Syömishäiriöt puhututtavat – Kysymykset, joihin on vaikea vastata

Huomaan usein uusia ihmisiä kohdatessani, että syömishäiriöt puhututtavat, ihmetyttävät ja kiinnostavat ihmisiä ilmiönä. Moni kysyjä sanoo, että ei oikeastaan tiedä syömishäiriöstä juuri mitään, mutta on joskus ehkä kohdannut jonkun, joka on sairastunut syömishäiriöön. Kyselijöiden runsaus viestii minulle, että syömishäiriöt tiedostetaan jollain tasolla nykypäivänä, mutta niitä ei edelleenkään juuri ymmärretä. Syömishäiriöiden ympärillä leijuu utumainen pilvi, mikä pitää sisällään ymmärtämättömyyttä, väärinymmärrystä ja mystiikkaa.

Olen myös huomannut, että vaikka olenkin työskennellyt jo melko kauan syömishäiriöiden parissa tavalla tai toisella, en osaa vastata moniinkaan kysymyksiin. Luulen osaavani, mutta sitten huomaan, että vastaukseni jäävät kuitenkin puolivillaisiksi. Tämä johtunee siitä, että syömishäiriöt ovat vaikeita sairauksia osittain juuri siksi, että monesti selkeitä vastauksia ei ole. Syömishäiriön muotoja on yhtä monta kuin sairastunuttakin ja toipumisen tarinatkin ovat aina yksilöllisiä.

Esimerkiksi sairauden syihin vastaaminen on ollut minulle yllättävän haastavaa. Olisi helppo heittää, että syömishäiriö johtuu siitä ja tuosta, mutta todellisuudessa sairauden syiden ymmärtäminen ei ole niin yksioikoista. Sairastuneella voi olla jokin selkeä elämäntapahtuma, mikä on osaltaan johtanut sairastumiseen, mutta tapahtuma ei kuitenkaan yksin selitä, miksi ihminen reagoi siihen juuri syömishäiriöllä. Yhtä usein ihmisen elämäntarinaa tarkasteltaessa, mitään selkeää osoitettavaa syytä ei löydy. Vastauksena monen asian summa puolestaan tuntuu jättävän kysyjän tiedon nälkään, sillä monien asioiden yhdistäminen mielessä sairauteen johtavaksi ei ole helppoa. Yksi suosimani vastaus sairauden syihin on nykyään se, että syömishäiriö on oire jollekin muulle ongelmalle, jota sairastunut ei ole pystynyt kestämään tai muutoin selvittämään.

Toinen vaikea kysymys minulle on ollut median ja länsimaalaisen kulttuurin rooli syömishäiriöiden yhteydessä. Intuitiivinen vastaukseni kysyjille on, että syömishäiriö ei johdu mediasta ja länsimaisesta kulttuurista, vaikka tiedänkin, että vastaus on osittain harhaanjohtava. Syy miksi en halua painottaa niiden roolia on se, että en halua antaa kuvaa syömishäiriöistä pinnallisina ja ulkonäkökeskeisinä sairauksina. Tiedostan kuitenkin, että median viestinnällä ja länsimaalaisilla kauneusihanteilla on lusikkansa sopassa, mutta haluan viestittää kysyjille, että yksilöllisellä tasolla syömishäiriö on aina paljon monimutkaisempi sairaus.

On kuitenkin sanomatta selvää, että toipumisen tiellä jatkuvasti joka suunnasta kimpoilevat kauneusihanteet, eivät helpota kenenkään taivalta. Siksi toivonkin, että media ja yhteiskuntamme kantaisivat myös vastuunsa. Esimerkiksi laihduttamisvinkkien jakaminen syömishäiriöistä puhuttaessa on mielestäni vastuutonta. Medialla voi kuitenkin olla arvokas rooli ymmärryksen lisäämisessä, joten toivoisin näkeväni yhä enemmän sellaista viestintää, mikä ennalta ehkäisee syömishäiriöitä ja auttaa ymmärtämään sairauden todellista luonnetta. Median viestinnässä tulisi näkyä, että syömishäiriöissä ei ole mitään kadehdittavaa, eikä upea tai hoikka ulkokuori ole mikään tae onnellisuudesta.

Kolmas vaikea kysymys on mielestäni, voiko syömishäiriöstä parantua kokonaan. Minusta tuntuu, että usein kysyjällä on jo valmiiksi ennakko-oletus, että ei voi – kerran anorektikko, aina anorektikko jne. Minulle on joskus jopa loukkaannuttu, kun olen vastannut, että kyllä syömishäiriöstä voi parantua kokonaan. En täysin ymmärrä, miksi vastaukseni aiheutti suuttumusta. Minun järkeni mukaan vastaukseni oli lohdullinen. Toiselle se ei sitä kuitenkaan ollut.

Kysymykseen vastaaminen on mahdollisesti siksi vaikeaa, että parantumisen määritelmät eivät ole yhtenäisiä. Monet parantumisen määritelmät ottavat huomioon fyysiset muutokset sekä käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset. Paino korjaantuu (erityisesti anoreksiassa), näkyvät oireet jäävät pois ja ruokailutottumukset normalisoituvat. Ihminen on saanut ehkä tämän jälkeen terveen paperit, mutta kun romahdus on tapahtunut, on ihmisellä mennyt usko täydellisen parantumisen mahdollisuuteen. Ongelmana on kuitenkin ollut ehkä se, että ajattelussa tapahtuvaa muutosta ei ollut ehtinyt tapahtua ennen, kuin ihminen oli määritelty parantuneeksi.

Ajattelussa tapahtuva muutos onkin huonommin määritelty parantumisen määritelmissä. Väittäisin, että juuri ajatusten sisältö on se, mikä lopulta ratkaisee, onko parantuminen todella tapahtunut. Minäkuva on muuttunut positiivisemmaksi, tunteita on helpompi kuunnella ja käsitellä eikä negatiivinen ja pelkojen värittämä ajattelu enää hallitse elämää. Tässäkin on kuitenkin oma kommervenkkinsa. Jos esimerkiksi anoreksiasta toipunut joskus ajattelee kehostaan negatiivisesti tai bulimiasta toipunut huomaa ajattelevansa lenkille lähtöä herkuttelun jälkeen, niin tarkoittaako se, että täydellinen parantuminen ei ole tapahtunut. Odotammeko kenties parantuneilta jotain sellaista vahvuutta ja täydellisyyttä, mikä on paljon vaadittu myös heiltä, jotka eivät ole koskaan sairastaneet syömishäiriötä?

Muistammeko, että loppujen lopuksi ulkonäköhän oli vain osa syömishäiriötä? Yksi ajatuslipsahdus ulkonäkökeskeiseen maailmaan ei vielä tee kenestäkään täysin parantumatonta. Kun elämämme yhteiskunnassa, jossa lähes kaikki ympärillä riemuitsevat jo yhdestä pudotetusta kilosta, mielestäni olisi kohtuutonta olettaa, että syömishäiriöstä toipunut ei koskaan enää kohtaisi sellaisia ajatuksia. Keskeisempää onkin tarkastella, kuinka usein näitä ajatuksia on ja millaisen otteen ajatukset ihmisestä saavat. Tältä pohjalta sanoisin, että olen kohdannut useita ihmisiä, jotka ovat parantuneet täysin. Ajatukset ovat muuttuneet positiivisemmiksi ja syömishäiriö ei enää ota valtaa vaikeina hetkinä, vaan ihminen on oppinut hyödyntämään terveitä keinoja ahdistuksesta selvitäkseen.

Vaikeita kysymyksiä on toki enemmänkin, mutta tässä oli muutama kysymys, joihin minun on ollut vaikea vastata. Millaisia vaikeita kysymyksiä sinä olet kohdannut? Entä miten vastaisit kysymyksiin, jotka minä olen kohdannut?


Terveisin,

Venla Eronen