Mitä osastohoidon jälkeen, kun hoito on loppunut ennen aikojaan? (Osa 2)

Edellisessä kirjoituksessani tarkastelin tilannetta, jossa hoito loppuu sovitusti riittävän pitkän osastohoidon jälkeen. Tällä kertaa pohdin tilannetta, jossa hoito loppuu ennenaikaisesti. Kuten edellisessäkin kirjoituksessa, käsittelen aihetta kaikkien syömishäiriöiden kannalta yhteisesti enkä erottele eri syömishäiriöitä, koska tilanne on hyvin samankaltainen riippumatta syömishäiriön muodosta.

Syömishäiriökeskuksen hoitomallin tärkeänä periaatteena on hoitaa sairastunutta niin pitkään, että hänen oireettomat selviytymiskeinonsa ehtivät vahvistua riittävän voimakkaiksi, jotta omassa varassa pärjääminen onnistuu mahdollisimman hyvin ja uudelleen sairastumisen todennäköisyys jää pieneksi. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Hoito voi keskeytyä kahdesta syystä: 1) hoidon maksava taho kokee, että hoidon jatkamiseen ei riitä enempää varoja tai 2) sairastunut kokee, ettei ole valmis paranemaan ja keskeyttää hoidon itse. Seuraavassa pohdin ensin hoidon keskeytymistä silloin, kun sairastunut olisi motivoinut jatkamaan hoitoa ja sen jälkeen pureudun tilanteeseen, jossa sairastuneen omat voimat eivät riitä hoidon jatkamiseen.

Joskus hoito keskeytyy ennenaikaisesti. Olipa keskeytymisen syy mikä tahansa, on tilanne usein tavalla tai toisella sairastuneelle ja/tai hänen läheisilleen raskas.

Paranemisen jatkuminen kotona ennenaikaisesti keskeytetyn osastohoidon jälkeen

Kun omaan varaansa joutuu ennen kuin siihen olisi ihan valmis, täytyy sairastuneen ja hänen tukijoukkojensa olla erityisen valppaana, jotta hoidossa saavutettuja tuloksia ei menetetä. Kotona eteen voi nousta yllättäviä haasteita, sillä syömishäiriö saattaa alkaa helposti nostaa päätään ympäristössä, jossa oireilua on aiemmin tapahtunut. Ihmisen mielelle on tyypillistä, että se asettuu toistamaan toimintamalleja, joihin se on tietyssä paikassa tottunut. Tämä usein tapahtuu niin automaattisesti, ettei sitä huomaa ennen kuin on tullut jo tehneeksi jotain katumusta aiheuttavaa vanhoihin tapoihin kuuluvaa.

Syömishäiriökeskuksessa pyritään keskeytyvänkin hoidon jälkeisiin haasteisiin varautumaan suunnittelemalla ja tukemalla kotona olemisen onnistumista. Osastolla käytössä olleet ruokalistat annetaan mukaan tarkkojen toimintaohjeiden kera. Osastolla aloitettua ateriarytmiä sekä opittuja ruokamääriä on tärkeää noudattaa tarkasti, jotta estetään syömishäiriötä tukevaa käyttäytymistä ottamasta jalansijaa. Pakko-oireiden pitäminen loitolla on niin ikään tärkeää, sillä ne ovat yhtä vahva syömishäiriöoire kuin alisyöminen tai ahmiminen. Tämän vuoksi mm. kävelylenkkien pituuksia, ylenpalttista kotitöiden tekemisen tarvetta, liiallista läksyjen lukua sekä muuta kiivasta puuhastelua on pidettävä tarkasti silmällä. Aina kun syömishäiriötä tukeva ajattelu meinaa alkaa ohjata toimintaa, on sille laitettava yhteistuumin loppu. Selkeästi sovitut säännöt auttavat tässä, sillä kaikkien tietäessä kuinka toimia kriisitilanteessa, on kunnialla selviytyminen helpompaa.

Keskenjääneen osastohoidon jälkeen läheiset joutuvatkin usein ottamaan kontolleen hoitavien henkilöiden tehtäviä ja tarjoamaan runsaasti tukea sairastavan paranemisprosessiin. Syömishäiriöt ovat sitkeitä sairauksia ja saavat paranemisesta vahvastikin motivoituneen henkilön toisinaan sortumaan oireilun houkutuksiin. Muiden puuttuessa tilanteeseen tulee sairastavalta usein kiukkuisia vastareaktiota, joita läheisten voi olla raskasta kestää jos ne jatkuvat pitkään. On kuitenkin tärkeää, että paranemista tuetaan pitkäjänteisesti. Läheisten oma jaksaminen nousee tässä tilanteessa keskeiseen merkitykseen ja heidän olisikin hyvä rohkeasti hakea itselleen tarvitsemaansa apua ja tukea.

Sairastuneen ja hänen läheisten tunteet saattavat välillä kuohua yli äyräiden taistelussa syömishäiriötä vastaan. Myös läheisten on hyvä hakea apua itselleen selvitäkseen haastavasta ja kuormittavasta tilanteesta.

Osalla kotiin paluu vanhempien luokse ei ole mahdollista tai järkevää. Tällaisissa tilanteissa olisikin tärkeää, että toipumisen tukena olisi jonkinlainen läheisistä muodostuva tukiverkko. Läheisten mahdollisuudet tukea vaikeassa tilanteessa ovat sitä paremmat, mitä enemmän he ovat olleet jo osastohoidon aikana mukana syömishäiriötä sairastavan tukena. Tiivis yhteistyö hoitavien henkilöiden kanssa jo hoidon aikana onkin tärkeää.


Ammattiapu ennenaikaisesti keskeytetyn hoidon jälkeen

Lähettävän tahon keskeyttäessä hoidon ennenaikaisesti, he ottavat takaisin itselleen vastuun hoidon toteuttamisesta. Ihannetapauksessa siirto tapahtuu tiiviissä yhteistyössä. Lähettävä taho tavallisesti pyytää kirjallista jatkohoitosuunnitelmaa, johon kirjoitetaan tarkasti Syömishäiriökeskuksen tiimin ehdotus hoidon elementeistä jatkossa. Tämä käsittää esimerkiksi ruokailuissa tarjottavan tuen määrän, muusta oireilusta luopumisessa tarvittavan tuen, Syömishäiriökeskuksen ravitsemusterapeutin laatiman ruokalistan, työstön alla olevien psyykkisten oireiden kuvaukset jne. Siirtotilanteessa lähettävä taho myös arvioi itse sairastuneen tilanteen ja tekee oman yksikkönsä hoitomalliin sopivan hoitosuunnitelman arvionsa perusteella.

Usein hoidon keskeytyminen sairastuneen halutessa jatkaa, aiheuttaa hänelle ja hänen perheelleen voimakkaan pettymyksen. Tällöin lähettävän tahon tärkeänä tehtävänä onkin panostaa voimakkaasti luottamuksen rakentamiseen sairastuneen ja hänen perheensä kanssa. Perheelle on tärkeää, että sairastuneen paraneminen saa jatkua ja että hoidon laatu jatkuu hyvänä. Tiedon antaminen, hoitosuunnitelman teko ja läheisten sekä sairastuneen tarkka kuuleminen ovat avainasioita. Luottamuksen palautumiseen kuluu joskus hieman aikaa, mutta tähän on tärkeää panostaa, jotta hoidon jatkuminen mahdollistuu.

Käytännössä tavoitteena on jatkaa hoitoa omalla paikkakunnalla siten, että paraneminen pääsee jatkumaan saumattomasti. Tähän tarvitaan sekä hoitavien henkilöiden että sairastuneen ja hänen perheensä panostusta. On aina sairastuneen etu, että hänen ympärillään olevat tukihenkilöt puhaltavat yhteen hiileen. Hoitopaikan muuttuessa hoito aina väistämättä muuttuu jonkin verran, sillä jokaisella hoitopaikalla on oma hoitokulttuurinsa ja hoitomallinsa. Siirron tapahtuessa tuleekin aina väistämättä jonkin verran uuteen sopeutumista – uudet hoitavat henkilöt, uusi ympäristö ja uusi tapa kohdata paranemisen haasteet. Pieni sopeutumisjakso on luonnollinen ja sille kannattaa antaa sen vaatima aika.


Paranemisen jatkuminen kotona sairastuneen keskeyttäessä hoidon itse

Sairastuneen kokiessa, että oireista luopuminen on tässä hetkessä hänelle liian suuri haaste ja että paraneminen pelottaa liikaa, hän saattaa joskus päätyä keskeyttämään hoidon itse. Tällaisessa tilanteessa hän usein haluaa myös joko välttää hoitoa omalla paikkakunnalla tai ottaa vastaan vain minimaalisen tuen, joka mahdollistaa sairauden ylläpysymisen. Syömishäiriökeskuksessa pyritään aina tällaisessa tilanteessa motivoimaan sairastunutta rohkaistumaan sairauden voittamiseen, sillä mielestämme periksi antamiselle ei ole koskaan riittävän hyvää syytä. Paraneminen on aina kaikkien vaikeuksien voittamisen arvoista, vaikka se olisi pelottavaa tai raskasta.

Joskus sairastunut kokee paranemisen eteen vaadittavan työn liian pelottavaksi. Silloin hänen voi olla vaikea nähdä hoidon jatkamista vaihtoehtona.

Itse tehdyn hoidonkeskeytyksen jälkeen hoitovastuu siirtyy usein käytännössä läheisten harteille. Tällöin tärkeää, että läheiset etsivät itselleen tukea, jotta jaksavat tukea sairastavaa. Läheiset eivät voi toimia hoitavina henkilöinä täysin samalla tavalla kuin ammattihenkilöt, sillä he ovat tilanteessa aina huolineen ja pelkoineen mukana eikä kaikkien tilanteiden rauhallinen kestäminen ole mahdollista, kun haasteet ovat läsnä 24/7. Väistämättä tulee uupumista ja ristiriitoja, jolloin jaksaminen voi olla koetuksella. Tämä on täysin normaalia tässä tilanteessa, eikä itseään pidä syyllistää eikä vaatia liikoja. Läheisten kannattaa hyväksyä se, että tekevät parhaansa niillä voimilla, jotka ovat käytössä. Välillä jaksaa enemmän ja välillä pinna palaa herkemmin.

Hoidon keskeyttäneen kohtaamisessa on tärkeintä toivon valaminen häneen ja rohkeuden etsiminen paranemisprosessin jatkamiseksi. On hyödyllistä, jos hoidon keskeyttänyt uskaltaa vastaanottaa apua joltain ammattihenkilöltä, joka voi auttaa häntä pelkojen voittamisessa ja tervehtymistä tukevan perspektiivin löytymisessä. Pelokkaan syömishäiriötä sairastavan hoitamisessa avainasemassa on hänen kuulemisensa, rinnalla kulkeminen ja pelkojen kohtaaminen yhdessä hänen kanssaan. Riiteleminen ja pakottaminen eivät tavallisesti tuota kovin hyvää lopputulosta, joten keskusteluyhteyden löytymiseen kannattaa panostaa.

Tilannetta, jossa hoidon keskeyttävä palaa asumaan yksinään omaan asuntoonsa ilman minkäänlaista tukiverkkoa, tulee välttää kaikin keinoin. Tällaisessa tilanteessa aikuisenkin hoidon keskeyttäneen kohdalla vanhempien, sisarusten tai ystävien on hyvä tarjota tukeaan, mikäli se vain on mahdollista. Yksin jäädessään sairastavan on helppoa upota syömishäiriöiseen maailmaansa ja altistua kaikille syömishäiriön vaaroille.


Mitä tehdä jos tilanne kotona huononee hoidon keskeyttämisen jälkeen?

Joskus hoidon keskeyttämisen jälkeen sairastuneen vointi heikkenee voimakkaasti. Tällöin voi olla, että hän havahtuu tilanteeseen ja on aikaisempaa valmiimpi ottamaan vastaan hoitoa. Hän on saattanut hoidon keskeyttäessään uskoa, että pystyy itse jatkamaan paranemistaan omassa varassaan. Huomattuaan,  että tämä ei onnistukaan, hän saattaa olla avoin vastaanottamaan tarvitsemaansa hoitoa. Näin keskeyttäminen joskus synnyttää juuri sen tarvitun uskon palasen, joka mahdollistaa hoidon saattamisen menestyksekkäästi loppuun.

Toisinaan käy niin, että kunnon heikkenemisestä huolimatta sairastunut kokee vaikeana palata hoidon piiriin. Sairastuneen hengen pelastamiseksi joudutaan joskus turvautumaan pakkokeinoihin. Pakottaminen on aina viimeinen keino ja siihen kannattaa turvautua vain silloin, jos sairastunut menee oireilunsa vuoksi niin huonoon kuntoon, että hänen fyysinen terveytensä on vakavasti uhattuna. Jos joudutaan tilanteeseen, jossa pakottaminen esimerkiksi sisätauti- tai suljetulle psykiatriselle osastolle on välttämätöntä, korostuu lempeän lähestymisen merkitys. Yleisenä sääntönä voisikin pitää, että mitä kovempia toimenpiteitä joudutaan tekemään, sitä tärkeämpää on, että ne tehdään mahdollisimman lempeällä asenteella. Vihaisesti tai kovalla otteella tehdyt kovat toimenpiteet voivat traumatisoida sairastuneen ja pitkittää paranemisen onnistumista.

Sairastuneen voinnin heiketessä oleellista on puuttua tilanteeseen. Tavallisimmin sairastunut itsekin ymmärtää tilanteen vaativan hoitoa eikä pienen motivoinnin jälkeen vastusta sitä. Tästä syystä onneksi pakkokeinoihin joudutaan turvautumaan suhteellisen harvoin. Voinnin huonontuessa, yhteydenotto lähimpään syömishäiriöitä tuntevaan hoitotahoon on hyvä tehdä viipymättä ja pysäyttää tilanteen heikkeneminen mahdollisimman nopeasti.

Ota heti yhteyttä syömishäiriöitä ymmärtävään hoitotahoon, mikäli sinun tai läheisesi syömishäiriö alkaa uhkaavasti vahvistua! Syömishäiriökeskukseen voi olla yhteydessä esimerkiksi soittamalla numeroon
040 411 5481.

Ympäristöstä toivoa

Hoidon keskeytyessä syystä tai toisesta, sairastava itse on tavallisesti toivoton tai syömishäiriöenergian voimantunteessa, eikä osaa nähdä paranemista todellisena mahdollisuutena. Tässä korostuukin ympäristön merkitys toiveikkaan näkökulman tuomisessa esille. Sairastava ei aina halua sitä kuulla, mutta sille pienelle osalle hänessä, joka haluaa parantua, positiivisen viestin kuuleminen on elintärkeää. Valoa kannattaa siis aina luoda pimeyteen, vaikka pimeys meinaisikin nielaista sen.

Vaikka jossain hetkessä tuntuu, että paraneminen on mahdotonta tai turhaa, se ei tarkoita sitä, että asia olisi oikeasti niin. Syvälläkin sairauden syövereissä uiva henkilö kokee vähintäänkin silloin tällöin hetkiä, jolloin toive paranemisesta on voimakas ja todellinen. Nämä ovat arvokkaita tuokioita, joiden voima kannattaa tunnistaa ja pysähtyä niiden äärelle kokien ne täydesti. Aina on mahdollista tehdä jotain ja kaikista vaikeuksista on löydettävissä tie ulos. Se täytyy vain päättäväisesti etsiä yhdessä tukijoukkojen kanssa.

Joskus saattaa tuntua, että paraneminen on mahdotonta. Vaikeuksista on kuitenkin löydettävissä tie ulos. Toivoa on!

Millaisia kokemuksia sinulla on ollut hoidon keskeytymisestä? Miten olet päässyt tilanteesta eteenpäin?

Terveisin,

Pia Charpentier