Vaikea hyväksyä – Lapsellani on syömishäiriö

Lapsi laihtuu, kertoo “olen juuri syönyt”, käy usein wc:ssä, liikkuu enemmän kuin muut ikäisensä ja sulkee vanhemmat ehkä ulkopuolelle elämästään. Vanhempi ei silti usein huomaa, että lapsi on lipumassa syömishäiriön pauloihin. Vanhemman voi olla vaikea hyväksyä vielä siinäkin vaiheessa, että hänen lapsellaan on syömishäiriö, kun kaikki syömishäiriön tunnuspiirteet ovat päivänselvät. Kyse ei kuitenkaan ole välinpitämättömyydestä. Mistä sitten? Miksi joidenkin vanhempien voi olla vaikea hyväksyä ja huomata lapsensa syömishäiriötä? Ehkäpä hyväksyminen on heille oma prosessinsa erilaisine vaiheineen. Vertaan tätä prosessia suruprosessiin, vaikka kyse onkin hieman erilaisesta prosessista.

Shokkivaihe

Shokkivaiheessa vanhempi ei voi uskoa, että syömishäiriö on tullut perheeseen. Ajatus siitä, että lapsella olisi syömishäiriö voi tuntua jopa mahdottomalta. Toisaalta ajatus siitä, että lapsella voisi olla syömishäiriö, voi tuntua niin uhkaavalta, että sairaus on helpompi kieltää, kuin antaa ahdistavien aavistusten lipua tajuntaan. Lapsen menettämisen pelkoa ei tarvitse silloin kohdata.

Syömishäiriön kieltämisessä olemme kuulleet monilta vanhemmilta varsin samankaltaisia selitysmalleja. Tässä muutamia yleisiä:

Vanhemman selitysmalleja shokkivaiheessa syömishäiriön kieltämiseksi.

Selitysmallit toimivat, koska useimmat voisivat periaatteessa olla ihan tosia ja saavatkin olla. Tilanteen edetessä vaivihkaa muutoksia on kuitenkin ollut vaikea huomata. Syömishäiriö on jopa voinut muuttaa koko perheen toimintatapoja tai viedä ainakin sairastuneen toimintatavat ääripäähän. Syömishäiriön muuttamasta arjesta on tullut normaalia – normaalia, johon verrataan.

Uskaltaisin myös väittää, että syömishäiriön saapuessa perheeseen vanhemman oma vanhemmuus joutuu koetukselle. Lähes jokainen kohtaamani vanhempi on käynyt mielessään läpi oman rajallisuutensa vanhempana, kun lapsi on sairastut syömishäiriöön. Syömishäiriöön sairastuneen tavoin vanhempi saattaa alkaa nähdä itsensä armottomin silmin peilistä – epäonnistuneena äitinä tai isänä. Siinä hetkessä voi olla vaikea tarkastella itseään kokonaisvaltaisemmin ja nähdä myös ne hetket, kun on tehnyt kaiken oikein, ollut läsnä, ollut rakastava , ollut hyvä vanhempi – onnistunut äitinä tai isänä.  Lapsen syömishäiriön kieltäminen voikin tuoda vanhemmalle armon aikaa kohdata omat kohtuuttomat itsesyytökset, jotka kohtuuttomuudestaan huolimatta on yleensä kohdattava ja käsiteltävä.

Reaktiovaihe

Reaktiovaiheessa vanhempi alkaa ymmärtää, että syömishäiriö on totisinta totta. Lapsi on hädässä. Vanhempi alkaa toimia. Hän puuttuu lapsensa syömiseen, yrittää auttaa ensin ehkä itse.  Vanhempi tutustuu ahkerasti syömishäiriöihin liittyvään tietoon ja alkaa ehkä selailla internetistä mahdollisia hoitopaikkoja. Käytännön asioiden hoitaminen pitää vanhemman kiireisenä. Voimakastahtoisesti vanhempi etsii ja löytää lapselleen hoitopaikan, saattaa lapsensa hoitoon.

Vanhemman suru lapsen tilanteesta ei välttämättä näy ulospäin reaktiovaiheessa. Sairastuneelle lapselle tämä voi näyttäytyä siten, että vanhempi vain hylkäsi hänet kylmästi hoitoon. Vanhemman joskus nopeatempoinenkin reaktio on kuitenkin todellisuudessa merkki siitä, että vanhempi alkaa olla hädissään. Oman lapsen menettämisen pelko on musertava. Pelkoon on reagoitava, mutta reaktiota ei välttämättä pysty tunteiden kautta avaamaan itselleen tai lapselleen.

Käsittelyvaihe

Käsittelyvaiheessa vanhempi tuntee usein monenlaisia tunteita. Vanhempi ehkä suree sitä, että on menettänyt lapsensa syömishäiriölle. Lasta ennen syömishäiriötä on ikävä ja ikävä sattuu. Samalla vanhempi voi myös tuntea vihaa ja katkeruutta tilanteesta. Toisaalta vanhempi voi tuntea suurta iloa ja helpotusta kaikissa niissä hetkissä, joissa sairauden alta paljastuu edes pieneksi ajaksi se tuttu, rakas lapsi ilman syömishäiriötä. Käsittelyvaiheessa tunteet voivatkin aaltoilla laidasta laitaan.

Käsittelyvaiheessa vanhempi alkaa usein myös pohtia, miksi sairaus on lapseen iskenyt. Shokkivaiheessa torjutut tunteet ja ajatukset omasta vanhemmuudesta nousevat pintaan. Alla olevassa kuvassa on tuotu esille muutamia esimerkkejä vanhemmuuteen liittyvistä pohdinnoista:

Vanhemmuuteen liittyvää pohdintaa käsittelyvaiheessa. 

Pohdintojen sisällöt ovat yksilöllisiä. Tässä vaiheessa monet vanhemmista kuitenkin tuntevat kohtuutonta syyllisyyttä ja pohdinta tuntuu kuormittavalta. Itsensä näkee helposti epäonnistuneena.

Sopeutumisvaihe – Hyväksyminen

Sopeutumisvaiheessa vanhempi hyväksyy sen, että lapsella on syömishäiriö. Itsesyyttely jää pois. Syntipukkien etsimisen sijaan katse kääntyy tulevaan. Vanhempi ehkä oivaltaa, että syömishäiriö on vain hyväksyttävä, jotta tilanteesta voidaan päästä eteenpäin.

Samalla vanhempi saattaa pitkästä aikaa nähdä omassa elämässään muutakin sisältöä, kuin lapsensa syömishäiriön. Tällä on keskeinen merkitys vanhemman voimavaroihin. Syömishäiriön hyväksyminen ja sitä vastaan taisteleminen on helpompaa, kun elämässä voi nähdä jotain muutakin.

On kuitenkin hyvä huomata, että hyväksymisprosessi ei välttämättä kulje suoraviivaisesti eteenpäin. Varsinkin lapsen päästyä hoitoon, vanhempi voi elää eri vaiheita uudelleen ja myös eri järjestyksessä. Hän voi myös elää eri vaiheita yhtä aikaa. Lisäksi tulee muistaa, että jokaisen hyväksymisprosessi etenee omaa tahtia. Toisen vanhemman ollessa shokkivaiheessa, voi toinen ollakin jo käsittelyvaiheessa. Joskus voi myös olla niin, että joku ei meinaa päästä shokkivaiheesta ollenkaan eteenpäin, vaan kieltää sitkeästi syömishäiriön tai ainakin sen, että jotkin asiat ovat seurausta syömishäiriöstä. Vanhempien onkin hyvä tunnistaa, että syömishäiriön kiristäessä joskus jopa heidän keskinäisiä suhteitaan, voi toisen ymmärtäminen olla vaikeaa toisen ollessa hyväksymisprosessin eri vaiheessa.

Olemme tottuneet Syömishäiriökeskuksessa kohtaamaan vanhempia hyväksymisprosessin eri vaiheissa. Olemme myös kohdanneet perheitä, joissa toinen on jo osaltaan sopeutunut tilanteeseen kun toinen on ollut vielä shokkivaiheessa. Näemme, että syömishäiriöstä toipuminen on helpompaa silloin, kun perheellä on kyvyt ja voimavarat tukea omalta osaltaan toipumista. Siksi haluamme tukea hoidon aikana myös vanhempia ja auttaa heitä kulkemaan hyväksymisprosessin läpi. Tiedämme miten vaikeaa syömishäiriö on joskus hyväksyä ja nähdä. Ymmärrämme leijonaemon lailla lapselleen apua etsivää äitiä. Autamme vanhempaa pohtimaan vanhemmuuttaan laajemmin, silloin kun vanhempi meinaa upota itsesyytöksiin. Käännämme katseen tulevaan ja etsimme yhdessä rintamassa tietä ulos syömishäiriön syövereistä.

Vanhemmille: Millaista lapsesi syömishäiriön hyväksyminen on ollut sinulle?

Syömishäiriöön sairastuneille: Miten koit vanhempiesi hyväksyvän ja näkevän, että sairastat syömishäiriötä?

Terveisin,

Venla Eronen