Onko syömishäiriön sairastaminen huomiohakuisuutta?

Omenatuvan blogikirjoituksiin tuli mielenkiintoisia pohdintoja siitä, mikä rooli huomiohakuisuudella on syömishäiriön sairastamisen motiivina. Ajattelimme aiheen olevan niin keskeinen, että halusimme omistaa sille oman blogikirjoituksen. Huomiohakuisuus on nimittäin monimutkaisempi ilmiö kuin äkkikatsomalla arvaisi. Tutkailen tässä kirjoituksessa ensin hieman mitä huomiohakuisuus on ja mikä sen rooli on ihmisen elämässä. Sen jälkeen pohdin kuinka se kaikki liittyy syömishäiriöihin.

Huomion saaminenhan on meille kaikille varhaislapsuudessa elintärkeää. Vanhempiemme tarjoama huomio kertoo meille, että olemme turvassa, tarpeemme tyydytetään, olemme arvokkaita ja että ihmisiin voi luottaa. Nämä elämämme koossapitävät voimat rakentuvat meihin vuorovaikutuksessa hoivaajiemme kanssa ja se puolestaan vaatii melko omistautunutta huomion antamista.

Huomion saaminen ja sen kaipaaminen ei siis ole mikään pikkujuttu. Riittämätön huomion saaminen lapsena jättää ihmiseen tunteen ulkopuolisuudesta, kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä. Lapsi alkaa uskoa, että ei ole kiinnostava omana itsenään, että hän ei ansaitse huomiota. Tästä huolimatta huomion kaipuu voi olla valtava.

Kun samaan aikaan uskoo ettei ansaitse huomiota ja kaipaa sitä kipeästi, pyrkii mieli ratkaisemaan tämän ristiriidan järjestämällä asiat niin, että huomio tulee ikään kuin pyytämättä. Kun esimerkiksi voi oikein huonosti, muissa herää helposti hoivaamisen halu. Kun on oikein fiksu ja menestyy opinnoissa tai työssä, saa jälleen huomiota ilman, että sitä tarvitsee aktiivisesti pyytää. Sama tapahtuu, kun on oikein hauska tai kun tekee muiden puolesta heidän toivomiaan asioita. Mieli on todella ovela ja kekseliäs pyrkiessään täyttämään tämän monimutkaisen tarpeen.

Mielenkiintoista tässä koko kuviossa onkin se, että vaikka mieli kuinka keksisi hienot keinot huomion saamiseksi, ei ihmiselle tule koskaan sellaista tunnetta, että ”nyt tuli tarpeeksi huomiota ja olen tyydyttynyt”. Huomiota pitääkin saada jatkuvasti lisää ja elämästä voikin muodostua yksi suuri huomionhakukampanja. Miksi tyydytystä ei sitten tule kaikesta hienosta yrityksestä huolimatta?

Se johtuu siitä, että ihmisen mieleen kehittyy puutteen oheen este. Missä tarve, siellä muuri. Kun olemme kasvaneet huomionnälässä, olemme joutuneet jatkuvasti kohtaamaan pettymystä ja tuskaa siitä, ettemme saa tarvitsemaamme huomiota. Vähitellen mieli alkaa puolustautua tätä jatkuvaa kipeää tekevää pettymystä vastaan siten, että se ei uskalla huolia huomiota silloinkaan kun sitä olisi tarjolla. Mieli on oppinut, että jos joku tarjoaa huomiota, se vedetään kuitenkin pois eikä toisen kiinnostus ole aitoa. Mieli tietää, että pettymys aina ennen pitkää seuraa huomion saamista, joten sen on täytynyt rakentaa itselleen suoja. Suoja pitää loitolla pettymyksen, mutta se pitää loitolla myös kipeästi kaivatun huomion saamisen kokemuksen.

Jos mieli samalla suojaa itseään pettymykseltä, kun se hakee huomiota, ei mikään määrä huomiota pääse tämän vaivalla rakennetun suojamuurin ylitse. Näin nälkä jää, vaikka ravintoa olisi runsain mitoin tarjolla. Terapiamaailmassa puhutaankin ”herkkupöytien ääreen nääntymisestä” – myös ei-syömishäiriöisissä yhteyksissä. Se on hyvin tavallinen mielen ilmiö. Samankaltainen ilmiö esiintyy myös esimerkiksi läheisyyden pelossa. Toisen ihmisen läheisyyttä kaivataan kipeästi, mutta suhteeseen ei uskalleta antautua siinä pelossa, että toinen saattaa jossain vaiheessa kyllästyä ja hylätä. Kun toinen sanoo rakastavansa, ei tätä uskotakaan. Kaivattua rakkautta ei osata ottaa vastaan, koska pettymykseltä suojaavat muurit ovat niin voimakkaat.

Onko siis syömishäiriöiden sairastamisessa kyse huomiohakuisuudesta? Kyllä näin voi olla. Mutta kyse on todella kipeästä asiasta ja syvästä haavasta. Ei mistään pinnallisesta ja vähäteltävästä turhamaisuudesta. Huomion saamisen tarve, kontakti toisiin ihmisiin, yhteisöön kuulumisen tarve on meissä kaikissa sisäsyntyisenä. Toisten ihmisten huomion kautta saamme kokemuksemme arvostamme ja paikastamme yhteisössämme, mikä on meille kaikille elintärkeää.

Näin ollen syömishäiriötä sairastava henkilö, jolla on kipeä huomion kaipuu, täytyy saada arvostavaa ja parantavaa huomiota osakseen. Tämän lisäksi hänen täytyy oppia ottamaan tätä huomiota vastaan. Tässä on ikään kuin avain ja lukko. Kumpikaan ei ole hyödyllinen ilman toista, vaan molemmat tarvitaan. Kyky vastaanottaa sitä asiaa, mitä kipeimmin tarvitsee, voikin olla hoidossa keskeisin teema. Ilman tätä kykyä jää ikuinen vajaus, ikuinen nälkä. Silloinkin kun kaivattua asiaa on runsain mitoin tarjolla.

Mielestäni syömishäiriöihin kuuluu usein huomion saamisen syvä kaipuu ja samalla suuri vaikeus vastaanottaa positiivista huomiota – erityisesti silloin, kun koetaan että sitä ei olla ansaittu. Monien sairastavien mielestä hyväksyntä ja huomio pitää ansaita olemalla tietynlainen, täyttämällä tietyt vaatimukset, suorittamalla. Ajatus siitä, että olisi hyväksyttävä ja ihana juuri sellaisenaan – kaikkine karvoineen ja oireineen päivineen – on todella monelle suorastaan mahdoton. Oma toiveeni olisi, että huomion tarve syömishäiriöisellä osattaisiin nähdä sille kuuluvassa arvossa. Kyseessä on keskeinen, syvä, ihmisyyden perustarve, joka ansaitsee tulla kuulluksi, nähdyksi ja tyydytetyksi arvostavasti ja kunnioituksella.

Mitä mieltä sinä olet syömishäiriöön liittyvästä huomion tarpeesta?

Kesäisin terveisin,

Pia Charpentier

Kirjoittaja on Elämän Nälkään Ry:n Syömishäiriökeskuksen toiminnanjohtaja, psykologi ja kognitiivinen psykoterapeutti (VET)