perjantai 5. toukokuuta 2017

Tyhjyyden tunne – Syömishäiriöstä toipumisen raskas vaihe

Moni syömishäiriöstä toipuva on sen ehkä kokenut – sen sietämättömältä tuntuvan tyhjyyden, mihin toipumisprosessin aikana ajoittain törmää. Syömishäiriöstä toipumisen yksi raskas ja haastava vaihe on se kohta, jossa sairaudesta on luopumassa, mutta elämään ei ole vielä rakentunut riittävästi uutta sisältöä eikä yhteys omaan sisäiseen, terveeseen maailmaan ole vielä kunnolla muodostunut. Oireilusta luopuminen on vapauttanut paljon aikaa, mutta toipuva ei aina tiedä miten tuon kaiken ajan voisi käyttää. Yhteyden puuttuminen omaan sisäiseen maailmaan taas johtaa helposti siihen, että mikään ei välttämättä tunnu miltään, mikään ei oikein edes kiinnosta, olo on yksinäinen ja elämä tuntuu päämäärättömältä – tästä syntyy tyhjyyden tunne.



Kun tunteet koetaan epämiellyttävinä ja niitä pyritään olemaan tuntematta erilaisten toimintojen ja virikkeiden avulla, mieli ”täyttää” torjuttujen tunteiden jättämän tilan tyhjyyden tunteella. Tämän vuoksi tyhjyys ei aidosti täyty tekemisen, suorittamisen tai saavuttamisen kautta, sillä sen voi täyttää vain palauttamalla yhteyden tunteisiin, joiden puuttuminen tyhjyyden on aiheuttanut.

Koska usein ei tiedetä tyhjyyden tunteen alkuperää, saatetaan uskoa, että ulkoinen maailma tarjoaa kaikki ratkaisut tyhjyyden voittamiseen. Toipuva alkaa ehkä kiireessä ja suorittaen elää sairaudelle menetettyjä vuosia. Kaikki pitäisi kokea nopeasti ja uusia asioita pitäisi tulla elämään jatkuvasti, mutta olo tuntuukin pyristelyistä huolimatta tyhjältä. Toisaalta voi myös huomata, että ulkoinen maailma ei pysty täyttämään sisäistä tyhjyyttä, joten siihen osallistuminen tuntuu turhalta. Tämän ajatuksen äärellä on helppo lamaantua.

Tyhjyyden tunteen kalvaessa, moni erehtyy ajattelemaan, että tätäkö se terveys onkin, se paljon luvattu ja ihannoitu päämäärä. Toipuva on ehkä luullut jo parantuneensa, kun hän on pystynyt luopumaan oireistaan. Tässä hetkessä halu palata sairauden tielle voi olla kutkuttava. ”Sairauden kanssa mulla oli sentään jotain”. On kuitenkin erittäin tärkeää ymmärtää, että jatkuvan tyhjyyden tunteen kanssa eläminen ei ole se paljon kehuttu terve elämä. Se ei ole se lupaus paremmasta.

Tyhjyyden tunteen voittaminen on tärkeä etappi toipumisessa. Yksi merkittävä askel etapin saavuttamisessa on hyväksyä hetkeksi tuo tyhjyys ja pysähtyä sen äärelle hyväksyvästi. Tyhjyyden tarjoamien mahdollisuuksien näkeminen on mahdotonta, mikäli on pyrkinyt elämään kiireellä tyhjyyden välttääkseen. Tyhjyyden tunnetta ei tulisikaan nähdä pelkästään negatiivisena asiana. Se on viesti siitä, että mielessä on tilaa uudelle upealle itselle ja kaikille tunteille. Mikäli tyhjyys taas on lamaannuttanut, on tärkeää auttaa itseään näkemään, että elämä on täynnä upeita mahdollisuuksia. Silmät on avattava niin sisäiseen kuin ulkoiseen maailmaan ja tunnusteltava ja kokeiltava, mitkä mahdollisuudet tarjoavat juuri itselle hyvää. On sallittua ja tärkeää ajatella itseä ja omia tarpeitaan.

Olipa tyhjyyden tunne johtanut kiirehtimiseen tai lamaantumiseen, on tärkeää, että omille ajatuksille, tunteille ja arvoille antaa sijaa. On pysähdyttävä miettimään itseä – kuka on, mitä haluaa, mihin uskoo, miltä tuntuu ja mitä rakastaa. On ystävystyttävä itsensä kanssa ja sallittava oman ihanuuden esille tuleminen. Tyhjyyden tunteen voittamiseen ei ole yhtä ainoaa kaikille sopivaa tietä, sillä vastaukset tyhjyyden voittamiseen löytyy jokaisen itsensä sisältä. Ulkoinen maailma tarjoaa puitteet, mutta niitä ei voi hyödyntää, jos ei pysähdy oppimaan itseään.

Tyhjyyden tunne on siis voitettavissa. Älä anna tyhjyyden tunteen säikäyttää. Avaa sille ovi ja huomaat, että tyhjyydessä on todellisuudessa vaikka mitä, jos sinne vain uskaltaa kurkistaa.

Millaisia kokemuksia sinulla on tyhjyyden tunteesta ja sen voittamisesta?


Terveisin,

Venla Eronen

8 kommenttia:

  1. Kysymykseni on ohi aiheen, pahoittelut siitä. Olen monesti miettinyt, että kuinka klinikallanne toimitaan jos hoitoon tulee normaalipainossa oleva ihminen? Entä silloin, kun normaalipaino on saavutettu? Onko punnituksia kuinka usein? Millä tavoin hoidossanne konkreettisesti tarkkaillaan toipumisen edistymistä, mikäli ravitsemustila on hyvä?

    Ps. Kiitos hyvästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaiselle tehdään yksilöllinen ateriasuunnitelma vastaamaan juuri siihen tarpeeseen mikä kullakin on. Normaalipainoisella ei luonnollisestikaan ole tarve nostaa painoa. Syömis- ja liikkumiskäyttäytymisen normalisointi sekä syömishäiriön taustalla olevien ajattelumallien käsittely ovat yleensä keskeisessä asemassa painosta huolimatta. Hoidon sisällöt rakennetaan aina jokaisen tarpeiden mukaan. Tähtäämme normaaliin, monipuoliseen ja sallivaan syömiskäyttäytymiseen. Se ei ole painosta kiinni. Punnituksia on noin kerran viikossa, mutta siinäkin on yksilöllistä vaihtelua. Syömishäiriö ei ole painosta kiinni, joten on ihan tavallista, että osastollamme on hoidossa myös normaalipainoisia.

      Omahoitajakeskustelut ja terapiat ovat osa sitä seurantaa, millä toipumista arvioidaan. Tarkastelemme millainen on toipuvan ajatusmaailma ja miten tunteitta pystyy tunnistamaan, sallimaan ja ilmaisemaan. Toki myös se, miten esim. ruokailut osaston ulkopuolella sujuvat. Myös henkilökunnan ja potilaamme omat havainnot arjen sujuvuudesta ovat keskeisiä mittareita. Ja tuohon arkeenhan nyt kuuluu kaikki elämän osa-alueet, kuten opiskelu ja sosiaaliset suhteet muutamia näin mainitakseni.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
    2. Kuinka pitkiä klinikkanne hoitojaksot keskimäärin ovat? Ovatko ne olleet aiemmin pidempiä, kuin nykyään?

      Poista
    3. Hoitojakson pituus määräytyy aina yksilöllisesti, mutta ehkä 0,5 - 2 vuotta on haarukka johon suurin osa mahtuu. Eiköhän ne hoitojaksojen pituudet ole suunnilleen samoina pysyneet.

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista
  2. onko mitään alempaa bmi rajaa voiko alle13bmissä tulla? millaiset liikuntaluvat yleensä silloin on tai bmi rajat liikunnalle/ulkoilulle?

    VastaaPoista
  3. Hei! Kyllä meille voi tulla, vaikka BMI olisi alle 13. Toki jos tilanne vaatii hoitoa sisätautiosastolla, niin sitten voi olla, että hoito joudutaan aluksi toteuttamaan muualla yhteistyössä kanssamme.

    Liikuntaa joudumme aina miettimään yksilöllisesti jokaisen tilanteen mukaan, mutta mikäli BMI on alle 13, niin ei siinä kyllä ole turvallista liikkua. Tämä saattaa kuulostaa pelottavalta, mutta meidän on taattava asukkaidemme turvallisuus.

    Silloinkin kun liikunta ei ole mahdollista, pyrimme kuitenkin siihen, että ulkoilemaan pääsee vaikka pyörätuolissa tai kesäisin voi istua pihalla. Fyysisen voinnin kohennuttua, liikkumiseen tulee kuitenkin pikku hiljaa mahdollisuus. Kokonaisuudessaan liikkumismäärään vaikuttaa toki myös psyykkinen vointi. Eli selkeitä BMI-rajoja liikkumiselle meillä ei ole, vaan kokonaisvointi ratkaisee.

    Terveisin,

    Venla Eronen

    VastaaPoista
  4. Hei, itselläni on mennyt aikaa tajuta juurikin se, ettei pidä pakottaa itseään suoriutumaan niistä asioista väkisin joita ei ole pystynyt syömishäiriön ollessa vahva, tekemään ja kokemaan. Tilanteen hyväksyminen ja "rauhan" antaminen itselleen antaa paljon paremman olon ja paremmat lähtökohdat toteuttaa unelmia ja tavoitteita kuin pakottaminen. Rentoutuneena näkee asiat valoisammin. Kuka siitä nauttii, että en pysty olemaan ja elämään niinkuin haluan? No en minä ainakaan, ja sitähän on itsensä kanssa kokoajan tekemisissä joten ois kiva tulla toimeen ja olla itelleen se paras kaveri. Mulla on auttanut myös lempeämpi suhtatuminen omaan oloon ja käyttäytymiseen. Jos joku asia ei mennyt niinkuin olin ajatellut, en piiskaa itseän siitä (ja saa oloani näin entistä huonommaksi) vaan yritän ajatella ja sanoa vaikka ääneenkin: ei haittaa, kaikki hyvin. Tai mitä kelläkin itsensä lohduttaminen on. Saa sitä itseä kehua, vaikkakin suomessa on tapana vähätellä itseään ja muita.. Hyvät asiat voi ja kannattaa sanoa ääneen ja keskittyä omiin voimavaroihin ja siihen mikä on hyvin välillä ongelmien sijaan. Tekee niitä asioita joista nauttii. En tiiä menikö vähän aiheen ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hyviä ajatuksia! Ja ei haittaa vaikka menisi vähän aiheen ohi. Kivahan se vain on, jos kirjoitukset herättävät ajatuksia jopa tekstiä laajemmille aihealueille. Näistä on varmasti apua myös muille toipuville :)

      Terveisin,

      Venla Eronen

      Poista