perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kuka puhuu sisälläni? – Syömishäiriön ääni ja sen huomioiminen hoidossa

Syömishäiriötä sairastavat kertovat usein mielensä sisällä olevasta ”äänestä”, joka kritisoi, ahdistelee, painostaa ja pakottaa tekemään monen muotoista väkivaltaa itselle. Ääni on niin epämiellyttävä, että sen kuulumista pelätään ja sen vaientamiseksi tehdään mitä ikinä se vaatiikaan, hinnalla millä hyvänsä.



Äänen viesti vaikuttaa totuudelta, se satuttaa ja saa sairastuneen tuntemaan itsensä surkeimmaksi olioksi, joka tämän maan pintaa kuluttaa. Ääni voi toistaa lauseita, kuten ”sinusta ei ole mihinkään”, ”kaikki mitä teet, epäonnistuu ennemmin tai myöhemmin”, ”et ansaitse elää” ja niin edelleen. Ääni voi myös vaatia suorituksia, kuten pitkiä juoksulenkkejä – ja jos niitä ei tee, mielessä kaikuvat lauseet muuttuvat entistä musertavammiksi ja syyllistävämmiksi.

Usein sairastunut tietää jossain mielensä sopukassa, että ihan kaikki äänen sanomat asiat eivät voi olla totta. Kuitenkin se aiheuttaa niin voimakkaan tunnereaktion, että sitä on pakko kuunnella. Ääni vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin, toimintaan ja oloon. Tämän vuoksi se tuntuu todelta: kehon ja mielen voimakas tunnereaktio äänen sanomaan tekee siitä toden tuntuisen.

Syömishäiriön ääni aiheuttaa sairastuneessa usein ristiriitaisen olon. Järki sanoo, että lauseiden sisältö ei voi olla ainakaan kokonaan totta, mutta keho sanoo, että jotain kamalaa on tapahtumassa. Kehon ja mielen yhteissysteemi reagoi sanoihin samalla tavalla, kuin jos joku ulkopuolinen seisoisi vieressä huutamassa asiattomuuksia äänihuulet kireällä. Tuntuu siltä, kuin joku pahoinpitelisi henkisesti.

Sairastunut usein pohjimmiltaan ymmärtää, että äänet tulevat hänestä itsestään, mutta hän ei osaa pysäyttää niitä. Lisäksi monet ovat hieman epävarmoja siitä, että voiko ääniä edes noin vain leimata ”syömishäiriön höpinäksi” ja ohittaa olan kohautuksella – mitäs jos niissä piileekin totuuden siemen? Mitä jos äänet auttavatkin tsemppaamaan ja ilman niitä viimeinenkin yrittämisen tahto häviäisi? Ehkä pahoinpitelevä ääni kuitenkin jotenkin karulla tavalla auttaa? Tough love?

Vaikka ”syömishäiriön ääni” saattaakin tuntua jälleen yhdeltä syömishäiriöihin liittyvältä kummallisuudelta, on se tärkeää ottaa oireena tosissaan ja hoidossa yhdeksi työstämisen kohteeksi. Tutkimuksissa on havaittu, että syömishäiriön ääni on mm. yhteydessä laihuushäiriön uusiutumiseen. Myös äänen viestien henkisesti väkivaltaisen sisällön on havaittu olevan yhteydessä syömishäiriön vakavuuteen sekä laihuus- että ahmimishäiriössä. Kyseessä on siis oleellisesti sairauden kulkuun ja paranemiseen vaikuttava oire.

Koska puhutaan äänestä, on hyvä selkeästi erottaa toisistaan syömishäiriön ääni sekä psykoosisairauksiin liittyvä äänten kuuleminen. Syömishäiriön äänestä puhuttaessa ei ole kyseessä psykoottinen äänten kuuleminen, vaan pikemminkin negatiivinen sisäinen puhe. Se on normaali ilmiö, joka esiintyy kaikilla ihmisillä. Syömishäiriöissä tämä ilmiö saa kuitenkin niin voimakkaat mittasuhteet, että se alkaa haitallisessa määrin hallita sairastuneen mieltä.

Keskusteluissa usein kilpailevat syömishäiriön ääni, joka hallitsee sairastuneen mieltä, ja hoitavan henkilön ääni, joka sanoo vastakkaisia asioita. Tämä saattaa heikentää sairastuneen rohkeutta ottaa vastaan apua. Jos äänen puhetta ei oteta selkeästi esille ja suhtauduta siihen vakavasti, jää sairastunut yksin kamppailemaan sisältä ja ulkoa tulevien viestien ristiriitaisuuden keskelle. Ja kuten usein käy, yksinään selviytymään jätetty sairastunut joutuu tavallisesti tottelemaan sairauden ääntä, sillä sen kuuntelematta jättäminen aiheuttaa liian suuren takapotkun – ahdistuksen ja pahan olon voimistumisen.

Hoidossa sairauden ääni on hyvä ottaa selkeästi esille ja työstää sitä kuten muitakin syömishäiriön oireita. On tärkeää nähdä, että ääni on yleinen syömishäiriöoire, jota on tarpeen tarkastella ja tutkia yhdessä, hyväksyvässä ja uteliaassa hengessä hoitavan henkilön ja sairastuneen välisessä työskentelyssä.

Äänten kanssa voi työskennellä monella tavalla. Erityisesti kognitiivisessa psykoterapiassa on monenlaisia tähän soveltuvia menetelmiä. Yleisesti voisi todeta, että ensimmäinen askel on yhdessä todeta äänten (tai äänten kaltaisten tunkeutuvien ajatusten) olemassaolo ja keskustella niiden monenlaisesta merkityksestä. Joskus äänet voivat esimerkiksi tuntua väkivaltaisilta, joskus viettelevän houkuttelevilta ja niin edelleen. On hyvä käyttää reilusti aikaa ääniin tutustumiseen esimerkiksi kirjoittamalla ylös niiden sanomia lauseita erilaisissa tilanteissa. Kirjoittaminen auttaa ottamaan etäisyyttä ja tarkastelemaan viestejä objektiivisemmin.

Toinen askel on tarkastella äänen sanomia lauseita uusista perspektiiveistä. Esimerkiksi sen pohtiminen miltä tuntuisi kuulla, että rakas ihminen uskoisi itsestään äänten mainitsemia asioita, auttaa tarkastelemaan viestejä etäämmältä. Mitä toiselle voisi sanoa, joka kertoisi mielensä toistelevan tällaisia lauseita? Miten häntä voisi auttaa näkemään toisenlaisen todellisuuden?

Työskentelyn tavoitteena on saada syvällinen sisäinen tuntuma siihen, että lauseet ovat pohjimmiltaan merkityksettömiä sanajonoja, joita mieli on juuttunut syömishäiriön vaikutuksesta toistamaan. Vaikka ne tuntuvat tosilta, ne eivät sitä ole. Eikä niitä tarvitse uskoa eikä kuunnella – eikä varsinkaan toimia niiden mukaan. Vaikka tämä on helppoa tässä todeta, vaatii asian sisäistäminen tavallisesti paljon keskustelua. Ei riitä, että sairastunut ymmärtää asian älyllisesti. On tärkeää, että tieto uppoaa tunnetasolle saakka. Tämä usein vaatii kärsivällistä prosessointia, keskustelua ja kyseenalaistamista, johon on hyvä varata hoidossa kunnolla aikaa.

Tästä aiheesta voit lukea lisää englannin kielisestä artikkelista ”Scott, N, Hanstock TL, Thornton C: Dysfunctional self-talk associated with eating disorder severity and symptomatology. Journal of Eating Disorders 2014 2:14.”

Onko sinulla kokemuksia syömishäiriön äänestä? Millaiset asiat ovat auttaneet sinua vaimentamaan sitä?

Kesäisin terveisin,
Pia Charpentier


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Syömishäiriöstä toipumisen tuoma onni on vapaudessa

Syömishäiriö rajoittaa paljon ihmisen mahdollisuuksia valita ja tehdä haluamiaan asioita. Rajoitteet tulevat usein kahdesta suunnasta. Syömishäiriö itsessään kieltää sairastuneelta monia asioita ja rajaa siten ihmistä pikkuhiljaa monien elämän osa-alueiden ulkopuolelle. Myös hoitotaho joutuu usein rajoittamaan sairastuneen toimintaa, koska syömishäiriö ottaa helposti vallan, kun valvova silmä välttää.

Syömishäiriön tuomista rajoitteista huolimatta, kohtaan usein työssäni sen, että syömishäiriön kanssa kamppaileva ei tiedä miksi toipuminen kannattaisi. Ajatus elämästä ilman syömishäiriötä voi tuntua tyhjältä. Mielessä pyörii ehkä ajatus siitä, että mitään uutta ei tule tilalle. Uskon, että tässä vaiheessa syömishäiriötä sairastava ei vielä pysty ajattelemaan toipumisen tuomia mahdollisuuksia eikä välttämättä luota siihenkään, että saisi taas tehdä haluamiaan asioita toivuttuaan. Tämän vuoksi ajattelenkin kirjoittaa hieman siitä onnesta, minkä toipuminen mahdollistaa.

Ajattelen, että syömishäiriöstä toipumisen tuoman onnen voi kiteyttää yhteen näkökulmaan. Kirjoitin aikaisemmin kuormittavasta pitäisi –ajattelusta. Sosiaalisessa mediassa yksi lukija toi esille, että onni muodostuu siitä, että saa tehdä asioita. Lukija totesi ”Saan seurustella. Saan käydä koulua. Saan harrastaa jne.” Hetken ajatusta mietittyäni, tulkitsin ”minä saan” –näkökulman vapaudeksi. ”Minä saan” on vapautta valita, vapautta toteuttaa itseään ja vapautta elää.



Vapaus kiteyttää sen, miksi syömishäiriöstä toipuminen kannattaa. Syömishäiriön poistuessa, ihminen on vapaa tekemään itse valintoja. Siksi haluaisinkin muistuttaa kaikkia toipumisen pelon kanssa kamppailevia, että kyllä niitä haluamiaan asioita todellakin saa tehdä, kun toipuu. Toki nuo halutut asiat saattavat muuttua ja usein muuttuvatkin paljon toipumisen edetessä.

Mitä kaikkea tuo vapaus tehdä asioita sitten voisi olla? Se on varmasti jokaiselle hieman eri asioita. Yhdelle vapaus kiteytyy siinä, että saa tuntea tunteita kaikessa kirjossaan. Toiselle siinä, että saa kohdata ihmisiä ilman syömishäiriön tuomia negatiivisia ajatuksia taustalla kiusaamassa. Kolmannelle vapaus muodostuu siitä, että saa kuunnella enemmän omia tarpeitaan. Yksi innostuu, kun saa taas liikkua hyvän olon vuoksi, ei pakon. Joku tuntee vapautta, kun saa syödä nauttien. Ihana määritelmä vapaudelle löytyy Sanna Wikströmin kirjoituksesta Hidasta elämää –blogissa. Sanna kirjoittaa:

"Minusta alkoi tuntua, että vapaus on sitä, etten juokse pelon teitä, seuraa uskomusten liikennemerkkejä, tuijota pakon aikataulua enkä laske suoritteiden kilometrejä. Vapaus on sitä, että tein tai olin missä tahansa, ymmärrän, että kaikki on koko ajan mahdollista. Aina on mahdollista ottaa ensimmäinen askel, tai viimeinen johonkin tiettyyn suuntaan, aina on mahdollista vaihtaa suunnitelmaa ja reittiä. Aina on mahdollista ottaa elämä vastaan niin ihmeellisenä kuin se on tullakseen, hetki hetkeltä, aina uudelleen.

Vapaus on sitä, että antaa elämälle mahdollisuuden yllättää."

Kuten aiemmin totesin, moni tuntuu pelkäävän sitä, että toipumisen myötä elämään ei tulekaan mitään uutta syömishäiriön tilalle. On tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei ole sitä, että jää tyhjän päälle, vaikka toki monet tyhjyyden tunteen kanssa kamppailevatkin jossain vaiheessa toipumistaan. Toipumisen edetessä, pienin askelin kerrallaan silmät avautuvat ja nuo minä saan –mahdollisuudet tulevat näkyviksi ja vapaus todeksi. Elämälle uskaltaa antaa mahdollisuuden yllättää.

Vapauden tunne vahvistuu toipumisen edetessä. Uskallus kokeilla uutta lisääntyy ja siten elämään tulee sisältöä ikään kuin itsestään. Myös Sannan kuvaamien ensimmäisten tai viimeisten askeleiden valitsemisen vapaus vahvistuu. Silloin huomaa, että voi milloin vain vaihtaa suuntaa ja löytää uusia hyviä asioita elämään ja luopua niistä huonoista. Hieno piirre vapaudessa on myös se, että kun sitä kerran maistaa, sen viitoittamaa tietä haluaa jatkaa. Se tuntuu niin arvokkaalta, että syömishäiriölle ja sen tuomille rajoituksille ei halua enää antaa sijaa.

Uskalla siis antaa toipumiselle ja vapaudelle mahdollisuus! Se kannattaa. Lopulta huomaat kuinka ”sinä saat”. Millaisia asioita sinulle on mahdollistunut syömishäiriöstä toipumisen myötä? Millaisia asioita sinä saat nyt tehdä? Mitä vapaus sinulle on?

Terveisin,

Venla Eronen