Ero syömishäiriöstä voi tuntua rakkaasta luopumiselta

Syömishäiriöstä irtipäästäminen voi olla kuin ero rakkaasta, mutta kuormittavasta, tuhoisasta ja alistavasta puolisosta. Eroprosessin aikana, loppumetreillä varsinkin, voi tuntea ikävää, kaipuuta ja pelkoa tulevasta. Jokin mitä ennen oli, on eron jälkeen poissa. Toiseen ei voi enää turvautua, ei kuunnella toisen ohjeita, eikä toisesta ole enää seuraa. Samalla ne ikävät asiat, mitkä eroon ovat ehkä  johtaneetkin, eivät enää ole taakkana jokaisessa päivässä. Huutoa, toiselle raivoamista, jatkuvaa riitelyä ja sättimistä ei tarvitse enää kuunnella ja sietää.

 Jokainen eron kokenut tietää, että eron hetkellä ihminen joutuu tekemään matkan omaan sisäiseen maailmaansa, tutustumaan itseensä ja etsimään itsestään voimavarat jatkaa eteenpäin. Muutoin ihminen jää ontoksi, vanhan rakkauden perään kaipaavaksi kuoreksi. Sellainen ihminen on altis tarrautumaan ensimmäiseen vastaan tulevaan asiaan tai ihmiseen, jotta oma olo ei tuntuisi niin hylätyltä tai yksinäiseltä – tyhjältä.

Tyhjyyden tunteessa kulkeva ja oljenkorsiin tarrautuva ihminen on vaarassa upota lahon laivan lailla. Sen vuoksi matka itseen on välttämätön, vaikka se tuntuisikin vaikealta ja pelottavalta. Sen matkan aikana joutuu ehkä huomaamaan ne asiat, miksi on huonoon suhteeseen ajautunut, miksi on suhteessa roikkunut niin pitkään ja mikä omassa itsessä altisti huonolle suhteelle – miksi siis suostui alistettavaksi. Itsetietoisuuden avulla voi välttää uuteen huonoon suhteeseen ajautumisen.

On kuitenkin hyvä huomata, että vaikka rikkoutunut suhde olisikin ollut huono ja kaikin puolin haitallinen, on toista silti voinut rakastaa. Sitä on ehkä kokenut, että toinenkin on rakastanut. Onnistuakseen luopumaan toisen rakkaudesta, ihminen voi tarvita jonkinlaisen merkin. Eräälle ystävälleni tuo merkki oli entisen pitkäaikaisen poikaystävän äänen muuttuminen. Ystäväni ero oli pitkä ja toiveita suhteen jatkumisesta heräsi hänessä aina aika ajoin. Hetken aikaa hän pystyi näkemään jokaisen puhelun tai tapaamisen rakkauden ja yhdessä olon mahdollisuutena. Tuossa todellisuudessa hän riutui ennen merkin huomaamista.

Eräänä päivänä eron todellisuus ja lopullisuus iski ystävääni hyökyaallon lailla hänen puhuessaan puhelimessa entisen poikaystävänsä kanssa. Poikaystävän ääni oli muuttunut toisenlaiseksi. Ääni oli kuin se ääni, minkä ystäväni oli kuullut, kun poikaystävä puhui ystävilleen, tuttavilleen tai vieraille ihmisille. Se oli erilainen kuin se ääni, millä poikaystävä oli suhteen aikana puhunut ystävälleni. Se oli sellainen, mitä ystäväni oli luullut keinotekoiseksi ja epäaidoksi.

Asiaa uudesta näkökulmasta pohdittuaan, ystäväni kuitenkin ymmärsi, että tietynlainen ääni oli varattu vain omalle rakkaalle. Muille ihmisen ääni on toisenlainen, mutta silti aito. Ilman tuota vain rakkaalle suunnattua ääntä ystäväni oli helpompi päästää irti entisestä poikaystävästään. Erosta tuli todellinen ja ystäväni alkoi suunnata katsettaan tulevaan, vaikka se alkuun haikealta tuntuikin. Hän oli kuitenkin varma, että vanhaan ei ole enää palaamista.

Syömishäiriöstä eroamista voisi tarkastella myös äänen muuttumisen näkökulmasta, joskin äänen muuttuminen tapahtuu käänteisesti ystäväni tilanteeseen verrattuna. Meillä jokaisella on oma sisäinen ääni. Syömishäiriö valtaa tuon sisäisen äänen ja muuttaa äänen sävyn julmaksi, kylmäksi ja kohtuuttomaksi, mutta samalla myös jotenkin houkuttelevaksi ja monia asioita lupaavaksi. Tuon äänen sävy on juuri tietynlainen vain syömishäiriötä sairastavalle itselleen. Toipuessaan syömishäiriöstä ihminen kuulee omassa sisäisessä äänessään vaihtelua. Välillä tutun ja julman, mutta viekoittelevan äänen kuuleminen voi synnyttää ajatuksia tuhoisan suhteen jatkamisesta syömishäiriön kanssa. Välillä taas huomaa, kuinka ääni onkin lempeämpi ja itsellä on vahvempi olo irtaantua – erota syömishäiriöstä. Onnistuminen eroamisessa kuitenkin vaatii sitä, että ymmärtää tuon lempeämmän äänen olevan aito.

Voisiko ajatella, että kun tuon sisäisen äänen sävy muuttuu pysyvästi erilaiseksi, on syömishäiriö kokonaan poissa  ja ero syömishäiriöstä on täyttä totta? Olisiko syömishäiriö kokonaan poissa silloin, kun äänessä huokuu taas terve rakkaus itseä kohtaan? Niinäkin hetkinä kun sisäinen ääni ilmentää kiukkua ja vihaa tai sättii loukkaavaan sävyyn, kuultaa äänessä silti rakkaus viimeistään myrskyn jälkeen. Sellaisen sisäisen äänen kanssa voi suunnata kohti tulevaa. Silloin ei ole enää ontto ja tyhjä kuori, joka on altis tarttumaan huonoihin oljenkorsiin. Silloin on tehnyt matkan itseen. Silloin voi viimeistään antaa elämälle mahdollisuuden ilman syömishäiriötä.

Miten sinä kuvailisit eroprosessiasi syömishäiriöstä? Millaisia merkkejä sinä tarvitsit, jotta uskalsit erota?

Terveisin,

Venla Eronen