Sosiaalisen median valheelliset illuusiot täydellisyydestä

Sosiaalisessa mediassa (ja toki muussakin mediassa) kauneusihanteet ja kadehdittavan elämän tunnuspiirteet leviävät nopeasti. Moni on varmaan katsonut joskus sosiaalisessa mediassa toinen toistaan hienompia selfieitä ja kuvia ihmisen elämäntapahtumista. ”Täydellisen” kauniita ja komeita ihmisiä puskee vastaan jokaisesta suunnasta. Kuvissa ihmisten kropat ovat viimeisen päälle timmissä kunnossa, kasvot virheettömät ja vaatteetkin niin hienoja. Elämäkin näyttää täydellisen kadehdittavalta. Kuvat ovat keränneet satoja, elleivät jopa tuhansia tykkäyksiä. Kommenteissa hehkutetaan ihmisen upeaa ulkomuotoa, kysytään mikä kuvassa olevan henkilön salaisuus on ja miten itsekin voisi saada yhtä ihanan elämän. On kuin sosiaalisen median tehtävänä olisi joiltain osin luoda mielikuvaa, että ulkonäkö ja tykkäysten määrä määrittäisivät, kuinka suosittu joku on tai miten ihanaa hänen elämänsä on.

En väitä, että sosiaalisen median kuvissa ei voisi oikeasti olla kauniita, upeita ja onnellisia ihmisiä, mutta haluaisin kuitenkin herätellä ihmisiä miettimään, mikä kuvien tarkoitus on. Halutaanko niillä luoda kuvaa itsestä onnistuneena ja täydellisenä yksilönä sekä julistaa koko maailmalle omia saavutuksia? Vai halutaanko kuvilla ja kuvien keräämillä tykkäyksillä vahvistaa omaa itsetuntoa? Tarkoituksia on varmasti monia ja jotkut tarkoitukset varmasti myös ihan vilpittömiä. Haluaisin kuitenkin herätellä huomaamaan kuvissa piilevän vaaran. Kun ulkonäköpaineita kokeva ja ehkä hieman omaa elämäänsä tylsänä tai keskinkertaisena pitävä ihminen kohtaa täydellisen kuvan sosiaalisessa mediassa, saattaa hän ajautua osaksi sallittua ja hyväksyttyä, mutta jokseenkin kyseenalaista ihailukulttuuria. Tuon ihailukulttuurin vähemmän hyväksytystä ääripäästä löytyvät syömishäiriöiden yhteydestä tunnetut pro-ana ja pro-mia. Tässä uudessa, hyväksytyssä ihailukulttuurissa Thinspiration korvataan täydellisyyden ihannoinnilla ymmärtämättä, että täydellisyys ei ole saavutettavissa.

Onkin hyvä pohtia, kuinka hyvin kaikki osaavat arvioida milloin kuva on aito ja muokkaamaton. Kuvien muokkaaminen on nykyään niin helppoa, että lapsetkin siihen pystyvät. Uskon, että osa katsojista pystyy erottamaan muokatun kuvan, mutta kaikki eivät siihen valitettavasti pysty. Ei huomata, kuinka Photoshop on pyyhkäissyt kuvan kaikkia kohtia tai kuinka jollain yksinkertaisemmilla valmiilla filttereillä tai mobiilisovelluksilla kuvia on paranneltu. Tai vaikka sen huomaisikin, niin silti mieli pyyhkii tuon huomion merkityksettömänä ja lumoutuu vain havaitsemastaan täydellisyydestä.

Alla olevassa YouTube-videossa on demonstroitu miten paljon kuvamuokkauksella voi huijata.

Aika hurjaa, eikö vaan? Ja sitten ihmetellään, miksi niin monilla on ulkonäköpaineita, vaikka mallitkaan eivät kelpaa kuviin sellaisinaan.

Sosiaalisessa mediassa ei ehkä tehdä usein yhtä voimakasta muokkausta, kuin ylläolevassa videossa, mutta yleistä tai ainakin helppoa muokkaus on. Demonstroidakseni asiaa vielä hieman, päätin ottaa itsestäni kuvan etätyöpäivänä ilman meikkiä ja sitten yksinkertaisella sovelluksella ”kaunistin” kuvaani napin painalluksella. Ja vau, kylläpä ihoni muuttui tasaiseksi ja silmänalusten tummat rinkulatkin pyyhkiytyivät pois. Nyt vaan Instagramiin kuva #etäpäivälook #nomakeup ja tykkäyksiä odottamaan. Osa pyörittelee päätään huijauksen tajuttuaan, mutta osa menee ehkä lankaan, vaikka käytinkin aika voimakasta ja ilmeistä kuvan parantelua.

Kasvojen muokkaus oli todella helppoa. No entä kehon? Päätin testata senkin. Ja testin tuloksena voin sanoa, että helppoahan sekin oli, vaikka ei nyt toki ihan yhtä nopeaa, kuin kasvojen muokkaus. Hieman keskittymällä olisi varmaan saanut realistisemman kuvan, mutta kylläpä lähti nopeasti senttejä vyötäröltä tälläkin tavalla. Kuva Instagramiin #newme #afterdietandworkout #nopainnogain ja kyllä luulisi jälleen tykkäysten saavan puhelimen piippaamaan. Väliäkö sillä, että muutos ei ole ollut tavoitteissa tai todellinen, eikä sen eteen ole oikeasti tehty töitä.

Oman ulkonäön lisäksi tarinaa kuvien taustalla saatetaan vääristellä. Tapahtumat eivät välttämättä ole aitoja tai niin täydellisiä, kuin kuvasta voisi päätellä. Alla olevassa videossa on oiva fiktiivinen demonstraatio siitä.

Kun sekä ulkonäön että kuvan tarinan kohentamiseen käytetään aikaa, saattaa elämästä kadota arvokkaita hetkiä. Ei keskitytä siihen hetkeen ja nautita siitä, vaan eletään jossain toisessa todellisuudessa, jossa toisen ihmisen kohtaaminen on korvattu osittain sydän- tai peukkupainalluksilla. Samalla saatetaan luoda turhia paineita muille, joilla itsetunnon rakentuminen ja ylläpito ovat muutenkin alttiina haavoittua. Paine muuttaa omaa ulkonäköään ja elämäänsä saattavat lisääntyä täydellisten kuvien kyllästämässä ympäristössä. Joku ehkä aloittaa ”elämäntaparemontin” kuvista inspiroituneena ja joskus nuo remontit menevät vaarallisella tavalla metsään. Syömishäiriökeskuksessa törmäämme siihen valitettavasti varsin usein.

Toivoisinkin, että yhä useampi jaksaisi ja osaisi katsoa sosiaalisen median kuvia hieman kriittisemmin silmin. Olisi hyvä muistaa, että kaikki kuvat eivät vastaa todellisuutta ja elämässä tärkeää ei ole se monta tykkäystä saa. Elämää voi elää ihan täysipainoisesti ja arvostusta saaden, vaikka sosiaalisessa mediassa sitä ei vääristellen hehkuttaisikaan. Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää, mutta samalla se on osaltaan aikakautemme vitsaus. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen miten sosiaalinen media meihin ja muihin vaikuttaa. Tämä onnistuu harkitsemalla, millaisia kuvia siellä jaamme ja millaisista kuvista tykkäämme.

Terveisin,

Venla Eronen