Syömishäiriöt ja toiminta – Näkökulma toimintaterapiasta

Toimintaterapeutin koulutuksen käyneenä, olen erityisen kiinnostunut ihmisen toiminnasta. Koen, että syömishäiriöt (erityisesti anoreksia ja bulimia) muuttavat sairastuneiden toimintaa monesti hyvin samansuuntaisesti, vaikka yksilöllisiä eroja on toki valtavasti. Tarkoitukseni on tässä kirjoituksessa antaa esimerkki, kuinka syömishäiriöön sairastuneen toimintaa voi tarkastella ja millaisia sisältöjä toimintaterapiassa voi esimerkiksi olla. Kirjoitukseni on yleiskuvaus, eikä siten tietenkään suoraan kaikkien tilanteita ja yksilöllisiä eroja huomioiva. Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä aiheesta, sillä koen, että kliininen parantuminen syömishäiriöstä ei automaattisesti johda ihmiselle mielekkääseen toimintaan ja parempiin toimintamahdollisuuksiin, mikäli toiminnan moninaisuutta ei huomioida missään vaiheessa hoitoa ja kuntoutusta.

Syömishäiriöön sairastuneen toiminnan tarkastelua

Toiminnan avulla yksilö voi kontrolloida, tasapainottaa ja organisoida elämäänsä sekä saada tyytyväisyyden kokemuksia. Toiminnan kautta ympäristö voi muuttua ja toisaalta toiminnalla yksilö voi muuttaa ympäristön vaikutusta itseensä. Toiminnalla tarkoitan tässä kirjoituksessa itsestä huolehtimista, tuottavaa toimintaa/tuottavuutta (esim. työ ja opiskelu) sekä vapaa-aikaa.

Syömishäiriö muuttaa usein sairastuneen toimintaa kaikilla toiminnan osa-alueilla. Koen, että syömishäiriöön liittyvien oireiden avulla sairastunut pyrkii löytämään tyytyväisyyden itseensä ja elämäänsä sekä kontrolloimaan ympäristöään ja sen vaikutuksia itseensä. Yleisesti näen, että syömishäiriö sotkee itsestä huolehtimisen, tuottavuuden ja vapaa-ajan välistä tasapainoa ja muuttaa niiden sisältöjä.

”Terve” ihminen voi ajatella, että hyvään itsestä huolehtimiseen liittyy esimerkiksi terveellinen ja riittävä syöminen, hyvinvointia tukeva liikunta (liikunnan voi myös mieltää vapaa-ajaksi) ja riittävä lepo. Syömishäiriötä sairastavan mielestä itsestä huolehtiminen voi olla jotain aivan muuta, kuten esimerkiksi kalorien laskentaa, ruokamäärien vähentämistä, syödyn ruuan kompensoimista ja liikunnan lisäämistä loputtomasti. Sairastunut voi nähdä itsestä huolehtimisen myös merkityksettömänä ja turhana asiana.

Myös riittävän levon kanssa voi olla haasteita. Sairastunut voi esimerkiksi kokea, että nukkuminen on laiskuutta ja, että yölläkin pitäisi kuluttaa energiaa liikkumalla. Sairastunut on voinut asettaa lukuisia sääntöjä nukkumiselleen, joita hänen on ahdistuksen pelossa pakko noudattaa. Toisaalta ravitsemustilan heikkeneminen itsessäänkin vähentää unen määrää ja huonontaa sen laatua. Monilla syömishäiriöön sairastuneilla on myös masennusta, mikä saa heidät usein heräilemään helposti aamuyöstä. Itselleen voi myös olla vaikea sallia päiväunia, vaikka yöunet olisivatkin jääneet liian vähäisiksi ja väsymys olisi suuri.

Syömishäiriö voi vaikeuttaa myös ihmisen kykyä peseytyä, pukeutua ja huolehtia ihon hyvinvoinnista. Peseytyminen ja pukeutumin voivat muuttua vaikeaksi, koska itseen koskeminen voi tuntua ällöttävältä. Toisaalta itsen voi kokea niin inhottavaksi, että sairastuneen on pakko pestä itseään liikaa. Oman ihon hyvinvoinnista huolehtiminen voi muuttua vaikeaksi, koska sairastunut voi esimerkiksi pelätä kosteusvoiteiden käyttämisen nostavan hänen painoaan, hän voi inhota niiden jättämää rasvaista tuntumaa ihollaan tai toisaalta ihon kosteuttaminen voi tuntua kielletyltä itsensä hemmottelulta. Ihon kosteutuksesta huolehtiminen voi tuntua mahdottomalta, vaikka iho olisi haavoilla kuivumisen vuoksi.

Syömishäiriötä sairastavan haitallisia keinoja huolehtia itsestään voi tarkastella myös positiivisemmasta tulokulmasta.  Keinot voi nähdä pyrkimyksenä vähentää pahaa oloa ja lisätä psyykkistä hyvinvointia – mikä on muuten myös erittäin tärkeä osa itsestä huolehtimista. Moni kuvaakin tilannetta siten, että syömishäiriön oireiden toteuttaminen on ainoa asia, mikä pitää ikävät ajatukset ja ahdistuksen poissa. Tästä näkökulmasta syömishäiriöön sairastunutta onkin helppo ymmärtää, sillä onhan suurimmalla osalla ihmisistä yleensä jonkinlainen tarve pitää paha olo poissa. Syömishäiriöiden yhteydessä keinot eivät kuitenkaan ole todellisuudessa kovin kannattavia ja syömishäiriö pakottaa sairastuneen löytämään jatkuvasti uusia ja rajumpia keinoja tuohon säätelyyn. Tilannetta voisikin ajatella käänteisenä itsestä huolehtimisena – Ajallisesti itsestä huolehtiminen voi lohkaista ison osan syömishäiriötä sairastavan päivästä, vaikka se ei lopulta johdakaan todelliseen hyvinvointiin ja terveyteen.

Itsestä huolehtimisen lisäksi myös tuottavuus ja siihen liittyvä suorittaminen voi lohkaista ison osan sairastuneen ajasta. Suoriutuminen esimerkiksi töissä tai koulussa voi muodostua niin tärkeäksi, että siitä tulee jopa pakonomaista. Tuottavat toimet voivat olla keino pyrkiä välttämään syömishäiriön synnyttämiä negatiivisia ajatuksia itsestä. Tuottavuuden avulla sairastunut voikin pyrkiä osoittamaan itselleen tai muille, että on arvokas ja tärkeä. Liiallisuuksiin kasvava tuottavuus syö kuitenkin voimavaroja siinä määrin, että toipumiseen vaadittavaan psyykkiseen työskentelyyn tai esimerkiksi ihmissuhteiden ylläpitoon ei jää enää energiaa. Toisaalta sairastuneen oma vaativuustaso voi olla niin korkealla, että hänelle riittää vain täydellinen suoriutuminen.

Syömishäiriö voi kuitenkin johtaa myös siihen, että opiskelu tai työnteko ei ole enää mahdollista, koska fyysinen ja psyykkinen vointi eivät niitä enää salli ja sairastunut voi tarvita kokovuorokautista hoitoa. Usein sairastunut pyrkii silloin löytämään uuden tuottavuuden muodon. Hänen on esimerkiksi siivottava enemmän kuin tarpeeksi tai kehitettävä itseään älyllisesti jatkuvasti monilla osa-alueilla, vaikka perinteinen opiskelu ei enää onnistukaan. Kodinhoitoon ja itsensä kehittämiseen käytetty aika ja energia voivat toki kasvaa liiallisuuksiin ilman osastohoitoakin.

On myös mahdollista, että syömishäiriöön sairastuneella on niin suuri pelko epäonnistumisesta, että hän ei enää kykene tuottavaan toimintaan. Hän voi esimerkiksi lopettaa opiskelut, vaikka muutoin hän vielä olisikin vointinsa puolesta kykenevä opiskelemaan. On myös mahdollista, että toipumisen vaihe on niin raskas, että sairastunut vähentää itse hetkeksi perinteisesti tuottavuudeksi katsomiaan toimia. Silloin tuottavaksi toiminnaksi voisi nähdä toipumiseen vaadittavan työskentelyn. Sanommekin usein tästä murehtiville osastomme asukkaille, että tämä on nyt se sinun kokopäivätyösi ja se riittää tässä kohtaa.

Syömishäiriön ylläpito ja usein juuri edellä kuvaamani käänteinen itsestä huolehtiminen sekä tuottavuuteen usein liittyvä pakonomainen suorittaminen lohkaisevat yleensä niin ison osan sairastuneen ajasta, että mielekkääseen vapaa-aikaan ei juuri jää sijaa. Ihmissuhteet saattavat kariutua, jotkut harrastukset jäädä syrjään ja kaikki se, mitä ihminen ehkä aikaisemmin piti mielekkäänä, saattaa muuttua turhaksi, kielletyksi tai toissijaiseksi. Samanaikaisesti sairastunut saattaa alkaa nähdä oireiden toteuttamisen osittain vapaa-ajakseen tai keinokseen osallistua mielekkäisiin vapaa-ajan toimiin – ”Saan ystäviä, kun laihdutan ja sitten sosiaalinen elämäni on vilkkaampaa”. Yleisesti ottaen voisi sanoa, että monilla vakavasti syömishäiriöön sairastuneilla mielekkään, virkistävän ja palauttavan vapaa-ajan määrä vähenee. Tähän sairastunut usein havahtuu vasta siinä vaiheessa, kun hän alkaa kokea syömishäiriön kärsimyksenä ja omaa elämää rajoittavana tekijänä.

Toiminnan sisällöt ja tasapaino vaihtelevat paljon yksilöllisesti ja toki myös sen mukaan missä vaiheessa syömishäiriö on sekä millaista hoitoa sairastunut saa. On täysin mahdollista, että sisällöllisesti tuottavuus ja vapaa-aika ovat täysin kunnossa ja ihmisen taidot myös mahdollistaisivat niihin osallistumisen. Itsestä huolehtimisessa on kuitenkin syömishäiriöiden yhteydessä aina enemmän tai vähemmän ongelmia. Usein se saa aikaan epätasapainon ihmisen toimintaan, vaikka sisällöllisesti muut alueet olisivatkin kunnossa.

Apua toimintaterapiasta

Toimintaterapia on kuntoutusta, jonka tavoitteena on auttaa ihmistä löytämään keinoja selviytyä mahdollisimman itsenäisesti oman elämänsä arkisissa tilanteissa omassa elinympäristössään. Toimintaterapialla tuetaan ihmistä huolehtimaan itsestään, olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa, tekemään työtä tai opiskelemaan, viettämään vapaa-aikaa ja leikkimään. 

Syömishäiriöiden yhteydessä toimintaterapian päätavoitteena voi olla se, että syömishäiriöstä toipuva löytää uuden tasapainon toimintaan ja muuttaa toiminnan sisältöjä terveyttä ja hyvinvointia tukeviksi. Toimintaterapiassa voidaan esimerkiksi kokeilla erilaisia toimintoja ja harjoitella sellaisia taitoja, jotka toipuvalta puuttuvat, jotta hän pystyisi toimimaan normaalisti ja hyvinvointiaan edistävästi. Toimintaterapiassa lähdetään liikkeelle niistä alueista, jotka syömishäiriöstä toipuva itse mieltää ongelmallisiksi.

Toisaalta toimintaterapiassa voidaan lähteä liikkeelle jostain aivan muusta, kuin ongelma-alueista. Voimavarojen tunnistaminen, löytäminen, vahvistaminen ja hyödyntäminen voi olla ensimmäinen askel. Voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen auttavat muutoksen tekemisessä. Toimintaterapeutin onkin osattava porrastaa terapian vaiheita siten, että syömishäiriöstä toipuva pystyy saamaan onnistumisen kokemuksia toimiessaan ja siten uskaltautuu etenemään niihin vaikeampiin osa-alueisiin.

Itsestä huolehtimisen alueella toimintaterapiassa keskeistä prosessin alussa voisi olla auttaa toipuvaa löytämään ja hyödyntämään uusia keinoja oman psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseen, jolloin hänen ei tarvitsisi enää hyödyntää terveydelle haitallisia ja jopa hengelle vaarallisia keinoja. Sitä kautta ihminen voi uskaltautua huolehtimaan itsestään myös esimerkiksi syömisen, liikkumisen ja levon suhteen.

Itsestä huolehtimisen näkökulmasta toimintaterapian sisällön ei siis välttämättä tarvitse olla juuri niissä itsestään selvissä itsensä huolehtimisen ongelmakohdissa, vaikka niihin toki joudutaan puuttumaan muissa yhteyksissä hoidossa. Myöhemmin syömishäiriöstä toipuva saattaa kuitenkin haluta kohdentaa myös toimintaterapian sisältöjä ongelmakohtiin, mutta koen, että toimintaterapiassa on hyvin vaikea lähteä niistä liikkeelle syömishäiriön kriittisimmissä vaiheissa, koska ihminen ei silloin näe niitä välttämättä itse ongelmallisiksi. Suoraan esimerkiksi syömiseen ja liikkumiseen vaikuttaminen toimintaterapian keinoin onnistuu vasta sitten, kun ihminen itse haluaa nimetä ne muutoskohteikseen.

Tuottavan toiminnan näkökulmasta toimintaterapiassa voisi tarkastella minkälainen tuottava toiminta olisi ihmiselle riittävää ja sopivaa suhteessa toipumiseen vaadittuihin voimavaroihin, itsensä arvokkaaksi kokemiseen, epäonnistumisen pelon voittamiseen ja lopulta ehkä myös yhteiskunnan jäsenenä olemiseen. Tuottavuuden tarkastelu ja sen tuominen sopivassa määrin elämään voi myös olla merkittävässä roolissa toipumisen keski- ja loppuvaiheissa, jotta ihminen voi löytää omaan arkeensa tasapainon ja kokea itsensä tuottavana osana yhteiskuntaa. 

Vapaa-ajan näkökulmasta, toipuvan on ensin tarkasteltava, kuinka tyytyväinen on vapaa-aikaansa ja millaiset taidot ja mahdollisuudet hänellä on siihen osallistumiseen. Mikäli hän havahtuu huomaamaan, että vapaa-aika ei ole mielekästä ja riittävää, on siihen huomattavasti helpompi lähteä hakemaan muutosta. Havahtumisen jälkeen syömishäiriöstä toipuvan ei kuitenkaan välttämättä ole helppo rakentaa uutta mielekästä vapaa-aikaa itselleen. Toimintaterapiassa voikin tarkastella, mitkä kaikki tekijät estävät mielekästä vapaa-aikaa, miten esteet voisi ylittää, mistä mielekäs vapaa-aika voisi rakentua ja miten siihen pääsisi osallistumaan ja millaisia taitoja osallistuminen vaatisi. Mielekkään vapaa-ajan tuottama uusi energia ja onnistumisenkokemukset voivat auttaa syömishäiriöstä ja sen tuomista oireista irrottautumista. Itsestä huolehtimisen, tuottavuuden ja vapaa-ajan välinen epätasapaino voikin alkaa tasoittua esimerkiksi uuden harrastuksen tai vaikka ystävien kanssa vietetyn ajan siivittämänä. Vapaa-aika voi auttaa ihmistä huomaamaan, mitä kaikkea elämään voi saada, jos syömishäiriöstä uskaltaa päästää irti.

Toiminnan tasapainon tarkastelu ja ihmisen omiin kykyihin ja taitoihin keskittyminen ei kuitenkaan yksin aina riitä. Haasteet eivät välttämättä korjaudu sillä, että ihminen opettelee uusia taitoja ja kokeilee tai harjoittelee uusia toiminnan muotoja. Yleensä toimintaterapiassa on hyvä tarkastella myös ympäristön vaikutusta, sillä ympäristö voi edistää tai estää toimintaan osallistumista ja siinä suoriutumista. Toimintaterapialla voidaan pyrkiä lisäämään edistäviä tekijöitä ja vähentämään estäviä tekijöitä tai ainakin niiden vaikutusta. Jos syömishäiriöön sairastuneelta puuttuu kodistaan esimerkiksi riittävän kokoinen jääkaappi tai uuni, on ymmärrettävää, että monipuolisesta ja terveellisestä ravitsemuksesta huolehtiminen on hankalaa. Silloin yksi toimintaterapian sisältö onkin tehdä kotiin sellaisia muutoksia, että itsestä huolehtiminen onnistuu. Tuottavuuden näkökulmasta taas voidaan esimerkiksi pyrkiä sopimaan koulun tai työpaikan kanssa uusia järjestelyjä, joiden avulla syömishäiriöstä toipuva pystyy osallistumaan tuottavaan toimintaan voimavarojensa mukaisesti. Vapaa-ajan osalta ympäristön muokkaus voi tarkoittaa esimerkiksi harrastuksen ohjaajan kanssa keskustelua syömishäiriön vaikutuksista ja sen huomioimisesta harrastuksessa tai vaikka sopivien harrastusvälineiden löytämistä ja hankkimista.

Toimintaterapian viitekehyksen näkökulmasta toiminnan tasapainon ja sisältöjen tarkastelu sekä niihin vaikuttaminen on toisinaan haasteellista syömishäiriöiden yhteydessä, sillä syömishäiriö muuttaa monin tavoin ihmisen omaa kokemusta toiminnan ja arjen merkityksellisyydestä. Toimintaterapiassa onkin huomioitava syömishäiriöiden yhteydessä syömishäiriön vaikutus ihmisen motiiveihin – On kuunneltava ja tarkasteltava tarkkaan, onko kyse syömishäiriön tahdosta vai ihmisen vilpittömästä omasta tahdosta. Onneksi toimintaterapeuteilla on kuitenkin taito hyödyntää toimintaa terapeuttisesti sekä käytössään monenlaisia tutkittuja arviointivälineitä, joiden avulla ihmisen tahto ja kokemus oman elämänsä merkityksellisyydestä voivat tulla esille. Näin toimintaterapia tarjoaa hyvät mahdollisuudet ihmisen toimintamahdollisuuksien edistämiseen terveyttä tukevalla tavalla.

Tähän loppuun haluan vielä tarjota muutaman kysymyksen, joita syömishäiriöstä toipuva ja toimintaterapeutti voivat yhdessä miettiä:

• Miten päiväsi rakentuu? Mihin aika riittää, mihin ei? 
• Mikä sinulle on merkityksellistä/tärkeää päivissäsi? 
• Kuinka tyytyväinen olet päiviesi sisältöön? Mitä kaipaat päiviisi? Onko päivissäsi jotain, mistä haluaisit luopua?
• Miten koet suoriutuvasi päivän toimistasi? Kuinka tyytyväinen olet suoriutumiseesi? Millaista muutosta kaipaisit suoriutumiseesi?
• Miten ympäristö edistää ja/tai estää toimintaan osallistumista?  Mihin näistä edistävistä ja estävistä tekijöistä voidaan tällä hetkellä vaikuttaa?
• Millaisia voimavaroja sinulla on käytössäsi? Millaiset uudet voimavarat voisivat auttaa toimintaan osallistumistasi tai suoriutumistasi?

Keväisin terveisin,

Venla Eronen