Otteita sisaruksen päiväkirjasta

Kun syömishäiriö saapuu perheeseen, koko perheen sosiaalinen järjestys ja toimintatavat saattavat joutua uusille poluille. Syömishäiriön pyrkimyksenä on hyvin usein tehdä sairastuneesta huomaamaton. Tilanteen valjetessa perheelle, on syömishäiriöön sairastunut kuitenkin pakko nostaa edes osittain keskiöön. Koko perhe suuntaa silloin helposti kaikki voimavaransa sairastuneen tilanteen kohentamiseen. Toiveena on saada normaali perhe-elämä takaisin.

Yleensä on varsin tavallista, että mikäli syömishäiriöön sairastuneen perheenjäsenet saavat jostain tukea (lähellekään aina näin ei ole), niin tukea saavat sairastuneen vanhemmat. Sisarukset jäävät jostain syystä vähemmälle huomiolle tai syystä tai toisesta he eivät hakeudu samalla tavalla tuen piiriin. Sisarukset saattavat jäädä melko yksin sisällään myllertävien tunteidensa ja ajatustensa kanssa, joista osaa he eivät ehkä uskalla edes sanoa ääneen, koska niissä kuultaa ”kielletty” sävy. ”Ethän sinä noin voi kokea, ajatella ja tuntea, kun toinen on niin sairas! ”.

Voinko ajatella ja tuntea näin, kun sisarellani on syömishäiriö?

Sisarusten kokemuksille, ajatuksille ja tunteille on kuitenkin hyvä antaa sijaa. Siksipä paneudun niihin hieman ”päiväkirjaa” raottamalla.

Pelko, huoli ja suru

Usein sisarukset ovat huolissaan sairastuneesta. Pelko ja suru toisen menettämisestä on usein läsnä. Sisarukset kuitenkin saattavat vaieta näistä tunteistaan, koska eivät halua lietsoa epätoivon ilmapiiriä, kuormittaa lisää vanhempiaan ja sairastunutta sisarustaan. Alla on muutamia esimerkkejä sisarusten peloista, huolista ja suruista, jotka he ehkä kirjoittavat vain päiväkirjansa sivuille:

”Mitä jos mun veli ei enää toivukaan? Kenen kanssa mä sitten jaan kaikki salaisuuteni? Kenen kanssa mä juttelen, kun tarvitsen ymmärrystä vanhempieni ärsyttävyyteen? Kenen kanssa mä jaan lapsuuteni muistot? Kenelle mä ostan sen maailman typerimmän vitsinä ostetun joululahjan? Ei mun kaverit sitä aukkoa pysty täyttämään.”

”Mitä jos sisko, jonka olen tuntenut, ei koskaan enää palaakaan? Jos se pysyykin tuollaisena ärtyisänä ja vetäytyneenä tai jos se kuolee? Mitä sille käy? Mitä mulle sitten käy?”

”Huomasin, että sisko oli leiponut keksejä ja ostanut karkkeja. Se tarjoili niitä iloisesti kavereilleen, jotka kiittelivät sitä innoissaan. Mä huomasin, että se ei maistanut itse yhtään siinä hetkessä. Miksi nuo sen kaverit ei tajua, että siitä pitää olla huolissaan eikä innoissaan, kun se tarjoilee kolme pellillistä keksejä ja neljä pussia karkkia kahdelle tyypille? Se menee ihan varmaan kavereiden lähdettyä loppujen kanssa omaan huoneeseen ja siitä se rumba sit taas alkaa. En tiedä mitä voisin tehdä.”

”Näin, että veljeni yritti taas huijata syömisen kanssa. Se kuitenkin taas suuttuu, jos otan asian puheeksi. Pelottaa, että se on menoa taas.”

Sisarusta voi pelottaa, että yhdessä jaettu muisto lapsuudesta haalistuu kuin vanha valokuva. 

Katkeruus, kiukku ja kyllästyminen

Syömishäiriön kurittaessa koko perhettä, on täysin tavallista, että inho syömishäiriötä kohtaan kohdistuukin katkeruutena, kiukkuna ja kyllästymisenä sairastuneeseen. Katkeruus, kiukku ja kyllästyminen voivat saada jopa ymmärtämättömyyden piirteitä, vaikka todellisuudessa sisarus ymmärtäisikin sairautta hyvin. Tässä muutamia esimerkkejä tunteista ja ajatuksista, joita sisarusten on todella vaikea lausua ääneen ja, joiden käsittelyyn olisi hyvä löytää tilaa ja saada apua:

”Olisi ollut tosi kiva pyytää kaverit kylään, mutta enhän mä taaskaan voinut. Siellä oli menossa sellainen rasittava sisko-show. Hirvee meteli ja ruuat lentää. Tosi teatraalista! Tuo siihen nyt sitten jotain kavereita pällistelemään. Omassa huoneessakaan ei pysty olemaan rauhassa.”

”Kuka se on taas saanut kaiken huomion itselleen? Siellä ne pyörivät sen ympärillä kuin jotkin kuninkaallisten palvelijat. Kyllä ottaa aivoon. Mitäköhän tapahtuis, jos mäkin alkaisin tolleen tekemään? Varmaan tulisi vaan, että kyllähän sun nyt pitää, kun ei toi sun sisarus pysty. Ihan varmasti menis niin.”

”Noniin, taas on yksi joulu pilalla. Hirvee vartiointi siellä keittiössä, että mitä ruokaa tästä talosta saa löytyä. Eikö kukaan muukaan saisi syödä hyvin, kun toisella on vaikeeta ja on tolleen pakko kituuttaa?”

”Taas se on alkanut sen saman vanhan kuvion. En kyllä nyt enää yhtään jaksa. Ihan sama mulle, mitä se tekee elämällään. Mua ei enää kiinnosta. Antaa mennä vaan.”

Omat tarpeet ja lukuisat tunteet

Syömishäiriöstä huolimatta, myös sisaruksilla on omat tarpeet, toiveet tulla huomatuksi ja halu nauttia omasta elämästä. Välillä sisarukset uskaltavat tuoda tarpeensa esille rohkeasti, mutta monesti kokevat tarpeistaan kuitenkin syyllisyyttä. Ei ole myöskään tavatonta, että omien tarpeiden jäädessä taka-alalle, nousee myös edellä kuvattuja katkeruuden tunteita. Tässä taas muutamia otteita päiväkirjasta:

”Rakas päiväkirja. Olen kohdannut aivan ihanan tyypin. Se tuntuis kans tykkäävän musta. Tuntuu niin hyvältä. Mut en kyllä uskalla puhua täällä kotona asiasta mitään. On kuin mun onni ois jotenkin väärin tän kaiken keskellä. Onko se ok, jos mulla menee hyvin?”

”Sukulaiset kävivät tänään kylässä. Veli on just nyt osastolla hoidossa. Täti, mummo ja serkku vaan kyselivät, että miten se sun veli jaksaa. Ihan ekana kysyivät sitä, vaikka veli ei ole edes paikalla. Serkku tais jossain vaiheessa kysyä, että mitä mulle kuuluu. Mut sekin oli vain vähän sellaista rupattelua ilman sisältöä. Ehkä mun kuulumisilla ei ole niin väliä.”

”Tänään oli tosi huono päivä. Tuntui, että mistään mun elämässä ei tule mitään. Ois tehnyt mieli itkeä ja sanoa äidille miltä musta tuntuu. Mut enhän mä voinut. Näinhän mä, että äiti on itsekin ihan syvissä vesissä. Itkenyt varmaan silmät päästään viime yönä. Ei kai se nyt tarttee enää munkin murheita kannettavakseen.”

”Mulla oli tänään hyvä fiilis. Kukaan ei voi ottaa sitä multa pois. Kerrankin mä nautin tästä, vaikka siskolla meneekin huonosti. Mun ei tarvitse lopettaa sen takia elämistä. Tän mä oon ansainnut.”

Mitä jos ajatukset ja tunteet eivät jäisikään vain päiväkirjan sivuille?

On helppo ymmärtää, miksi osasta edellä kuvatuista ajatuksista ja tunteista voi tuntea syyllisyyttä. Ne on raskaita ääneen sanottuina ja raskaita pitää sisällään. Tunteiden patoaminen ei yleensä johda mihinkään hyvään ja nämä ”kielletyt” tunteet saattavatkin jossain vaiheessa purkautua hallitsemattomasti. Tämän vuoksi olisi hyvä, että sisaruksetkin pääsisivät tuen piiriin. Tuen avulla sisarukset voisivat huomata, että omat tunteet ovat täysin sallittuja,  eivätkä ne ole este syömishäiriötä sairastavan sisaruksen toipumiselle. Eivät edes ne katkerimmat ja ”itsekkäimmät”. Eikä nuo ajatukset ja tunteet tarkoita sitä, että sisarus ei ymmärtäisi syömishäiriötä. Hän voi ymmärtää sen liiankin raadollisesti. Kaikilla on kuitenkin oma elämä ja omat tarpeensa – Oikeus myös omaan hyvinvointiin.

Jokaisella on myös omat tarpeensa. Omiin tarpeisiin on täysi oikeus, vaikka läheisellä menisi huonommin.

Sisarukset jäävät usein syystä tai toisesta tuen ulkopuolelle. Perhetapaamisiin tulevat sairastuneen lisäksi ehkä vain vanhemmat, sisaruksille ei tarjota tukea ollenkaan tai sisarus ei näe, että tuki olisi hänelle sopivaksi muotoiltua, toimivaa. Ehkä tarjottu tuki ei kohtaa sisarusta, koska tukikeinot ovat suunnattu enemmän aikuisille tai tuki ei nivoudu oikealla tavalla sisarusten elämään. Tai ehkä tuki on liian analyyttistä. En tiedä. Tiedän kuitenkin, että mitä vahvempi on toipuvan ympärillä oleva tukiverkko, sitä helpompi syömishäiriötä sairastavan on jaksaa taistella. Mitä vahvemmin sairastunut jaksaa taistella, sitä todennäköisemmin perhe saa takaisin sosiaalisen perhe-elämänsä tai uudistuneen vahvemman sellaisen.

Kysyisinkin nyt ehkä hieman harvoin kysytyt kysymykset: Millaista tukea sinä sisaruksena kaipaisit? Ja ennen kaikkea – Mitä sinulle kuuluu, sisarus?

Terveisin,

Venla Eronen