perjantai 15. syyskuuta 2017

Urheilijat ja syömishäiriöt – mitä tapahtuu urheilu-uran jälkeen?

Syömishäiriöiden on jo pitkään tiedetty vaivaavan urheilijoita sekä harrastelu- että kilpatasolla. Urheiluanoreksia ja kilpailuja edeltäneen painonpudotuksen jälkeinen ahminta on ollut pitkään tiedossa ja siitä on puhuttu melko paljon. Urheilu-uran jälkeen ilmenevät syömisvaikeudet ovat kuitenkin olleet esillä selvästi vähemmän.

Syömishäiriökeskuksen terapiayksikössä on vuosien varrella havaittu, että urheilijat saattavat löytää itsensä melko eksyksistä urheilu-uran jälkeen. Kun lapsuudesta saakka elämää hallinnut harjoittelu jää pois ja pitäisi asettua elämään ilman ammattimaista harjoittelua, monille tulee yllätyksenä, kuinka suuri elämänmuutos onkaan kyseessä.

Entinen urheilija saattaa huomata, että sopivia ruokamääriä voi olla vaikeaa hahmottaa liikunnan vähentyessä. Toisille tämä aiheuttaa suuren huolen lihomisesta ja saattaa jopa johtaa syömisongelmiin, jotka voivat puolestaan johtaa syömishäiriöihin. Toisilla ilmenee myös hankaluuksia hahmottaa yleistä elämänhallintaa, jolloin omien asioiden hoitaminen saattaa tuottaa yllättäviä vaikeuksia. Joukkueurheilija puolestaan saattaa huomata, että hänen on vaikea löytää puheenaiheita oman lajin ulkopuolelta, joten uusien sosiaalisten suhteiden luominen voi tuntua haastavalta.

Syömishäiriökeskuksessa on havaittu urheilijoiden valmennuksesta puuttuvan urheilun jälkeiseen elämänvaiheeseen siirtymiseen valmistautuminen. Joskus näyttää jopa siltä, että urheilija jää ikään kuin heitteille lopettaessaan uransa. Uran aikana hänellä on ollut aina joku, jonka puoleen kääntyä ja joka on auttanut häntä selviytymään urheiluun liittyvistä haasteista. Yhtäkkiä hänen onkin selviydyttävä kaikesta ilman tukea.

Olemme kaikki nähneet traagisia esimerkkejä siitä, kuinka juhlittu urheilija on täysin menettänyt elämänhallintansa uransa jälkeen ja joutunut suuriin vaikeuksiin. Joskus jopa menettänyt henkensä. Heistä kirjoitetaan lehdissä ihmetellen ja säälitellen näkemättä, että he ovat ehkä joutuneet täysin kohtuuttomaan tilanteeseen urheilu-uransa loputtua. Eritysesti jos loppumiseen on liittynyt skandaali, loukkaantuminen tai muu äkillinen käänne.

Urheilijoihin on suuri houkutus kohdistaa epärealistisia odotuksia. Uran huipulla heitä pidetään kansallissankareina. Kun he ovat kerran yltäneet lähes yli-ihmismäisiin suorituksiin urheiluareenalla, eihän heillä voi olla heikkouksia. Heidän pitäisi pystyä selviytymään kaikesta. Mutta entä uran jälkeen? Saako olla heikko? Saako pyytää apua?

Syömishäiriökeskuksessa nähdään, että urheilijat joutuvat suuren ja usein vaikean elämänmuutoksen eteen lopettaessaan uransa. Ja usein he ovat tähän valmistautumattomia. Oli loppuminen sitten kunniakas tai ei, äkillinen tai harkittu, siirtymävaiheessa olisi hyvä olla mahdollisuus tukeen, ohjaukseen ja valmennukseen. Urheilijoilla on usein mahtavat varastot voimavaroja, joiden ottaminen käyttöön siviilielämässä hyödyttää heitä niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Aina ei kuitenkaan ole automaattisesti selvää, kuinka voimavarat voisi kanavoida uudessa elämänvaiheessa.

Tarjoamalla siirtymävaiheessa urheilijalle tukea, voidaan saada muutoksesta hedelmällinen ja mahdollisimman kivuton.  Koska Syömishäiriökeskuksessa on havaittu tällaisen palvelun puuttuvan, olemme päättäneet aloittaa tämän syksyn aikana uuden projektin, jonka puitteissa haluamme tarjota uraansa lopetteleville urheilijoille apua ura- ja siviilielämän siirtymävaiheeseen. Ohjelmassa käydään läpi muuttuneita ravitsemustarpeita, tunteensäätelytaitoja sekä elämässä selviytymisen taitoja. Jokainen urheilija kohdataan yksilönä ja hänelle suunnitellaan juuri hänen tarpeittensa mukainen tuki. Uskomme, että monet ongelmat ovat estettävissä ja voitettavissa, kun niihin tarjotaan tukea ja ratkaisuja jo varhaisessa vaiheessa. Kerromme projektistamme lisää syksyn 2017 aikana.


Syysterveisin,

Pia Charpentier

2 kommenttia:

  1. Liittyykö syömishäiriöön aina pakkoliikuntaa? Voiko anoreksiaa sairastava syödä herkkuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei liity aina. Ja voi syödä. Oirekuva on yksilöllinen.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista