Joulun aikaa on hyvä hyödyntää pysähtymiseen. Miten mennyt vuosi tuli elettyä? Mitä siitä olisi mukava siirtää tulevaan vuoteen? Olinko elämäni kapellimestari vai soittelinko viuluani muiden ihmisten tai kenties erilaisten mieleni pakkojen johdolla? Haluanko muuttaa jotain vai mennäänkö vanhoilla?
Aika usein tuntuu, että elämä heittelee haluamaansa suuntaan kysymättä lupaa. Ihmiset tekevät asioita, jotka satuttavat. Hankalat elämän sattumukset aiheuttavat mielipahaa. Asiat ylipäätään eivät tuppaa sujumaan niin kuin haluaisimme. Tulee kaikenlaista vastoinkäymistä ja ongelmaa.
Kaiken ulkopuolelta tulevan pommituksen keskellä meiltä jää usein huomaamatta, että meillä itsellämme onkin kaikkein suurin rooli siinä, kuinka koemme elämän sattumukset ja muiden ihmisten edesottamukset. Minusta on aina tuntunut mukavalta ajatella, että voin itse vaikuttaa kokemukseni laatuun. Olen kuitenkin huomannut, että taidan olla leirissäni melko pienen porukan seurassa. Monet tuntuvat ajattelevan, että on kauhistuttavaa olla itse vastuussa, koska sitten sitä vasta pulassa ollaankin. Oma paha olo tuntuu niin ylivoimaiselta ja muutkin tunteet vyöryilevät niin hallitsemattomasti, että minkäänlainen säätelyn mahdollisuus tuntuu kovin kaukaiselta.
Olen huomannut, että toitottaessani oman vaikutusmahdollisuuden ilosanomaa, ihmiset toisinaan hätäilevät, että ollaanko tässä sitten syyllisiä tähän omaan pahaan oloon, josta kärsitään niin kamalasti. Pahan olon lisäksi pitäisi sitten vielä kantaa syypäänkin taakka. Koska jos minä voin itse vaikuttaa kokemukseeni ja kokemukseni on kärsimys, silloinhan olen itse aiheuttanut ongelmani. Juu, tavallaan ihan ymmärrettävä logiikka…
Mutta…
Kyse onkin taidosta, joka meille opetetaan vasta terapiakoulutuksissa ja ehkä hyvän tuurin sattuessa kohdalle hieman jo yliopistossa. Päiväkodeista ja peruskouluista tämä oppi vielä toistaiseksi taitaa puuttua. Kyseessä on taito, jota psykoterapiassa kutsutaan mentalisaatioksi tai meta-ajatteluksi eli kyvyksi katsoa, tutkia, kuvailla omaa sekä toisen mieltä ja sen liikkeitä. Tämän taidon avulla voi tulla tietoiseksi siitä, miten mieli reagoi ulkoisiin tapahtumiin sekä millaisia merkityksiä se antaa niille. Toistetaanpa vielä tämä tärkein pointti: mieli antaa elämän tapahtumille ja muiden ihmisten sanomisille sekä tekemisille merkityksiä, joiden seurauksena pidämme niitä pahoina tai hyvinä. Eli näiden merkitysten mukaan koemme tapahtumat joko miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Itsessään tapahtumat ovat yleensä aika neutraaleja.
Tietysti asiat mutkistuvat, kun vedetään pöytään murhat ja muut äärikeljuudet. Silloin tekee kyllä mieli sanoa, että oli joka tavalla tarkasteltuna haljusti tehty. Ja onhan niin, että pitääkin olla jo tämän taidon huippumestari osatakseen soveltaa sitä kaikkein äärimmäisiin kamaluuksiin. Koska useimmat meistä ovat vielä alkutaipaleilla tässä taidossa, voisimme ehkä aloittaa harjoittelumme siitä äkäisestä katseesta ja loukkaavasta lausahduksesta, joka pääsi pilaamaan päivämme tai ehkä jopa viikkomme.
Koska kyseessä on taito, jossa voi harjoitella mestariksi asti, mutta jota kulttuurissamme ei vielä osata kovin laajalti opettaa, vapauttaa se meidät osaamattomuuden syyllisyydestä. Eli vaikka voit tämän taidon avulla ratkaisevasti vaikuttaa kokemuksesi laatuun, et ole kokemukseesi syyllinen, koska kukaan ei ole opettanut sinulle tätä taitoa vielä.
Seuraavassa on maistiainen tästä taidosta ja sen harjoitteluprosessista.
Ensimmäinen askel: muistele tilannetta, jossa pahoitit mielesi edellisen kerran toisen ihmisen sanojen seurauksena. Kuvaile vaikkapa päiväkirjaasi tai muulle paperille, että mitä tilanteessa tarkalleen tapahtui. Millaisia sanoja käytettiin? Millaista äänensävyä? Mitä ajatuksia nämä sanat herättivät sinussa? Millaisia tunteita? Yritä kuvata tilanne mahdollisimman konkreettisesti ja tarkasti.
Esimerkki: Istuttiin ystävien kanssa iltaa. He alkoivat puhua siitä, että uutena vuotena pitäisi järjestää jotain hauskaa ohjelmaa isommalla porukalla. Sanoin, että ” Meidän porukat on poissa aattoillan. Meille vois tulla ainakin keskiyöhön saakka.” Sitten yksi kaveri sanoi, että ”Meilläkin on talo tyhjänä. Meillekin voisi tulla. Mä tiedän missä baarikaapin avainta pidetään.” Muut alkoivat puhua innostuneesti, että haluavat mennä sen toisen kaverin luokse eikä kukaan enää puhunut mitään minun luokseni menemisestä. Minulle tuli kurja olo. Tuntui, että ketään ei kiinnostanut meille tuleminen, vaikka sanoin asiasta ensimmäisenä. Tuntui yksinäiseltä ja ulkopuoliselta. Vähän tyhmältä, miksi edes sanoin mitään.
Toinen askel: Tutki nyt, että millaisia merkityksiä huomaat mielesi antavan tilanteelle
Esimerkki: Muut eivät välitä minusta. Muita ei kiinnosta olla minun seurassani. Heille on ihan sama, vaikka en olisi mukana koko juhlassa. He pitävät minua tyhmänä ja turhana.
Kolmas askel: Mieti miten kuvailisit tapahtumaa neutraalisti, ilman näitä merkityksiä.
Esimerkki: Käytännössä se mitä tapahtui, oli, että ehdotettiin kahta juhlapaikkaa ja toinen niistä valittiin.
Neljäs askel: Tutki miten tunteesi muuttuvat, kun katsot tilannetta neutraalissa valossa.
Esimerkki: Tuntuu hassulta, että loukkaannuin asiasta niin paljon. Siinähän vain valittiin juhlapaikkaa.
Jos nyt tämän Joulunajan pysähdyksen ja pohdintojen lomassa innostut aloittamaan taipaleesi oman onnesi mestariksi, voisi meta-ajattelu- ja merkityksenantotaitojen kehittäminen olla yksi vuoden 2019 projekteista. Voisiko tuleva vuosi olla aiempaa parempi, kun kokemusten vaikutukset olisivatkin enemmän omissa käsissä?
Mitä sinä ajattelet omasta mahdollisuudestasi vaikuttaa elämän laatuun?
Mihin leiriin kuulut? Syyllistytkö tai vihastutko oman säätelyn ajatuksesta vai innostutko?
Rauhaisaa ja pohdiskelevaista Joulunaikaa kaikille!
Toivottaa Pia Charpentier
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti