojen ylläpitämiseksi. Muistuta myös itseäsi kaikista niistä positiivisista muutoksista, joita olet jo onnistunut tekemään toipumisen matkallasi ja pidä niistä kiinni. Voit myös asettaa itsellesi uusia tavoitteita, joiden eteen voit työskennellä. Palkitse itsesi mukavalla tavalla tavoitteen saavuttamisesta. 

8. Ovatko Syömishäiriökeskuksen palvelut saatavilla ja miten Syömishäiriökeskuksessa pyritään rajoittamaan koronaviruksen leviämistä?

Syömishäiriökeskus jatkaa palvelujensa tarjoamista ja ottaa uusia asiakkaita toistaiseksi vastaan sekä Terapiayksikköön että Kuntoutus- ja hoitoyksikköön varotoimista huolehtien. Terapiayksikkö tarjoaa keskustelutukea myös henkilöille, joilla ei ole syömishäiriötä. Esimerkiksi ahdistukseen, pakko-oireisiin, masennukseen tai akuuttiin tilanteeseen liittyviin huoliin on keskustelutukea tarjolla.

Syömishäiriökeskuksessa seurataan tiiviisti viranomaisten ja hallituksen antamia ohjeita ja toimitaan niiden mukaan. Panostamme huolelliseen käsihygieniaan ja tilojen siivoamiseen. Työntekijät eivät saa tulla töihin, mikäli heillä on yhtään koronavirukseen sopivia oireita ja ulkomailta lomalta palaavat ovat oireettominakin kaksi viikkoa etätöissä ennen tavanomaisiin töihin paluuta. Vastaanottotoiminta sekä perhe- ja verkostotapaamiset järjestetään etäyhteyksin ja ulkopuolisten vierailut Syömishäiriökeskuksessa ovat toistaiseksi kielletty. Seuraamme tiiviisti kaikkien terveydentilaa ja reagoimme viiveettä tilanteeseen, jos jollakin ilmenee koronavirukseen sopivia oireita.

9. Mitä jos Syömishäiriökeskuksen osastolla potilas tai joku henkilökunnasta sairastuu?

Koronavirukseen sairastunut työntekijä asetetaan karanteeniin, eikä hän saa palata töihin ennen kuin on saanut siihen luvan hoitavalta lääkäriltään. Muilta osin toimimme niiden ohjeiden mukaisesti, jotka saamme tilanteessa koronaneuvonnasta/viranomaiselta.

10. Mitä tämän kaiken jälkeen? 

Pandemia väistyy jossain vaiheessa ja elämä tulee jatkumaan. Ehkä me kaikki olemme oppineet pandemian aikana jotain uutta positiivista itsestä, omista voimavaroistamme ja toisista ihmisistä. Olemme saattaneet selvittää sen, mikä itselle on elämässä tärkeää ja mitä haluamme vaalia. Syömishäiriön nujertamiseksi on saattanut löytyä uutta vahvuutta. Nauttikaamme itselle tärkeistä asioista ja elämästä koko sielullamme, kun elämä ja sosiaalinen kanssakäyminen saavat jälleen kukoistaa. Yksi on myös varmaa – syömishäiriöstä toipuminen on aina kannattavaa!

Välittävin ja rohkaisevin terveisin koko Syömishäiriökeskuksen puolesta,

Venla Eronen

Apua vaikeisiin hetkiin:

Syömishäiriöihin erikoistuneet palvelut:

Syömishäiriökeskuksen palveleva puhelin arkisin: 040 411 5481 (suomi), 050 522 0077 (svenska)

Syömishäiriöliiton palvelut: Syömishäiriöliitolla on tarjolla erilaisia tukipalveluja SYLI-chatistä tukipuhelimeen laajennetuin päivystysajoin. Lue myös Syömishäiriöliiton Katri Mikkilän erinomainen blogikirjoitus koronan aiheuttamasta tilanteesta syömishäiriöiden näkökulmasta tarkasteluna. 

Muut tukipalvelut:

Mieli Suomen mielenterveys ry:n kriisipuhelin päivystää nyt 24/7 numerosta 09 2525 0111

Sekasin Chat – Valtakunnallinen keskustelualusta 12-29 -vuotiaille 

Selviytyjän paranemistarina hoitavan henkilön näkökulmasta (osa 2)

Edellisessä blogikirjoituksessamme vaikean anoreksian sairastanut Selviytyjä kertoi oman tarinansa. Tässä kirjoituksessa Selviytyjän matkaa seuranneena hoitavana henkilönä kerron omasta näkökulmastani miltä paraneminen näytti ulospäin.

Sain kunnian seurata Selviytyjän paranemismatkaa jo hänen sairautensa varhaisista vaiheista alkaen. Muistan vieläkin elävästi, kuinka hänestä alusta saakka välittyi mahtava päättäväisyys. Hän istui ensimmäisissä tapaamisissamme selkä suorana tuolin reunalla ja kävi keskusteluja kanssani monisanaisesti. Sairauden alkuvaiheessa tuo päättäväisyys oli vielä voimakkaasti sairauden palveluksessa. Minusta vaikutti siltä, että tuolloin Selviytyjä ei vielä oikein osannut erotella itseään ja sairauttaan toisistaan, vaan koki sairauden äänen totuutena, jota oli pakko noudattaa. Noudattamatta jättäminen oli pelottavaa, turvatonta ja nosti pintaan sietämättömän ahdistuksen. Ainoa tapa saada pelko hellittämään, oli tehdä niin kuin sairaus sanoi.

Vuosien varrella ehdimme tavata varmasti satoja kertoja ja pohtia sairastumisen syitä, taustoja sekä ennen kaikkea keinoja päästä siitä eroon. Toisinaan Selviytyjä pystyi kertomaan rehellisesti vaikeudestaan vastustaa sairauden ääntä, toisinaan totuuden kertominen oli liian vaikeaa ja tuli esille vasta hieman myöhemmin. Minusta vaikutti, että hän pelkäsi tuottavansa minulle pettymyksen, jos hän ei ollutkaan onnistunut toimimaan sopimallamme tavalla. Ehkä mukana oli myös hieman häpeää epäonnistumisesta.

Vaikka sairaus seurasi Selviytyjää yli kaksikymmentä vuotta, hän ei koskaan näyttänyt luovuttavan elämänsä suhteen eikä hänen peruspositiivinen asenteensa ja toiveikkuutensa koskaan näyttänyt kokonaan katoavan. Tässä varmasti osaltaan auttoi myös läheisten jatkuva tuki ja loppumaton rakkaus. Raskaita kausia toki oli monia ja erityisesti hyviä vaiheita seuraavat voinnin heikkenemiset näyttivät olevan erityisen kovia kolauksia. Huonossa vaiheessa anoreksia vei hänet täysin mukanaan pakottaen Selviytyjän uhraamaan arkensa sairauden palvelemiseen. Aina voinnin kohetessa elämänilo oli kuitenkin heti kulman takana ja Selviytyjä halusi tarttua elämäänsä välittömästi kaksin käsin.

Vuosien aikana sain seurata läheltä Selviytyjän elämän tärkeitä vaiheita. Ensimmäiset seurustelut, koulun loppuminen, ammatinvalinta ja kotoa poismuuttaminen olivat muutamia merkittäviä kilometripylväitä. Näihin kohtiin mahtui paljon iloa, innostusta ja kiitollisuutta elämän eteenpäin menemisestä. Selviytyjä eleli sinnikkäästi elämäänsä, vaikka anoreksia jatkuvasti sitä varjostikin ja vaati tekemään suuria uhrauksia päivittäin. Hän ikään kuin sinnitteli kohti haluamaansa elämää ja samalla yritti pitää kaiken nielevää kiusaajatyrannia tyytyväisenä.

Vuosien varrella keskusteluissamme Selviytyjän kanssa alkoi sairauden äänen lisäksi kuulua yhä vahvemmin myös terveen puolen ääni. Se ihmetteli yhdessä kanssani miksi ihmeessä on niin vaikeaa antaa paranemisen tapahtua. Itsesyytökset tulivat toisinaan voimakkaina, kun halu paranemiseen alkoi olla suuri, mutta ahdistus ja pelot vielä estivät vastustamasta anoreksian imua täysin voimin. Tässä vaiheessa anoreksian toiveiden noudattaminen suututti terveen puolen ja terveen puolen kuunteleminen suututti anoreksian. Missään ei enää oikein ollut rauhaa ja kahden maailman välillä tasapainoilu kävi todella hankalaksi.

Selviytyjää näytti alkavan todella suututtaa se, että anoreksia piinasi hänen elämäänsä vuosi vuoden jälkeen. Hän huomasi, että niin kauan kun hän aina antaa periksi anoreksian houkutuksille ja vähentää ruokamäärää ahdistuksen käydessä liian voimakkaaksi, hän ei pääse paranemisessaan eteenpäin. Niinpä hän alkoi sinnikkäästi pitää kiinni ravitsemusterapeutin kanssa sopimastaan ruokalistasta riippumatta siitä miltä tuntui. Hänen painonsa alkoi nousta hiljalleen ja tämä tuntui äärimmäisen pelottavalta. Kaiken pelon ja ahdistuksen keskellä hänellä näytti olevan yksi oljenkorsi, josta hän ei päästänyt irti tiukimmassakaan tilanteessa: ”ruokamäärää en vähennä vaikka mikä olisi”. Muistan sen ahdistuksen voimakkuuden, kun paino nousi, vaikka sille ei ollut loogista selitystä sekä sen itkun ja kauhun, joka siitä seurasi. Ja sen rohkeuden määrän, kun Selviytyjä ei edelleenkään antanut anoreksialle periksi eikä vähentänyt ruoan määrää. Näin paino pääsi vähitellen normalisoitumaan ja ensimmäistä kertaa täysin omassa varassa.

Sitten elämään tuli se suurin rakkaus. Se näytti sinetöivän jo ennestään vakuuttavan paranemisprosessin. Rakkauden myötä tuli elämänilo, usko huomiseen ja jonkinlainen elämän täyttymys. Oli mahtavaa katsoa, kuinka kaiken tämän käsittämättömän kärsimyksen jälkeen Selviytyjää kohtasi näin suuri onni, jonka hän omalla päättäväisyydellään, sinnikkyydellään ja uskomattomalla rohkeudellaan sai itse aikaan.

Jonkin ajan kuluttua tästä Selviytyjä lähetti minulle mahtavan ilouutisen ja kertoi ensimmäisen lapsen olevan tulossa ja nyt tätä kirjoitettaessa jo toinenkin lapsi on saapunut. Kolme ihmettä: äiti ja hänen kaksi lastaan.

Selviytyjän tarina osoittaa, että koskaan ei pidä luopua toivosta. Anoreksian voi voittaa riippumatta siitä, kuinka kauan se on kestänyt ja kuinka vaikea se on ollut. Avainasia on olla koskaan lopullisesti luovuttamatta ja nousta jokaisesta alhosta sinnikkäästi ylös, vaikka se olisi kuinka vaikeaa. Uudelleen ja uudelleen, kunnes se lopulta onnistuu.


Lämmöllä, toiveikkaana ja täynnä ihailua,
Pia Charpentier