Paraneminen – kuinka kauan on vielä toivoa?

Pitkäaikaisen laihuushäiriön hoidosta puhuttaessa nousee esille säännöllisin väliajoin ajatus hoidosta, jossa ei tavoitella paranemista. Ajatuksena on auttaa sairastunutta löytämään keino elää sairautensa kanssa mahdollisimman täysipainoista elämää. Syksyllä Helsingissä pidetyssä pohjoismaisessa kongressissa kuultiin ruotsalaisesta EIRA-klinikasta, jossa hoidetaan pitkään sairastaneita syömishäiriöpotilaita ilman paranemistavoitetta.

Tällaisen hoidon mielekkyys tulee siitä, että sairastunutta ei painosteta muutoksiin, jotka hän kokee liian vaikeiksi. Hänelle annetaan rauha valita omat toimintatapansa ja häntä tuetaan niissä sen mukaan mitä hän haluaa. Sairastuneen omat toiveet ja tarpeet ohjaavat hoitoa täysin. Itse pidän tällaisesta lempeästä asenteesta ja sairastuneen kuuntelemiseen perustuvasta lähestymistavasta.

Kuitenkin ajatus luovuttamisesta paranemisen suhteen on itselleni vieras. Olen todella monta kertaa nähnyt, kuinka toivottomalta näyttänyt tilanne saadaan korjattua ja elämä asettumaan uomiinsa, enkä siksi osaa nähdä luovuttamista ratkaisuna. Mahdottoman tuntuisesta tavoitteesta on tullut mahdollinen, kun ollaan jaksettu sitkeästi työskennellä vaikeimpienkin paikkojen yli eikä olla luovutettu. Kun on investoitu riittävästi aikaa sekä kärsivällisyyttä ja annettu riittävän tiivistä hoitoa, tuloksiin on päästy useimmissa tapauksissa.

Ilahduinkin kovasti, kun hiljattain julkaistiin tutkimus, jossa todettiin laihuushäiriöstä paranemisen olevan todennäköistä vielä pitkänkin sairastamisen jälkeen. Tutkimuksessa seurattiin yli 200 syömishäiriön vuoksi hoidossa ollutta henkilöä yli kaksikymmentä vuotta. Näin pitkät seurantatutkimukset ovat erittäin harvinaisia, mikä tekee tutkimuksesta sitäkin kiintoisamman. Aineiston keruu toteutettiin 9 vuoden kuluttua hoidon alkamisesta sekä 20-25 vuoden kuluttua uudelleen.

Yhdeksän vuoden kohdalla 31,4% laihuushäiriötä sairastaneista oli parantunut ja 68,2% ahmimishäiriöisistä. 22 vuoden jälkeen laihuushäiriöstä parantuneiden määrä oli tuplaantunut 62,8 prosenttiin. Eli vielä sellaisenkin ajan jälkeen, jolloin sairastuneen tilannetta usein aletaan pitää kroonistuneena ja muuttumattomana, parantuneiden määrä vielä kaksinkertaistui. Ahmimishäiriötä sairastaneiden parantuneiden määrä oli tässä aineistossa pysynyt samana seuranta-aikojen välillä. Tutkijat päättelivät tuloksista, että ahmimishäiriöstä parannutaan aikaisemmin, mutta laihuushäiriöstä paraneminen voi tapahtua vielä pitkänkin ajan kuluttua.

Tutkimusaineiston kerääminen oli aloitettu vuonna 1987, jolloin syömishäiriöiden hoidon kehittäminen oli vielä alkutaipaleellaan. Ehkä tulokset olisivat vieläkin rohkaisevammat, jos vastaavaa tietoa saataisiin nykyisin käytössä olevan tiedon ja hoitomenetelmien soveltamisesta syömishäiriöiden hoidossa?

Minusta tämä tutkimustulos luo toivoa pitkäänkin sairastaneille ja viestittää selkeästi, että sitkeimmänkään sairauden kourissa ei kannata luovuttaa. Osalla sairastuneista paranemisen polku vain on monenlaisista syistä pitkä, mutta lopulta tien päässä odottaa helpotus, elämä, palkinto. Jatketaan siis ponnistelua, pidetään kiinni toivosta eikä luovuteta.


Terveisin,

Pia Charpentier