Olin varsin ummikko blogimaailman suhteen, joten perfektionistisine taipumuksineni (joita yhdessä kirjoituksessa paljastin omaavani) luin ensin pari blogiopasta – ja vielä pari varmuuden vuoksi lisää. Omenatuvan suunnittelu kestikin varsin pitkään. Pöytälaatikkoon kertyi melko monta mappi ö:hön saman tien sujahtavaa kirjoituksen tynkää, jotka hylkäsin liian kouluesseen kaltaisina. Oman kirjoitustyylin löytäminen veikin hetken. Ensimmäinen varsinainen kirjoitukseni hoidon ansaitsemisesta on varsin erilainen kuin esimerkiksi kirjoitus vanhempien kokemuksista tai kirjoitus syömishäiriöiden kadehtimisesta.
Minulle oli alusta asti myös selvää, että Pian olisi hyvä kirjoittaa välillä. Koin, että Pialla on sellaista osaamista, mikä minulta puuttuu – sellaista minkä voi saada vain pitkällä ja uraa uurtavalla työllä. Pian ajatuksia olisikin tärkeää saada yleisesti kuuluviksi. Pia kirjoitti ensimmäisenä kirjoituksenaan Syömishäiriökeskuksen historiasta, mutta syvensi tekstejään pikkuhiljaa keskustelua synnyttäviin teemoihin, kuten huomiohakuisuus, paranemismotivaatio, pitkän osastohoidon tarpeellisuus sekä osastohoidon jälkeinen aika. Pian kirjoitukset ovat osoituksia siitä, että syömishäiriöissä on paljon kuohuttavia aiheita, joita ei ole paljon käsitelty tai, joita on käsitelty vain yhdestä näkökulmasta. Tällaisia kirjoituksia tarvitaan lisää.
Riippumatta siitä, olenko minä vai Pia ollut kirjoittajana, olen jännittänyt jokaisen julkaisun yhteydessä miten kirjoitus otetaan vastaan. Tuo jännitys ei ole hälventynyt yksivuotisen taipaleen aikana yhtään. On ollut kuitenkin ilo huomata kuinka hyvin Omenatupa on otettu vastaan. Lukijakunta on kasvanut pienin harppauksin ja joistakin kirjoituksista on tullut kiitosta suoraan syömishäiriöitä sairastavilta. Omenatuvasta on ollut siis muutakin hyötyä kuin viihdykettä työ- tai koulumatkoilla. Se tietysti tekee kirjoittamisesta mielekästä.
Olen saanut ensimmäisen vuoden aikana jonkin verran myös sähköpostia lukijoilta blogin aiheisiin liittyen. Omenatuvalta on toivottu kirjoituksia muun muassa syömishäiriöistä ja traumoista, ravitsemushoidosta osastohoidon aikana, liikunnasta ja pakkoliikunnasta, potilaiden kokemuksista hoidosta, paranemistarinoita, oman tilanteen vakavuuden ymmärtämisestä sekä yleisesti osaston käytänteistä. Osa näistä aiheista on sellaisia, että en voi kirjoittaa niistä kovin monipuolisesti ilman työyhteisöni apua, vaikka minulla aiheista kokemusta onkin. Onneksi minulla on kuitenkin tukenani laaja moniammatillinen tiimi, jonka kanssa yhdessä voin kirjoittaa myös itselleni vieraammista aiheista. Paranemistarinoita varten voisin selvittää haluaisiko joku hoitomme läpi käynyt kirjoittaa tarinansa ja kertoa kokemuksiaan hoidosta. Lukijat voitte myös tietenkin kertoa tarinoitanne blogin kommentteihin.
Ilo on ollut myös huomata, että olemme saaneet arvokkaita yhteistyökumppaneita blogitaipaleemme aikana. Erityisesti Syömishäiriöliitto jäsenyhdistyksineen on lisännyt blogimme tunnettavuutta ja löydettävyyttä. Suuret kiitokset siis Syömishäiriöliitolle ja kaikille muillekin blogiamme sosiaalisessa mediassa tai muualla jakaneille! Teidän avullanne Omenatupa on saanut kasvaa ja kehittyä nopeammin kuin olisin arvannutkaan.
Näin yhden vuoden jälkeen voisi sanoa, että Omenatupa on kasvanut taaperoikään. Paljon on vielä opittavaa, mutta mielenkiinto uusia käsiteltäviä aiheita kohtaan vain kasvaa. Kiitoksia lukijoille kuluneesta vuodesta! Te teette Omenatuvasta kirjoittamisen arvoisen! Jatkoa on siis luvassa. Huomaattehan myös, että Omenatupa on saanut pikkusisaruksen. Ruotsinkielinen blogimme Balansbloggen syntyi 28.9.2016. Antoisia lukuhetkiä molempien blogiemme parissa!
Terveisin,
Venla Eronen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti