Kun et taaskaan osannut sanoa ei

Kerron yhden esimerkin omasta elämästäni, jonka muistan kirkkaasti kuin eilisen päivän, vaikka asia tapahtui lapsuudessani. Oli kaunis talvi-sunnuntai. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Lasketteluun sää oli mitä mainioin. Olin vasta ala-asteella, mutta olin jo aika hyvä laskettelemaan, sillä olinhan tehnyt sitä pieneen ikääni nähden jo melko kauan. Hissijonossa tuntematon mies kysyi minulta, haluaisinko osallistua ilmaiseen laskettelukouluun, joka alkaisi 5 minuutin kuluttua. Minua ujostutti paljon, kun tuntematon puhui minulle. Sain siinä jotenkin kuiskattua ”ihan sama”.

Viiden minuutin päästä olinkin sitten jo mukana tuossa laskettelukoulussa. Ja kappas, kohta aurasinkin ohjaajan jalkojen välissä, kuten monet muutkin lapset muiden ohjaajien. Jostain syystä en saanut sanottua vielä siinäkään hetkessä ”ei” ja että ”hei, mä osaan tän jo, mä voisin enemminkin opetella pujottelutekniikkaa ihan kunnolla”.

Niin siinä kävi, että uskalluksen puute sanoa ”ei”, johti siihen, että iso osa hyvästä laskettelupäivästä valui hukkaan. Harmitti vietävästi, sillä en ehtinyt syöksyä upeita metsäreittejä auringon paistaessa lumisten puiden lomasta. En ehtinyt harjoitella hyppyrihyppyjä, enkä ehtinyt tekemään juuri mitään muutakaan mitä olisin halunnut tuona laskettelupäivänä tehdä.

Kuulostaako tutulta? Olisit halunnut sanoa ”ei”, mutta sanoit ”ihan sama” tai ehkä jopa ”kyllä”. Halusit miellyttää toista. Sivuutit tarpeesi tai mielipiteesi ja toimit niin kuin oletit toisen sinun haluavan toimia. Jälkikäteen harmittelit mielessäsi miksi menit niin taas tekemään.

Syömishäiriöiden yhteydessä omat tarpeet tulevat usein helposti sivuutettua. Joillakin kohtaamistani syömishäiriöön sairastuneista ”ei” jää sanomatta päivittäin. Monet asiat voivat olla ihan pieniä ja arkisia, mutta kun niistä ei koskaan kieltäydy, niin ei:n sanomisen vaikeudesta tulee todellinen itseä kuormittava tekijä. Ihmisestä tulee helposti ikään kuin kynnysmatto, jonka tarpeita on helppo polkea. Ikävä kyllä, joskus ”ei” jää sanomatta myös niissä isommissa asioissa, jolloin ihminen ajautuu todella vaikeisiin tai vakaviin tilanteisiin, joiden aiheuttamaa takkaa joutuukin sitten selvittelemään vuosia.

Monista ei:n sanominen saattaa tuntua pahimmalta mitä voi tehdä, suurelta loukkaukselta toista kohtaan. Se voi tuntua hävettävältä itsekkyydeltä. Todellisuudessa ei:n sanominen ei ole itsekkyyttä. Sen sanominen ei tarkoita sitä, että koskaan ei voisi tehdä kompromisseja. Eikä ei:n sanominen automaattisesti loukkaa toisia ihmisiä. ”Ei” on joskus tarpeellinen viesti itsensä arvostamisesta. Se suojelee monesti myös itseä vaarallisilta tilanteilta. Se vähentää mahdollisuuksia joutua hyväksi käytetyksi niin koulussa, töissä kuin muissakin sosiaalisissa tilanteissa.

”Ihan sama” on mielestäni usein samaan lopputulokseen johtava vastaus kuin ”kyllä”. Se viestittää epävarmuutta, mutta jättää tilanteen elämään siten, että toinen helposti määrittelee mitä tehdään tai miten toimitaan. Joskus toki voi olla niinkin, että ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa. Silloin ”ihan sama” voi tuntua hyvältä vastaukselta. Ja kyllähän niin voi vastatakin, mutta on hyvä huomata, että mielensä saa muuttaa. Omassa esimerkissäni olisi ollut täysin oikeutettua muuttaa mieltä, kun laskettelukoulun luonne selvisi. Olisin voinut kertoa, että kyseinen laskettelukoulu ei ollut minulle tarpeen. Se olisi ollut myös reilua ohjaajaa kohtaan, sillä ehkäpä hän olisi osannut sitten ehdottaa minulle enemmän osaamistani vastaavaa laskettelukoulua tai tarjota ilmaista laskettelukoulua enemmän sitä tarvitsevalle.

Miten sitten voi oppia sanomaan ”ei”? Ensimmäiseksi ohjeeksi sanoisin, että toisen reaktioita ei tarvitse pelätä. Pelko on usein turhaa. Toinen ei automaattisesti suutu tai ala vihata sinua vain siksi, että kieltäydyt jostain. Et myöskään ole vastuussa toisen tunteista omiesi kustannuksella. Tarve miellyttää aina muita käy ihmiselle itselleen raskaaksi ja se näkyy helposti muille. Muista, että itseluottamuksesi kehittyminen ei pitäisi olla riippuvainen toisen miellyttämisestä. Itseluottamus kehittyy paremmin, kun kunnioitat itseäsi. Silloin sinuakin kunnioitetaan enemmän ja sinun on helpompi kunnioittaa aidosti toisia.

Huomaathan myös, että ei:n sanominen ei ole synonyymi itsekkyydelle. Mielestäni itsekkyyttä on enemmän se, että sanoo aina ”kyllä”. Toiselle voi tulla pidemmän päälle tunne, että hän on vastuussa sinusta, viihtymisestäsi ja tunteistasi, sillä se näkyy melko usein ulospäin, jos et oikeasti olisi halunnut sanoa ”kyllä”.

Voit myös perustella vastauksesi. Voit esimerkiksi kertoa toiselle, että lähtisit mielelläsi tekemään jotain mihin toinen on sinut kutsunut, mutta sinulla on jo sovittu muuta. Voit myös tehdä vastaehdotuksen, kuten ”sopisiko sinulle ylihuomenna?”. Ihmisillä on kyllä taipumusta ymmärtää ja hyväksyä vastauksesi. Jos taas et aina tiedä mitä todella haluat, voit myös sanoa, että haluat miettiä hetken. On täysin hyväksyttävää kuulostella omia halujaan ja toiveitaan hetki, ennen myöntävän tai kielteisen vastauksen antamista. Lupaa kuitenkin palata asiaan heti kun tiedät.

Itseni kohdalla hukkaan valunut laskettelupäivä antoi hyvän opetuksen. Muistan sen usein niinä hetkinä, kun ajattelen, että en kehtaa sanoa ”ei”. Se muistuttaa minua vieläkin, että oman mielipiteen muodostamiseen voi käyttää hetken. Kokemus kuiskailee takaraivossani joka kerta, kun meinaan sanoa ”ihan sama”, vaikka tietäisin mitä haluan. Se muistuttaa myös siitä, että voin muuttaa mieltäni. Kokemus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että ei:n sanominen olisi aina minulle helppoa. Usein se kuitenkin rohkaisee kuuntelemaan itseäni ja arvostamaan omia tarpeitani.

Toivoisinkin jokaiselle lukijalle rohkeutta kuulostella itseään ja omia tarpeitaan. Loppujen lopuksi siinä on kyse siitä, että itseään arvostaa. Itseään arvostamalla on myös lähempänä sitä, että voi aidosti arvostaa myös toista. Silloin toiseen pystyy luottamaan ja tietää, että jos itse ei jossain haluaisi olla mukana, on reilumpaa myös toista kohtaan sanoa se suoraan.

Uskalla siis sanoa ”Ei”!


Terveisin,

Venla Eronen