Raskaus ja syömishäiriöt

Raskaus on käänteentekevää aikaa naisen elämässä. Se nostattaa pintaan monenlaisia tunnelmia, muistoja ja ajatuksia. Kun syömishäiriötä sairastava tulee raskaaksi, on se usein jonkinlainen käännekohta hänen elämässään. Kehon kasvaminen vauvan vuoksi ja vastuun ottaminen toisen ihmisen elämästä tuovat parhaimmillaan helpotusta syömishäiriön kahleista. Ne voivat myös nostaa pintaan kipeitä tunnelmia, jotka tarvitsevat huomiota ja keskittymistä.

Usein syömishäiriötä sairastavan tullessa raskaaksi, hänen paranemisensa on jo hyvässä vaiheessa. Tällöin syömishäiriö ei enää vaikuta vauvaan, raskauteen tai synnytykseen. Myös raskauden alettua saavutetuilla edistysaskelilla kohti paranemista on suuret positiiviset vaikutukset raskauden etenemiseen.

Toisinaan raskaus alkaa sairauden ollessa vielä vahvana. Usein raskaaksi tuleminen on yllätys, sillä syömishäiriöihin kuuluva kuukautisten puuttuminen tai epäsäännöllisyys saattaa tuudittaa henkilön ajattelemaan, ettei raskaaksi tulemista voi tapahtua tai että sen todennäköisyys on erittäin pieni. Tutkimukset kertovatkin, että noin puolet syömishäiriötä sairastavien raskauksista alkaa suunnittelemattomasti ja heistä noin puolet päätyvät keskeyttämään alkaneen raskauden (Bulik ym. 2010). Tämä on aina raskas päätös, mutta joskus vaikean syömishäiriön kanssa kamppailevan tilanteessa se voi olla armeliainta sekä vauvalle että äidille.

Hankalinta vauvan kehityksen kannalta on, jos äiti ei pysty ravitsemaan itseään riittävästi. Tällainen tilanne voi syntyä syömishäiriön aiheuttaman syömisen vaikeuden seurauksena, mutta myös raskauden aiheuttaman fyysisen pahoinvoinnin vuoksi. Tutkimusten mukaan erityisesti laihuushäiriötä sairastavilla raskauteen liittyvä pahoinvointi onkin usein voimakkaampaa kuin muilla (Koubaa ym. 2005; Hoffman ym. 2011). Tämä voi tehdä syömisestä erityisen haastavaa.

Liian vähäinen ravinnonsaanti on aina ihmiselle vakava asia, mutta sikiölle se aiheuttaa aivan erityisiä hankaluuksia. Ravinto toimii tärkeänä rakennusaineena vauvan kasvussa, sillä ilman sitä sikiön kehitys voi vaarantua vakavasti. Liian vähän ravintoa saanut vauva syntyy usein alipainoisena (Koubaa ym. 2005; Hoffman ym. 2011, Linna 2014).

Syömishäiriön vaikutuksesta raskauteen tiedetään, että se lisää keskenmenon mahdollisuutta erityisesti laihuushäiriötä sairastavilla, epätyypillistä ahmimishäiriötä sairastavilla sekä ahmintahäiriötä (BED) sairastavilla. Viimeksi mainituilla keskenmenon riski on erityisen suuri, sillä se tapahtuu lähes puolille BED:iä sairastavista raskaaksi tulevista naisista (Linna, 2014).

Siinä missä syömishäiriö vaikuttaa raskauteen, myös raskaus vaikuttaa syömishäiriöön. Monilla huoli vauvan terveydestä kasvattaa rohkeutta sietää syömiseen liittyvää ahdistusta siinä määrin, että normaali syöminen voi onnistua erittäin hyvin. Erityisesti ahmimishäiriöissä raskauden aikana poistuneet oireet usein myös jäävät pois. Laihuushäiriöissä sen sijaan oireet saattavat palata raskauden jälkeen jonkin verran useammin (Blais ym. 2000; Rocco ym. 2005).

Toisten kohdalla raskaudella voikin olla syömishäiriötä vahvistava vaikutus. Tutkimusten mukaan 22% raskaana olevista syömishäiriötä sairastavista sairastuu uudelleen aiemmin sairastamaansa syömishäiriöön raskauden aikana. Tässä on ilmeisesti kyse siitä, että raskaus aktivoi syömishäiriön taustalla olevia minä- ja kehonkuvaan liittyviä pelkoja siinä määrin, että sairaus puhkeaa uudelleen. Saattaa myös olla, että paranemisprosessin aikana terveyttä tukevat ahdistuksenhallintakeinot eivät olleet muodostuneet niin vahvoiksi, että syömishäiriö olisi ollut mahdollista välttää raskauden voimistaman ahdistuksen äärellä (Koubaa ym. 2005).

Syömishäiriön vaikutukset eivät valitettavasti lopu vauvan syntymään. Ahmimishäiriötä ja BED:iä sairastavat henkilöt joutuvat kokemaan raskauden jälkeisen masennuksen ja ahdistushäiriön kolme kertaa useammin kuin terveet äidit. Laihuushäiriössä tällaista vaikutusta ei näyttäisi tutkimusten mukaan olevan (Mazzeo ym. 2006; Morgan ym. 2006). On arvioitu, että syömishäiriötä sairastavalla olisi jo ennen raskautta terveitä voimakkaampi taipumus masennukseen ja ahdistukseen, minkä vuoksi nämä helposti aktivoituvat raskauden jälkeisessä herkässä vaiheessa (Ward, 2008).

Syömishäiriö voi myös vaikuttaa siihen, kuinka äiti pystyy ruokkimaan lastaan. Vauvan ja äidin symbioosi on luonnostaan voimakas ja joskus käy niin, että äiti saattaa kokea vauvan ikään kuin osana itseään. Syömishäiriön ollessa kyseessä tämä saattaa toisinaan näkyä niin, että äidin pelko omasta lihomisestaan siirtyy myös hänen suhtautumiseensa vauvaansa. Äiti saattaa kokea vauvan pyöreyden pelottavana ja hänen voi olla vaikeaa antaa vauvalle riittävästi ravintoa. Hänen saattaa myös olla vaikeaa luoda ruokailutilanne luontevaksi ja turvalliseksi, koska syöminen tapahtumana nostaa esille ahdistusta (Zerbe, 2008). Tutkimuksissa on havaittu, että syömishäiriötä sairastavat saattavat lopettaa rintaruokinnan terveitä aikaisemmin, eli jo kolmen kuukauden jälkeen synnytyksestä. Tämän arvellaan liittyvän siihen, että äiti kokee imetyksen vaikuttavan negatiivisesti hänen kehonkuvaansa. (Larsson & Andersson-Ellstrom 2003).

Vauvan hoivaamisen olennainen osa on vastata vauvan itkuun. Itkullaan vauva ilmaisee tarpeitaan nälästä läheisyyden tarpeeseen sekä epämukavuuksia, kipua ja avun tarvettaan. Vauvat ovat hyvin erilaisia itkuisuudessaan, joten hyvin monenlainen itkuisuus on normaalia. Myös vanhempien kärsivällisyys ja rauhallisuus itkuun vastaamisessa vaihtelee luontaisen temperamentin mukaan. Eräs vauvan itkun tärkeä tehtävä on aiheuttaa vanhemmassa sellaista ahdistusta, että hän tekee kaikkensa saadakseen vauvan taas tyytyväiseksi ja itkun loppumaan. Näin luonto pitää huolen siitä, että vanhemmat tarjoavat vauvalle sen tarvitsemaa hoivaa. Syömishäiriötä sairastavilla on havaittu, että vaikeiden tunteiden sietämisen hankaluus saattaa aiheuttaa sen, että äidin on vaikeaa kestää myös vauvan tunneilmauksia. Tällöin saattaa käydä niin, että äiti hätääntyy ja pelästyy vauvan itkua, jolloin hänen on vaikeaa olla turvallinen ja rauhoittava vauvalle. Vauvan itku voi aiheuttaa hänessä tunteen, että hän ei suoriudu vanhemmuudesta riittävän hyvin tai jopa että hän saattaisi pätemättömyydellään vahingoittaa vauvaa (Zerbe, 2008).

Joskus syömishäiriötä sairastavan voi olla vaikeaa asettua aikuisen rooliin ottamaan vastuu toisesta ihmisestä. Tämä saattaa johtua siitä, että oma aikuistumisprosessi voi olla vielä kesken. Tällöin voi olla vaikeaa löytää tasapainoa vauvan ja omista tarpeista huolehtimisen välillä. Syömishäiriön ollessa vaikeassa vaiheessa, se pyrkii ohjamaan äidin toimintaa ja oireiluun saattaa kulua aikaa sekä voimavaroja, joita tarvittaisiin vauvan hoitoon. Vauvan tarpeiden riittävä huomioiminen voikin olla vaikeaa äidille, jonka syömishäiriö pakottaa häntä käyttämään paljon aikaa oireiluun (Zerbe, 2008).

Monet syömishäiriön aiheuttamista haasteista raskauteen, synnytykseen ja vauvan hoivaan ovat onneksi kuitenkin voitettavissa, kun sairastava saa riittävästi tukea itselleen. Onkin hyvä rohkeasti ottaa syömishäiriö puheeksi neuvolassa. Pelot ja huolet on hyvä ottaa esille ja keskustella niistä avoimesti. Joskus tiivistetty tuki voi olla tarpeen ja sitä kannattaa pyytää herkästi, sillä monet ongelmat väistyvät nopeasti, kun asiantuntevaa apua on riittävästi. Jos painon seuraaminen aiheuttaa tarpeetonta huolta ja ahdistusta, voi neuvolassa sopia, että punnitusten tulos jää vain neuvolan tietoon. Joskus voi olla, että neuvolan tuki ei riitä hälventämään ahdistusta riittävästi. Tällöin on hyvä lisätä tukijoukkoihin syömishäiriöt osaava ammattilainen, jonka kanssa voi käydä läpi ahdistusta nostattavia seikkoja ja harjoitella tasaamaan tunteita terveyttä tukevalla tavalla.

Useimmat ovat hyvin tietoisia syömishäiriön aiheuttamista riskeistä vauvalle ja pystyvät siirtämään oireilun syrjään niin, että vauva pääsee turvallisesti maailmaan. Monille raskaus tarjoaakin täysin uuden positiivisen kokemuksen kehon suurenemisesta, joka nyt tarkoittaakin ihanan uuden ihmisen tulemista maailmaan eikä muuttumista huonoksi tai epämiellyttäväksi, kuten syömishäiriö tavallisesti painon nousemisen määrittää. Vauvan syntymän ihme korostuu ja naisen kehon kyky tuottaa maailmaan uusi ihminen luo aivan uuden ihailuntäyteisen asenteen kehoa kohtaan.

Vauvan tuleminen on kaikille suuri ja mullistava asia. Syömishäiriötä sairastavalla se voi asettaa elämän arvot uuteen järjestykseen. Uusi pieni ihminen koetaankin maailman ihanimpana asiana ja kehon kurveista murehtiminen asettuu kuin itsestään taka-alalle. Se ei enää tunnu tärkeältä, sillä elämän keskipisteeksi on tullut jotain niin paljon arvokkaampaa.

Millaiseksi sinä koit raskausajan? Mitä syömishäiriöllesi tapahtui silloin? Miten itse neuvoisit raskaaksi tulevaa henkilöä, joka sairastaa syömishäiriötä?

Kesäisin terveisin,
Pia Charpentier


Lähteet:

Blais MA, Becker AE, Burwell RA, Flores AT, Nussbaum KM, Greenwood DN, et al. Pregnancy: outcome and impact on symptomatology in a cohort of eating-disordered women. Int J Eat Disord 2000;27:140-9.

Bulik CM, Hoffman ER, Von Holle A, Torgersen L, Stoltenbergn C, Reichborn-Kjennerud T (2010). Unplanned Pregnancy in Anorexia Nervosa. Obstetric Gynecology 116: 1136–1140.

Hoffman ER, Zerwas SC, Bulik CM (2011). Reproductive issues in anorexia nervosa. Expert Review of Ostetric Gynecology 6:403-414.

Koubaa, Hällström, Lindholm, Hirschberg (2005). Pregnancy and neonatal outcomes in women with eating disorders. Obstetric Gynecology 105:255-260.

Larsson G, Andersson-Ellström A. (2003). Experiences of pregnancy-related bodyshapechangesand ofbreast-feedinginwomenwithahistory of eating disorders. Eur Eat Disord Rev 11:116-24.

Linna M (2014). Reproductive and psychological outcomes of eating disorders. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/44778/linna_dissertation.pdf?sequence=1
Mazzeo SE, Slof.Op’t Landt MC, Jones I, Mitchell K, Kendler KS, Neale MC, Aggen SH, Bulik CM (2006). Associations among postpartum depression, eating disorders, and perfectionism in a population-based sample of adult women. International Journal of EAting Disorders 39:202-211.

Morgan JF, Lacey JH, Chung E. (2006). Risk of postnatal depression, miscarriage and preterm birth in bulimia nervosa: retrospective controlled study. Psychosom Med 68:487-92.

Rocco PL, Orbitello B, Perini L, Pera V, Ciano RP, Balestrieri M. (2005). Effects of pregnancy on eating attitudes and disorders: a prospective study. J Psychosom Res 59:175-9.

Ward VB (2008). Eating disorders in pregnancy. Brittish Medical Journal 336:93-6.
Zerbe Kj (2008). Integrated treatment of eating disorders. Beyond body betrayed. Norton, New York. s. 182-184.