perjantai 7. heinäkuuta 2017

Syömishäiriöstä toipumisen tuoma onni on vapaudessa

Syömishäiriö rajoittaa paljon ihmisen mahdollisuuksia valita ja tehdä haluamiaan asioita. Rajoitteet tulevat usein kahdesta suunnasta. Syömishäiriö itsessään kieltää sairastuneelta monia asioita ja rajaa siten ihmistä pikkuhiljaa monien elämän osa-alueiden ulkopuolelle. Myös hoitotaho joutuu usein rajoittamaan sairastuneen toimintaa, koska syömishäiriö ottaa helposti vallan, kun valvova silmä välttää.

Syömishäiriön tuomista rajoitteista huolimatta, kohtaan usein työssäni sen, että syömishäiriön kanssa kamppaileva ei tiedä miksi toipuminen kannattaisi. Ajatus elämästä ilman syömishäiriötä voi tuntua tyhjältä. Mielessä pyörii ehkä ajatus siitä, että mitään uutta ei tule tilalle. Uskon, että tässä vaiheessa syömishäiriötä sairastava ei vielä pysty ajattelemaan toipumisen tuomia mahdollisuuksia eikä välttämättä luota siihenkään, että saisi taas tehdä haluamiaan asioita toivuttuaan. Tämän vuoksi ajattelenkin kirjoittaa hieman siitä onnesta, minkä toipuminen mahdollistaa.

Ajattelen, että syömishäiriöstä toipumisen tuoman onnen voi kiteyttää yhteen näkökulmaan. Kirjoitin aikaisemmin kuormittavasta pitäisi –ajattelusta. Sosiaalisessa mediassa yksi lukija toi esille, että onni muodostuu siitä, että saa tehdä asioita. Lukija totesi ”Saan seurustella. Saan käydä koulua. Saan harrastaa jne.” Hetken ajatusta mietittyäni, tulkitsin ”minä saan” –näkökulman vapaudeksi. ”Minä saan” on vapautta valita, vapautta toteuttaa itseään ja vapautta elää.



Vapaus kiteyttää sen, miksi syömishäiriöstä toipuminen kannattaa. Syömishäiriön poistuessa, ihminen on vapaa tekemään itse valintoja. Siksi haluaisinkin muistuttaa kaikkia toipumisen pelon kanssa kamppailevia, että kyllä niitä haluamiaan asioita todellakin saa tehdä, kun toipuu. Toki nuo halutut asiat saattavat muuttua ja usein muuttuvatkin paljon toipumisen edetessä.

Mitä kaikkea tuo vapaus tehdä asioita sitten voisi olla? Se on varmasti jokaiselle hieman eri asioita. Yhdelle vapaus kiteytyy siinä, että saa tuntea tunteita kaikessa kirjossaan. Toiselle siinä, että saa kohdata ihmisiä ilman syömishäiriön tuomia negatiivisia ajatuksia taustalla kiusaamassa. Kolmannelle vapaus muodostuu siitä, että saa kuunnella enemmän omia tarpeitaan. Yksi innostuu, kun saa taas liikkua hyvän olon vuoksi, ei pakon. Joku tuntee vapautta, kun saa syödä nauttien. Ihana määritelmä vapaudelle löytyy Sanna Wikströmin kirjoituksesta Hidasta elämää –blogissa. Sanna kirjoittaa:

"Minusta alkoi tuntua, että vapaus on sitä, etten juokse pelon teitä, seuraa uskomusten liikennemerkkejä, tuijota pakon aikataulua enkä laske suoritteiden kilometrejä. Vapaus on sitä, että tein tai olin missä tahansa, ymmärrän, että kaikki on koko ajan mahdollista. Aina on mahdollista ottaa ensimmäinen askel, tai viimeinen johonkin tiettyyn suuntaan, aina on mahdollista vaihtaa suunnitelmaa ja reittiä. Aina on mahdollista ottaa elämä vastaan niin ihmeellisenä kuin se on tullakseen, hetki hetkeltä, aina uudelleen.

Vapaus on sitä, että antaa elämälle mahdollisuuden yllättää."

Kuten aiemmin totesin, moni tuntuu pelkäävän sitä, että toipumisen myötä elämään ei tulekaan mitään uutta syömishäiriön tilalle. On tärkeää ymmärtää, että toipuminen ei ole sitä, että jää tyhjän päälle, vaikka toki monet tyhjyyden tunteen kanssa kamppailevatkin jossain vaiheessa toipumistaan. Toipumisen edetessä, pienin askelin kerrallaan silmät avautuvat ja nuo minä saan –mahdollisuudet tulevat näkyviksi ja vapaus todeksi. Elämälle uskaltaa antaa mahdollisuuden yllättää.

Vapauden tunne vahvistuu toipumisen edetessä. Uskallus kokeilla uutta lisääntyy ja siten elämään tulee sisältöä ikään kuin itsestään. Myös Sannan kuvaamien ensimmäisten tai viimeisten askeleiden valitsemisen vapaus vahvistuu. Silloin huomaa, että voi milloin vain vaihtaa suuntaa ja löytää uusia hyviä asioita elämään ja luopua niistä huonoista. Hieno piirre vapaudessa on myös se, että kun sitä kerran maistaa, sen viitoittamaa tietä haluaa jatkaa. Se tuntuu niin arvokkaalta, että syömishäiriölle ja sen tuomille rajoituksille ei halua enää antaa sijaa.

Uskalla siis antaa toipumiselle ja vapaudelle mahdollisuus! Se kannattaa. Lopulta huomaat kuinka ”sinä saat”. Millaisia asioita sinulle on mahdollistunut syömishäiriöstä toipumisen myötä? Millaisia asioita sinä saat nyt tehdä? Mitä vapaus sinulle on?

Terveisin,

Venla Eronen

8 kommenttia:

  1. Jos syömishäiriö on monelle tapa reagoida johonkin elämäntapahtumaan, tahallista ruualla pelaamista huomion takia (MOT), tms. tietoinen valinta/toimintamalli, niin eihän kyse ole varsinaisesta sairaudesta(?) Masennus ja muut mielensairaudet näkyvät aivokuvissa. Syömishäiriö on vaan omalla mielellä pelaamista. En millään pysty näkemään sitä erillisenä sairautena. Etenkin, kun siitä voi tietoisesti luopua. Miten tilanteessa, jossa henkilö jättää syömättä saadakseen valtaa (MOT), kyse on hyysäystä vaativasta erillisestä SYÖMISsairaudesta? Huomaan, että täällä joku muukin pohti samaa asiaa. Hyysäyshän ja paapominenhan vaan voimistavat käytöstä "haa, näin minut huomataan!", kuten vaikka Ainon tapauksessa. Onko tietoinen päätös sairaus? Ei mistään muusta sairaudesta parannuta päätöksellä...Ymmärrättekö pointtiani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! MOT-dokumentista ja Ainosta on kommentteja melko paljon Omenatuvassa. Blogin ylläpitäjänä minusta kommentoini alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa nettikiusaamiselta. Kuinka kauan Ainon pitää kantaa taakkaa siitä, että osallistui dokumenttiin? Minusta kohtuuttoman kauan hän on siitä jo saanut kuulla. Toivoisinkin, että Ainon parjaaminen blogisamme voitaisiin lopettaa. Huomiohakuisuusteemasta saa keskustella, mutta siihen olemme jo melko usein eri kohdissa vastanneet. Jatkossa suosittelen kaikkia aiheesta kiinnostuneita lukemaan Pia Charpentierin kirjoituksen täältä: http://syomishairiokeskus.blogspot.fi/2016/06/onko-syomishairion-sairastaminen.html

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
  2. Hyvä anonyymi. Valitettavasti en ymmärrä pointtiasi. MOT on esittänyt dokumentin yhden ihmisen kokemuksista. Sitä tuskin kannattaa yleistää koskemaan koko sairausryhmää, etenkin kun syömishäiriöistä neurobiologisina sairauksina on tieteellistä näyttöä.

    Vastikään ryhmä kansainvälisiä tutkijoita kertoi paikantaneensa anoreksia-alttiutta aiheuttavat geenit kromosomiin 12, samalla alueelle johon paikantuu mm. diabetesta ja autoimmuunisairauksia aiheuttavia geenejä http://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/anoreksiaan-sairastuminen-saattaa-olla-perinnollista/. Tutkijat jopa ehdottivat, että koska perinnöllisyyteen liittyy monia aineenvaihdunnan poikkeavuuksia, anoreksiaa pitäisi jopa pitää aineenvaihduntasairautena, ei psyyken sairautena.

    Toisin kuin, hyvä anonyymi, väität, PET-kuvissa nähdään poikkeava aivojen toiminta reaktiona tiettyihin ärsykkeisiin syömishäiriötä sairastavalla. Aivoista aktivoituvat eri osa-alueet kuin terveillä. Syömishäiriötä sairastava reagoi eri tavalla esimerkiksi nälkään tai kylläisyyteen kuin terve ihminen. Tätä ei voi valita, se tulee suoraan aivoista.

    Syömishäiriöt ovat hyvin kokonaisvaltaisia sairauksia, jotka aiheuttavat sekä psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia oireita ja suurta kärsimystä. Kyseessä ei ole oma valinta, eikä sairastunut voi "valita" sairautta pois. Sen sijaan voi valita, yrittääkö kamppailla sairautta vastaan (tosin varsinkin anoreksiassa elimellinen sairaudentunnottomuus estää tämän aluksi). Toipuminen vaatii paljon työtä ja tukea.

    Ikävää että näet syömishäiriöön sairastuneen tukemisen hyysäämisenä ja paapomisena. Näkökantasi on valitettavan tavallinen, ja todella haitallinen sairastuneelle, jonka usein itsekin on vaikea uskoa olevansa "riittävän sairas" saadakseen apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli sairautta ei voi valita, kuinka on mahdollista että mm. MOT-ohjelma Aino on avoimesti kertonut kirjoittaneensa jopa päiväkirjaansa AIKOMUKSEN hankkia anoreksian ja lähtevänsä tietoisesti tavoittelemaan sitä saadakseen huomiota? Näen tässä melko suuren ristiriidan sen suhteen, että sairaus vain tupsahtaisi jostain tai ei olisi oma valinta (osassa tapauksista). Voitko PÄÄTTÄÄ sairastuvasi syöpään, skitsofreniaan tms? Tosin, tuskin kukaan lähtee tavoittelemaan bulimiaa tai BEDiä, joten näkemykseni ei koske kaikkia syömishäiriöitä ja kaikkia sairastuneita. Jaksaa silti hämmentää, että jollain on motivaatiota jättää syömättä vain huomion vuoksi ja tämä luokitellaan anoreksiaksi. Jostain syystä empatia ja ymmärrys ei ihan ensimmäisenä ole valloille nouseva tunne.

      Poista
    2. ^Olen yllä olevan kommentin kirjoittaja. Huomasin olleeni aika epäselvä, joten yritän vielä selkeyttää näkökantaani. 

      Tarkoitukseni ei ole väheksyä kaikkia syömishäiriötä sairastavia. Haluan vain nostaa esille, että joissain tapauksissa on täysin kumottavaa väite siitä, ettei sairaus ole koskaan oma valinta. Juuri tässä asiassa MOT-dokumentti oli hävettävän ristiriitainen. Mukana haastateltiin tyttöä, joka kertoi tietoisesti tavoitelleensa sairautta ja etukäteen päättäneensä "hommata" itselleen anoreksian. Näin ollen sairaus ei ole ollut vahinko tai ulkopuolinen kirous vaan mielestäni julmaa vallankäyttöä sairaalloiseen huomionkipeyteen. En kuitenkaan ota julkisesti sen suuremmin kantaa juuri tähän tapaukseen, sillä koen näkemyksieni olevan tässä vaiheessa sellaisia, jotka on luettavissa rivienvälistäkin.

      Joissain tapauksissa ja varmasti valtaosassa sairaus astuu elämään huomaamatta ja ns. "vahingossa". Kyseessä ei kuitenkaan ole virus tai muu kehosta kehoon tarttuva tauti. Moni sairastunut "roikkuu" kiinni sairaudessa tarkoituksellisesti. Tällöin taas kyseenalaistuu sairauden valittavissa olevuus. Kuka tahansa voi päättää tervehtyä. 

      Itseäni mietityttää tämä suuri ristiriita sairastuneiden ja "sairastuneuden" välillä. Onhan siinä valtava ero, oireiletko tietoisesti vai onko oireilu toimintamalli, jonka koet olevan itsestäsi riippumaton riesa. MOT-dokumentin Aino toimi nyt vain toisen ääripään kuvauksena. Toisessa ääripäässä taas ovat nämä vahingossa sairastuneet, ei tietoisesti oireilevat.

      Poista
  3. ^Olen yllä olevan kommentin kirjoittaja. Huomasin olleeni aika epäselvä, joten yritän vielä selkeyttää näkökantaani.

    Tarkoitukseni ei ole väheksyä kaikkia syömishäiriötä sairastavia. Haluan vain nostaa esille, että joissain tapauksissa on täysin kumottavaa väite siitä, ettei sairaus ole koskaan oma valinta. Juuri tässä asiassa MOT-dokumentti oli hävettävän ristiriitainen. Mukana haastateltiin tyttöä, joka kertoi tietoisesti tavoitelleensa sairautta ja etukäteen päättäneensä "hommata" itselleen anoreksian. Näin ollen sairaus ei ole ollut vahinko tai ulkopuolinen kirous vaan mielestäni julmaa vallankäyttöä sairaalloiseen huomionkipeyteen. En kuitenkaan ota julkisesti sen suuremmin kantaa juuri tähän tapaukseen, sillä koen näkemyksieni olevan tässä vaiheessa sellaisia, jotka on luettavissa rivienvälistäkin.

    Joissain tapauksissa ja varmasti valtaosassa sairaus astuu elämään huomaamatta ja ns. "vahingossa". Kyseessä ei kuitenkaan ole virus tai muu kehosta kehoon tarttuva tauti. Moni sairastunut "roikkuu" kiinni sairaudessa tarkoituksellisesti. Tällöin taas kyseenalaistuu sairauden valittavissa olevuus. Kuka tahansa voi päättää tervehtyä.

    Itseäni mietityttää tämä suuri ristiriita sairastuneiden ja "sairastuneuden" välillä. Onhan siinä valtava ero, oireiletko tietoisesti vai onko oireilu toimintamalli, jonka koet olevan itsestäsi riippumaton riesa. MOT-dokumentin Aino toimi nyt vain toisen ääripään kuvauksena. Toisessa ääripäässä taas ovat nämä vahingossa sairastuneet, ei tietoisesti oireilevat.

    VastaaPoista
  4. Moi! Mulla ois kysymyksii:

    -Kuinka vaikeasti täytyy olla sairas päästäkseen kokovuorokautiseen hoitoon?
    -Miks jotkut vie niin kauan sairaammilta paikkoja kokovuorokautisella? Esim. Tiiän tapauksen, joka oli ylipuolvuotta normipainoseks tulemisen jälkeen kokovuorokautisella, vaikka jo pysty syömään normisti, ei laskenu kaloreita jne. Eikö ois fiksumpaa ottaa sillon jatkuvaan hoitoon tiiviimpää tukea tarvitseva ihminen?
    -Mitä teette, jos jollain aterialla kieltäytyy syömästä ja korvaamasta? Onkse ihan ok välillä vai laitatteko heti letkun, vaikka ois normipainossa oleva ihminen?
    -Onksteiän asiakkailla mahollisuus pääs tä hierontaan millon vaan? Aika luksusta...
    -Mikä on syömishäiriön ja masennuksen ero, jos masennukseen liittyy syömättömyyttä tai liikasyömistä?
    -Miks sairastuneet "triggeröityy" kaikesta? Mikä tarve heillä on oireilla enemmän ku muut? Ihan kuin koko sairaus ois vaan suurta leikkimistä.
    -Oisko mahollisuus saada joskus kuvia teidän tiloista? Ois kiva nähä millanen ympäristö teiän osasto on.
    -Pystyykö teiän ossalle tulla tutustumaan, vaikka ei ois ite tulossa hoitoon?

    T. Ystävän sairauden kautta asioista kiinnostunut ja selvää ottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! On vaikea määritellä, mikä on raja sille, että meille pääsee hoitoon. Yhtenä rajana voisi kuitenkin pitää sitä, että toipuminen ei edisty avohoidossa tai muualla osastohoidossa tai sairastuneen tilanne vain huononee hoidosta huolimatta.

      Kaikki hoidot Syömishäiriökeskuksen Kuntoutus- ja hoitoyksikössä eivät ole pitkiä, mutta monet hoidot ovat. Kesto vaihtelee tavallisesti puolesta kahteen vuoteen ja joskus jopa pidempäänkin. Koska suuri osa asukkaistamme on joko erittäin vakavaoireisia ja/tai pitkään sairastaneita, on syömishäiriö muotoutunut osaksi heidän persoonaansa ja mielensä keskeisiä selviytymiskeinoja. Aina kun lähdetään tekemään muutoksia, joilla tavoitellaan syvällistä ja pysyvää muutosta niin olotilassa kuin käyttäytymisessäkin, muutoksen syntyminen vaatii aikaa. Syömishäiriökeskuksessa paino ei ole hoidon keston mittari. Hoidamme potilaitamme niin pitkään, että myös ajattelussa tapahtuu selkeä muutos ja sairauden vastustaminen onnistuu myös omassa varassa. Tavoite on, että toipuva ei enää koskaan tarvitse osastohoitoa. Siksi hoitomme voi jatkua pitkään (ja usein jatkuukin) vielä normaalipainon saavuttamisen jälkeen.

      Syömishäiriökeskuksessa on periaatteena, että kaikki pitää syödä. Olemme kärsivällisiä vaikeissakin ruokailutilanteissa ja saamme usein asukkaamme syömään lempeällä, mutta päättäväisellä tuellamme. Mikäli tästäkään huolimatta asukas ei saa syötyä ruokaansa, on meidän mietittävä keinoja korvaukseen. Joskus se tarkoittaa nenämahaletkun asentamista. Paino ei ole tässäkään kohdassa mittari. Aliravitsemus on haitallista myös normaalipainossa. Se missä kohtaa nenämahaletku joudutaan asentamaan on kuitenkin aina tarkkaan harkittu.

      Hoitajat voivat hieroa asukkaitamme päivittäin. Syömishäiriökeskuksessa on aikaisemmin työskennellyt myös luontaishoitaja, joka on tarjonnut asukkaillemme mm. hierontaa kerran viikossa tai kahdessa. Luontaishoidot ovat kuitenkin ikävä kyllä tällä hetkellä tauolla, mutta tilanteeseen on tulossa piakkoin muutos.

      Minun tietoni masennuksesta eivät ole niin hyvät, että osaisin tähän kovin kattavasti vastata. Lähtökohdat syömättömyydelle tai liialliselle syömiselle ovat varmaankin erilaiset kuin syömishäiriöissä. Masentuneen voimavarat eivät aina riitä ruuan laittamiseen tai syömiseen. Myös ruokahaluttomuus estää syömästä. Syömishäiriöissa syömättömyys tai ahmiminen on enemmänkin keino pyrkiä hallitsemaan pahaa oloa ja vaikeiksi koettuja tunteita tai elämäntilanteita. Toki masennukseenkin voi liittyä tunnesyömistä. Aina ei olekaan helppoa määrittää onko henkilöllä masennus vai syömishäiriö vai kenties molemmat.

      Syömishäiriöissä ihmisen mieli virittyy tulkitsemaan asiat heloposti negatiivisesti. Toisen ihmisen viaton viesti voi kääntyä sairastuneen mielessä merkiksi siitä, että on huono, paha, ruma, lihava jne. Kyse on sairauteen oleellisesti kuuluvasta negatiivisesta sisäisestä puheesta. Siksi "triggeröitymistä" tapahtuu varsin usein. Osalla voi myös olla traumataustaa, mikä ilmenee usein siten, että ihminen saattaa reagoida asioihin, koska ne tavalla tai toisella uhkaavat nostaa trauman pintaan. Kyse ei ole leikkimisestä, vaan syömishäiriöön (ja traumataustaan) oleellisesti kuuluvasta ilmiöstä.

      Kuvia osastosta löydät mm. täältä: https://www.syomishairiokeskus.fi/uusi/palvelut/kuntoutus-ja-hoito/kuvagalleria-osaston-tiloista/

      Kyllä meillä käy toisinaan vierailijoita. Kyselyt osastolle tutustumisesta kannattaa lähettää sähköpostitse osastonhoitaja Susanna Parkkalille osoitteeseen susanna.parkkali@syomishairiokeskus.fi.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista