keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Eväitä tukemisen tielle - Syömishäiriökeskuksen uusi verkkokurssi auttaa vanhemmat alkuun syömishäiriöön sairastuneen lapsen tukemisessa


Lapsen sairastuminen syömishäiriöön on kriisi koko perheelle. Sairaus tulee näkyväksi vanhemmille usein vasta siinä vaiheessa, kun oireet ovat jo päässeet kietomaan lapsen tiukkaan otteeseensa. Lapsen olemus ja käyttäytyminen muuttuvat sairauden vaikutuksesta, mikä voi saada vanhemmat tuntemaan hätää ja keinottomuutta. Sairastunut lapsi tarvitsee syömishäiriöön erikoistunutta hoitoa, mutta toipumisen tie on raskas yksin kuljettavaksi. Vanhemmat ovatkin erittäin merkittävässä roolissa sairastuneen hoidossa ja matkalla kohti tervehtymistä. Saamalla tietoa sairaudesta ja keinoja oireiden nujertamiseksi vanhempien hätä vähenee ja usko omaan auttamisen taitoon vahvistuu. 


Me ammattilaiset olemme syömishäiriön hoidon asiantuntijoita, mutta vanhemmat ovat oman lapsensa ja perheensä asiantuntijoita. Sairastunut lapsi on puolestaan asiantuntija siinä, millainen tämä sairaus on juuri hänen kohdallaan. Hyvässä yhteistyössä perheiden kanssa päästään lyömään monta viisasta päätä yhteen, jolloin sairautta vastaan asettuu kokonainen joukkue. 


Kyseessä on hyvin omalaatuinen sairaus, jonka tunteminen on edellytys toipumiselle. Pitää tuntea toipumisen tielle putkahtavat ansat, jotta ne osataan välttää. Tiedon avulla sairaus saadaan näkyväksi ja vanhempien on helpompi huomata sen läsnäolo arjen hetkissä. Hoitotahona haluamme auttaa vanhempia ymmärtämään, minkälainen sairaus heillä on vastassa. Haluamme auttaa vanhempia erottamaan sairauden sairastuneesta, kohdistamaan sairautta kohtaan jämäkkää vastarintaa ja lasta kohtaan lempeää myötätuntoa. Haluamme myös tukea vanhempia, jotta he jaksaisivat kulkea lapsensa rinnalla vaikeakulkuisella toipumisen tiellä, jonka pituus paljastuu vasta määränpäässä. 


Näiden ajatusten pohjalta olemme luoneet vanhemmille edullisen verkkokurssin, joka tarjoaa helposti omaksuttavaa tietoa ja käytännönläheisiä neuvoja sairastuneen lapsen tukemiseksi ja oman jaksamisen turvaamiseksi. Verkkokurssin takaa löytyy asiantuntijatyöryhmä, jonka jäsenet ovat sekä syömishäiriön hoidon osaajia että vanhempia itsekin. Kurssin sisällöt nojaavat Syömishäiriökeskuksen hoitomalliin ja kliiniseen kokemukseen työstä syömishäiriöpotilaiden ja heidän perheidensä kanssa. 

 



Kurssilla korostuu vanhemmuuden ja rakkauden voima toipumistyössä sekä vanhempien oman jaksamisen merkitys. Kurssin avulla vanhemmat voivat ymmärtää sairautta paremmin ja sitä kautta löytää oikeat sanat ja toimintatavat haastavissakin tilanteissa.  Ymmärtämällä, miten monimutkaisesta sairaudesta on kyse, on myös helpompi ymmärtää armollisuuden merkitys itseään kohtaan. Oikeiden auttamistapojen löytyminen vaatii aikaa ja kokeilemista eikä tie toipumiseen ole suora. Ymmärtämällä oman jaksamisen merkitys sairastuneen tukemisessa on helpompi toimia itsemyötätunnon esimerkkinä sairastuneelle. Ymmärtämällä omia tunnereaktioitaan on helpompi tavoittaa myös lapsen tunteita ja tukea häntä tunnesäätelyn opettelussa.  


Verkkokurssi on pyritty pitämään sopivan kokoisena tietoähkyn välttämiseksi. Kurssin avulla pääsee nopeasti hyvään alkuun lapsen tukemisessa. Verkkokurssin lopusta kuitenkin löytyy tiedon nälkäisimmille kirjallisuusvinkkejä sekä linkkejä hyödyllisille sivustoille, joihin perehtymällä voi omaa osaamistaan syventää entisestään. Kurssi sopii hyvin niin alaikäisen kuin täysi-ikäisenkin lapsen vanhemmille sekä myös niille vanhemmille, joiden lapsi on sairastanut jo pidemmän aikaa. 


Verkkokurssi koostuu osioista, joissa käsitellään seuraavia teemoja: syömishäiriöt, oma jaksaminen, sairastuneen tukeminen ja tunnesäätely. Kurssi sisältää opiskeltavan tekstin lisäksi videoita, kuunneltavia harjoituksia ja vanhemman omaa tunnetyöskentelyä tukevia tehtäviä. Kurssi toteutuu helppokäyttöisellä Howspace-alustalla, joka toimii niin tietokoneella, tabletilla kuin älypuhelimella. Kurssi alkaa aina kuukauden ensimmäisen päivänä ja sen materiaalit ovat vanhempien käytössä yhden kuukauden ajan. Kurssilla voi myös keskustella nimettömästi toisten kurssille osallistuvien vanhempien kanssa chat -toiminnon avulla. Chatissa saa myös yhteyden kurssin tekijöihin. 


Jos kiinnostuit tästä mainiosta tietopaketista, hintatiedot ja ilmoittautumisen seuraavalle kurssille löydät täältä. Lisätietoja kurssista voit tiedustella myös soittamalla Syömishäiriökeskuksen palvelevaan puhelimeen 040 4115481. Jos puhelimeen ei juuri päästä vastaamaan, jätä vastaajaan soittopyyntö ja puhelinnumerosi niin soitamme sinulle takaisin. 

Tervetuloa oppimaan, kuinka juuri sinä voit olla paras tuki syömishäiriöstä toipuvalle lapsellesi!

 

Siiri Korpiniitty

Jouni Kuivalainen

Pia Charpentier





 


tiistai 29. maaliskuuta 2022

Urheilijan syömishäiriöoireilu, stressi ja valmentajan rooli

Kilpaurheilijat ja huipulle tähtäävät urheilijat aloittavat urheilun usein jo pienenä lapsena. Jos harjoittelu on alusta asti tavoitteellista, saattavat harjoitusmäärät nousta suureksi jo hyvin varhain. Valmentaja on urheilijan elämässä tärkeä henkilö, jolla on moninainen rooli. Joissain tapauksissa valmentajan ja urheilijan suhde saattaa kestää varhaisesta lapsuudesta aikuisuuteen, jolloin suhteesta kehittyy erityinen ja valmentaja kulkee urheilijan rinnalla urheilijan lapsuudesta murrosiän läpi aikuisuuteen. Valmentajalla on suuri vastuu olla yhtä aikaa valmentaja sekä toimia kasvattajana, henkisen hyvinvoinnin tukijana, auktoriteettina ja luotettavana tukena kaikissa tilanteissa. Valmentajan rooliin kuuluu myös kannustaa, tsempata ja johtaa toimintaa hyvässä yhteisymmärryksessä urheilijoidensa kanssa. Toisinaan urheilijat viettävät enemmän aikaa valmentajan kuin vanhempien kanssa.  

Urheilijan elämä on täynnä stressitekijöitä ja mitä korkeammalla tasolla urheilija on, sitä enemmän paineita ja vaatimuksia urheilu itsessään asettaa. Urheilija voi jäädä hankalaan välikäteen, jossa hän kamppailee omien tavoitteiden ja unelmien, valmentajan asettamien tavoitteiden, vanhempien vaatimusten sekä mahdollisten yhteiskunnan asettamien paineiden kanssa. Syömishäiriöoireilu ja syömishäiriöt ovat lisääntyneet, samoin kuin yhteiskunnan asettamat paineet. Yhteiskunta muuttuu hetki hetkeltä kaikkien osa-alueiden puolesta vaativampaan ja vaativampaan suuntaan, jossa jokaisen yksilön täytyy suoriutua yhä paremmin ja tavoitella täydellisyyttä. Sosiaalisessa mediassa kaikki näyttävät laihoilta ja täydellisiltä filttereiden kanssa. Inhimillisyys saattaa monesti unohtua ja urheilija voi hautautua näiden kaikkien paineiden alle. 

Viime aikoina on yhä enemmän uutisoitu urheilijoiden henkisestä huonovointisuudesta ja urheilijoiden kokemista paineista. Kesäolympialaisissa sekä telinevoimistelija Simone Biles, että tenniksen pelaaja Naomi Osaka avautuivat liian suurien paineiden vaikutuksesta urheilusuorituksiin. Osaka putosi jatkosta varhaisessa vaiheessa ja Biles jätti kilpailut osittain kesken. Tämä on hyvä huomio siihen, että myös urheilijat kärsivät liian suurista paineista ja heidän ei tarvitse suoriutua kaikesta kuin koneet. Henkistä puolta pitää treenata yhtä lailla kuin fyysistä puoltakin, sillä henkinen hyvinvointi on erittäin tärkeää etenkin huippu-urheilussa, jossa paineet ovat suuremmat. Vahvalla mielellä pystyy kestämään urheilun aiheuttamat paineet terveellä tavalla.

Talviolympialaisten jälkeen hiihtäjä Natalja Neprjajevan valmentaja kertoi haastattelussa, että hänen valmennettavansa tulisi pudottaa painoa pärjätäkseen. New York Times puolestaan kommentoi olympialaisissa hiihtänyttä Jessica Digginsiä liian keijukaiseksi verrattuna muihin lihaksikkaampiin hiihtäjiin. Kaikki tällaiset kommentit valmentajilta tai medialta voivat olla erittäin haitallisia monella tapaa urheilijalle, eivätkä ne ole millään tavalla asiaan kuuluvia. 



Tutkimusten mukaan stressitekijät ja täydellisyyteen pyrkiminen voivat edistää syömishäiriöoireilua tai syömishäiriöiden kehittymistä. Valmentajan rooli korostuu tässä, toki oireilun tunnistamisessa, mutta ennen kaikkea ennaltaehkäisyssä. Valmentajan ei tule olla urheilijan kokeman stressin lähde eikä luoda liikaa paineita. Valmentaja ei myöskään saa siirtää omaa stressiään valmennettavaan. Valmentajan tehtävä ei ole elää omaa unelmaa urheilijan kautta, vaan mahdollistaa urheilijalle hänen omien unelmiensa tavoittelu ja antaa siihen parhaat mahdolliset lähtökohdat ja avaimet. Valmentaja voi toiminnallaan myös huomaamattaan kannustaa syömishäiriöoireiluun tai riskikäyttäytymiseen esimerkiksi kehumalla hoikkaa vartaloa tai kannustamalla yliharjoitteluun ja tätä tulisi kaikissa tilanteissa välttää. 

Valmentajan tulisi antaa urheilijalle työkaluja paineiden ja stressin käsittelyyn, mikä tukee terveellistä elämäntapaa ravitsemuksen, henkisen hyvinvoinnin ja palautumisen osalta, fyysisen harjoittelun lisäksi. Valmentajan ja urheilijan yhteistyö on aina kahden kauppa, johon molempien tulee olla yhtä lailla sitoutuneita ja motivoituneita, jotta tavoitteiden tavoittelusta tulee mahdollista. 



Kirjoittaja:

Jenni Turunen, liikuntalääketieteen maisterivaiheen opiskelija Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa.

Jenni kirjoittaa gradua aiheesta ”Valmennussuhteen ja koetun stressin yhteys syömiskäyttäytymiseen akatemiaurheilijoilla”.

torstai 9. joulukuuta 2021

Tuoreita tutkimusuutisia Jyväskylän yliopistosta – ruokavalion rajoittaminen ja syömishäiriöt ovat yhteydessä vammoihin naisurheilijoilla

Tämänkertaisessa blogikirjoituksessa käsitellään tuoretta, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehtyä tutkimusta, jossa selvitettiin rajoittuneen syömiskäyttäytymisen, syömishäiriöiden sekä kuukautiskierron häiriöiden yleisyyttä suomalaisilla naisurheilijoilla. Lisäksi tutkittiin, onko näiden tekijöiden yleisyydessä eroja urheilijoiden tason, iän tai lajityypin suhteen tarkasteltuna. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös edellä mainittujen tekijöiden yhteyttä vammojen ilmaantumiseen sekä vammavuorokausien lukumäärään vastaushetkeä edeltävän vuoden aikana.

Käyn seuraavaksi läpi sitä, millä tavalla tutkimusaineisto kerättiin ja miten haasteita syömisessä ja kuukautiskierrossa tutkittiin. Jos haluat lukea vain tutkimuksen tuloksista, hyppää suoraan Tutkimuksen löydökset -osioon. 


 

Tutkimusmenetelmät

Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella, jonka linkkiä jaettiin Suomen Olympiakomitean, lajiliittojen ja urheiluakatemioiden avustuksella sekä sosiaalisessa mediassa. Kyselyyn toivottiin vastauksia vähintään 15-vuotiailta naisurheilijoilta aina kilpakuntoilijoista kansainvälisen tason urheilijoihin. Kysely oli avoinna toukokuusta elokuuhun vuonna 2020.

Nyt julkaistun tutkimuksen aineisto koostui 846:sta 15–45-vuotiaasta naisurheilijasta, jotka kilpailivat yhteensä 67:ssä eri lajissa. Kyselylomakkeella rajoittunutta syömiskäyttäytymistä, eli ruokavalion tarkkaa rajoittamista ja kontrollointia, sekä syömishäiriöitä kysyttiin yksittäisillä kysymyksillä. Kuukautiskiertoon liittyen kysyttiin mm. kierron kestoa vuorokausissa, edellisten kuukautisten ajankohtaa sekä kuukautisten lukumäärää edellisen vuoden aikana. Lisäksi tutkittavilta tiedusteltiin hormonaalisten valmisteiden käytöstä.

Kuukautiskierron häiriöksi katsottiin yleisen käytännön ja suositusten mukaisesti (Nattiv ym. 2007; Koltun ym. 2020; Elliott-Sale ym. 2021) seuraavat tilanteet: 1) kuukautiskierron pituus (aika kuukautisten alkamisesta seuraavien kuukautisten alkuun) oli tavallisesti yli 35 vuorokautta, 2) edellisistä kuukautisista oli vähintään kolme kuukautta, 3) edellisen vuoden aikana oli ollut alle yhdeksät kuukautiset, 4) kuukautiset eivät olleet alkaneet 15 ikävuoteen mennessä tai 5) urheilija raportoi käyttävänsä hormonaalista ehkäisyä siksi, että muuten kuukautisia ei tulisi. Kuukautiskiertoa koskevissa kysymyksissä tarkasteltiin vain niitä urheilijoita, jotka eivät käyttäneet hormonaalista ehkäisyä tai jotka raportoivat käyttävänsä hormonaalista ehkäisyä siksi, että muuten kuukautisia ei tulisi. Näin toimittiin siksi, että hormonaalisen ehkäisyn käyttö voi peittää kuukautiskierron häiriöt alleen (De Souza ym. 2014; Mountjoy ym. 2018), eikä hormonaalisia valmisteita käyttävillä pystytä päättelemään, tulisivatko kuukautiset säännöllisesti ilman hormonaalista ehkäisyä.

Tutkimuksen löydökset 

Tutkimukseen osallistuneista naisurheilijoista 25 % raportoi rajoittuneesta syömiskäyttäytymisestä, 18 % nykyisestä tai aikaisemmasta syömishäiriöstä ja 32 % kuukautiskierron häiriöstä. Edellä mainittujen tekijöiden yleisyydessä ei ollut eroa korkeamman tason eli kansallisen ja kansanvälisen tason urheilijoiden ja alemman tason eli kilpakuntoilijoiden ja piiri- tai aluetason urheilijoiden välillä. Sen sijaan nuorempia (15–24-vuotiaita) ja vanhempia (25–45-vuotiaita) urheilijoita verrattaessa nuoremmat raportoivat useammin kuukautiskierron häiriöistä ja vanhemmat useammin nykyisestä tai aikaisemmasta syömishäiriöstä.

Kun urheilijat jaettiin lajityyppien mukaan painoherkkien ja ei-painoherkkien lajien harrastajiin, havaittiin, että rajoittunut syömiskäyttäytyminen, nykyinen tai aikaisempi syömishäiriö ja kuukautiskierron häiriöt olivat yleisempiä painoherkkien lajien harrastajilla. Painoherkillä lajeilla tarkoitettiin lajeja, jossa paino tai ulkonäkö ovat suorituksessa keskeisessä asemassa. Tällaisiksi lajeiksi luettiin esteettiset ja kestävyyslajit sekä painoluokka- ja hyppylajit, kun taas ei-painoherkiksi katsottiin tekniset lajit sekä teho- ja palloilulajit.

Lisäksi tutkimuksessa selvisi, että edeltävän vuoden aikana harjoittelun tai kilpailemisen estänyt urheiluvamma oli sattunut 62 %:lle rajoittuneesta syömiskäyttäytymisestä raportoivista urheilijoista ja 68 %:lle nykyisestä tai aikaisemmasta syömishäiriöstä raportoivista urheilijoista. Urheilijoilla, jotka eivät raportoineet rajoittuneesta syömiskäyttäytymisestä tai syömishäiriöstä, luvut olivat 54 % ja 53 %, eli heillä vammojen ilmaantuminen oli jonkin verran harvinaisempaa. Kuukautiskierron häiriöistä raportoineista urheilijoista 40 % oli joutunut jättämään harjoituksia tai kilpailuita väliin vamman vuoksi vähintään kolmen viikon verran viimeisen vuoden aikana. Urheilijoilla, joilla ei ollut kuukautiskierron häiriöitä, vastaava luku oli 27 %. Rajoittunut syömiskäyttäytyminen ja syömishäiriöt olivat siis yhteydessä vammariskiin, ja kuukautiskierron häiriöt yhdistyivät suurempaan vammavuorokausien lukumäärään.

Tuloksia tulkitessa on tärkeää huomioida se, että tiedot kerättiin yhdessä aikapisteessä, mistä johtuen tulokset eivät suoraan osoita, että rajoittunut syömiskäyttäytyminen ja syömishäiriöt lisäisivät vammariskiä tai että kuukautiskierron häiriöt vaikuttaisivat vammavuorokausien määrään lisäävästi. Tutkimuksen tuloksista selviää myös, että urheilijoilla, jotka raportoivat kuukautiskierron häiriöistä, oli matalampi kehon painoindeksi kuin urheilijoilla, jotka raportoivat säännöllisestä kuukautiskierrosta. Lisäksi kuukautiskierron häiriöistä raportoiville urheilijoille kertyi myös enemmän harjoitustunteja kuin säännöllisestä kuukautiskierrosta raportoiville. Näin ollen voikin olla, että kuukautiskierron häiriöiden ja vammavuorokausien välinen yhteys selittyy pikemminkin suuremmalla harjoittelumäärällä ja/tai matalammalla painoindeksillä kuin sillä, että kuukautiskierto ei ole säännöllinen.   

Huolimatta siitä, että tämän tutkimuksen perusteella ei voida päätellä syy-seuraussuhteita, aikaisemmista tutkimuksista tiedetään kuitenkin, että urheilijoiden rajoittunut syömiskäyttäytyminen ja syömishäiriöt johtavat monissa tapauksissa kulutukseen nähden liian alhaiseen energiansaantiin ja tätä kautta altistavat urheilijan monille terveyshaasteille (mm. Mountjoy ym. 2018). Syömishäiriöoireet on myös aikaisemmissa tutkimuksissa yhdistetty vammoihin nuorilla ja nuorilla aikuisilla urheilijoilla (Thein-Nissenbaum ym. 2011; Scheid & Stefanik 2019), ja nyt tehty tutkimus osoittaa, että yhteys vammojen ja syömishäiriöiden välillä löytyy myös silloin, kun tarkastellaan vain vanhempia (25–45-vuotiaita) urheilijoita. Näyttää siis siltä, että syömisen haasteet yhdistyvät vammoihin urheilijoilla iästä riippumatta.

Miten näitä tuloksia sitten voisi hyödyntää käytännössä? Koska tulosten mukaan haasteet syömisessä ja kuukautiskierrossa ovat yleisiä kaiken tasoisilla urheilijoilla, olisi tärkeää, että urheilijat ja heidän kanssaan toimivat henkilöt kiinnittäisivät tarpeeksi aikaisessa vaiheessa huomiota syömisen haasteisiin ja kuukautiskierron häiriöihin. Usein edelleen tunnutaan ajattelevan, että mitä alhaisempi on paino, sitä parempi on suorituskyky, mutta asia ei ole aivan näin yksinkertainen ja suoraviivainen. Joissain tapauksissa painon optimointi voi päinvastoin alentaa suorituskykyä lisääntyneiden vammojen myötä. (Huomaa, että riittämätön energiansaanti voi aiheuttaa haasteita optimaaliselle suorituskyvylle myös ilman vammojen ilmaantumista, kuten VanHeest ja kollegat (2014) osoittivat tutkimuksessaan.)

Tutkimusjulkaisu on avoimesti luettavissa osoitteessa https://www.mdpi.com/2072-6643/13/9/3275. Tutkimus on osa laajempaa Jyväskylän yliopiston ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Naisurheilija 2.0 -hanketta, jota johtaa liikuntatieteiden tohtori Johanna Ihalainen.


Kirjoittaja:

Suvi Ravi, tutkimuksen vastaava kirjoittaja ja väitöskirjatutkija, Jyväskylän yliopisto

 

Lähteet:

Elliott-Sale, K. J., Minahan, C. L., de Jonge, X. A. J., Ackerman, K. E., Sipilä, S., Constantini, N. W., ... & Hackney, A. C. (2021). Methodological considerations for studies in sport and exercise science with women as participants: a working guide for standards of practice for research on women. Sports Medicine, 51(5), 843–861.

De Souza, M. J., Nattiv, A., Joy, E., Misra, M., Williams, N. I., Mallinson, R. J., ... & Panel, E. (2014). 2014 Female Athlete Triad Coalition Consensus Statement on treatment and return to play of the female athlete triad: 1st International Conference held in San Francisco, California, May 2012 and 2nd International Conference held in Indianapolis, Indiana, May 2013. British journal of sports medicine, 48(4), 289–289.

Koltun, K. J., Williams, N. I., & De Souza, M. J. (2020). Female Athlete Triad Coalition cumulative risk assessment tool: proposed alternative scoring strategies. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism, 45(12), 1324–1331.

Mountjoy, M., Sundgot-Borgen, J. K., Burke, L. M., Ackerman, K. E., Blauwet, C., Constantini, N., ... & Budgett, R. (2018). IOC consensus statement on relative energy deficiency in sport (RED-S): 2018 update. British journal of sports medicine.

Nattiv, A.; Loucks, A.B.; Manore, M.M.; Sanborn, C.F.; Sundgot-Borgen, J.; Warren, M.P. (2007) American College of Sports Medicine Position Stand. The Female Athlete Triad. Med. Sci. Sports Exerc. 39(10), 1867–1882.

Scheid, J. L., & Stefanik, M. E. (2019). Drive for Thinness Predicts Musculoskeletal Injuries in Division II NCAA Female Athletes. Journal of Functional Morphology and Kinesiology, 4(3), 52.

Thein-Nissenbaum, J. M., Rauh, M. J., Carr, K. E., Loud, K. J., & McGuine, T. A. (2011). Associations between disordered eating, menstrual dysfunction, and musculoskeletal injury among high school athletes. journal of orthopaedic & sports physical therapy, 41(2), 60–69.

VanHeest, J. L., Rodgers, C. D., Mahoney, C. E., & De Souza, M. J. (2014). Ovarian suppression impairs sport performance in junior elite female swimmers. Medicine and science in sports and exercise, 46(1), 156–166.

torstai 25. marraskuuta 2021

Paraneminen ilman läheisiä – onnistuuko se?

Syömishäiriöiden tunnistamista ja niistä paranemista pohdittaessa laitetaan usein paljon painoa läheisten roolille. Heidät nähdään auttamassa sairastunutta havahtumaan oireilun haitallisuuteen, tukemassa avun hakemisessa ja helpottamassa syömiseen liittyviä vaikeuksia. Kuinka tämä kaikki sitten onnistuu sellaisella sairastuneella, jolla ei ole läheisiä ihmisiä auttamassa?

Tämä teksti on saanut alkunsa lukijatoiveesta. Meiltä toivottiin pohdintaa sellaisen henkilön sairastumisesta, jolla ei ole läheisiä, jotka huolestuisivat ja huomaisivat sairastuneen käytöksen muutoksen.


Läheisten puuttuminen saattaa johtua olosuhteiden pakosta tai sairastunut voi olla valinnut etäisyyden pitämisen läheisiin esimerkiksi sen vuoksi, että heidän reaktionsa sairauteen kuormittavat häntä liikaa. Johtui yksinäisyys sitten mistä syystä tahansa, merkitsee se, että paranemisen taival kuljetaan pitkälti omassa varassa tai hoitavien henkilöiden tuella.

Erityisen haavoittuvainen yksinäisen tilanne on sairauden alussa, jolloin oireilun olemassaoloon pitäisi havahtua ja löytää rohkeus hakea itselleen apua. Jos syöminen muodostuu oireilun vuoksi hyvin erilaiseksi kuin muilla, esimerkiksi työssä tai koulussa, voi sairastunut havahtua pohtimaan oman toimintansa poikkeavuutta muihin verrattuna. Tämä saattaa herättää mieleen tärkeitä kysymyksiä siitä, onko omassa tilanteessa kaikki hyvin ja nostaa pintaan uteliaisuuden selvittää asiaa tarkemmin.

Jos sairastunut kuitenkin elää hyvin eristäytynyttä elämää eikä esimerkiksi käy työssä tai koulussa, voi oireilu jäädä huomaamatta pitkäksi aikaa, kunnes se alkaa aiheuttaa hankaluuksia kehossa. Ongelmat voivat olla esimerkiksi vatsakipua, outoa väsymystä, heikkoa oloa, sydämen rytmihäiriöitä tai keskittymisen sekä nukkumisen vaikeuksia. Nämä oireet voivat herättää huolen ja auttaa ylittämään avun hakemisen kynnyksen.

Yksinäisen paranemisessa hyvä ja luottamuksellinen hoitosuhde näytteleekin tärkeää roolia monella tavalla. Terveydenhoitoalan ammattilainen tuo paranemisprosessiin mukaan olennaisia elementtejä, kuten tietoa syömishäiriöistä, niiden vaikutuksesta ja siitä, miten paraneminen saadaan parhaiten käyntiin. Asiantuntevan ammattilaisen kanssa keskusteleminen auttaa myös tutkimaan omaa ajattelua ja käyttäytymistä tuomalla pohdintoihin mukaan laajempaa näkökulmaa, tietoa ja ymmärrystä.

Löydät tästä tekstistä tietoa siitä, mitä syömishäiriöiden hoidossa tehdään.

Ilman tukiverkostoa sairastunut joutuu – tai saa tilaisuuden – ottaa paljon vastuuta oman paranemisensa etenemisestä. Tämä voi olla hyvä asia silloin, kun sairastunut pystyy löytämään itsestään voiman alkaa tehdä muutoksia syömiskäyttäytymisessään ja muissa käyttäytymismalleissa, jotka ylläpitävät syömishäiriötä. Sairastuneesta itsestään lähtevät ideat haastaa oireittensa pakottavuutta ovat tavallisesti erittäin hyviä ja kantavat pitkälle, sillä oma uteliaisuus ja rohkeus käydä syömishäiriön kimppuun on paras ase sitä vastaan. Oma innostus oireiden työstämiseen on arvokasta myös hoitosuhteessa, sillä se nopeuttaa paranemisen etenemistä. Hoitava henkilö osallistuu mielellään pohdintoihin siitä, miten parhaiten harjoitella eroon oireista sekä tukee innostusta ja motivoituneisuutta.

Yksin paranemistaistoon käyvän onkin tärkeää sitoutua hoitosuhteeseen ja ottaa vastaan tarjottua apua. Jos tuntuu, että henkilökemiat hoitavan henkilön kanssa eivät kohtaa, kannattaa rohkeasti etsiä sellainen ammattilainen, jonka kanssa luottamuksellisen hoitosuhteen luominen on mahdollista. Tämä vaihtoehto korostuu erityisesti pitkään psykoterapiaan hakeuduttaessa.

Hoidon tapahtuessa psykiatrian poliklinikalla, saattaa toki esimerkiksi pienillä paikkakunnilla olla niukka valikoima syömishäiriöosaajia, jolloin täytyy sopeutua saatavilla olevien ammattilaisten tarjoamaan apuun. Jos vaikuttaa siltä, että ammattilainen ei aivan täytä ihanteita, kannattaa keskittyä vastaanottamaan häneltä se, mitä hän pystyy tarjoamaan. Ammattilaisen kykyä tarjota sopivanlaista apua voi yrittää tehostaa sillä, että käy hänen kanssaan rakentavassa hengessä avoimen keskustelun siitä, mitä tarvitsee hoidolta ja hoitavalta henkilöltä. On hyvä yhdessä tutkia olisiko hoitoa mahdollista muokata sellaiseen suuntaan, joka tehostaisi paranemista mahdollisimman hyvin.

Yksin syömishäiriön kimppuun käyminen voi olla suuri haaste, mutta mahdotonta se ei ole. Hyvään hoitosuhteeseen panostaen ja uteliaisuudella sekä rohkeudella haasteeseen tarttuen syömishäiriö on mahdollista selättää menestyksekkäästi silloinkin, kun sosiaalista turvaverkkoa ei ole saatavilla.

 

Voimia, rohkeutta ja innostusta haasteeseen toivottaa
Pia Charpentier

maanantai 15. marraskuuta 2021

Syömishäiriöistä paraneminen – 2021 tekstit koottuna yhteen

Tänä vuonna Omenatuvan blogitekstien teemana on ollut syömishäiriöistä paraneminen. Olemme helmi-lokakuun 2021 aikana julkaissut yhteensä 13 kirjoitusta erilaisista näkökulmista paranemiseen liittyen. Tästä koostetekstistä löydät pienet maistiaiset kaikista teksteistä sekä suorat linkit kyseisiin kirjoituksiin.

Teksteissä on pohdittu muun muassa sitä, miten paraneminen vaikuttaa psyykkiseen vointiin, kehoon, kuukautiskiertoon ja urheilijan suorituskykyyn, millaisia vaiheita paranemisessa on ja millaisia terveitä ahdistuksen säätelyn menetelmiä on olemassa.

Ohessa kaikki paranemissarjan tekstit, olkaapa hyvät!


Miten syömishäiriöistä paraneminen vaikuttaa psyykkiseen vointiin

Syömishäiriö tyypillisesti kapeuttaa ajattelun ruoan, kehon, syömisen, liikunnan ja monenlaisten asioiden pelkäämisen ympärille. Mieli on virittynyt havaitsemaan uhkia erityisesti ruoassa ja syömisessä, mutta myös muutenkin ympäristössä, omassa toiminnassa ja jopa ajattelussa. Mieli ikään kuin työskentelee ylikierroksilla yrittäen pitää ihmisen turvassa oman mielensä määrittelemiltä uhkilta.

Syömishäiriötä sairastava on siten jäänyt mielensä kehittelemien uhkakuvien vangiksi. Hän on pudonnut mielensä kuoppaan, josta puuttuu näköala laajempaan ymmärrykseen. Hänen mielensä on alkanut luulla, että tämä kapea, kauhun täyttämä näköala on totuus ja että ainoa mahdollisuus selvitä on taistella näitä kauheuksia vastaan. Kun paranemista alkaa tapahtua, mielessä alkaa tapahtua ymmärryksen laajentumista, ja tervettä ajattelua edustava mielen osa alkaa saada yhä enemmän jalansijaa.

Lue lisää aiheesta täältä.

Miten syömishäiriöistä paraneminen vaikuttaa urheilijan suorituskykyyn?

Syömisen häiriöt, olivat ne sitten diagnostiset kriteerit täyttäviä syömishäiriöitä tai lievempää häiriintynyttä syömistä, vaikuttavat väistämättä negatiivisesti sekä urheilijan terveyteen että suorituskykyyn. Kun paraneminen syömishäiriöistä käynnistyy, alkaa muutoksia tapahtua myös urheilijan terveydessä ja suorituskyvyssä. Osa muutoksista tapahtuu kuitenkin hyvin hitaasti, eikä suorituskyvyn voi odottaa palaavan sairastumista edeltävälle tasolle hetkessä.

Tekstissä pohditaan, miten syömishäiriöt vaikuttavat urheilijan suorituskykyyn ja millaisia vaikutuksia syömishäiriöihin usein oleellisesti kuuluvalla energiavajeella urheilijalle on. Lisäksi tekstissä pohditaan, miten syömishäiriöistä paraneminen vaikuttaa suorituskykyyn.

Lue lisää aiheesta täältä.

Miten syömishäiriöistä paraneminen vaikuttaa kehoon?

Syömishäiriöt ovat siinä mielessä harvinaisia psyykkisiä sairauksia, että ne ilmenevät voimakkaasti kehollisena oirehdintana. Muissa psyykkisissä sairauksissa vaikutukset kehoon ovat monesti vähäisempiä ja seurausta lähinnä itsetuhoisesta käyttäytymisestä.

Syömishäiriöissä eniten ongelmia aiheuttavat vaikea alipaino, ahmiminen, oksentelu ja liiallinen liikunta. Myös erilaisten lääkkeiden väärinkäyttö laihduttamistarkoituksessa on sangen tavallista ja saa aikaan omanlaisiaan ongelmia. Nämä oireet asettavat kehon kovalle koetukselle ja voivat johtaa mm. luuston haurastumiseen, hampaiden reikiintymiseen sekä aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, valkosolutuotannon heikentymistä, vatsakipuja ja ravitsemuksellisia puutostiloja.

Lue lisää aiheesta täältä.


Miten syömishäiriöstä paraneminen vaikuttaa kuukautisiin?

Naisen kuukautiskiertoa ylläpitää hienosti säädelty järjestelmä, jossa aivot ja munasarjat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa kemiallisina viesteinä toimivien hormonien välityksellä. Säännöllinen kuukautiskierto on tärkeä merkki siitä, että säätelyjärjestelmä toimii normaalisti. Kuukautiskierron häiriöt ja häiriintynyt syöminen kulkevat usein rinnakkain, sillä herkkä säätelyjärjestelmä reagoi nopeasti matalaan tai epäsäännölliseen energiansaantiin, rajuihin painonvaihteluihin, suuriin liikuntamääriin ja psyykkiseen kuormitukseen.

Kuukautishäiriöiden taustalla on monitahoinen tekijöiden verkosto, joka koostuu kehonpainon, rasvakudoksen, hormonien, ravitsemuksen, liikunnan sekä psyykkisen stressin vuorovaikutuksesta. Kun kaikki nämä tekijät huomioidaan sairastuneen hoidossa ja paranemisprosessin tukemisessa, pääsee kuukautiskiertokin hiljalleen asettumaan omaan luonnolliseen rytmiinsä. On myös hyvä muistaa, ettei syömishäiriöstä paranemisella ole aikataulua, ja se pätee myös kuukautisten palaamiseen. Matkalle mahtuu kompastelua ja takapakkeja niin fyysisten kehon toimintojen palautumisen kuin mielenkin toipumisen suhteen. On siis hyvä olla kärsivällinen ja armollinen itseään kohtaan paranemisen taipaleella. Kun luo keholle hyvät olosuhteet korjata sille koituneet haitat, keho tekee kaikessa hiljaisuudessa työn itselleen luonnollisessa tahdissa

Lue lisää aiheesta täältä.

Paranemisen vaiheet

Syömishäiriöiden kulku noudattaa usein melko samanlaista reittiä riippumatta siitä, mikä syömishäiriö on kyseessä. Paranemisen vaiheet ovat Sairauden alkaminen, Kuherrusvaihe, Kärsimysvaihe, Toive muutoksesta, Muutosten tekeminen ja Paraneminen. Vaiheiden tunteminen on hyödyllistä siksi, että sen avulla voi arvioida, missä vaiheessa oma tai läheisen sairaus on ja mitä on vielä odotettavissa. Tietämys niistä voi myös tuoda ideoita kuhunkin vaiheeseen sopivista parhaista toimintamalleista.

Tekstissä kuvaillaan syömishäiriöiden paranemisen vaiheet ja pohditaan kunkin vaiheen yhteydessä lyhyesti, mitä ne tarkoittavat hoidon kannalta.

Lue lisää aiheesta täältä.

Ensiaskeleet paranemisen polulla

Syömishäiriöistä paraneminen alkaa, kun sairastunut löytää rohkeuden muuttaa sairauden aikana omaksumiaan tapoja ja toimintamalleja. Sen lisäksi oireita aiheuttavista ajatuksista on tultava tietoiseksi sekä opeteltava saamaan niihin etäisyyttä ja harjoiteltava olemaan tottelematta niitä. Muutos tapahtuu siis kahdella tasolla: mielessä ja käytännössä.

Vaikka usein käytännön toimien muuttaminen tuntuu selkeimmältä, tarvitaan molemmilla tasoilla työskentelyä rinnakkain. Psyykkinen työskentely tukee käyttäytymisoireista luopumista ja käyttäytymisen muuttaminen haastaa pelkoja ja pakottaa ajattelemaan uudella tavalla. Tämän vuoksi paranemisessa on tärkeää työskennellä sekä käyttäytymisessä näkyvien että psyykkisten oireiden kanssa rinnakkain.

Paranemisen vaatima aika on jokaiselle yksilöllinen, eikä sitä useinkaan voi hoputtaa. Tapahtuvat muutokset ovat luonteeltaan syvällisiä ja saavat usein aikaan tärkeitä henkisiä kasvuprosesseja. Ihmisen psyyken systeemi rakentuu yksilöllisten vaiheiden mukaan eikä se voi hypätä yli tai jättää läpikäymättä tiettyjä vaiheita, vaan sen on sallittava toteuttaa muutoksensa omalla tavallaan. Toisilla tähän menee pari vuotta, toisilla kymmenen tai enemmänkin.

Lue lisää aiheesta täältä.

Urheilijan syömishäiriöhoito – mitä tutkimuskirjallisuus kertoo

Tekstissä pohditaan, mitä tutkimuskirjallisuus kertoo urheilijoiden syömishäiriöhoidosta ja mietitään, millaisia esteitä hyvällä hoidolla voi olla. Tekstissä käsitellään muun muassa urheilumotivaatiota tärkeänä voimavarana hoidon onnistumisessa, moniammatillisen hoitotiimin merkitystä, urheilijan ravitsemusohjauksen roolia osana hoitoa, harjoittelun huomioimista hoidon aikana sekä hoitoon sisältyvän psykoedukaation teemoja.

Lue lisää aiheesta täältä.


Mitä syömishäiriöiden hoidossa tehdään?

Syömishäiriöiden hoitotavat ja -käytännöt vaihtelevat jonkin verran eri puolella Suomea ja eri yksiköissä. Hoidon yksityiskohdat ja kesto riippuvat hoitavasta henkilöstä, hoitopaikan toimintaperiaatteista, erikoisosaamisen tasosta sekä potilaan rohkeudesta ja valmiudesta ottaa hoitoa vastaan. On kuitenkin muutamia perusasioita, jotka hyvässä hoidossa yleensä toteutuvat näistä seikoista riippumatta.

Hoito on parasta lopettaa aikaisintaan siinä vaiheessa, kun oireet ovat hallinnassa ja pääasiassa terve ajattelu ohjaa toimintaa. Näin paraneminen voi jatkua potilaan omassa varassa hoidon päätyttyä. Niin kauan, kun sairautta tukeva ajattelu ohjaa toimintaa, on hoitoa syytä jatkaa. Omassa varassa oireilun houkutusta on tässä vaiheessa usein mahdotonta vastustaa. Täydelliseen paranemiseen hoidon aikana ei siis tarvitse välttämättä pyrkiä. Riittää, että oireilun pakko on väistynyt sekä kyky säädellä tunteita ja olotiloja uusilla keinoilla on vahvistunut.

Lue lisää aiheesta täältä.

Miten urheilija palaa harjoittelemaan syömishäiriöstä toipuessaan?

Tekstissä pohditaan, miten urheilijan kannattaa palata harjoitusten pariin syömishäiriöistä toipuessaan. Paranemisprosessit ovat aina yksilöllisiä, mikä pätee myös paluuseen urheilun pariin. Lisäksi paluuseen vaikuttaa oleellisesti muun muassa se, kuinka vakava syömishäiriö on ollut, miten urheilija on oireillut ja minkä tasoisen urheilun pariin hän palaa.

Yleispätevää, kaikille sopivaa ohjetta ei siis voi antaa, joten tekstissä kerrotaan tyypillisistä paluuseen liittyvistä seikoista. Paluun on hyvä tapahtua vähitellen, eikä harjoitusohjelmaa todennäköisesti voi eikä kannata alkaa heti toteuttaa siinä laajuudessaan kuin ennen sairastumista.

Lue lisää aiheesta täältä.

Miten pysyä terveenä sairastuttavaan käyttäytymiseen houkuttelevassa ympäristössä?

Syömishäiriöistä paranemisessa tärkeintä on löytää oma rohkeus edetä kohti terveyttä. Tällä polulla otetaan paljon askelia, jotka pelottavat ja vaativat suurta keskittymistä sekä ponnistelua. Kannustava ympäristö tuo tähän tärkeällä tavalla voimaa ja auttaa pysymään valitulla tiellä. Toisinaan on tilanteita, joissa ympäristön toimintatavat ja jopa arvot saattavat houkutella takaisin sairautta tukevien käyttäytymismallien pariin, vaikka oma päätös parantua olisikin jo selkeästi tehty. Haastavia paranemisympäristöjä voivat olla esimerkiksi urheilujoukkue, koululuokka, kaveripiiri tai sosiaalinen media.

Syömishäiriöistä paraneminen on rankka matka, jonka aikana on hyvä huolehtia siitä, että ylimääräiset esteet raivataan pois tieltä. On hedelmällistä pysähtyä pohtimaan omaa paranemisprosessiaan ja eritellä, mitkä seikat auttavat siinä ja mitkä haittaavat. Muiden tuki on äärimmäisen arvokasta, joten sitä kannattaa ottaa vastaan. Muiden aiheuttama haitta puolestaan voi tehdä paranemisesta tarpeettoman haastavaa. 

Usein on mahdollista vaikuttaa paranemisympäristöönsä enemmän kuin äkkiseltään tulee ajatelleeksi. Haittojen ja hyötyjen analysointi auttaa havahtumaan omaan tilanteeseen ja antaa ideoita sellaisten muutosten tekemiseksi, jotka omalta osaltaan tukevat paranemista parhaalla mahdollisella tavalla.

Lue lisää aiheesta täältä.

Painonnousun sietäminen laihuushäiriöstä paranemisen aikana

Eräs merkittävimmistä laihuushäiriötä ylläpitävistä oireista on lihomisen pelko. Sairastunut liittää tiedostamattaan painonnousuun pelottavia mielikuvia epämiellyttäväksi muuttumisesta, muiden hylkäämäksi joutumisesta, laiskaksi ja saamattomaksi muuttumisesta sekä lopullisesta yksin jäämisestä. Nämä mielikuvat saavat painonnousun, ruoan ja syömisen tuntumaan pelottavilta asioilta, joiden seurauksena voi tapahtua jotain pahaa. Tämän vuoksi sairastuneella nousee usein ahdistus pintaan, kun itseä pitäisi ravita, mikä tekee syömisestä vaikeaa.

Painonnousun pelosta päästäkseen on tärkeää ymmärtää, että laihuus ei ratkaise sitä ongelmaa, jota sillä yritetään ratkaista. Kyse ei ole lihomisen vaarallisuudesta, vaan omanarvontunteen mataluudesta. On myös tärkeää ymmärtää, että alipainoisuudesta toivuttaessa painonnousu ei tarkoita lihomista. Se tarkoittaa painon normalisoitumista, kehon tasapainon saavuttamista ja hyvinvoinnin mahdollistumista.

Lue lisää aiheesta täältä.

Terveitä ahdistuksen säätelyn menetelmiä

Syömishäiriötä sairastavan mieltä hallitsee yleensä ahdistuneisuus ja muu henkinen pahoinvointi. Tämä on usein alkanut jo paljon ennen sairauden puhkeamista. Oireisiin turvautumisen tiedostamaton tarkoitus onkin alun perin ollut pahan olon helpottaminen.

Oireilu helpottaa oloa, sillä se tuo välittömän – mutta lyhytaikaisen – huojennuksen pahaan oloon. Syömättä jättäminen tai ahmiminen ja oksentaminen laukaisee helpotuksen tunteen, joka tosin katoaa hetken kuluttua ja paha olo palaa. Ihmiselle on ominaista, että asiat, jotka välittömästi muuttavat olon paremmaksi, aiheuttavat riippuvuutta. Vaikka hän tietää, että helpotus on vain väliaikainen, on se niin houkutteleva, että hän jatkaa toiminnon toistamista.

Jotta oireista luopuminen helpottuisi, on tärkeää opetella sellaisia ahdistuksen ja pahan olon säätelemisen keinoja, jotka eivät aiheuta haittaa. Oloa voi säädellä useilla tasoilla. Jokaisella tasolla on hieman erilainen tehtävä. Ensimmäisellä tasolla ovat äkillisen, voimakkaan ahdistuksen helpottamiseen tarkoitetut harjoitukset, toisella tasolla ovat jatkuvien, mielen taustalla hiertävien pelkojen tasoittamiseen tähtäävät harjoitukset ja kolmannella tasolla ovat kokonaisoloa parantavat ja henkistä kehittymistä edistävät harjoitukset.

Lue lisää harjoituksista täältä.

Paranemisen haasteena autettavaksi asettuminen

Uuden oppijaksi ja autettavaksi asettumisen taito on tärkeä syömishäiriöstä paranevalle. Sen muistaminen ja voimavarojen panostaminen siihen auttavat pääsemään nopeasti itsenäiseen elämään kiinni. Itsenäinen elämä on antoisinta ja kestävimmällä pohjalla siinä vaiheessa, kun taidot ja voimat riittävät arjen elämiseen tavalla, joka tukee mielen ja kehon hyvinvointia. Paranemisesi ollessa vielä kesken, panosta siis voimavarasi uusien selviytymiskeinojen oppimiseen sekä hoidon ja tuen vastaanottamiseen. Näin pääset nopeimmin elämään juuri sellaista elämää, jota kaipaat ja haluat itsellesi.

Autettavaksi asettuminen silloin, kun ei itse pysty auttamaan itseään, osoittaa viisautta ja vahvuutta. Se ei ole merkki heikkoudesta, vaan päinvastoin. Tarvitaan suurta vahvuutta myöntää, ettei pärjää ja vastaanottaa apua silloinkin, kun se edellyttää pelottavien ja ahdistavien asioiden tekemistä. On tärkeää nähdä itsensä vahvana ja rohkeana vastaanottaessaan apua ja ymmärtää autettavaksi asettumisen suuri arvo paranemiselle.

Vaikeina hetkinä voi suunnata katseen tulevaisuuteen ja muistaa, että ”kun nyt jaksan tämän ja opettelen tarvittavat taidot pärjätäkseni itse, pääsen pian tekemään tahtomiani ja kaipaamiani asioita”. Mitä ahkerammin uusia taitoja opettelee, sitä nopeammin ne on mahdollista omaksua, ne automatisoituvat sekä mahdollistavat itsenäisen elämän elämisen turvassa ja terveenä.

Lue lisää aiheesta täältä.

 

Syysterveisin,
Maria Heikkilä