perjantai 1. syyskuuta 2017

Kun omat siivet kantavat, on aika lentää pesästä

Tiedättekö mitkä ovat hienoimpia hetkiä Syömishäiriökeskuksessa työskennellessä? No se hetki, kun saa lähettää syömishäiriöstä jo niin pitkälle toipuneen maailmalle, että terve pohja kantaa ja lentäminen omien siipien varassa onnistuu. Usein nuo hetket ovat haikeita, mutta onnellisia. Halataan, rutistetaan ja sanotaan ääneen ”viimeiset” kannustukset. Tippakin saattaa tulla linssiin. Vitsaillaan myös ehkä hieman, että ei haluta enää ikinä kohdata.



Omaan elämään siirryttäessä mieleen voi tulla monenlaisia ajatuksia ja tunteet voivat vaihdella. Into ja jännitys, vapauden tunne ja ilo, mutta myös epävarmuus ja pelko voivat välkkyä mielessä. Ihanaa, viimeinkin elämä alkaa! Tätä olen odottanut. Pärjäänköhän? Mitä, jos ikävä iskee? Kaikki nämä ovat varsin tavallisia tuntemuksia ja ajatuksia. On luonnollista, että muutos mietityttää. Uuden edessä ihminen on astumassa osittain tuntemattomaan.

Onneksi Syömishäiriökeskuksen osastohoidossa muutos tulee pikkuhiljaa – hoito ei pääty kuin seinään yllättäen. Hoidon keskivaiheilla ja loppupuolella, kuntoutusvaiheessa, pääpaino on oman vastuun lisäämisessä, omien siipien kokeilemisessa osaston ulkopuolella ja monesti jo aivan muissa asioissa kuin syömisessä. Stressinhallinta, omien voimavarojen tunnistaminen, sosiaaliset suhteet ja elämän sisältö voivat olla esimerkiksi näitä muita asioita.

Mitä siihen vaaditaan, että pesästä voi lentää? Tätä meiltä usein kysytään. Onko se paino se mittari, mikä hetken ratkaisee? Vai onko se syömiskäyttäytyminen? Vai kenties jotain muuta? Syömishäiriökeskuksen hoito tähtää kokonaisvaltaisen parantumisen mahdollistamiseen. Syömishäiriökeskuksen hoidon aikana aloitetaan prosessi, joka johtaa myös ajatuksissa tapahtuviin muutoksiin ja toimintakyvyn laaja-alaiseen vahvistumiseen, joilla on mielestämme keskeinen rooli hyvän elämän pohjana ilman syömishäiriötä. Tällöin terveet ajatukset ohjaavat toimintaa ja synkeät sairauden ajatukset esiintyvät enää mielen sisällä - ottamatta valtaa käytännön tasolla. Prosessi jatkuu vielä hoidon päätyttyä esimerkiksi terapiassa.

Ei ole kuitenkaan täysin tavatonta, että pieniä notkahduksia saattaa vielä tulla vastaan hoidon päätyttyä. Yleensä kuitenkin riittävän pitkä hoito on auttanut toipuvaa tunnistamaan vaaran merkkejä ja löytämään keinot selvitä notkahduksista. Voimansa löytänyt terve ajattelu auttaa näkemään ongelmatilanteisiin aidosti hyviä ratkaisuja, jotka eivät aiheuta ongelmia pitkälläkään tähtäimellä. Ympärivuorokautisen hoidon jälkeen asukkaallamme on käytössään jo paljon ”hyvän elämän” avaimia ja keinoja selvitä vaikeista tilanteista.

Paranemismotivaatiota käsittelevän kirjoituksen yhteydessä Omenatuvan lukija Nyytin äiti toi esille kommentissaan, että toipumisessa vaikeinta ei ole muutoksen tekeminen, vaan tehtyjen muutosten ylläpito. En osaa sanoa, onko muutoksen ylläpito vaikein vaihe vai ei, mutta ainakin se on tärkeä. Siksi omaan elämään siirtyminen tulee tapahtua siinä vaiheessa, kun ihminen osaa hankalissa tilanteissa turvautua terveyttä tukeviin ratkaisuihin ja ylläpitää niiden avulla muutosta.

Muutoksen ylläpito vaatii hoidon päättymisen jälkeen vielä keskittymistä ja opittujen asioiden soveltamisen harjoittelua.  Kun oma elämä alkaa kantaa tukevasti, siirtyy ylläpitäminen tiedostamattomalle tasolle ja automatisoituu. Näin ihmisen ei tarvitse enää ajatella, että on ”syömishäiriöinen”. Syömishäiriö sen sijaan jäsentyy osaksi omaa elämäntarinaa – osaksi menneisyyttä. Tulevaisuus on jotain täysin muuta.


Terveisin,

Venla Eronen

P.S Kiitos kaikille entisille asukkaillemme, jotka meitä aina välillä muistatte korteilla tai viesteillä. On aina ilahduttavaa kuulla, että omat siivet kantavat. Vaikka emme enää halua teitä ”hoivata”, muistamme teidät kyllä suurella lämmöllä  :)

4 kommenttia:

  1. Tässäpä muutamia kysymyksiä;

    1.Onko hoidossanne koskaan tullut vastaan tilannetta, että asiakas jää ns. "roikkumaan hoitoon"? Alkaa oireilla uudelleen, jottei joutuisi lähtemään keskuksesta tms? Miten silloin toimitte?
    2. Voiko normaalipainoinen vaatia pitkää hoitojaksoa? Siis tarkoitan nyt useampaa kuukautta, ellei jopa yli vuotta.
    3. Kuinka kiireaikataulu teillä on saada asiakkaita ulos hoidosta, jotta jonottajat pääsevät tilalle? Kuinka yleensäkin järjestätte tämän kaiken, kun voi olla että maksusiitomusta päätetäänkin jatkaa ja silloin jonossa ollut ei saakaan paikkaa, vaikka niin on ollut tarkoitus? Miten tämä systeemi toimii?
    3. Voiko syömishäiriö olla vakava, vaikkei olisi alipainoinen tai oksentelisi jatkuvasti?
    4. Onko hoitoonne yläikärajaa?
    5. Blogistanne saa kuvan, että hoitonne on kuin luksushotellissa asuisi. Pitääkö se paikkansa?
    6. Saako hoidossanne olevilla käydä vierailijoita? Eikö se riko vaitiolovelvollisuutta, sillä vierailijat voivat nähdä muita asiakkaita?
    7. Millä tavoin käytännössä sopeutatte elämään osaston ulkopuolella ja miksi se on tarpeen? Kysehän on kuitenkin ollut syömisen ongelmasta ja sairastuneet voivat olla ihan älykkäitä tyyppejä, jotka osaavat kyllä hoitaa asiansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kysymyksistä. Pahoitteluni, että vastaamisessa on kestänyt.

      1. Kyllähän se irtaantuminen joskus voi olla vaikeaa. Yksinäisyyden ja hylkäämisen pelko voi joskus olla voimakasta. Asiaa kuitenkin käsitellään hoidossa aktiivisesti, mikäli tilanne olisi kuvaamasi kaltainen. Silloin mm. herätellään ymmärrystä, miksi irtaantuminen on niin vaikeaa ja rohkaistaan peloista huolimatta omaan elämään. Kaikki täältä kyllä aikanaa lähteävät. Prosessi on kuitenkin asteittainen, mikä helpottanee hoidon loppumiseen liittyviä "lieveilmiöitä".

      2. Voi. Paino ei ole syömishäiriön vakavuuden mittari.

      3. Me hoidamme aina kunkin potilaan niin pitkälle kuin on tarve. Mikäli maksusitoumusta on tarve jatkaa, niin sitten sitä jatketaan, jos se on vain mahdollista. Haluamme, että hoito tuottaa pysyviä tuloksia, joten kenenkään hoitoa ei kiirehditä sen takia, että jonossa on muita ihmisiä. Jonosta meille pääsee sitten, kun paikka vapautuu.

      3. Voi olla. Syömishäiriö voi olla elämää vahvasti rajoittava ja terveydellekin vaarallinen, vaikka ei olisi alipainoinen tai oksentelisi jatkuvasti. Nyytin äiti on kuvannut asiaa hyvin kommentissaan.

      4. Ei ole yläikärajaa.

      5. Tilamme ovat hienot ja mielestäni henkilökuntamme on mukavaa. En tätä nyt kuitenkaan viiden tähden hotelliksi sanoisi. Täällä hoidetaan syömishäiriöitä ja siitä on yleensä "hotellielämä" kaukana.

      6. Saa käydä. Kyllähän muillakin osastoilla käy vierailijoita.

      7. Tähän on monia keinoja. Hoidon asteittainen loppuminen on yksi. Kotilomia on useammin ja ne ovat pidempiä, omaa vastuunottoa ja -kantoa lisätään. Syömishäiriön taustallakin mahdollisesti olevia haasteita käsitellään ja harjoitellaan. Nyytin äidin kommentissa on jälleen hyviä pointteja, miksi sopeutusta on tehtävä ja mistä kaikesta muustakin, kuin syömisen ongelmasta syömishäiriöissä voi olla kyse.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
  2. Kiitoksia viittauksesta, Venla!

    Anonyymin kommenttiin sanoisin, että syömishäiriö ei koskaan ole VAIN syömisen ongelma. Eikä toipumisessa ole kyse älykkyydestä. Syömishäiriökäyttäytyminen voi saada hyvin erilaisia muotoja, joista vain osa saattaa liittyä varsinaiseen ruokailutilanteeseen. Sosiaaliset tilanteet, joutuminen valintojen äärelle, erilaiset aikataulut ja epäonnistuminen jossain (ihan muussa kuin syömiseen tms. liittyvässä) ovat eräitä esimerkkejä laukaisijoista, jotka voivat johtavat eristäytymiseen, jäykkiin rutiineihin, ahdistukseen ja erilaisiin pelkoihin, elämän kapeutumiseen sekä oireiluun syömisellä tai tyhjentäytymisellä. Yksilöllistä vaihtelua on paljon! Näen erittäin tärkeänä, että sairastuneet kohtaisivat muitakin kuin ruokailutilanteita tuettuna.

    Paino ei ole mittari syömishäiriön vaikeusasteelle. Pään sisältö (ahdistus, pakkoajatusten viemä aika ja energia, muut syömishäiriökäyttäytymisen muodot joista edellä puhetta) ratkaisee. http://www.livingskills.fi/2017/07/painoindeksiperusteinen-luokitus-ei-ennusta-anoreksian-vaikeusastetta/

    VastaaPoista