perjantai 17. elokuuta 2018

Entisen asukkaan vierailu Syömishäiriökeskuksessa

Aika ajoin Syömishäiriökeskuksen kuntoutus- ja hoitoyksikössä vierailee entisiä asukkaitamme, jotka ovat toipuneet syömishäiriöstä ainakin hyvin pitkälle. He tapaavat asukkaitamme ja kertovat miten elämä on lähtenyt kantamaan. Samalla he saavat avoimesti kertoa kokemuksistaan Syömishäiriökeskuksen hoidosta.

Viimeksi Syömishäiriökeskuksessa kävi vierailemassa entinen asukkaamme Anna (nimi muutettu). Anna kertoi oman tarinansa sairastumisesta, hoidoista ja toipumisesta. Omenatuvan kirjoittajana ajattelin, että voisin tuoda muutamia teemoja keskustelusta kaikille luettavaksi, Annan luvalla toki ja yksityisyyden säilyttäen. Keskityn hoitoaikaan, toipumiseen, nykytilanteeseen ja Annan vinkkeihin muille toipuville.



Kokemukset Syömishäiriökeskuksen hoidosta


Tullessaan hoitoon Syömishäiriökeskukseen, Anna oli kokeillut jo useampia hoitopaikkoja. Tilanne alkoi olla huono eikä vointi enää olisi kestänyt tilanteen huonontumista. Annalle hoidon alku oli kuitenkin yllättävän helppo. Ensimmäiset ruokailut osastolla jännittivät paljon, mutta Anna yllättyi kun tuetussa ruokailussa hoitaja keskustelikin rennosti niitä näitä. Anna koki ensimmäisen kerran aikoihin, että ”hei ruokailutilannehan voi olla sosiaalinenkin”. Myös osaston muut asukkaat olivat mukavia, vaikka olivatkin Annaa nuorempia. Osaston asukkaista muodostui hyvä yhteisö, joista osan kanssa Anna on edelleen yhteydessä.

Alun helppous ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä syömishäiriöstä toivuttaessa kaikki joutuvat väistämättä kohtaamaan ahdistuksen. Annasta alkoi tuntua, että kaikki tapahtuu liian hitaasti. Kärsimättömyys alkoi nostaa päätään. 3-4 kuukauden kohdalla myös oma keho alkoi ahdistaa. Lisäksi Annalla oli olo kuin hän olisi ollut vangittuna. Jälkikäteen Anna on kuitenkin huomannut, että hän saikin vapautta ja vastuuta melko nopeasti. Siinä vaiheessa hoitoa sitä oli kuitenkin vaikea havaita, kun kiire toipumiseen oli kova ja oma itse ahdisti.

Anna muistaa myös kuinka kiukku nosti päätään hoidon aikana. Hän muistaa margariinin määrästä nousseet taistelut, hoitajiin kohdistuvan kiukun ja oman tarpeen jurnuttaa. Anna kuitenkin kertoi, miten tärkeää tämä oli. Syömishäiriökeskus oli turvallinen ympäristö harjoitella myös tällaisten tunteiden ilmaisemista.

Yleisesti ottaen Anna koki, että Syömishäiriökeskuksessa syömishäiriölle ei annettu liikaa liikkumavaraa. Hyvää oli myös se, kuinka syömishäiriö ja oma itse erotettiin. Siitä sai sellaisen ymmärryksen, että ei olekaan niin huono ihminen. Anna koki myös, että hoitajat olivat hyvin apuna, yksin ei tarvinnut pahan olon kanssa jäädä. Hoitajilla oli muutenkin hyvä pelisilmä tilanteisiin. He osasivat useimmiten tulla avuksi oikeina hetkinä. Hoitajista huomasi, että he tekevät työtä sydämellä ja omina persooninaan.

Anna muistaa lämmöllä myös tapaamisiaan fysioterapeutin kanssa. Fysioterapeutti oli sopivan empaattinen ja napakka yhtä aikaa. Fysioterapiassa Anna oppi, että omaa kehoa pitää kuunnella. Keho-mieli yhteys oli ollut kauan kadoksissa, mutta kyllä se harjoittelulla taas löytyi.

Anna toi myös esille, että Syömishäiriökeskuksen hoidossa hyvää oli se, että läheisetkin saivat tukea. Isä oli ollut hoidon alussa skeptinen, koska oli jo nähnyt aikaisempien hoitojen epäonnistumisen. Skeptisyys kuitenkin karisi ja Annan mukaan vanhemmat luottivat hoitoon täysin. Tämä onkin usein merkittävä tekijä toipumisessa.

Toipumisen tie


Syömishäiriökeskuksen hoidon aikana, Anna päätti alkaa keskittyä itseensä. Osa ihmissuhteista jäi taka-allalle tai päättyivät kokonaan. Ilman itseen keskittymistä, toipuminen olisikin ollut aika vaikeaa. Anna muistaa, kuinka muun muassa kävi istuskelemassa osaston lähellä ulkona ja pohti omaa elämäänsä ja itseään. Kuka minä olen ja mikä minusta tulee, näitä Anna muistaa pohtineensa. Pohdiskelu oli raskasta, mutta tarpeellista. Elämänsuunnitelmiakin piti lykätä tai muuttaa kokonaan.

Syömishäiriöstä irti päästämiseen liittyi Annan mukaan muutamia ratkaisevia oivalluksia. Yksi oli se, kun ymmärsi miten paljon syömishäiriö oli vienyt elämästä aikaa. Toinen oivallus oli se, kun Anna havaitsi, ettei koskaan oikein ole ollut terve. Mitä jos sitä terveyttä uskaltaisikin kokeilla? Ajatus, että syömishäiriöön saa sitten palata, jos terveys ei tunnukaan hyvältä, antoi rohkeutta lähteä kokeilemaan toipumista. Myös syömishäiriön riskien tiedostaminen motivoi toipumaan.

Myös omien mörköjen ja pelkojen rikkominen on auttanut toipumisessa. Anna kertoi kuinka valehteli olevansa allerginen sellaiselle ruualle, jota oikeasti rakasti, koska kyseinen ruoka pelotti häntä suunnattomasti. Häpeä valehtelusta oli kova. ”Mä oon tullut tänne toipumaan ja mä valehtelen tällaisesta asiasta. Miksi mä näin toimin? Eihän tässä ole mitään järkeä”. Valehtelun myöntäminen oli kova paikka, mutta Anna kirjoitti asiasta viestin paperille ja antoi sen ravitsemusterapeutille. Ravitsemusterapeutilta Anna saikin paljon kehuja, kun uskalsi viimeinkin kertoa totuuden.

Osastohoidon jälkeen syömishäiriö nosti vielä muutamia kertoja päätään, mutta Anna puuttui tilanteeseen itse melko nopeasti havahduttuaan vointinsa huononemiseen poikaystävän lempeiden, mutta huolta ilmaisevien kommenttien jälkeen. Anna soitti Syömishäiriökeskukseen ja pyysi vanhat ateriasuunnitelmat tuekseen karikon yli. Myöhemmin rentous syömisen suhteen taas löytyi.


Tilanne nyt


Tällä hetkellä Anna kokee olevansa varsin pitkällä toipumisessa. Vanhaan hän ei todellakaan halua enää palata. Anna kokee myös, että välillä on parempia päiviä ja välillä niitä huonompia. Vaikka syöminen alkoikin jo joku aika sitten sujua rennosti, Annasta tuntui, että kaikki ei ollut kunnossa. Annalla diagnosoitiinkin masennus, mutta onneksi siihenkin löytyi lopulta apu terapiasta ja lääkehoidosta. On kuitenkin helpottavaa, kun elämä on vienyt mukanaan ja syömishäiriön maailma tuntuu jo niin etäiseltä, että kaikista kohdista siitä ei edes saa enää kiinni.

Hoidon ja toipumisen myötä Anna kokee saaneensa perheensä takaisin. Uusi kyky rakastaa itseä on puolestaan auttanut parisuhderintamalla. Anna kokeekin, että toista on aika vaikea rakastaa, jos ei rakasta itseään. Myös työelämässä pärjää toipuneena paremmin ja omasta kokemuksesta Anna kokee myös hyötyvänsä ajoittain töissä. Toisia vastaavissa tilanteissa olevia on helpompi ymmärtää.

Rohkaisu muille syömishäiriöitä sairastaville


Anna kannusti asukkaitamme olemaan rehellisiä oireistaan ja olostaan. Hän muistutti, että asukkaat ovat Syömishäiriökeskuksessa oppimassa ja hoitajat ovat Syömishäiriökeskuksessa asukkaita varten, vaikka he välillä itse piruilta tuntuisivatkin. Asukkaillemme Anna antoi ohjeeksi, että tunteita kannattaa opetella näyttämään. Kiukutellakin saa. Syömishäiriökeskuksessa siihen on turvallinen mahdollisuus.

Syömishäiriötä Anna luonnehti kurjaksi kaveriksi, josta kannattaa luopua, vaikka se pelottaisikin. Anna kuvaili, kuinka tuo kaveri voi tuntua ainoalta mitä on, mutta samalla kaveri vie vain elämässä huonoon suuntaan. Tuosta suhteesta on hyvä päästä irti.

Anna kannusti asukkaitamme myös kärsivällisyyteen. Toipumiselle kannattaa antaa aikaa, niin vaikealta kuin se tuntuukin. Kiirehtimisestä ei ole hyötyä. Keskittyminen itseen on ensisijaista, joten opiskelut, työt ja jopa ihmissuhteet voivat odottaa. Toivuttuaan niistä pääsee nauttimaan paremmin. Silloin syömishäiriön tuomat säännöt ja joustamattomuus eivät ole pilaamassa arkea eikä yhtään juhlaa tai kohtaamista.


Lopuksi


Anna kertoi, että täyteen toipumiseen on vielä hieman matkaa ja epäilyä hänellä siitäkin oli, että onko se edes täysin mahdollista. Annan kertoma kuulosti kuitenkin minun korviini sellaiselta, että Anna on toipumisen loppumetreillä, sillä niin paljon Annan tarinassa oli viitteitä siitä, kuinka syömishäiriöhistorian sijoittaa osaksi omaa elämän tarinaa ja löytää menneelle merkitystä nykyhetkessä. Suhteessa toipumiseenkin kannattaa siis olla armollinen. Kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä sekä useimmilla niitä hetkiä, kun itseä ei kykene katsomaan arvostaen. Ratkaisevampaa on se, kuinka niistä hetkistä pääsee eteenpäin.

Minusta oli aivan ihanaa nähdä millainen nainen Annasta oli kuoriutunut, sillä muistan hyvin Annan hoitoajan kärsimättömyyksineen ja kiukkupuuskineen. Huomasin myös kuinka asukkaamme keskittyivät hiljaa kuuntelemaan Annan puheenvuoroa. Annan kertomus oli koskettava ja siinä oli niin monia kohtia, joihin asukkaamme pystyivät samaistumaan. Nauruakin kuulimme, kun Anna kertoi muistojaan hoitajista ja esimerkiksi margariinin levittämiseen liittyvistä taisteluista. Liikutuksen kyyneleitäkin oli havaittavissa ja koen, että Annan vierailu herätti paljon toivoa.

Tällaiset tapaamiset ovatkin mielestäni todella arvokkaita. Vertaistuen voima on nimittäin suuri. Toivon, että käynti antoi Annallekin jotain, sillä se antoi ainakin Syömishäiriökeskukselle ja asukkaillemme paljon. Kaikkea en tähän blogikirjoitukseen voinut kirjoittaa, jotta Annan yksityisyys säilyy, mutta toivottavasti tästä oli iloa lukijoillekin.

Kiitos Anna! Olet hyvällä tiellä <3

Terveisin,

Venla Eronen


perjantai 3. elokuuta 2018

Raskaus ja syömishäiriöt


Raskaus on käänteentekevää aikaa naisen elämässä. Se nostattaa pintaan monenlaisia tunnelmia, muistoja ja ajatuksia. Kun syömishäiriötä sairastava tulee raskaaksi, on se usein jonkinlainen käännekohta hänen elämässään. Kehon kasvaminen vauvan vuoksi ja vastuun ottaminen toisen ihmisen elämästä tuovat parhaimmillaan helpotusta syömishäiriön kahleista. Ne voivat myös nostaa pintaan kipeitä tunnelmia, jotka tarvitsevat huomiota ja keskittymistä.

Usein syömishäiriötä sairastavan tullessa raskaaksi, hänen paranemisensa on jo hyvässä vaiheessa. Tällöin syömishäiriö ei enää vaikuta vauvaan, raskauteen tai synnytykseen. Myös raskauden alettua saavutetuilla edistysaskelilla kohti paranemista on suuret positiiviset vaikutukset raskauden etenemiseen.

Toisinaan raskaus alkaa sairauden ollessa vielä vahvana. Usein raskaaksi tuleminen on yllätys, sillä syömishäiriöihin kuuluva kuukautisten puuttuminen tai epäsäännöllisyys saattaa tuudittaa henkilön ajattelemaan, ettei raskaaksi tulemista voi tapahtua tai että sen todennäköisyys on erittäin pieni. Tutkimukset kertovatkin, että noin puolet syömishäiriötä sairastavien raskauksista alkaa suunnittelemattomasti ja heistä noin puolet päätyvät keskeyttämään alkaneen raskauden (Bulik ym. 2010). Tämä on aina raskas päätös, mutta joskus vaikean syömishäiriön kanssa kamppailevan tilanteessa se voi olla armeliainta sekä vauvalle että äidille.

Hankalinta vauvan kehityksen kannalta on, jos äiti ei pysty ravitsemaan itseään riittävästi. Tällainen tilanne voi syntyä syömishäiriön aiheuttaman syömisen vaikeuden seurauksena, mutta myös raskauden aiheuttaman fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. Tutkimusten mukaan erityisesti laihuushäiriötä sairastavilla raskauteen liittyvä pahoinvointi onkin usein voimakkaampaa kuin muilla (Koubaa ym. 2005; Hoffman ym. 2011). Tämä voi tehdä syömisestä erityisen haastavaa.

Liian vähäinen ravinnonsaanti on aina ihmiselle vakava asia, mutta sikiölle se aiheuttaa aivan erityisiä hankaluuksia. Ravinto toimii tärkeänä rakennusaineena vauvan kasvussa, sillä ilman sitä sikiön kehitys voi vaarantua vakavasti. Liian vähän ravintoa saanut vauva syntyy usein alipainoisena (Koubaa ym. 2005; Hoffman ym. 2011, Linna 2014).

Syömishäiriön vaikutuksesta raskauteen tiedetään, että se lisää keskenmenon mahdollisuutta erityisesti laihuushäiriötä sairastavilla, epätyypillistä ahmimishäiriötä sairastavilla sekä ahmintahäiriötä (BED) sairastavilla. Viimeksi mainituilla keskenmenon riski on erityisen suuri, sillä se tapahtuu lähes puolille BED:iä sairastavista raskaaksi tulevista naisista (Linna, 2014).

Siinä missä syömishäiriö vaikuttaa raskauteen, myös raskaus vaikuttaa syömishäiriöön. Monilla huoli vauvan terveydestä kasvattaa rohkeutta sietää syömiseen liittyvää ahdistusta siinä määrin, että normaali syöminen voi onnistua erittäin hyvin. Erityisesti ahmimishäiriöissä raskauden aikana poistuneet oireet usein myös jäävät pois. Laihuushäiriöissä sen sijaan oireet saattavat palata raskauden jälkeen jonkin verran useammin (Blais ym. 2000; Rocco ym. 2005).

Toisten kohdalla raskaudella voikin olla syömishäiriötä vahvistava vaikutus. Tutkimusten mukaan 22% raskaana olevista syömishäiriötä sairastavista sairastuu uudelleen aiemmin sairastamaansa syömishäiriöön raskauden aikana. Tässä on ilmeisesti kyse siitä, että raskaus aktivoi syömishäiriön taustalla olevia minä- ja kehonkuvaan liittyviä pelkoja siinä määrin, että sairaus puhkeaa uudelleen. Saattaa myös olla, että paranemisprosessin aikana terveyttä tukevat ahdistuksenhallintakeinot eivät olleet muodostuneet niin vahvoiksi, että syömishäiriö olisi ollut mahdollista välttää raskauden voimistaman ahdistuksen äärellä (Koubaa ym. 2005).

Syömishäiriön vaikutukset eivät valitettavasti lopu vauvan syntymään. Ahmimishäiriötä ja BED:iä sairastavat henkilöt joutuvat kokemaan raskauden jälkeisen masennuksen ja ahdistushäiriön kolme kertaa useammin kuin terveet äidit. Laihuushäiriössä tällaista vaikutusta ei näyttäisi tutkimusten mukaan olevan (Mazzeo ym. 2006; Morgan ym. 2006). On arvioitu, että syömishäiriötä sairastavalla olisi jo ennen raskautta terveitä voimakkaampi taipumus masennukseen ja ahdistukseen, minkä vuoksi nämä helposti aktivoituvat raskauden jälkeisessä herkässä vaiheessa (Ward, 2008).

Syömishäiriö voi myös vaikuttaa siihen, kuinka äiti pystyy ruokkimaan lastaan. Vauvan ja äidin symbioosi on luonnostaan voimakas ja joskus käy niin, että äiti saattaa kokea vauvan ikään kuin osana itseään. Syömishäiriön ollessa kyseessä tämä saattaa toisinaan näkyä niin, että äidin pelko omasta lihomisestaan siirtyy myös hänen suhtautumiseensa vauvaansa. Äiti saattaa kokea vauvan pyöreyden pelottavana ja hänen voi olla vaikeaa antaa vauvalle riittävästi ravintoa. Hänen saattaa myös olla vaikeaa luoda ruokailutilanne luontevaksi ja turvalliseksi, koska syöminen tapahtumana nostaa esille ahdistusta (Zerbe, 2008). Tutkimuksissa on havaittu, että syömishäiriötä sairastavat saattavat lopettaa rintaruokinnan terveitä aikaisemmin, eli jo kolmen kuukauden jälkeen synnytyksestä. Tämän arvellaan liittyvän siihen, että äiti kokee imetyksen vaikuttavan negatiivisesti hänen kehonkuvaansa. (Larsson & Andersson-Ellstrom 2003).

Vauvan hoivaamisen olennainen osa on vastata vauvan itkuun. Itkullaan vauva ilmaisee tarpeitaan nälästä läheisyyden tarpeeseen sekä epämukavuuksia, kipua ja avun tarvettaan. Vauvat ovat hyvin erilaisia itkuisuudessaan, joten hyvin monenlainen itkuisuus on normaalia. Myös vanhempien kärsivällisyys ja rauhallisuus itkuun vastaamisessa vaihtelee luontaisen temperamentin mukaan. Eräs vauvan itkun tärkeä tehtävä on aiheuttaa vanhemmassa sellaista ahdistusta, että hän tekee kaikkensa saadakseen vauvan taas tyytyväiseksi ja itkun loppumaan. Näin luonto pitää huolen siitä, että vanhemmat tarjoavat vauvalle sen tarvitsemaa hoivaa. Syömishäiriötä sairastavilla on havaittu, että vaikeiden tunteiden sietämisen hankaluus saattaa aiheuttaa sen, että äidin on vaikeaa kestää myös vauvan tunneilmauksia. Tällöin saattaa käydä niin, että äiti hätääntyy ja pelästyy vauvan itkua, jolloin hänen on vaikeaa olla turvallinen ja rauhoittava vauvalle. Vauvan itku voi aiheuttaa hänessä tunteen, että hän ei suoriudu vanhemmuudesta riittävän hyvin tai jopa että hän saattaisi pätemättömyydellään vahingoittaa vauvaa (Zerbe, 2008).

Joskus syömishäiriötä sairastavan voi olla vaikeaa asettua aikuisen rooliin ottamaan vastuu toisesta ihmisestä. Tämä saattaa johtua siitä, että oma aikuistumisprosessi voi olla vielä kesken. Tällöin voi olla vaikeaa löytää tasapainoa vauvan ja omista tarpeista huolehtimisen välillä. Syömishäiriön ollessa vaikeassa vaiheessa, se pyrkii ohjamaan äidin toimintaa ja oireiluun saattaa kulua aikaa sekä voimavaroja, joita tarvittaisiin vauvan hoitoon. Vauvan tarpeiden riittävä huomioiminen voikin olla vaikeaa äidille, jonka syömishäiriö pakottaa häntä käyttämään paljon aikaa oireiluun (Zerbe, 2008).

Monet syömishäiriön aiheuttamista haasteista raskauteen, synnytykseen ja vauvan hoivaan ovat onneksi kuitenkin voitettavissa, kun sairastava saa riittävästi tukea itselleen. Onkin hyvä rohkeasti ottaa syömishäiriö puheeksi neuvolassa. Pelot ja huolet on hyvä ottaa esille ja keskustella niistä avoimesti. Joskus tiivistetty tuki voi olla tarpeen ja sitä kannattaa pyytää herkästi, sillä monet ongelmat väistyvät nopeasti, kun asiantuntevaa apua on riittävästi. Jos painon seuraaminen aiheuttaa tarpeetonta huolta ja ahdistusta, voi neuvolassa sopia, että punnitusten tulos jää vain neuvolan tietoon. Joskus voi olla, että neuvolan tuki ei riitä hälventämään ahdistusta riittävästi. Tällöin on hyvä lisätä tukijoukkoihin syömishäiriöt osaava ammattilainen, jonka kanssa voi käydä läpi ahdistusta nostattavia seikkoja ja harjoitella tasaamaan tunteita terveyttä tukevalla tavalla.

Useimmat ovat hyvin tietoisia syömishäiriön aiheuttamista riskeistä vauvalle ja pystyvät siirtämään oireilun syrjään niin, että vauva pääsee turvallisesti maailmaan. Monille raskaus tarjoaakin täysin uuden positiivisen kokemuksen kehon suurenemisesta, joka nyt tarkoittaakin ihanan uuden ihmisen tulemista maailmaan eikä muuttumista huonoksi tai epämiellyttäväksi, kuten syömishäiriö tavallisesti painon nousemisen määrittää. Vauvan syntymän ihme korostuu ja naisen kehon kyky tuottaa maailmaan uusi ihminen luo aivan uuden ihailuntäyteisen asenteen kehoa kohtaan.

Vauvan tuleminen on kaikille suuri ja mullistava asia. Syömishäiriötä sairastavalla se voi asettaa elämän arvot uuteen järjestykseen. Uusi pieni ihminen koetaankin maailman ihanimpana asiana ja kehon kurveista murehtiminen asettuu kuin itsestään taka-alalle. Se ei enää tunnu tärkeältä, sillä elämän keskipisteeksi on tullut jotain niin paljon arvokkaampaa.



Millaiseksi sinä koit raskausajan? Mitä syömishäiriöllesi tapahtui silloin? Miten itse neuvoisit raskaaksi tulevaa henkilöä, joka sairastaa syömishäiriötä?

Kesäisin terveisin,
Pia Charpentier


Lähteet:

Blais MA, Becker AE, Burwell RA, Flores AT, Nussbaum KM, Greenwood DN, et al. Pregnancy: outcome and impact on symptomatology in a cohort of eating-disordered women. Int J Eat Disord 2000;27:140-9.

Bulik CM, Hoffman ER, Von Holle A, Torgersen L, Stoltenbergn C, Reichborn-Kjennerud T (2010). Unplanned Pregnancy in Anorexia Nervosa. Obstetric Gynecology 116: 1136–1140.

Hoffman ER, Zerwas SC, Bulik CM (2011). Reproductive issues in anorexia nervosa. Expert Review of Ostetric Gynecology 6:403-414.

Koubaa, Hällström, Lindholm, Hirschberg (2005). Pregnancy and neonatal outcomes in women with eating disorders. Obstetric Gynecology 105:255-260.

Larsson G, Andersson-Ellström A. (2003). Experiences of pregnancy-related bodyshapechangesand ofbreast-feedinginwomenwithahistory of eating disorders. Eur Eat Disord Rev 11:116-24.

Linna M (2014). Reproductive and psychological outcomes of eating disorders. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/44778/linna_dissertation.pdf?sequence=1
Mazzeo SE, Slof.Op’t Landt MC, Jones I, Mitchell K, Kendler KS, Neale MC, Aggen SH, Bulik CM (2006). Associations among postpartum depression, eating disorders, and perfectionism in a population-based sample of adult women. International Journal of EAting Disorders 39:202-211.

Morgan JF, Lacey JH, Chung E. (2006). Risk of postnatal depression, miscarriage and preterm birth in bulimia nervosa: retrospective controlled study. Psychosom Med 68:487-92.

Rocco PL, Orbitello B, Perini L, Pera V, Ciano RP, Balestrieri M. (2005). Effects of pregnancy on eating attitudes and disorders: a prospective study. J Psychosom Res 59:175-9.

Ward VB (2008). Eating disorders in pregnancy. Brittish Medical Journal 336:93-6.
Zerbe Kj (2008). Integrated treatment of eating disorders. Beyond body betrayed. Norton, New York. s. 182-184.