Sanakirjassa kiltteydelle annetaan synonyymeiksi sovinnollisuus, ystävällisyys ja hyväsydämisyys. Kiltin synonyymeja ovat puolestaan kohtelias, ystävällinen, huomaavainen, kiva, sympaattinen, hyväntahtoinen, lempeä, herttainen, hyveellinen, hyvä, oikeudenmukainen, kunniakas, rehellinen ja reilu. Näillä on mielestäni varsin positiivinen sävy. Missä kohtaa negatiivinen sävy siis ilmaantuu, kun puhutaan kiltteydestä anoreksian yhteydessä?
Itse olen kauan ajatellut, että osalla anoreksiaan sairastuneista kiltteys on ikään kuin mennyt liian pitkälle. Heistä on tullut ylikilttejä tai liian kilttejä. Anoreksia voi silloin toimia eräänlaisena keinona pyristellä liiallisesta kiltteydestä eroon. Nyt kun aloin asiaa pyöritellä mielessäni, tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Mielestäni ei ole olemassa liiallista kiltteyttä. On vain kyvyttömyyttä jollain muulla alueella.
Ongelma muodostuukin mielestäni siitä, jos samanaikaisesti ihmiseltä puuttuu riittävä itsearvostus, rohkeus tai keinot ilmaista omia tunteitaan ja asettaa omia rajoja tai, jos kiltin toiminnan takana on jatkuvaa syyllisyyttä, häpeää, pelkoa hylätyksi tulemisesta tai muille elämistä heitä miellyttääkseen. Ulospäin tällaisen ihmisen toiminta voi vaikuttaa liialliselta kiltteydeltä, mutta mielestäni kyse on kuitenkin jostain aivan muusta. Anoreksiaan sairastuneella on vain puutteelliset kyvyt suojata ja arvostaa itseään sekä olla kiltti itselleen, jolloin kiltteydestä voi osaltaan tulla taakka. Silloin riski siihen, että muut ihmiset käyttävät hyväkseen hänen kiltteyttään, kasvaa. Tässä onkin varmaan se syy, miksi kiltteys saa helposti negatiivisen sävyn.
Entä onko anoreksiaan sairastunut sitten aina se kiltti ihminen? Vastaisin tähän, että on ja ei. Jokainen on yksilöllinen ihminen, niin myös anoreksiaa sairastavat. Kiltteys on ominaisuus, joka on useimmissa ihmisissä sisäsyntyistä. Kukaan ei tietenkään ole jatkuvasti kiltti – olemmehan ihmisiä – mutta lähtökohtaisesti ajattelen, että kiltteydessä on kyse enemmän ihmisyyteen ja evoluution näkökulmasta lajin säilymiseen liittyvästä piirteestä, kuin johonkin sairauteen liittyvästä negatiivisesta asiasta.
Itse siis ainakin haluaisin unohtaa ajatuksen ”liiallinen kiltteys sairastuttaa”. Tämä ajatus tulee usein vastaan, kun kiltteydestä jossain kirjoitetaan. Anoreksian syntyyn vaikuttavat usein monet asiat, mutta kiltteys yksinään ei ainakaan ole sairauden taustalla. Koen myös, että anoreksiasta toipuminen ei vaadi kiltteydestä luopumista. Kiltti saa olla vielä toivuttuaankin.
Jotta kiltteys voi saada sen arvoisen aseman – mikä sille mielestäni kuuluu – hoidon aikana tulisi käsitellä muiden asioiden ohella itsearvostusta, tunteiden ilmaisua, omien rajojen asettamista, syyllisyyttä, häpeää, hylkäämisen pelkoa ja oikeutta elää omaa ja omanlaista elämää. Itsearvostukseen liittyy se, että itseään saa kuunnella. Toipuessaan anoreksiaa sairastava huomaa, että omillakin tarpeilla, tunteilla ja ajatuksilla on arvoa.
Opetellessaan kuuntelemaan itseään, toipuvan kiltteys saattaa ajoittain rakoilla. Sitä ei tarvitse säikähtää. Se on normaalia ja auttaa joskus ylilyöntienkin kautta lopulta asettamaan omat rajat ja kertomaan tarpeistaan. Sitä kautta toipuva ei tule elämässä niin helposti hyväksi käytetyksi, esimerkiksi ihmissuhteissa tai työelämässä. Lopulta hän voi säilyttää kiltteyteen liittyvät myönteiset ominaispiirteensä ja saavuttaa niiden avulla elämässä paljon hyvää niin itselle kuin muillekin. Samalla hän oppii olemaan itselleen armollinen, jos ja kun kiltteys rakoilee – Toisin sanoen hän oppii olemaan viimeinkin kiltti myös itselleen.
Mitä mieltä sinä olet? Voiko anoreksiaan tai johonkin muuhun syömishäiriöön sairastunut olla liian kiltti?
Ystävällisin terveisin,
Venla Eronen
Ps. Kiitos teille läheisten ryhmään osallistuneet vanhemmat! Sain monia ajattelemisen arvoisia aiheita☺
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti