Kun omat siivet kantavat, on aika lentää pesästä

Tiedättekö mitkä ovat hienoimpia hetkiä Syömishäiriökeskuksessa työskennellessä? No se hetki, kun saa lähettää syömishäiriöstä jo niin pitkälle toipuneen maailmalle, että terve pohja kantaa ja lentäminen omien siipien varassa onnistuu. Usein nuo hetket ovat haikeita, mutta onnellisia. Halataan, rutistetaan ja sanotaan ääneen ”viimeiset” kannustukset. Tippakin saattaa tulla linssiin. Vitsaillaan myös ehkä hieman, että ei haluta enää ikinä kohdata.

Omaan elämään siirryttäessä mieleen voi tulla monenlaisia ajatuksia ja tunteet voivat vaihdella. Into ja jännitys, vapauden tunne ja ilo, mutta myös epävarmuus ja pelko voivat välkkyä mielessä. Ihanaa, viimeinkin elämä alkaa! Tätä olen odottanut. Pärjäänköhän? Mitä, jos ikävä iskee? Kaikki nämä ovat varsin tavallisia tuntemuksia ja ajatuksia. On luonnollista, että muutos mietityttää. Uuden edessä ihminen on astumassa osittain tuntemattomaan.

Onneksi Syömishäiriökeskuksen osastohoidossa muutos tulee pikkuhiljaa – hoito ei pääty kuin seinään yllättäen. Hoidon keskivaiheilla ja loppupuolella, kuntoutusvaiheessa, pääpaino on oman vastuun lisäämisessä, omien siipien kokeilemisessa osaston ulkopuolella ja monesti jo aivan muissa asioissa kuin syömisessä. Stressinhallinta, omien voimavarojen tunnistaminen, sosiaaliset suhteet ja elämän sisältö voivat olla esimerkiksi näitä muita asioita.

Mitä siihen vaaditaan, että pesästä voi lentää? Tätä meiltä usein kysytään. Onko se paino se mittari, mikä hetken ratkaisee? Vai onko se syömiskäyttäytyminen? Vai kenties jotain muuta? Syömishäiriökeskuksen hoito tähtää kokonaisvaltaisen parantumisen mahdollistamiseen. Syömishäiriökeskuksen hoidon aikana aloitetaan prosessi, joka johtaa myös ajatuksissa tapahtuviin muutoksiin ja toimintakyvyn laaja-alaiseen vahvistumiseen, joilla on mielestämme keskeinen rooli hyvän elämän pohjana ilman syömishäiriötä. Tällöin terveet ajatukset ohjaavat toimintaa ja synkeät sairauden ajatukset esiintyvät enää mielen sisällä - ottamatta valtaa käytännön tasolla. Prosessi jatkuu vielä hoidon päätyttyä esimerkiksi terapiassa.

Ei ole kuitenkaan täysin tavatonta, että pieniä notkahduksia saattaa vielä tulla vastaan hoidon päätyttyä. Yleensä kuitenkin riittävän pitkä hoito on auttanut toipuvaa tunnistamaan vaaran merkkejä ja löytämään keinot selvitä notkahduksista. Voimansa löytänyt terve ajattelu auttaa näkemään ongelmatilanteisiin aidosti hyviä ratkaisuja, jotka eivät aiheuta ongelmia pitkälläkään tähtäimellä. Ympärivuorokautisen hoidon jälkeen asukkaallamme on käytössään jo paljon ”hyvän elämän” avaimia ja keinoja selvitä vaikeista tilanteista.

Paranemismotivaatiota käsittelevän kirjoituksen yhteydessä Omenatuvan lukija Nyytin äiti toi esille kommentissaan, että toipumisessa vaikeinta ei ole muutoksen tekeminen, vaan tehtyjen muutosten ylläpito. En osaa sanoa, onko muutoksen ylläpito vaikein vaihe vai ei, mutta ainakin se on tärkeä. Siksi omaan elämään siirtyminen tulee tapahtua siinä vaiheessa, kun ihminen osaa hankalissa tilanteissa turvautua terveyttä tukeviin ratkaisuihin ja ylläpitää niiden avulla muutosta.

Muutoksen ylläpito vaatii hoidon päättymisen jälkeen vielä keskittymistä ja opittujen asioiden soveltamisen harjoittelua.  Kun oma elämä alkaa kantaa tukevasti, siirtyy ylläpitäminen tiedostamattomalle tasolle ja automatisoituu. Näin ihmisen ei tarvitse enää ajatella, että on ”syömishäiriöinen”. Syömishäiriö sen sijaan jäsentyy osaksi omaa elämäntarinaa – osaksi menneisyyttä. Tulevaisuus on jotain täysin muuta.


Terveisin,

Venla Eronen

P.S Kiitos kaikille entisille asukkaillemme, jotka meitä aina välillä muistatte korteilla tai viesteillä. On aina ilahduttavaa kuulla, että omat siivet kantavat. Vaikka emme enää halua teitä ”hoivata”, muistamme teidät kyllä suurella lämmöllä  :)