Kohti tervettä liikuntaa (OSA 1) – Pakkoliikunnan tunnistaminen

Liikunta vahvistaa ihmisen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.  Sen merkitys terveydelle on selkeä. Syömishäiriö kuitenkin ottaa usein liikunnan vaaralliseksi työkalukseen, jolloin liikunnan terveyttä edistävät vaikutukset katoavat ja liikunta muuttuu haitalliseksi pakkoliikunnaksi. Raja terveen, mutta runsaan ja tavoitteellisen liikunnan sekä pakkoliikunnan välillä voi olla vaikea hahmottaa.

Pakkoliikunnasta löytyy useita blogikirjoituksia, joten en kuvaile tässä pakkoliikuntaa tarkemmin. En halua antaa vahingossa  kenellekään syömishäiriön kanssa kamppailevalle vinkkejä itsensä kiduttamiseen, sillä sitä pakkoliikunta mielestäni todellisuudessa on. Keskityn kaksiosaisessa kirjoitussarjassani pakkoliikunnan kuvailun sijaan siihen, miten pakkoliikunnasta voisi päästä irti ja liikkua terveellisesti. Tämä ensimmäinen osa käsittelee pakkoliikunnan tunnistamista. Toisen osan julkaisen tammikuussa.

Päästäkseen irti pakkoliikunnasta, ihmisen tulee ensin tiedostaa tekevänsä sitä. Moni syömishäiriöön sairastunut kuitenkin kieltää voimakkaasti kärsivänsä pakkoliikunnasta, sillä liikunnasta on muodostunut heille keino paeta ahdistavia tunteita tai he eivät edes huomaa liikkuvansa pakonomaisesti. Silloin muut ihmiset voivat joutua herättelemään sairastunutta asian äärelle. Tilanteen selkeyttämiseksi, kannattaa pohtia seuraavia kysymyksiä itsekseen tai yhdessä jonkun kanssa:

Mitkä ovat motiivisi liikkua?
Mikäli liikunta ei tuota sinulle iloa, kannattaa suhdetta liikuntaan miettiä. On mahdollista, että liikkumisen motiivit eivät enää ole terveitä, jos liikunnasta on poistunut iloa ja hyvää oloa tuottavat vaikutukset. Toki on välillä normaalia lähteä liikkumaan, vaikka hetken tekisi mieli jättää liikkuminen väliin, mutta jos huomaat lähteväsi aina tai lähes aina liikkumaan itseäsi pakottaen, on suhteessasi liikuntaan jotain vialla. Olet joko väärän lajin äärellä tai liikut vääristä syistä. Liikunta tuottaa harvemmin iloa, jos liikunnan ainoat motiivit ovat ulkonäkö, energian polttaminen ja tunteiden vältteleminen. Ei ole myöskään tavatonta, että syömishäiriöön sairastunut perustelee liikkumistaan näennäisesti hyvillä syillä, kuten terveys, vaikka todelliset liikkumiseen ajavat motiivit olisivat pahan olon vältteleminen ja itseinho. Liikunnan perimmäisten motiivien rehellinen tarkastelu onkin yleensä tarpeen.

Mitä tapahtuu, jos suunniteltu liikunta jää väliin? 
Ärtymys tai harmitus peruuntuneista treeneistä voi vielä olla ihan normaalia, mutta jos huomaat, että ahdistut voimakkaasti, muutut huonotuuliseksi, alat vähentää merkittävästi syömiäsi ruokia tai lisäät toiseen päivään sanktiona ylimääräisiä treenejä muiden treenien lisäksi, voi liikuntasi olla epäterveellä pohjalla.

Pystytkö jättämään liikunnan väliin, jos olet esimerkiksi sairaana tai loukannut itsesi?
Suhteesi liikuntaan on pakonomainen ja vaarallinen, jos lähdet liikkumaan vaikka pää kainalossa. Asetat itsesi hengenvaaraan, jos lähdet esimerkiksi juoksulenkille, kun olet kuumeessa. Jos taas rasitat esimerkiksi jalkaasi, jos se on loukkaantunut, hidastat sen parantumista ja sinulle voi jäädä pysyviä vammoja. Sairaana pitäisi pystyä lepäämään. Jos et pysty, liikuntasi on pakonomaista.

Millainen suhde liikunnalla on syömiseesi? 
Tilanteesi on todennäköisesti hyvä, mikäli syöt riittävästi ja ajattelet, että ruuasta saat virtaa jaksaaksesi liikkua. Pystyt myös nauttimaan ruuasta. Jos taas näet, että kaikki syöty ruoka tulee heti kuluttaa, olet väärillä teillä. Moni syömishäiriöön sairastunut haluaa lähteä pakonomaisesti kuluttamaan heti syötyään. Toiset taas haluavat liikkua jatkuvasti nälkäisenä. Molemmat ovat huonoja toimintatapoja. Ruuan ja liikunnan suhteessa on myös yleensä jotain kyseenalaista, jos näet ruuan vain polttoaineena eikä ruualla ole sinulle minkäänlaista mielihyvää tuottavaa ja sosiaalista merkitystä.

Liittyykö liikkumiseen paljon erilaisia itse muodostettuja ja joustamattomia sääntöjä ja aikatauluja?
Mikäli huomaat, että liikkumistasi ohjaavat itse rakentamasi joustamattomat säännöt ja aikataulut, kärsit todennäköisesti pakkoliikunnasta. Joustamattomuus, itsensä rankaiseminen ja liikkuminen sääntöjen mukaan tilanteesta riippumatta, ovat aina hälyttäviä merkkejä. Olet jo todella heikoilla jäillä, jos et esimerkiksi selviä jumppaamatta vaikkapa läheisen juhlista tai koulupäivästä. Sinun olisi hyvä pysähtyä pohtimaan sääntöjesi järkevyyttä, jos ne rajoittavat merkittävästi elämääsi. Mikäli alat sättiä tai rangaista itseäsi voimakkaasti sääntöjäsi rikkoessasi, on tarpeen tuoda lempeyttä ja väljyyttä mukaan liikuntakuvioihisi.

Millaisia muistikuvia edelliseen liikuntasuoritukseesi liittyy? 
Kysy itseltäsi millainen oli ympäristö missä liikuit. Pystyitkö kiinnittämään huomiota esimerkiksi luontoon tai muihin ihmisiin? Mitä ajatuksia sinulla oli liikunnan aikana? Mikäli huomaat, että muistat vain verenmaun suussa tai synkkiä ajatuksia itsestäsi, kehostasi tai ruuasta, et ole ollut tietoisesti läsnä. Et ehkä muista miten kaunis luonto oli ympärillä tai millaisia ohjeita sait ohjaajalta ryhmäliikuntatunnilla. Olet ollut jossain sisäisessä kuplassa, jossa tarkoituksenasi on ollut vain kuluttaa, paeta tai rangaista itseäsi. Olet myös saattanut jättää kuuntelematta kehosi viestejä, etkä ole esimerkiksi huomannut loukanneesi itseäsi. Toki äärirajoille viedyissä liikuntasuorituksissa mm. huippu-urheilijat osaavat etäännyttää huomionsa väsymyksestä ja kivusta. Jos kuitenkaan et ole huippu-urheilija ja huomaat jatkuvasti olleesi irti kehotuntemuksistasi, huoli on aiheellinen.

Pystytkö rentoutumaan liikuntasuoritusten välillä? 
Liikunnan jälkeen pitäisi antaa kehon palautua ja levätä. Tarkastele pystytkö istumaan lihaksia jännittämättä tai seuraako pitkällään olemisesta tai istumisesta ahdistusta. Pakotatko itsesi liikkumaan edes pienimuotoisesti kaikissa arjen hetkissä? Mikäli huomaat, että et salli lepoa ja ”energian kuluttaminen” on ajatuksissasi tai toimintatavoissasi jatkuvasti läsnä, tulisi tilanteeseen hakea muutosta. Pakkoliikunta on tällaisessa tilanteessa jo varsin voimakasta ja pitkälle vietyä.

Sanovatko muut jatkuvasti, että liikut liikaa?
Onko joku muu tuonut esille huolta liikkumisestasi? Mikäli näin on ja huomaat jopa suuttuvasi siitä, olisi sinun hyvä pysähtyä tarkastelemaan mistä läheisen huoli kumpuaa ja mitä oma reaktiosi kertoo. Paljon ja kovaa treenaaminen on usein haitallista ilman oikeanlaista ohjausta ja terveyden kokonaisvaltaista huomioimista. Moni syömishäiriöön sairastunut ei myöskään laske liikunnaksi esimerkiksi kävelyä tai sitä, että liikkuminen on läsnä kaikissa toimissa, jopa levossa. Määrittele toisen kanssa mitä tarkoitatte liikunnalla. Pakkoliikunta ei ole vain sitä, että teet äärisuorituksia. Pakkoliikunta on jatkuvaa itsensä rasittamista, vaikka rasituksen intensiteetti ei olisikaan koko ajan suurta. Toisella on yleensä siis syy huoleensa.

Onko liikunta elämäsi keskipisteenä vai rakentuuko liikunta osaksi elämääsi?
Liikunta on yleensä terveemmällä pohjalla, mikäli se on osa elämää ja se ei estä esimerkiksi sosiaalista elämääsi. Liikunta rakentuu silloin elämäsi ympärille joustavasti. Liikuntasi on todennäköisesti pakonomaista silloin, kun se on elämäsi keskipiste, jonka ympärille rakennat muun elämän, jos se sinne vain mahtuu. Muu elämä saattaa jäädä jopa täysin syrjään. Toki monet paljon ja tavoitteellisesti treenaavat urheilijat ovat tämän kysymyksen kanssa varmasti eri linjoilla, mutta jos edellisten kysymysten kanssa huomasit tilanteessasi ongelmia, on todennäköistä, että liikunta on haukannut elämästäsi liian ison palan ja kärsit pakkoliikunnasta.

Millaisia kysymyksiä sinä lisäisit tähän listaan? Miten pakkoliikunnan voi tunnistaa?

Terveisin,

Venla Eronen